Tarinoita virolaisesta autosuunnistuksesta

Aloitussivulle . Eestin autosuunnistus . Juttu 2005 . Juttu 2006

Sisällysluettelo 2003: Saarenmaan Öö-ösel 16.8. . Militaarmaastikud 13.11. . Valge Laev 22.11.

Viron AS-kilpailuihin tuli vuonna 2003 tutustuttua kolmesti: 16.8. Saarenmaalla Öö-ösel, 13.11. Tallinnassa Militaarmaastikud ja vielä Valge Laev Paldiskissa 22.11. Jokainen kilpailu oli muista poikkeava, mutta yhteistä kussakin oli, että autossa istumisen ja reitinmäärittelyn lisäksi oli mukana aimo annos liikuntaa: rasteja piti usein käydä juosten bongaamassa (ja etsimässä)...

Miten kaikki alkoi?

Ei ole suuri salaisuus, että työskentelen yrityksessä, jolla on virolainen osaomisteinen tytäryritys. Tuosta linkistä kehkeytyi suunnitelma osallistua kartanlukijana sikäläiseen autosuunnistuskilpailuun. PM- ja Suomen AS-kalenterien yhteensovittaminen Viron kilpailuiden kanssa osoittautui hankalahkoksi, mutta löytyipä sitten sopiva kilpailu 16.8.2003 Saarenmaalta.

Öö-ösel Saarenmaalla 16.8.

Logon numero 21 muuten tarkoittaa, että kyseessä oli järjestävän seuran SK Raudroosin 21. kilpailu.

Kuljettajakseni oli jo lopputalvesta lupautunut Eerik Aljas -niminen kaveri Saajos Baltista. Eerikin Honda Accord vuosimallia 1996 ei ehkä ole paras mahdollinen autosuunnistusauto, mutta sillä päätettiin lähteä. ST-pilot II:een rakensin "matkajohtosarjan" ja anturi asennettiin Eerikin autoon viikkoa ennen kisaa. Jalkanollaimelle löytyi tallilta tukeva lankunpätkä, joka osoittautui täsmälleen oikean kokoiseksi ja muotoiseksi sellaisenaan!

Kilpailussa järjestettiin kaksi luokkaa, lyhyempi B ja pidempi A, joihin osallistumisen sai itse valita. Kuljettajan toiveesta ilmoittauduimme B-luokkaan, koska siinä arvelimme maastojen olevan parempia. Väärä arvaus...

Alkukesällä selviteltiin mistä oikeastaan on kyse valikorienteerumisessa. Lajissa on mielenkiintoisella tavalla yhdistetty auto- ja tossusuunnistus sanallisiin ohjeisiin. Osallistujille jaetaan "yleiskartta", johon on merkitty kaikki rastipisteet, legendid eli sanalliset vironkieliset ohjeet vaikeimpien rastien löytämiseksi (rasteja on neljää vaikeusastetta) sekä pienet, n. 5x5 cm kokoiset karttaotteet, joissa 1:20.000 kartalla on merkitty rastin etsimisen aloituspiste... Löydetystä ja oikein merkitystä rastitunnuksesta (numero tai kirjain) saa sen vaikeusasteen mukaan pisteitä 4, 6, 8 tai 10. Vaikeusaste ilmenee kartasta:

1. pelkkä ympyrä: rastitunnus näkyy autoon ja on tien vieressä tien suuntaisesti tunnus tielle päin tienpinnan yläpuolella
2. ympyrä, jossa piste keskellä: rastitunnus saattaa näkyä autoon, mutta kilpi voi olla myös "väärin päin", enintään 10 metrin päässä karttaan merkityn pisteen keskeltä, voi olla myös tienpinnan alapuolella (esim. ojassa)
3. kolmio: kuten 2, mutta maksimietäisyys on 30 metriä. Lista sanallisia ohjeita on annettu rastien löytämisen helpottamiseksi (olisikin lähes toivotonta muutoin)
4. neliö: kuten 3, mutta maksimietäisyys on 200 metriä. Ilman sanallisia ohjeita käytännössä mahdoton löytää.

