Aloitussivulle . Eestin autosuunnistus . Juttu 2003 . Juttu 2005 . Juttu 2006 . Juttu 2007 . Juttu 2008
Autosuunnistusta Virossa 2009
Sisällysluettelo
päivitetty 2010-02-22
Linnulinna 2009-03-14 Valgamaalla
Viron mestaruussarjan avaus Tsirguliinassa Etelä-VirossaEestin tämänvuotisen mestaruussarjan osakilpailujen ajankohdat on tänä vuonna mukavasti limittäin Suomen kisojen kanssa, joten koitetaanpas taas ehtiä kurvailemaan etelänaapuriimme. Vaihteeksi teimme reissun Eckerö-Linen Nordlandialla, joka Hesasta lähti kahdeksalta aamulla ja saapui Tallinnaan kolme ja puoli tuntia myöhemmin. Kiire ei pitäisi olla, kisan ohjaajakokous alkaa vasta 17:30 ja arvioitu ajoaikamme kisapaikalle on kolme ja puoli tuntia. Kuljettajan töihin lähti seurakaveri J. Kujala Rofan ollessa estynyt ja autona Forssassa Juseliuksilla kiukutellut Subaru. Harmittavana yksityiskohtana allekirjoittaneelle iski juuri perjantaiksi flunssa, joka vei äänen. "Kähinän korvaa sitten aina käsimerkki".
Talvi on Virossakin ollut viimevuotista runsaslumisempi totesimme ajaessamme Tallinnasta kohti hotelliamme Tartossa. Pikkuteiden varsilta bongattiin mahtavia lumivalleja. Oli oikein mukava ajosää, pilvipoutaa ja lämpötila muutama aste plussalla. Tasan aikataulussa Lõunakeskukseen lounaalle, kiinalaista noutotiskiltä - nam. Vikittelin pankkiautomaatista toimintatonnin, sitten marketista eväät matkaan ja hetkeksi hotellille huilaamaan.
Kisakeskus Tsirguliinan keskustassa (ränsistyneenoloinen vanha kyläpahanen) oli Tsirguliina Rahvamaja osoitteessa Tehase 4. Huristelimme kylää edestakaisin idästä länteen ennen kuin eksyimme oikeaan paikkaan. 28 kanssakilpailijamiehistöä oli jo paikalla, mukana myös Pasi ja Jarkko. Piha oli suhteellisen piukassa.
Tsirguliinan rahvamajan piha oli poikkeuksellisen täynnä autoja?
Lunta oli runsaasti voitiin todeta autosta kisaan lähtöa odotellessa...
Ohjaajakokous oli lyhyehkö selostus, 1:20.000 kolmiväriset kartat (värit suuntaa-antavia), kooltaan A3 ja kolme kappaletta.
Ohjaajakokous ennen kisan starttia
Kisakartat
Lähdemme ilmoittautumisjärjestyksessä minuutin välein ja meillä on lähtönumero 14, klo 18:13. Pasi ja Jarkko lähtevät meidän perään.
Vielä aavistuksen valoisassa lähdimme liikkeelle ja päätimme ottaa kilpailukeskuksen pohjoispuolella olevan kolmiorastin, joka jää hiukan minkä tahansa kiertosuunnan ulkopuolelle. Mitenköhän tuonne helpoiten pääsee, kartassa kolmiolle ei johda uraa ja kolmiorastin pitäisi olla maksimissaan 30 metrin päässä lähimmästä urasta, muistelin. Tehtaan pihaan johtanut ura ei sovi, takaisin ja kokeillaan seuraavaa. Lähes umpihanki, Subaru ryömi määrätietoisesti eteenpäin kunnes oltiin riittävän lähellä. Jyrki lähti urheasti tetsaamaan lumihankeen johtaneita askeleita seuraten minun selvitellessäni kolmen kartan kytköksiä toisiinsa. Tehtävää vaikeutti se, että karttojen välistä puuttui muutama milli… Kohta kuski palasikin mutta Subaru jäikin uralle kiinni ja piti nousta työntämään. Onneksi ura vei toiselle karttaan merkitsemättömälle tielle joka oli aurattu ja matka jatkui. Sain käsityksen siitä miten kartat liittyvät toisiinsa, mutta useampi kuin yksi rasti pitää hakea kartan ulkopuolelta lähtevää tietä käyttäen. Koitin siis saada kokonaisnäkemystä piirtämällä kilpailukarttojen sijainnit maantiekartalle.
