AS-kisatarinoita 2008


Aloitussivulle . Omituista höpinää . Alkukausi 2008 . Loppukausi 2008 . Kuvia kaudelta 2008 . Vieraskirja

Näitä tarinoita kirjoitteleepi "eräs autosuunnistaja". Aloitussivulta löytyy linkki mm. yhteystietoihini. Tässä tiedostossa on vain viimeisimmät hengentuotokset, ylävalikon linkeistä löytyy lisää juttuja. Käy toki kirjoittamassa pari riviä vieraskirjaani. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudestaan!

Viimeksi päivitetty 2009-01-04, Raaputettu kannettavan kovalevyn kulmia


Suomen kisakausi päättyi Riihimäen UA:n järjestämään SM-osakilpailuun lokakuun loppupuolella. Talviloma on venähtämässä lähes neljän kuukauden pituiseksi. Ei helkkari...

Etelänaapurissamme oli tarjolla viivasuunnistusta marraskuun ensimmäisenä sunnuntaina. Autosuunnistuksen lajipäiviä vietettiin Forssassa viikko Eestin jälkeen (asiapitoisen ohjelman ohessa oli tarjolla myös kaksi harjoitusajoa - tosin toisessa niistä olin itse ratamestarina). Ruotsin kalenterista bongattiin marraskuun 15. päivältä kansallinen Svamptåget, jonka kilpailukeskus oli vajaan sadan kilometrin päässä Tukholmasta. Ja olihan Eckerörundankin sitten vielä tuossa marraskuun lopulla. Ihan hyvinhän tässä vielä mentiin vaikka kansantalous jo rullasikin alamäkeä (vaihtoehto ei ole tällä kerralla keskusta)...


Eestin Sugissõit 2008-11-01

AS lajipäivä ja harjoitusajot Forssassa 2008-11-08...09

Kannonkiertäjät ja Forssan aktiivit autosuunnistajat yhdistivät jälleen voimansa järjestäen autosuunnistuksen lajipäivän. Päivän aikana oli kolme mielenkiintoista seminaaria tai työpajaa, joissa osanottajat saivat tasattua tietämystään ocadin, gimpin ja tuloslaskentaohjeman tiimoilta. Itse olin tuloslaskentaporukassa "alustajana" ja pidin tilaisuutta erinomaisena. Paikalle oli saatu myös emit-asiantuntija ja as-tuloslaskentaohjelman koodannut Jussi Rajamäki, jonka tapasin nyt itsekin ensimmäistä kertaa - vaikka projekti on jatkunut jo ainakin viisi vuotta.

Virallisempaa ohjelmaa tarjoili AS-lajiryhmä, joka kaksituntisessaan antoi kilpailun järjestämiseen liittyvää tietoa päätoimitsijalisenssiin oikeuttavan määrän. Virallisen osuuden jälkeen oli sokerina pohjalla mahdollisuus kurvailla tanskalaisittain määritelty Tonttuajelu, jonka reitin suunnittelin yhdessä Eero Mäki-Tulokkaan kanssa. 55 minuutin ihanneaikaan ei kukaan päässyt mutta lähelle kyllä. Virhepisteet laskin Tanskan sääntöjen mukaan ja ylimääräisen rankaisevuus "yllätti" erään paikkakuntalaisen. Jälkikäteen saamani kommentin mukaan ovat hulluja nuo tanskalaiset - mutta senhän monet Tanskanmaahan ihastuneet tiesivät jo ennalta.

Ja jottei olisi ihan pelkäksi järjestelyksi mennyt koko viikonloppu pääsin kurvailemaan harjoitusajoakin. Tutuilla teillä kurvailtiin ja rauhallisella pyynnillä. Alkuperäisajatuksenani oli kiertää reitti Taina-vaimoni kanssa, mutta hänelle iski työvuoro ja jouduin turvautumaan keikkakuskiin. FoSUA:n Saila lähti veivaamaan rattia ja Joona-poika istui virallisena valvojana takapenkillä turvaistuimessaan. Kakkosjakson jälkeen tuli pikkupojalle uni silmään, jatkoimme kisaa varovasti kurvaillen. Reitin erikoisuutena oli joulupukki, joka jakoi lahjoja lahjattomille. Sopi ainakin meille, sillä kahden puuttuvan RT:n myötä jäimme komeasti joukon hännille.