Lauantaiaamupäivällä syyhkäisin Suomenlahden ylitse katamaraanilla ja Eerik oli Tallinnan satamassa vastassa. Saarenmaan lautalle kestää parisen tuntia ja siitä ylitys puolen tunnin paikkeilla, kilpailupaikalle on vielä tunnin ajomatka. Kilpailukeskukseen saavuimme hyvissä ajoin ja tarkistimme kilpailun aikataulun järjestäjiltä. Olin kovasti tervetullut tutustumaan tapahtumaan ja kuulin yllättäen jonkun toisenkin suomalaisen kyselleen mahdollisuudesta osallistua. Sairaustapauksen vuoksi tämä hyvin tuntemani kollega ei päässyt lähtemään matkalle.

Kilpailukeskus oli vanha koulu, jossa oli mahdollista leiriytyä pihalle (ei innostanut, koska satoi), myös petipaikan vuokraus oli mahdollista. Pihalle kertyi joukko autosuunnistuksen ystäviä, joista ainutkaan ei edustanut Saarenmaata. Paikallisilla huipuilla oli mukana mm. kannettava tietokone ja GPS-järjestelmä. Meidän mittarimme kuitenkin herätteli mielenkiintoa.

Tapahtuma alkoi kakkukahveilla, jotka järjestävä seura tarjosi 20. järjestetyn kilpailun kunniaksi (aiemmin päivällä oltiin ajettu "Saareaarre" -niminen suunnistusajo, jossa mm. etsittiin, tiedettiin ja arvattiin Saarenmaan nähtävyyksiä ja historiaa). Kakkua mussutellessani pohdin tilannetta Eerikille. Olen harrastanut karttatehtävien ratkomista koko ikäni ja autosuunnistusta on takana kohta 14 vuotta; tässä kilpailussa B-luokkaan osallistuminen tarkoittaa joko ylivoimaista voittoa tai sitten viimeiseksi jäämistä, muita vaihtoehtoja ei reaalisesti ole olemassa. Kakun syönnin lomassa pidettiin ohjaajakokous, jossa selvitettiin mitä tuleman pitää.

Selvisi, että kaikkia rasteja ei ole mitenkään mahdollista löytää sallitun ajoajan kuluessa ja rastit saa käydä haluamassaan järjestyksessä. Ohjaajakokouksessa ratamestari kertoi ajaneensa A-luokan reitin (198 km ideaalireittiä käyttäen) kaikkien rastipisteiden (64 kappaletta) läpi viidessä tunnissa. Maksimi ajoaika A-luokassa oli määritelty neljään tuntiin, B-luokassa oli rasteja 48 kappaletta ja suoritusaikaa puoli tuntia vähemmän. B-luokan ajoajasta kaksi tuntia on virhevapaata, sen ylittävästä ensimmäisestä puolesta tunnista joka kolmas minuutti tuottaa yhden miinuspisteen, toinen puolituntinen tuo virhepisteen joka toinen minuutti ja viimeinen puoli tuntia jokainen minuutti merkitsee yhden pisteen menetystä. Pitää siis osata myös lopettaa oikeaan aikaan. B-luokalla ei ole yhtään pakollista rastia, A-luokalla jokaisen vaikeusasteen rasteista yksi on määritelty pakolliseksi, jonka käymättä jättäminen antaa nelinkertaiset virhepisteet.

Lähtöpaikalla seurasin ensimmäisten lähtöä (meillä oli viimeinen lähtöaika kello 22:22 numerolla 23): kaksi ensimmäistä lähti vasemmalle, kolmas oikealle, neljäs vasemmalle, viides oikealle... Onneksi sade oli lakannut ja pilvetkin väistyneet tähtikirkkaan taivaan edestä.