Rastipisteitä on kaikkiaan 66 mutta lunta on siis paljon. On erittäin todennäköistä, että emme tänään ehdi käydä "normaalia" määrää kontrolleja, joten hahmottelin reittiämme pakollisten pisteiden kautta. Siirryimme vaikeaan pakolliseen, oli vielä valoisaa, joten Jykä sai toisenkin juoksulenkin minun jäädessä autoon suunnittelemaan reittirunkoa. Kaksi rastia käyty ja vartti on oltu liikkeellä, huh? Karttavalo päälle… eiku, karttapöydästähän oli vuoden vaihteen jälkeen tehty evo-versio, siinä ei enää ole karttavaloa. Onneksi Subarun varavalo pelasi - miten kuten vilkkuen. Juuri muistin mitä perjantai-iltana piti autoon rakentaa… Varavalossa on sekin huono puoli, että sitä käytettäessä näkyvyys ulos oikealle eteen heikkenee. Mutta emme anna tämän masentaa!
Poimitaan nyt samalla nuo kartan reuna-alueella olevat kolme rastia, tuumasin ja kolmas löytyikin helposti. Ratamestari oli "vahingossa" laittanut kolmiorastin niin päin, että se näkyi tielle autoon. Neljäs sitten ei löytynyt. Eikä viides. Kierrellessäni kiintopisteenä ollutta ojanpäätä ryteikössä kävi Jyrki varmistamassa paikan toisesta suunnasta. Jep, ihan oikeassa kohdassa ollaan. Viisi kuusi autokuntaa haeskeli kanssamme ja kun vartti oltiin tuhlattu aikaa alkoi epätoivo vallata mielialaa ja päätimme jatkaa matkaa. Kartan kiintopisteet olivat kiistattomat, joten sikäli ihmettelin missä kontrollit olivat -sikäli kun olivat. Rastit 2 ja 13 jäivät siis löytymättä. Niin, ja se neljäs löytymättä jäänyt oli "helppo", vanhantien pohjalla polkujen risteys, jota yritettiin vielä sen toisen löytymättä jääneen ojarastin jälkeen. Arvaapa jäätiinkö siihen vanhan tien pohjalle kiinni… Joo, emme olleet ainoita, auteltiin vastassamme kiinni ollutta näppärää Suzuki Swiftiä myös pois paikalta.
Sitten parikymmentäsenttisen hangen peittämän peltotien kautta madellen pari rastia, maasturit ovat tänään näemmä kova sana. Pakolliselle rastille jälleen parin helpon kautta (heh, ei löydetty muttei jääty etsimään kun ihan hyvä reitinvalinta tuo meidät samaa uraa takaisin). Tien sivuun piirretty helppo pakollinen oli tiukassa myös. Pimeä jo metsään hiipi, joten nappasin penkkini takaa hakuvalon. Eh, joopa joo, piuhan pää oli juminut johonkin kiinni ja liittimestä piuhat poikki. Onneksi Jykällä oli xenon-otsalamppu messissä, kyllähän sitäkin voi hakuvalona käyttää. Ei vaan näy autoon, ei, siis allekirjoittanut metsään rämpimään. Olisi tietysti voinut käyttää vähän järkeäkin, kun rasti on "helppo", ei sitä pidä lähteä hakemaan umpimetsästä vaikka se olikin piirretty reilun millin (parinkymmenen metrin) päähän tiestä. Tien vieressä olevasta pienestä kuopasta se sitten löytyi, ehkä parikymmentä metriä kauempaa kuin mihin mitalla oltiin tultu. Ja sitten on vuorossa todella paha, neliörasti. Mitalla kiintopisteestä, tosta metsään, sata metriä hangessa ja tullaan kuoppaan, jonka läpi kulkee polku. Kuopan reunalla polun risteyksessä rasti. Ei. Yksi jos toinenkin oli haeskelemassa rastia ja ei vain ota löytyäkseen. Kuoppa oli kieltämättä vaikea hahmottaa maastosta, maavallit ja vastaavat ovat kymmeniä vuosia sitten pusikoituneet ja "ura" oli lähes polveen asti ulottuneessa hangessa lähes mahdoton havaita. Bingorasti löytyi lopulta kun tein havaintoja mistä porukka poistui paikalta. Ja kuin sokerina pohjalla lensin asfaltille turvalleni saapuessani pois maastosta. Vasen käsi sai asfaltti-ihottumaa ja kellon ranneke katkesi. Onneksi se juuri liikkeelle lähtenyt paikallinen pari, jonka edestä luulin tyylikkäästi kirmaavani tien yli Subarun konttoria kohti, antoi sen verran aikaa ja tilaa, että pääsin ylös ja pois heidän autonsa edestä…
Asfaltti-ihottumaa
Tunti on nyt kurvailtu ja 35 pistettä on kasassa. Ei ihan toivoton tilanne mutta jokseenkin kaukana normaalista suorituksestamme. Sitten helppo rasti risteyskolmiosta, ei se autoon näkynyt joten jalkauduin sitä etsimään. Ja pakollinen kolmio vähän kauempaa, poimitaan pari helppoa matkan varrelta. Liitin kartat 1 ja 2 toisiinsa tarkastellakseni aiemmin tekemäni reitinvalinnan viisautta ja huomasin erään pakollisen rastin sähkölinjan kulmasta paikassa, johon ei kulje kartan tietä likimainkaan. Uuden tien paikka oli kuitenkin aavistettavissa ja rasti saatiin karttaan merkitsemättömältä tieltä lopulta aiempaa paljon helpommalla - kolmiorasti näkyi autoon.