Svamptåget 2008-11-15

Perjantai-iltana astuimme punaisen laivan uumeniin Helsingissä. Autourheiluväkeä olikin yllätykseksemme runsaasti: nelisensataa jokkiksen harrastajaa oli pakkautunut kauden päättäjäisiin. Erään autosuunnistustakin kokeilleen tuttavan kanssa sitten vietettiin tummenevaa iltaa Itämeren aallokossa puolille öitä ja vähän yli. Aamu valkeni pilvisenä ja tuulisena. Pirteänä ja reippaana sitten hotellin hakuun. Ajatuksena oli etsiä matkan varrelta majapaikka, E20 vierustassahan on hotelli jos toinenkin. Huolellinen vertailu ja arvoanalyysimme vei meidät tällä kerralla Ibikseen, jossa otimme pienet päivälevot ennen kävelylenkkiä, sitten Mäkkärille iltapalalle, valuutanvikittely bankomatista ja eikun kisakeskukseen Häradin moottoristadionille.

Svamptågetiin oli ilmoittautunut ilahduttavan paljon väkeä: aloittelijoita ja C-luokkaa viisitoista, konkareita C, B ja A-luokkiin 25. Meidän starttimme oli vartin verran iltakuuden jälkeen porukan loppupäässä.

Sportident-kisa ja maksimimyöhät 180 minuuttia. Informaatioasemia on ja mittakaavat meille hyvin sopivat 1:5.000, 1:10.000 ja 1:50.000. Aloittelijat ajavat vähän lyhyemmän reitin ja lähtevät porukan alkuun, on kuitenkin vaarana, että ne saadaan kiinni. Ehkä kartanjakopisteissä pidetään huolta lyhyen radan osallistujista?

Kisa liikkeelle kilometrin siirtymällä. TK1 antoi kuusi sivua karttoja ja sitten menoksi. Helpohko kymppitonninen aloitti homman, mutta vanha kartta ei ihan täsmännyt maaston kanssa. Asemat olivat numeroidut, joten seuraavalla OK:lla viimeistään pystyi toteamaan josko epäilyttävän paikan tarkistamatta jättäminen toimi vaiko eikö. Ihan kohtuullisesti päästiin sivun viimeiseen kuvaan asti, mutta sitten tökkäsi. i-taulun ohje meni jokseenkin läpi, mutta mihin tultiin? Iso rakennus olisi hyvä kiintopiste, ei näy. Yksi rakennus löytyi aukealta plaanilta ja sitten yritetään sen mukaan. Ei toimi, uusiksi. Kompassista varmistus pohjoissuunnalle, juu, ei tuo rakennus todellakaan ole oikein. Kokeillaan jotain - kartoitus auttoi ja sain kiinni kartasta joten jatko oli helppo. Taas i-taulu ja pari hyvää jekkua, TK:lla reilu kymmenen minuuttia myöhässä. Mutta perässämme on vielä porukkaa, lohdutti kuljettaja.

Matka jatkui vauhdikkaita pikkuteitä, hauskoja jekkuja vanhoilta kartoilta ei puuttunut. Kakkosjaksolla alkoi olla jo vähän ruuhkaakin, kolmas nimittäin kurvailtiin samoja polkuja pitkin. TK päätti aina sivun ja matka jatkui todella tiiviisti. Neljännen jakson jälkeen alkoi pitkähkö siirtymä.

Siirtymän jälkeen oli lyhyt OK-jakso. Vanhoilla kartoilla toteutettu vauhtipätkä oli koitua kohtaloksemme ihan jakson lopussa. Kaksi edellämme lähtenyttä oltiin kuitattu ja enää pari määritettä... oho, tuolta jäi orkku ottamatta siis U-käännös ja puoli kilometriä takaisin. Ärräpäiden täyttämässä kabiinissa väisteltiin pitkät valot päällä ajaneet vastaan tulleet jo kertaalleen ohittamamme kilpailijat ja poimittiin se ojalle jäänyt OK, TK:lla myöhiä puolitoista minuuttia - ja ihan turhaan.

Taas siirtymää, nyt voisi tulla odottamaamme snurrausta (jota tänne nimenomaan tultiin harjoittelemaan), taulussa lukee Grustag. No eipä snurrattu vaan etenevään vanhaa kunnon ruåtsalaista jatkettiin. Sivulla yksi suunnistuskarttakopio 1:10.000 ja kourallinen määritteitä ja TK. Tämän piti olla helppo mutta tehtiin se vaikeaksi kun yhdessä mutkassa seisoi tienreunassa auto ja pikkupoika heilutteli ledivaloja. Mittaukset unohtuivat, kääntyminen jäi tekemättä ja aikaa paloi… Sitten pitkä jakso kymppitonnista ja vanhaa 1:50.000 peruskarttaa vaihdellen (mistä näin vanhoja karttoja oikein löytyy…). Saatiin kiinni yksi lyhyen radan Bemari, joka eteni todella hiljaa. Parisen sataa metriä valojen vilkutusta katselleena suostui antamaan meille tilaa juuri ennen risteystä ja räyhäsimme eteenpäin, etuoikeaan, pari sataa metriä, etuvasen, sata ja takaoikea, takaisin tielle, ysi oikeaan ja varo vastaantulijoita, se Bemari varmaan tulee ihan kohta… muttei tullut, lyhyt reitti jätti tuosta kohdasta lenkin tekemättä ja mateli jälleen edellämme. Tällä kerralla metsäautotieltä ei löytynytkään paikkaa mihin väistää joten hissunkissuttelimme reippaan puoli kilometriä peräkanaa ennen kuin BMW löysi paikan mihin vetää syrjään. Sitten katosimmekin aika nopeasti horisonttiin… Jakso päättyi piha-alueeseen ja 1:5.000 kartalla pieneen snurraukseen. Kun sitten TK:lle asti päästiin seisoi tuttu Bemari vastassamme pitkät valot päällä - aivan pihalla siitä mihin pitäisi mennä.