Ilta oli pimennyt mukavasti kun saimme kilpailukartan ja karttaotteet kilpailukeskuksesta. Lähdetäänpä... oikealle (paremal). 700 metriä ja tullaan ykkösvaikeusasteen rastille... ohi ja takaisin etsimään. Rastitunnukset on heijastinteipillä tehty, joten valot paljastavat kilven helposti. Mutta ei liian helposti, siitä järjestäjä on pitänyt huolen.

Neljä helppoa tunnusta (6-5-4-3) oltiin puikattu hakemaan (ja jo alkoi kuljettaja huolestua autostaan), kun päätettiin tarttua tosi haasteeseen: nelosvaikeusasteinen rasti niemen nokalla. Luin vironkielisiä opastetekstejä Eerikille ja hän käänsi niitä suomeksi. Sitten tuli sopiva teksti: torni jalamil, tornin juurella.
- Tämän tien päässä on torni, ilmoitti Eerik.
- Ahaa, kotikenttäetu, olet tainnut käydä täällä?
- Joskus, joo...

Saavuimme kartan pisteenä olleelle parkkipaikalle, jossa oli jo kolme autoa ja taskulamput vilkkuivat lähimetsässä. Kuutamo valaisi tornin silhuetin taivasta vasten ja ampaisin täysillä metsän läpi reilun sadan metrin päässä olleelle tornille. Tornin jalastahan tunnus löytyikin ja sitten miljoonaa takaisin autolle. Parkkipaikalla oli autoja neljä, ne kolme ennen meitä saapunutta ja Eerikin Accord. Olipa helppoa, auton kyytiin ja menoksi. Lähistöllä nähtiin myös yleisöä: vaikka kotiintuloaika oli reilusti ylitetty, oli pieni tienvarressa tenavaparvi heiluttelemassa osallistujille.

Matka jatkui ja rastitunnuksia haettiin "talon toiselta puolelta", "metsän reunasta suuren männyn juurelta", sekä mystisestä "Heinäkuuni ventilaatorista". Tuo viimeinen oli paha; muutama nelosvaikeusasteen rasti löytyi helposti, joten henkselit paukkuen häärättiin maatilan talousrakennuksia ympäri taskulamput kourassa... eikä löydy. Hukkaan jäi, vaikka lähellä käytiin; tuntui kuin 200 metriä olisi ollut tiukka tuohon rastiin, ja niin se kuulema olikin... Kymmenen minuuttia turhaa hakua harmitti.

Mutta ei lannistuttu, matka jatkui. Pienellä metsäautotiellä kopsahti Accord kiveen niin että vauhti pysähtyi. Pahus, nyt tuli kalliiksi. Joku pakoputken kannakkeista irtosi autosta, mutta ylimääräistä ääntä ei kuulunut, vielä. Maasturi meni edellämme ja pörräsi pellolla kun juoksin autolta "hieman" ajateltua pidempää matkaa rastille. 100 metriä itään, ennen peltoa parikymmentä askelta vasempaan, ison kiven juurella. Jep, löytyi helposti. Ja takaisin autolle.

Nyt täytyy kyllä lopettaa, jotain hajosi, ilmoitti Eerik tullessani autolle hiukan vajaan kilometrin lenkiltä. Peruuttamalla auto pitikin pahaa ääntä, eteenpäinkin ajaessa kuuluu outo, laahaava ääni. Käypä taskulampun kanssa tsekkaamassa mikä laahaa, sanoin ja aloin määrittää parasta reittiä takaisin kilpailukeskukseen. Äänilähteeksi paljastui karahka, joten matka jatkui karahkan poiston jälkeen... vajaa tunti on vielä virhevapaata. Hiukan huono reitinvalinta aiheutti harmaita hiuksia kun tie kapeni läpipääsemättömäksi toista kilometriä polkua köröteltyämme. Paluumatka hieman harmitti, mutta ei paniikkia. Rasteja löytyi tasaisesti noin 3...5 minuutin välein, ja laskeskelin meille taloudellista lopetusaikaa.