Palasimme takaisin kohti kilpailukeskusta ja poimimme ne matkan varrella löytymättä jääneet helpot rastit. Näemmä neljän metrin korkeus koskee vain viivasuunnistusta todettiin kun havaittiin rautatien risteyksen kontrolli rautatiesillan kaiteesta kaukaa yläpuoleltamme. Sitten pitkähkö siirtymä karttojen pohjoisosassa pakolliselle vaikealle. Tietysti sata metriä ohi uran ja löysimme hangesta jäljet, jotka veivät sata metriä rastin ohi. Selkä tielle päin ollut rasti näkyi otsavalon loisteessa päästyäni sorakuopan pohjalle ja sitten takaisin autolle. Kaksi tuntia ja 76 pistettä. Vähän parempi siis toinen tunti, ihan ok:lta rupesi meno tuntumaan. Kolmannella kartalla napsimme sitten rasteja lähes totuttuun tapaan. Moni rasti oli sellaisessa paikassa, mistä piti palata takaisin. U-käännöksen tekoa pääsi siis Jykä harjoittelemaan ihan tosissaan. Kiinni jäätiin kerran jos toisenkin, joten pääsin ulkoilemaan myös autonsiirtotöissä. Eräässä pusikossa koitti ikävä yllätys kun risuun törmätessäni otsalamppu sammui eikä syttynyt. Rämmin näreiköstä takaisin autolle, onneksi olin juuri löytänyt rastitunnuksen. Seuraavalle rastille suunnatessani totesin valon olevan kuollut, vika löytyi kuitenkin helposti - liitin oli hiukan irti.
Aika alkoi käydä kortille, joten jätin suosiolla helppoja rasteja yli puolen kilometrin ajomatkan päästä hakematta. Pakollisten kautta, matkan varrelle osuvat neliöt ja kolmiot otetaan. Ajettiin kohti kilpailukeskusta ja alkoi tuntua suorastaan hyvältä. Pois lukien sitä tosiseikkaa, että ääni oli lähtenyt ja jouduin huutamaan kuiskaten. Kolmen tunnin kohdalla saldomme oli 134, tuosta pois puolen tunnin sakot eli 10 miinuspistettä. Pongoja oli siis sadellut lähes tuplasti ensimmäiseen kahteen tuntiin nähden.
Pieni iloinen polku johdatteli pellon poikki tunnukselle jos toisellekin
Reitti johti kohti kilpailukeskusta, jonka lähistöllä ollut kahden rastin rypäle houkutti. Neliö ja kolmio, kaksitoista pistettä. Koitetaan ottaa sinne hiukan hyviä ja jätettiin pari helppoa ja yksi keskivaikea poimimatta matkan varrelta paikoista, joista ne olisi hyvinkin voinut mukaan ottaa. 20 minuuttia on vielä aikaa ja viisi kilsaa kilpailukeskukseen, siis kilpailukeskuksesta pari sataa metriä ohi ja kokeilemaan. Vaan kuinkas ahnaalle kävikään; käyttämämme tieura vei pihaan, jossa oli talossa valot päällä ja pihassa auto. Mitäs tehdään? Löysin polun, jota seurasin metsään - ruokakellarille. Autoon ja kilpailukeskukseen, kymmenen minuuttia jäi aikaa kun palautin kilpailukortin.
