Sunnuntaisarja aloitettiin autosuunnistuksena Rolf Sjöbergin idean pohjalta vuonna 1989 Lohjan Urheiluautoilijoiden, THU-Teamin sekä Lohjan jo edesmenneen "saunaseuran" LohSAS:n voimin. Ajetuista kisoista löytyy vanhoja lehtileikkeitä, joissa tuloksien lisäksi on pientä tarinaa, niistä lisää myöhemmin. Itse astuin sunnuntaisarjan tekijäpuolelle Lohjalle (takaisin) muuttaessani opintojeni loppuvaiheessa 1994 AL-Lohjan edustajana. Tuloksia olen laskenut "näppärää" taulukkolaskentakokoelmaa käyttäen vuodesta 1994 asti, mutta tieto on aika hajallaan ainakin neljässä eri PC-koneessa...
Aluksi Sunnuntaisarjassa oli kuusi osakilpailua, joista kolme ajettiin keväällä ja kolme syksyllä. Määrä väheni kahdella yhden seuran jäätyä pois järjestelyistä ja 2000-luvulla sarjan osakilpailujen määräksi vakiintui kolme. 1990-luvun lopulla Sunnuntaisarjan osakilpailut olivat muutamana vuonna myös Hesasarjan osakilpailuja, ja kokeiltiinpa kerran toisinpäinkin.
2012 Sunnuntaisarja muutti olemustaan, perinteisen autosuunnistuksen tilalle tuli ns. maantiesuunnistus. Etsittävät tunnukset sijaitsevat yleisten teiden varsilla ja GPS:llä valvotaan ettei tapahdu ylilyöntejä käytetyissä nopeuksissa tai reitinvalinnassa. 2014 sarja laajeni Kanta-Hämeeseen Forssan ja Hämeenlinnan liityttyä järjestäviksi paikkakunniksi ja 2016 mukaan tuli vielä Riihimäki. Vaan eipä lyönyt läpi tämä muutos, osanottajamäärissä ei maantiesuunnistuksessa päästy lähellekään autosuunnistuksen kultavuosien tasoa. Kilpailijamäärä vakiintui puolesta tusinasta reiluun kymmeneen pariin. Tällä osallistujamäärällä saattoi juuri ja juuri päästä järjestelyissä "omilleen" kun palkinnoista ei kuitenkaan haluttu tinkiä. Polkupyöräilijöitä ja lenkkeilijöitä lähestyttiin puskaradiolla, sähköpostilla ja internetillä mutta vastakaikua ei juuri saatu. Näin ollen... Sunnuntaisarja XXV oli viimeinen autolla ja polkupyörällä suunnistettava Sunnuntaisarja sellaisena kuin se viime vuodet tunnettiin. Hautajaiset pidetään syksyllä 2018 myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana.
Tuloksia löytyi miten kuten helposti seuraaviin osakilpailuihin:
Lisään tänne tulosluetteloiden linkkejä sitä mukaa kun niitä löydän ja ehdin/viitsin html-koodiksi kirjoitella.