Ja taas mennään, hallia ympäri, OK, isoa tietä ja sitten taas pienelle metsätielle, joka kartassa on rautatie. Jakson lopussa oli vanhaa tietä katkottu ja piti 30 metrin säännön perusteella hahmotella missä pitäisi 1:50.000 kartalla mennä. Pientä kartoitusta ja ikävää peruuttelua kapealla rännillä ennen kuin löydettiin kaikki kontrollit ja sitten TK, joka ilmoitti että tultiin maaliin. Vähän vajaa kaksituntinen kisa oli hieno, vauhdikas ja yllätyksiä täynnä.

Jäimme notkumaan tuloslaskentapaikalle kunnes enää yksi auto oli tulematta maaliin. Ensimmäistä pitkän radan kisaansa kurvaillut Starlet-pari oli tunnin verran muita perässä... Sijoituksemme kuudes oli vähän heikompi kuin mihin olisi pitänyt pystyä. Kaksi parasta eli Lindholmit sekä Lannermo-Andersson olivat omaa luokkaansa mutta kolmas paikka oli kuin meitä varten. Viisi minuuttia sähläystä pois ja se olisi ollut siinä.

Puolilta öin palasimme hotellille, joten saimme hyvät yöunet ennen paluuta lautalle. Matka Ibiksestä Stadsgårdenille vei jokseenkin tarkkaan 20 minuuttia.

Laivalla meitä odotti Q-luokan säästöhytti, koska laiva oli varausta tehdessäni täynnä kuin turusen pyssy. Hytissä sitten odotti yllätys kun edelliset asukkaat vetivät vielä hirsiä - eivät tainneet edes herätä kun avasin oven - ja vedin sen vikkelästi kiinni. Infossa kertoilivat, että tämä ei ole mitenkään poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta, pahoitteli ja antoi uuden hytin vähän paremmasta paikasta.

Turunväylän piti avautua ja meidän piti kurvailla komeasti moottoritietä Lohjan liittymään asti. Vaan kuinkas kävikään? Liian optimistinen aikataulu, rakentajilla hommat vaiheessa ja tien uudesta osuudesta oli avattu vain osa. No, parempi näin kuin ei mitään.

Jaa, muuten vielä lyhyesti tuosta Suomen liikennepoliittista vastuuta osoittavasta talven pimeänopeusrajoituksesta ei ole Ruotsissa hirveästi tietoa. Siellä on nykyisin myös 120 km/h merkkejä moottoritiellä eli rajoituksia on tuossa syksyn mittaan nostettu.


Eckerörundan 2008-11-22

Jo kerran kuopatuksi julistettu perinteikäs ahvenanmaalaisjuhla tuli pikavauhtia takaisin kalenteriin Roine Johanssonin lupautuessa ratamestariksi. Parissa viikossa niputettu reitti oli... hmm... mitenkähän tämän laittaisi kauniisti... ajettava. Itse asiassa reitissä ei ollut mitään muuta varsinaista vikaa kuin että siinä oli liikaa virheitä. Kartat olivat tuttua Ahvenanmaata, snurrauskartat paikoitellen jopa erinomaisia (mm. ilmakuvaa). Myöskään asemamiesten toiminnasta ei ole mitään pahaa sanottavaa. Mutta kaikki muu... iso harmi.

Saavuin Maarianhaminaan Viking Linellä hiukan myöhässä (varttia yli kahden iltapäivällä) siihen nähden, että kisan piti alkaa klo 14:00. Uskoin Rofan hoitaneen ilmoittautumisen ja katsastuksen joten pötkin perheeni kanssa Godbyn Hotellille niin kovaa kuin rajoitusten ja paikalliskuskien väistelyltä ehdin. Lumisateet olivat jälleen kiusana ja paikalliset pelkäävät lunta kuin ruttoa - ainakin vauhdin perusteella. Turhaan hötkyilin. Sain kuulla ratamestarin lähteneen juuri maastoon ja kisa siirtyy tunnin pari myöhemmäksi. Meillä ei ollut majoitusta joten emännät lähtivät shoppailemaan ja Joona lyöttäytyi Lahtisen poikien kimppaan. Sitten odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin ja odoteltiin. Ilta hämärtyi odotellessamme. Roine saapui vihdoin ja sihteeri pääsi naputtelemaan kilpailukorttiin numeroita (jep, numeroidut kilvet epäjärjestyksessä). Reitille lähdettiin vajaa viisi tuntia myöhässä! Just joo, näinköhän ehdin iltapalalle joka alkaa 21:00?