Matkalla kostuneet varusteet vaihdettiin kuiviin ja syötiin eväitä, sitten mentiin kilpailukeskukseen sisälle. Tuloslaskenta oli ripeä ja maasturit jyräsivät. Pikkuautoilla ei ollut asiaa kolmen parhaan joukkoon - paitsi että toiseksi oltaisiin tultu mikäli ei oltaisi ahnehdittu sitä tusinan pisteen paria ja oltaisiin kurvattu suoraan kilpailukeskukseen maakuntakierroksen päätteeksi. Neljäs sija ei kuitenkaan ollut ihan paha saavutus alun katastrofin jälkeen. Ja saatiinhan me arvontapalkinto kuitenkin. Toisesta sijasta jäimme neljä minuuttia, olimme keränneet toiseksi eniten kontrolleja. Pasi ja Jarkko taisivat jäädä kympin sakin ulkopuolelle mutta napsahti arvontapalkinto heillekin.
Jos jotain kritiikkiä pitäisi antaa niin rastin vaikeusasteen merkkaaminen oikein olisi kyllä vähintä mitä voisi odottaa. Myös nuo pienen tien päässä olevat U-käännökset olivat paikoin ikäviä. Eikä olisi pahitteeksi vaikka rastin laittaisi aina kartan kiintopisteeseen, nyt oli jokunenkin kontrolli "keskellä ei mitään". Sääolosuhteille tietystikään ei järjestäjä mitään mahda joten ei siitä sen enempää. Ihan hauska nelituntinen kuitenkin vietettiin Valgamaalla jälleen.
Hotellille palailimme heti kohta puolen yön jälkeen. Flunssani ei kisassa parantunutkaan vaan nokka oli täysin tukossa ja ääni lähes kokonaan poissa. Kävin kartat läpi ja merkkasin kilpailukortista kuvaamani kellonajat ja pisteet kuhunkin käymäämme rastipisteeseen ennen siirtymistä höyhensaarille. Paluumatkalla Tallinnaan naputtelin ajat taulukkolaskentaan ja tässäpä kuvaaja tuloksemme kehittymisestä. Koitetaan sovittaa tuohon käppyrään vielä rannetietokoneesta poimitut matkatiedot, 128 km lenkin Etelä-Viron lumisissa maisemissa kierteli kuskin vasemmanpuoleinen ranne.
Tuloksen kehittyminen ajan funktiona
Kevadsõit 6.6. tulokset
Jotain juttuakin voisi muistella...
Haanja 11.7. tulokset
Kait tämäkin jonkinlaisen tarinan ansaitsisi...
Helendav Täht 22.8.2009, Länsi-Virumaalla ja Harjumaalla
Viron avoin mestaruussarja jatkui uusilla AS-urilla Länsi-Virumaan ja Harjumaan pikkuteillä. Suomessa oli kisaton viikonloppu ja Eerikillä oli kuin olikin lauantai-illaksi iltavapaata, joten eikun lautalle ja kisaamaan. Pitkästä aikaa luvassa "vanha kunnon tekninen viiva" eli ei mitään maastopisteiden tai valokuvien kanssa kikkailua. Ja vieläpä yöllä, startit alkaen klo 22:00. Namia, totesi K. Mamia. Vähän harmistuttavasti osanottajakatoa, vaivaiset viisitoista autokuntaa lähtöviivalla. Pimeyskö pelotti porukat?Pientä nykimistä oli esiintynyt kisakalustossa kuluneella viikolla, joten perjantai-ilta kului rattoisasti tallilla. Weberin purku ja kasaus, jotain rojua siellä kohokammiossa tosiaan oli, nykiminen väheni muttei kokonaan poistunut. Pintakaasulla menee ihan kiltisti mutta voimaa ei tunnu olevan. No, ehkä tuolla kuitenkin kisa päästään läpi.
Kaunis aurinkoinen sää saatteli matkaan Länsisatamasta. Tallinkin Star, vaihteeksi. Aikataulu oli kisaan nähden aivan mahtava: Tallinnassa piti olla 19:30, sieltä Eerik kyytiin ja lähtöpaikalla Jänedassa ollaan noin tuntia ennen lähtöaikaamme. Vaihteeksi Subaru oli aivan viimeinen pikkuauto ulos laivan uumenista. Väkeä oli kuitenkin yllättävän vähän eli jo kahdeksalta vaihtui Subarun kuljettaja ja Jänedan "hotellilla" olimme vain hiukan myöhässä suunnitelmastamme eli varttia yli ysiltä. Matkan varrella ihmettelin Aegviidun rogain-kisan maisemia, kuinka pirun pitkään tuon ison tien vartta silloin heinäkuussa kuljettiinkaan?