Loppupuolella kisaa hieman alkoi väsyttää tuo maastossa ravaaminen ja etsiminen, yksi "helppo" virhe tehtiin rastilla 26. Etsittiin pensaista ja ojista, ladon seinustat käveltiin läpi, vaan vinkkejä ei enää luettu. Tähän olisi pätenyt "küünis", "sisällä". Sisällä siinä ladossa, jota kierrettiin, ja jonka pihalla auto seisoi...

Odotin, että loppupuolella kisaa olisi tullut useampia autoja vastaan, vaan yksi ainoa tuli. Muut olivat valinneet enemmän tai vähemmän eri rasteja haettavaksi ja osa tuli perässämme.

Saavuimme maaliin ja vein kilpailupaperit tulostenlaskentaan. Kaikki muut B-luokkalaiset olivat jo tulleet maaliin ja kärkitulos oli Audi A4 -parilla Indrek Oll - Janika Jürgenson, 44 pistettä. Arvioin meidän pisteemme olevan reilusti toista sataa, joten ennakkoarvailu sijoittumisesta osui aika oikeaan. Järjestäjä naputti tietoja PC:lle ja hihkaisi, miksi ajoitte B-luokassa? Kuljettajan toiveesta, vastasin. Pientä naurua ja kommentti: olisitte muuten tuolla tuloksella olleet tosi kovia A-luokassakin, ja heillä on puoli tuntia enemmän aikaa! Ensi kerralla sitten!

Koulun rakennuksiin kuului sauna, joka oli lämmitetty (tulikuumaksi!) kilpailijoita varten. Tunnin saunottuamme palasimme kilpailukeskuksena toimineen koulurakennuksen "juhlasaliin", jossa kohta alkoi palkintojen jako. B-luokan paras pari palkittiin kunniakirjoilla, jonka mukaan saatiin Saarenmaan tiekartta sekä asiakirjaseläkkeet, siis niitä, joita mm. sähkömittarinlukijat joskus käyttivät kirjoitusalustanaan. Parhaiden palkitsemisen jälkeen jaettiin arpomalla vielä lisää palkintoja, joista yksi osui kohdalle: osallistumismaksu seuraavaan kilpailuun...

Palkintojen jaon jälkeen siirryttiin pihalle nuotion ääreen jutustelemaan mukavia. Käyttämämme taktiikka kiinnosti monia, samoin suomalainen autosuunnistus. Aamu oli jo valjennut, kun menimme ottamaan pienet aamutorkut ja sitten lähdettiin paluumatkalle kohti Tallinnaa. Paluumatkalla kuljettiin osin samoja teitä joita oltiin edellisenä iltana ajettu, joten poikettiin dokumentoimassa Saarenmaan AS-polkuja ja rastitunnuksia.

Ajoreittimme pääkartalle piirrettynä. Ajoimme lähdöstä (rastilipun kuva) -6-5-4-3-1-7-11-12 ... 9-43-42- maaliin. Löytymättä etsimistämme rasteista jäivät vain 12 ja 26. Reitillä aikaa tuhraantui melkein kolme tuntia.

Auto oli kilpailun jälkeen hieman rapainen. Kilpailua edeltävä päivä oli sataa tihutellut ja sorateitä ajettiin kisassa kymmeniä kilometrejä... Itse asiassa asfaltilla taidettiin ajaa koko kisassa vain muutama kilometri jos sitäkään.

Ensimmäisen rastin (nro. 6) määritteenä oli rajalinja. Ihme, ettei osunut silmään ensimmäisellä kerralla tästä ohi ajaessamme pimeässä. Jep, rasti on vielä paikallaan, bongaapa kirjaintunnus!

Tätä uraa seurattiin ensimmäisen rastin jälkeen useita kilometrejä. Rastit nro. 5 ja 4 poimittiin tämän uran varrelta ja sen lähistöltä. Vastaantulijoita ei yöllä ollut, jollei huomioida ennen meitä lähtenyttä kilpailijaparia, jonka auto jostain syystä liikkui vielä meitäkin hitaammin.