Ensimmäiset jekut olivat ihan hauskoja, ei vanhalle tielle vaikka se oli vetävä (en mennyt halpaan), sitten parit ok:t, mukavia pikkuteitä ja yhtäkkiä kaksi kilpeä puuttuu välistä. Eikä? Takaisin, toinen löytyi kuin olisi ollut ok mutta ihan hyväksyttävä sikäli, että määrite tosiaan puusi kääntymään oikealle johtavalle pihatielle (josta ei päässyt läpi). Kilvessä oli i-tunnus vaan kabiinissa meillä oli S-ohjeet. Keksipä sitten S1, S2, S3 ... sarjasta sopiva ohje iV-taululle. Ja jottei olisi liian helppoa, todettakoon, että taulussa ei ollut numeroa. Luulin keksineeni miten saan asian haltuun: puuttuvista numero 25 oltiin käyty aiemmin (sinne ei nyt ole määritettä) mutta tämän täytyy olla se toinen. Jatketaan vain matkaa. OK oli pari sataa metriä liian aikaisin, onko meidän vai ei? Ajoimme luukulle ja kysyimme, oikeassa paikassa ollaan. Myöhiä tuli kymmeniä minuutteja, noinkohan oli matkat ihan oikein mitattu?

Yks kaks alkoi tulla vääriä numeroita oikein liukuhihnalta. Tarkistuskierros paljasti että olemme oikeassa paikassa joten kirjain kyytiin ja eteenpäin. Joskus kilpi löytyi määritteestä tien suuntaisesti kuten ok vaikka ei pitänyt olla ok. Kolmannelle jaksolle lähdettäessä asemahenkilökunta ilmoitti että jatkossa asemat ovat numeroimattomia. Hyy-vä. Vähitellen väki edessämme väheni ja jäljet myös. Epävarmuutta riitti ja tarkistuslenkkejä teimme runsaasti. Toiseksi viimeinen lähtö-TK ilmoitti meidän olevan ensimmäinen auto... Mutta ladunlakaisijan rooli ei kestänyt kauaa. Erään määritteen kohdalla kartan vanhalle tielle ei meinannut päästä mutta määrite (joka oli kaiken hyvän lisäksi OK) oli niin selvässä paikassa että tahkosimme kunnes olimme täysin varmoja että kilpi todellakin puuttuu maastosta. Kaksi minuuttia peräämme lähtenyt punakilpinen Audi porhalsi ohitsemme.

Viimeinen jakso huristeltiin ilmakuvalla tutun sahan pihalla. Lähtö meni totaalisen pieleen eikä ihan kaikki jaksollakaan onnistunut mutta nyt oli jälleen numerojärjestys kilvissä. Viimeinen TK ja parin tunnin savotta oli ohi. Henkäisin helpotuksen huokauksen siitä että päreet eivät palaneet ja hiivimme hissukseen tuloslaskentapaikalle. Kello oli jo yli yhdeksän (ruokailu alkoi klo 21:00) ja olimme toinen auto. Ratamestari oli suhteellisen sekaisin joten tuloksia ei varmaan tulla tämän illan aikana paljon saamaan.

Godbyn hotelli oli vaihtanut omistajaa, joten tutun ahvenanmaalaisbuffetin sijaan oli ala carte -tyyppinen illallinen. Ihan kelpo sapuskat mutta "hiukan" turhan kova hinta (30 euroa eli 50% korotus edellisvuoteen). Sitten kiireesti lautalle (myös majoituksen hintaa oli korotettu isolla kädellä eli lähes 40%, joten päätimme lähteä Helsinkiin yölaivalla). Joona nukkui sylissä kun siirryimme autokannelta hyttiimme. Helsinkiin saapuessamme oli tuulinen mutta kaunis talvisää - illalla Turkuun tulleita odotti myrsky ja myräkkä. Ahvenanmaalta kuultiin sitten, että tulokset laskettiin aikojen perusteella - ratamestari oli viihteellä eikä kukaan ottanut tolkkua RT-asemista. Kakkospaikka ei ollut huono päätös kaudelle. Ja sitten lähes kolmen kuukauden talvitauolle... jatketaan Forssassa SM:n merkeissä helmikuun puolivälissä - sikäli kun säät sallivat.