Jarkko oli "AS-ammattilaisen" eli Piirosen Hessun navigaattorina matkassa, soitteli ja kehui ettei lähtöpaikka meinaa löytyä. Meille ei tuottanut tuskaa kun teimme oletuksen, että tässä n. tuhannen asukkaan kylässä "kylälistemaja" = hotelli. Pihaan kuin tikka pönttöön.
Ajajakokous pidettiin puoli tuntia ennen starttia. GPS tracker annettiin jälleen mukaan, kymmenen parasta sarjapisteiden perusteella, nyt sitten Jarkkokin sai sellaisen messiin. Vähän reilu 80 km on matkaa taivallettavana. Ajetaan sekä normaaleilla kartoilla, pelkällä reittiviivalla sekä hevosenkengillä. Kontrolliaika 2 tuntia 45 tuntui tosi tiukalta jos matkaa on yli 80 km, no, ehkä tässä on taas tuttu matelukisa missä virheitä ei juuri voi tehdä ja jos tekee saa isolla tiellä myöhät kiinni. Miten väärässä olinkaan! Mittakaavat kiinnostivat, niitä on kuulemma monia erilaisia. No, sittenhän se selviää kun saadaan materiaali.
Lähdimme reitille numerolla 12, Hessu ja Jarkko 18 minuuttia eteen numerolla 3. Oli jo kunnolla pimeää. Edessämme lähtenyt maasturi arpoi pihassa kun huristelimme matkaan 1:1.000 mittakaavan kartalla ajetuilla koukeroilla ja kohta kuittasimme tämän kaksi minuuttia eteemme lähteneen parin. Myöhää tuli alkupyörityksestä ehkä puolisen minuuttia mutta pyynti oli isolle tielle pienehkö, saimme myöhän helposti kiinni. Karttoja tuli kaikkiaan 17 kpl (A4-sivuilla yksi tai kaksi karttaa). Pläräsin innoissani karttanippua ja laitoin niitä järjestykseen. Ja sitten oltiinkin jo ennakossa kun ensimmäinen AKP löi meidät ylläköllä takaviistokäännöksessä. Naps, kolme virhepistettä.
Eipä annettu sen masentaa vaan vähän tarkemmin sitten tästä eteenpäin. Huristeltiin hienoja pikkuteitä ja pyynti tuntui aika sopivalta. Maasturi ajoi meidät kiinni ja annoimme tilaa, jotta pääsee edellemme. Tie pieneni ja maasturin vauhti putosi, nyt pitäisi päästä ohi tai rupeaa miinukset menemään liian suuriksi. Maasturi tuli hissukseen perässämme ja vastaan alkoi tulla väkeä. Jarkkokin, hetkinen? Kartta oli pelkkä viiva, joten muodolla eteenpäin. Yhdessä haarassa tarkkari "L" imaisi vaikka tuntui että olisi aseman edestä pitänyt koukata etuvasen. Trippi nollille. Tuntui epämääräiseltä mutta jatketaan vaan. Väkeä tulee lisää vastaan. Mennään vaan, hoputin Eerikiä. Katsotaan mihin tämä vie. Tuntuu kyllä, että kääntyy liikaa oikealle. Hessu ja Jarkko liimautuivat peräluukkuumme ja sitten totesin meidän olevan kilsan verran huti. Risteys - tai 90 asteen kulma piti tulla viimeistään 900 metrissä. Takaisin. Jarkko avasi ikkunan ja näytti meille että olisi asiaa.
Sanomattakin oli selvää, että tiesin missä teimme virheen, järjestäjän ensimmäinen "törkee tyrkky" puri meihin hienosti.
Auto sammui kun yritettiin tehdä U-käännöstä. Ei helkkari, ajattelin. Eikä lähde käyntiin, "paina kaasu pohjaan" tiesin opastaa Eerikiä. Ja lähtihän se, lopulta. Sitten nykytettiin kilsa takaisin ja jatko löytyi ihan nätisti. Nykiminen väheni kun alusta tasoittui, hyy-vä. Väärällä uralla olleiden autojen määrästä päätellen tänään on keskeyttäneiden määrä suuri, totesin Eerikille.