Eerik löysi tämän rastin (nro. 15) yöllä helposti. Vaikeusaste oli kaksi ja sitä etsittiin risteyskolmiosta. Eipä näy autoon tämä rasti, ei. Hyvä että Eerikin pää erottuu pusikosta vaikka aurinko paistaa...

Rastitunnukset olivat kirjaimia ja ne oli tehty heijastavalla teipillä. Kartturi ihmettelee onko välimatka autolle yli vai alle sallitun kymmenen metrin...

Tämän rännin päässä (hiukan vajaa puoli kilometriä) oli vaikeusaste 1:n rasti (nro. 16). Täysin järjetöntä lähteä hakemaan, aikaa kuluu helposti yli neljä minuuttia. Saatika sitten, jos tulee joku vastaan. No, onneksemme me olimme ainoat torvelot jotka tuonne syöksyivät. Niin, ja sen rastin löytämiseksi piti sitten lopulta arpoa uran päässä olleista y-haaroista oikein...

Viikonloppu oli tietyllä tavalla elämysmatka, vaikka kuljettajan vironkielentaito helpotti elämää ratkaisevasti. Jos toiste tulee viikonloppuja, jolloin Virossa on autosuunnistuskilpailu ja Suomessa ei, on edessä lähtö etelään. Mutta Accordilla ei kuulema enää autosuunnistuskisaa ajeta...

Autosuunnistusta järjestäjän sivuilla. Kopio tulosluettelosta (karmean näköinen koodi Front Pagesta)

Tulosluettelon tutkimiseen pari vinkkiä:

• A-luokalla oli kilpailussa neljä pakollista rastia - yksi kutakin vaikeusastetta - joiden käymättä jättäminen antoi nelinkertaiset virhepisteet (KP-Trahvid)
• A-luokalla oli puoli tuntia enemmän aikaa kerätä pisteitä
• 1, 2, 3 ja 4 tarkoittavat rastien vaikeusasteita, ensin on saavutetut pisteet ja sitten montako prosenttia ko. vaikeusastetta olevia rasteja on löydetty (no, vähän heittää nuo prosentit ainakin B-luokan osalta).
• L-aeg tarkoittaa aikapisteitä, joiden laskeminen tapahtuu seuraavasti:
  • Aika määritetään lähtö- ja maaliajan erotuksesta
  • Aika, josta virhepisteitä ei tule on 0-120 minuuttia (A-luokalla 0-150 min)
  • Seuraava 30 minuuttia tuottaa yhden virhepisteen/ylitetty 3 minuuttia ( 1...10 vp)
  • Seuraava 30 minuuttia tuottaa yhden virhepisteen/ylitetty 2 minuuttia (11...25 vp)
  • Viimeinen 30 minuuttia tuottaa yhden virhepisteen/ylitetty 1 minuutti (26...55 vp)
  • Maksimiaikapisteet ovat siis 55. Jos käyttää aikaa kauemmin seuraa hylkäys.
• Kokku = saavutusten sampo

Militaarmaastikud 2003-11-13

Kokeellinen suunnistuksen ja tiekirja-ajelun yhdistelmä Tallinnassa.

Osuipa taas työmatka etelänaapuriimme sopivaan väliin: SK-Raudroos järjesti 28. kisansa Tallinnan liepeillä. Keli oli mainio joskin tuulinen, lämpötila muutaman asteen plussalla. Lähtöpaikalle (joka oli vajaan hehtaarin kokoinen pimeä parkkipaikka) kerääntyi väkeä hiljalleen kellon lähestyessä puolta seitsemää illalla. Varustuksesta päätellen oltiin lähdössä yösuunnistusharjoitukseen eikä autokilpailuun. Seitsemäntoista ennakkoilmoittautuneen lisäksi paikalle oli ilmiintynyt seitsemän jälki-ilmoittautunutta. Kilpa-autoina oli isoja maastureita, 1990-luvun Audeja ja joku vanha Ladakin. Meillä oli alla jo kerran viimeisen autosuunnistuskisansa meitä kuljettanut Accord.

Numerolla 19 lähtöaikamme oli kello 19:36. Ajon maksimiaika oltiin määritetty kahteen tuntiin, maalissa tulisi olla kello 21:36. Maalipaikan löytämistä helpotti se, että Hotell Peoleo on majapaikkana tullut tutuksi edellisillä reissuilla - niin kuin nytkin.

Ajanlaskenta hoidettiin elektronisesti Sport Ident -järjestelmää käyttäen. Järjestelmä soveltuu autosuunnistukseen vielä emittiäkin paremmin: kilpailijan mukana on kortin sijaan "lisäsormi", joka leimasinlaitteella aiheuttaa pienen äänimerkin hyväksytyn leimauksen merkiksi.

Ajajakokous pidettiin parkkipaikan valoisimmassa kulmassa. Tulossa oli muutama sivu "joonisorienteerumista" (jota luulin suomalaistyyppiseksi viivasuunnistukseksi) ja pari kartallista tossusuunnistusta, jossa auton käyttö on "sallittua muttei pakollista". "Jooniksessa" väärät, ylimääräiset ja puuttuvat asemat rankaisevat 90 pistettä, puuttuva AT (KP/AKP) 1200 pistettä, ihanneajasta poikkeaminen 5 pistettä/sekunti ja maksimiaikapisteet ovat 600. Suunnistusosuuksillä otetaan aika lähtö-AT:lta maali-AT:lle ja jokainen puuttuva rasti (KP) rankaisee 600 pisteellä. Pisteet muutetaan ajaksi, joka lisätään suunnistusosuuksien yhteenlaskettuun aikaan.

Minuuttia ennen lähtöaikaa jaettiin kilpailupaperit ja ensimmäinen sivu näytti ihan tiekirjalta. Viisi saraketta: välimatka, koko matka, ajo-ohje, lisämerkintä (mm. käytettävä ajonopeus) ja tyhjä sarake reittitunnuksen merkintää varten. Aluksi homma vaikutti helpolta, mutta kun ajettiin alle sadan metrin välejä alkoi tumpelointi: kahdestoista määrite jäi väliin… ja hukkaan. Jatko ei tietenkään toiminut joten oli palattava takaisin niin pitkälle, että oltiin varmasti oikeassa määritteessä. Aikaa selvitystyössä paloi melkein kymmenen minuuttia, josta tuli AKP:llä ("JAT") maksimipisteet 600. AKP oli merkitty "tiekirjaan" varustettuna kommentilla "KP31 kartta 1". Kartta 1 oli 1:10.000 suunnistuskartta vm. 1998 vanhasta armeijan alueesta (tästä tapahtuman nimi). Nelivärikarttaan oli piirretty suunnistusreitti, pituudeltaan n. 4 kilometriä. Rastipisteitä oli 11, joista viimeinen oli AKP ja ensimmäinen ... hetkinen ... KP 32, vaikka oltiin pisteessä KP31, jota siis kartalla ei ollut.

Paikkamme kartalla oli kohtuullisen helppo selvittää, joten jatkoimme matkaa autolla kohti "ruuhkaa": rastin läheisyydessä oli ainakin viisi muuta autoa. Teimme strategisen päätöksen: koska tulevat kolme rastia ovat suht lähekkäin ja autolla joutuu kiertämään runsaasti, Eerik ajaa autolla kolmannen rastin lähelle "vastaan". Selitin Eerikille mihin hän menee ja ampaisin metsään. Taskulampun valo ei paljoa näyttänyt joten alkoi hapuilu. Kohta pääsin jyvälle ja leimailin rasteja. Kymmenen minuuttia ja vinkkasin valomerkin Eerikille, joka oli vajaan sadan metrin päässä paikassa josta tulin tielle.

Toista kilometriä pitkällä rastivälillä olisi voinut pitää vauhtia jos olisi ollut hieman toisenlainen auto: tiet olivat autosuunnistajan silmin ihan kohtuullisia vaan kuljettaja oli hieman toista mieltä.