Kohta oltiin hobuserauoissa. Ei teettänyt muuta ongelmaa kuin havainnoida erittäin pelkistetyllä 1:3.000 kartalla mikä oli kartan "tie", aika vapaasti pääsi heinikossa huristelemaan. Subaru nyki välillä rajustikin mutta pysyi käynnissä. Heppakenkiä oli kahdeksan ja pyöritys oli suorastaan mahtava. Yksi "ura" oli huikeassa paikassa mäen reunalla, ensimmäisellä kierroksella teimme sujuvasti virheen ja pudotimme alas mistä ei olisi pitänyt. Mäen alla kontrolli "Q", joka otettiin ekalla kerralla mukaan, ihmetytti. Tämän vasemmalla puolella pitäisi olla. Toisella kierroksella jutun juoni paljastui ja merkkasin karttaan kullakin uralla olleen aseman. Pysähdyimme (turhaan) hetkeksi ja katsoimme yhdessä reitit oikeaan järjestykseen. Itse asiassa, koska Virossa miehitetyt asemat eivät merkkaa korttiin mitään meillä olisi ollut koko loppukisan lähes pari tuntia aikaa laittaa nuo asemat järjestykseen. No, tuli ainakin oltua huolellinen. AKP 2 oli oikeaoppisesti hyvin nopeasti pyörityksen jälkeen, joten kuittasimme siitä jakson alkupuolen hölmöilystä ja pyörityksen kartoituksesta lähes vartin myöhät.
Sitten olikin rauhallista. Jälkiä edessämme ei juuri ollut, ehkä kaksi tai kolme autoa on enää edellämme. Siirtymäluonteinen ja löysähkö jakso ei tuottanut yllätyksiä, nollilla AKP3:lle (myöhää yksi minuutti, tätä Eestin ajanlaskentaa en ole oikein vielä oivaltanut). Neljäs jakso jatkui siirtymäluonteisena mutta pyynti oli melko lailla sopiva. Puolivälissä jaksoa huristelimme armeijan kankailla slalom-tyyppisen pyörityksen, nyt nopeuspyynti oli todella tiukka ja lähtiessämme olimme kolmisen minuuttia myöhässä. Isolla tiellä saimme helposti ajan kiinni rikkomatta nopeusrajoitusta (90km/h; pyynti oli luokkaa 40 km/h ja matkaa kilometritolkulla) ja AKP4:lle nollilla (ja taas virallisesti minuutti myöhässä).
Viimeisellä jaksolla nopeuspyynti oli 50 km/h. Nyt ei tule enää AKP-asemia, joten ei tarvitse varoa ennakoita. Ison tien jälkeen tehtiin pari "pussia" tien oikealla puolella. Kisan ensimmäinen reittivirhe tehtiin kun, "tanskalaistyyppinen" tyrkky kelpasi kyytiin. Viiva meni kahden rakennuksen puolivälistä, vasemmalla puolella olevan "rakennuksen" eli katoksen alta kuulemma ajettiin ja otettiin RT "H", siitä olisi pitänyt ajaa oikealta puolelta (vain oikealle puolelle jäävät asematunnukset otetaan). Tämän virheen teki ihan joka ainoa autokunta paitsi ne, jotka tässä kohtaa oikaisivat eli olikohan ihan loppuun asti ajateltu juttu kuitenkaan?
1:7.500 kartta ja yksi pussi tien oikealla puolella. Täytyi kaivaa laskin, mitä olikaan 23 mm x 7,5? Triplavirheen paikka, väärin 140 metristä ajettuna tuli kaksi väärää asemaa ja jäi yksi puuttumaan. Ja väärin mekin ensin ajoimme - onneksi huomasin vaihtoehtoisen paluu-uran juuri ennen kuin poistuimme paikalta. Takaisin tielle ja tarkka mitta. Jep, tämä jälkimmäinen ratkaisu on oikein. Vielä pari kivaa kepposta ja sitten maali nollilla (onnistui!).
Maaliin saavuimme 53 minuuttia yli puolen yön. Jäi reilusti aikaa eli 14 minuuttia hylkäykseen. Nyt taitaa käydä niin ettei saa tulosta jollei lopussa oio rajusti. Ja juuri niin kävikin. Kisan toiseksi parhaasta reittisuorituksesta vastanneet Hessu ja Jarkko ylittivät kontrolliajan 18 minuutilla, kolmas eli Argo Wessmannin komennuksessa ajanut, Eerikin pahin kilpakumppani sarjapisteissä, Gert Silling, ylitti parilla sekunnilla myöhästymisrajan. Virallisesti kakkoseksi ajoi siis lopussa reippaasti ennakoita ottanut pari (joka ehti neljä minuuttia ennen myöhästymisrajaa maaliin). Nämä neljä ajoivat lisäksemme koko reitin. Kaikki muut oikaisivat enemmän tai vähemmän tarkoituksellisesti tai menestyksellisesti tuloksen saadakseen. Viidestätoista lähteneestä tuloksen sai lopulta yhdeksän autokuntaa.