Öiseen aikaan tossutellessa maastossa olevat risut ja varsinkin piikkilanka-aidat ovat ikäviä oikealla suunnistuslampullakin saati taskulampun valossa liikuttaessa. Vältyin kuitenkin pahemmilta naarmuilta ja turvallenikin lensin vain kerran.

Tunnin seikkailun jälkeen alkoi jälleen autosuunnistusosuus. Ensimmäinen ongelma: mihin suuntaan lähdetään viimeiseltä rastilta? Ratkaisu löytyi helposti: ohjaajakokouksessa oltiin sanottu, että AKP:t (jollainen oli siis myös viimeinen rasti) ovat tien oikealla puolella.

Tiekirjamäärittely oli jo tuttua, mutta jotenkin kankealta tuntui pilan alku. Tai itse asiassa alku sujui kyllä, mutta noin kilometrin kohdalla tultiin isommalle tielle ja taas piti hypätä määritteestä yli. Tällä kertaa ongelma ratkesi helposti ja syntynyt minuutin myöhä ajettiin helposti kiinni. Pahempi ongelma syntyi 4325m kohdalla kun vaihdettiin nopeus 45 >> 37 km/h. Pisteessä oli lisämäärittenä "kummid", renkaat. Kuvittelimme renkaiden olevan risteyksessä olleen rengaspinon, joka oli kuskin oven kohdalla juuri oikeassa mitassa. Vasempaan, pehmeää soraa motokrossiradalla. Parissa sadassa metrissä tie muuttui mahdottomaksi kaksivetoiselle ja peruuttelimme takaisin. 330 metriä olisi pitänyt päästä, onpas kummallista. Uusi yritys, kierrettiin sorarataa vasempaan, mutta jo 200 metrissä oltiin T-risteyksessä (sillä samalla tielä josta oltiin lähdetykin). Onpas nyt vaikeaa. Kokeillaanpa olisiko uraa myöhemmin: jatkettiin rengaspinolta eteenpäin. Ura lhti vasempaan, mutta se ei ollut kovinkaan huokuttelevan näköinen ja yksi auto vaikutti olevan juuttunut soraan parin sadan metrin päässä. Mennäänpä vielä takaisin sinne rengaspinolle… ja sitten se nähtiin: heinikkoinen polku, jota reunusti puoliksi upotetut renkaat: tämä sen täytyy olla. 330 metrissä tuli T-risteys joka kuittasi oikean paikan ja matka jatkui kymmenisen minuuttia ihanneajan perässä ja AT. Loppujakso oli lyhyt siirtymän oloinen pätkä seuraavaan tossuttelutehtävään: KP44, kartta 2.

Kartta 2, karttapa hyvinkin: ilmakuva, johon oltiin piirretty valkoisella maaston kiintopisteitä: tiet, rakennukset, linjat jne. Mittakaava 1:7.500, täydellinen epätietoisuus siitä missä ollaan ja kireä aikataulu (jostain saatiin päähämme, että maalissa piti olla 21:26) saivat hämmentyneen olon aikaiseksi. Eteenpäin täytyy mennä, en nähnyt muutakaan ratkaisua. Jatkoimme todella kuoppaista kinttupolkua puolisen kilometriä ja tulimme asfalttitielle. Aikaa on todella vähän sanoi Eerik, joten päätimme ajaa suoraan AKP:lle, kunhan päästään kartalle. Toinen arvaus osui oikeaan ja löysimme (vahingossa?) yhden rastipisteen matkallamme AKP:lle.

Viimeinen joonis-osuus alkoi: 240 metriä T-risteykseen. Sadassa metrissä oli puomi edessä. Onneksi oltiin vielä ilmakuvakartalla, tuumailin joten etsin kartasta kiertotien: takaisin päin ja kilometrin lenkki jotta päästiin puomin takaa tulleen tien risteykseen. Asematunnus kyytiin ja matka jatkui. Viisi minuuttia, sanoi Eerik. Kaksi riittää totesin ja kurvailimme pikkuteitä maaliin. Maalissa kuulimme puomin olleen tarkoituksella kiinni: puomin edestä pääsi kääntymään hallin viereen ja hallin viertä pitkin ura johti siihen T-risteykseen...

Tuloslaskenta oli ripeä ja saimme kuudenneksi oikeuttaneen tuloksen, kun puolet osallistujista oli tullut maaliin. Sijoitus piti loppuun asti ja vasta seuraavana päivänä tajuttiin mikä oli ajanlaskennassa mennyt pieleen: kolmas sija olisi ollut saavutettavissa käymällä kolmella neljästä väliin jättämästämme rastista. Kolmessatoista minuutissa se olisi ollut täysin mahdollista. Mielenkiintoisen iltapuhteen jälkeen oltiin taas kokemusta rikkaampia. Ensi kerralla täytyy olla kunnollinen otsalamppu ja toimiva kompassi mukana. Ja Accordin tilalla vaikka pikku-Subaru...

Valge Laev 2003-11-22 Paldiskissa

Justyllä reissuun. Vakuutusyhtiöstä tarvitaan ns. Green Card, joka osoittaa vakuutuksen olevan voimassa. Ilman sitä matka tyssää satamaan. Vihreä kortti on maksuton ja sen saa vakuutusyhtiössä käymällä.

Lautan ajorampin avautuessa paljastui huima lumimyräkkä; kotoa lähtiessä oli vielä lumetonta mutta nyt tuli lunta taivaan täydeltä... Tullissa autojono mateli hiljalleen ja Eerik oli jo odottelemassa kun ajoin ensimmäistä kertaa omalla autolla Viron maaperällä. Lähtöpaikalle ei varsinaisesti ollut kiire, joten poikettiin Keilassa Saajos Baltilla.

Saarenmaalta viisastuneena mukana oli 1:90.000 mittakaava, jonka teippasin mittaani. Turhaan, huomasin. Tässä kisassa ei olekaan erikseen maantiekarttaa ja 1:20.000 karttaotteita. Kilpailukartat olivat A4- ja A3-kokoisia 1:25.000 ja 1:30.000 mittakaavaisia lakanoita, joihin oli suoraan merkitty rastien paikat vaikeusasteen edellyttämällä tavalla. Kilpailu oli tällä kertaa vööndisorienteerumine, siis rasteilta sai pisteitä vaikeusasteen ja etäisyyden mukaan: kilpailukeskuksen ympärille oli karttoihin piirretty ympyröitä, joiden sisällä oli keskipisteestä ulospäin kasvava kerroin, yhdestä kuuteen. Nelosvaikeusasteen rasteja oli vain yksi, kolmosvaikeusastettakin vain kourallinen. Uloimman kehän ulkopuolella oli yksi kolmosvaikeusasteen rasti, joka jäi rankasta etsimisestä huolimatta löytymättä - 6 x 3 = 18 pisteen menetys...

Ilta alkoi hämärtää lähtöpaikalla odotellessamme lähtöaikaamme. Onneksi lumisade lakkasi.

Urat olivat paikoitellen melko huimia. Accordilla olisi jokunen väli jäänyt ajamatta. Vaikeusastetta lisäsi se, että ei etukäteen tiennyt mitkä urat ovat läpi ajettavissa - useammin kuin kerran matkan teko stoppasi betoniesteeseen eikä kyseessä ollut mikään pieni suomalaistyyppinen betoniporsas...

Ja rastit olivat aika usein autoon näin hyvin nähtävissä...

Kolme tuntia nollakeliä autosta ulos lumiseen maastoon - ja taas takaisin autoon sisään oli aika rankka kokemus eikä edellisiltana Uriah Heep/Deep Purple tapahtumassa Helsingissä venähtänyt selkä tehnyt touhusta loppuvaiheessa kovinkaan mieltä ylentävää. Onneksi selkäsärky pysäytti askeleen vasta kilpailukeskuksesta Eerikin kotiin ajettuamme. Vanhojen herrojen konsertti Tallinnassa jäi sittenkin haaveeksi.