Tuloslaskentapaikalla spekuloitiin sitten pitäisikö myöhästymisrajaa pidentää. Säännöt eivät Virossa tällaista asiaa tunne, joten argumenttejä kuultiin puolesta ja vastaan. Keskusteltiin myös siitä, kuinka paljon lisäaikaa pitäisi antaa. Lopulta päädyttiin hylkäämään ne parit, joilla alussa ilmoitettu raja täyttyi. Olisihan se ollut hiukan epäreilua niitä kohtaan, jotka ajoivat kilpailussa ohjeiden mukaan ja oikaisivat kun totesivat että aika ei riitä ja sitten tuloksissa ohi menee sellaisia pareja, jotka olivat liikaa myöhässä. Toisaalta, kisakartoilla oikaiseminen on vaikeaa tai jopa mahdotonta jollei ole paikallistuntemusta. Tässäkin kisassa lähes puolet kartoista oli täysin tyhjiä, eli vain ajettava reitti oli "piirretty" (lue: otettu GPS-trackerista ja skaalattu eri mittakaavoihin).
Argo Wessmann hoiti tulokset tuttuun tapaan vikkelästi ja tyylikkäästi. Kun tulosluettelo alkoi hahmottua virisi vilkasta hymistelyä: meillä oli reitiltä 23 virhepistettä, toiseksi sijoittuneella 119. Meillä olisi siis ollut varaa hukata vielä 19 reittiasemaa ja silti olisimme voittaneet. Joku huikkasi että "autosuunnistajat" ja näytti tulosluettelossa meitä, sitten "muut" ja pyöritti sormea muiden tuloksien ympärillä.
Palkinnot jaettiin lupauksen mukaan kohta kahden jälkeen aamuyöllä. Päätimme Eerikin kanssa viedä jälkikasvuillemme tämän kisan palkinnot (jep, Eerikin poika, Sten, on syntynyt sitten viime kisan), joten valitsimme pöydältä pikkuautorekat. Kyllähän se jo paikallisilla on tiedossa että palkintojen vuoksi en näitä kisoja ajele (emmekä kaljan vaikka näinkin on eräässä foorumissa kommentoitu).
Matkalla Tallinnaan saimme jonkun sadekuuronkin niskaan ja Eerik pääsi kotiin aamukolmelta. Ajelin läpi hiljaisen Tallinnan satamaan kyttäämään pääsyä XPRS:lle. Ajattelin torkahtaa satamassa pari tuntia mutta ensin lakaisin-lakaisinkone huristeli rannan asfalttipihaa ristiin rastiin ja sitten tuli liikenteenohjaaja koputtelemaan lasiin että aja tuohon kopille. Laivaan pääsin ensimmäisenä autona, varmaan sitten viimeisenä ulos, ajattelin. Hyttiin nukkumaan, paitsi että siivous oli kesken. Hain evässämpylän ja virvoitusjuomatölkin kahviosta ja sitten unten maille. Omituista kyllä, mikään kuulutus ei hyttiin kuulunut, tai ainakaan en mitenkään niihin reagoinut. Heräsin 10:15 herätyskellon soittoon, pikainen naaman virutus ja autokannelle, parinkymmenen minuutin odotuksen päätteeksi pääsin aloittamaan kotimatkan viimeisen etapin. Ihan viimeisenä en ajanut lautasta ulos.
Kisan reittien GPS-seurantatiedot täältä ja tulokset täältä. Sarjapisteissä ei nyt taida karttureiden puolella olla muilla saumaa ykköspaikalle mutta Eerikiltä puuttuu vielä yksi koska neljä lasketaan. Eli lokakuussa sitten Etelä-Viroon.
Kauden päätöskisa oli Eerikille tärkeä, allekirjoittaneen mestaruus oli jo aiemmin varmistunut. Iljar Kabral oli vastuussa tämänkertaisesta viivasuunnistuksesta. Ja sitten helpompaa ei ole Virossa nähtykään. Me lähdimme numerolla kaksi (kestotuloslaskija Argo Vessman starttaa aina ekana jotta ehtii laskea tuloksetkin). Yhdessä risteyksessä kisan loppupuolella piti arpoa (suomalaistyylisesti, pääsisköhän tuosta pellon läpi...) niin pitkään että tuli minuutti myöhiä AT:lle ja siitä yksi virhepiste. No, eipä se sitten harmittanutkaan koska tasapisteissä viivasuunnistuksessa ensin lähtenyt on parempi - ja Argo ei ottanut virhepisteitä. Vaihteeksi taas pistetään AKP:lla neulalla AKP:n paikka. Ohjaajakokouksessa selvitettiin miten aikapisteet tässä kilpailussa määräytyvät: AKP:iden ihanneajat ovat lähellä tasaminuuttia, josta pitää mennä yli, jos jää alle tulee ennakko. Siis ihanneaika 13:03, virhevapaa on 13:00 - 13:59. Jos näyttää sitä että ihanneaika olisi 12:58 on laskenut väärin.
Erikoisen hauska alku, madeltiin "Kekkose rada" latupohjia. Tästä kuultiin jälkeenpäin, että joku ohikulkija oli ottanut asiakseen kertoa jälkipään lähtijöille, että niitä metsäautoteitä ei saa autolla ajaa. Kieltomerkkiä ei ole, koska "kaikki tietää että Kekkosen radalla ei saa autolla ajaa".
Toisena hauskana yksityiskohtana kisassa oli vekkuli tee se itse - jakso: kaksi minuuttia ennen lähtöaikaa paljastettiin karttasivu, jossa ei ollut viivaa, sekä malli, josta viiva piti itse kopsata. Piirtämiseen ei mennyt juuri minuuttia kauempaa mutta sitten maastossa oli vedetty siima tien poikki juuri tällä osuudella - aiheuttaen tietysti napinaa kuskin suunnalta:
- piirsitkö varmasti oikein?
- no, rapiat kakskytä vuotta on kokemusta tämänsorttisesta piirustamisesta, periaatteessa pitäisi olla kaikki ok, mutta onhan se tietysti mahdollista että teen virheitäkin. En kyllä nyt myönnä, koska piirsin reitin tavallaan kahteen kertaan, ensin käännökset ja kun aikaa jäi, koko viivan.
Loppuosa kisasta oli leppoisaa ajelua pikkuteillä. Myöhät meille tulivat kun vanhaan karttaan oli seiskajaksolla piirretty ajettavaksi uuden tien oikaisu. Ja risteyksessä huomattiin että tuolta uuden tien oikealta puolelta pääsisi ehkä pellon läpi isolla tiellä olleen kilven ohi. Entä jos kartan tie ei olekaan vanha tie vaan käytössä oleva? Peruutas takaisin risteykseen. Joo, kyllä tää kartan tie on käytössä oleva tie. Kyllä tää kilpi pitää ottaa. Eiku ootas, joo. Otetaan se (Virossa ylimääräinen rankaisee kuten puuttuva). Ja sitten seuraavassa käännöksessä kilsan päässä AKP. Meni parisen sekuntia liikaa aikaa ja yksi virhepiste.
Tuloslaskenta oli nopea neulanpistojen tarkistuksesta huolimatta. Sitten palkintojenjako jonka jälkeen saunaa odotellessa jaettiin kilpailijoille mallikartat, joiden perusteella kerättiin KP-taulut maastosta. Tunnin päästä istuttiin miettimässä syntyjä syviä Lutsu turismitalon saunassa. Otin puheeksi GPS:n ja elektroniset kartat, mitä suunnistamista sitten enää on kun noilla leluilla leikkii. Se vaan on niin kivaa oli osan mielipide, jotkut taas mieluusti palaisivat kartta ja mies -tyyliin. Ja meidän keskinopeusmittaristakin olivat kuulema jotkut kateellisia. Joo, mutta eipä siitä tällaisessa matelukisassa ole mitenkään ylenpalttista hyötyä kun ajan voi merkata karttaankin. Ja sitä paitsi siitä on hyötyä vain viivakisassa. No, jatketaan kuten tähänkin asti, minä keskinopeusmittarilla varustettuna elektronisia apuvälineitä käyttäviä vastaan. Argo Vessman muuten esitteli oman sovelluksensa jonka oli tehnyt navigaattoriin: se laskee meidän keskinopeusmittarin tyylisesti ollaanko ajassa vai ei. Ja nopeuden voi muuttaa jos sen antoi väärin.
Kisatauolla kuulin Eerikin lupautuneen yhden osakilpailun tekoon jos autan. Heinäkuun kisassa esitellään sitten eestiläisille suomalais-ruotsalainen autosuunnistustyyli.