|
Aloitussivulle . Omituista höpinää . Viimeiset jutut 2006 Näitä tarinoita kirjoitteleepi "eräs autosuunnistaja". Aloitussivulta löytyy linkki mm. yhteystietoihini. Alkukausi löytyy täältä. Sisällysluettelo loppukauden 2006 turinoista:
Nuukan pojan lenkki 2006-08-05Helle hellii edelleen, aurinko porottaa täydellä teholla pilvettömältä taivaalta puoli kahdeltatoista kun aletaan nostaa kytkintä Lohjalla. Kuukauden mittainen kisatauko alkaa olla taakse jäänyttä elämää. No, kyllähän me tiistaina käytiin Hesan suunnalla hiukan lämmittelemässä Hesasarjan päätösherkkarissa eli ei sitä ihan kylmiltään lähdetä Pohjanmaalle. Kisaan on ilmoittautunut ilahduttavan paljon C-luokkaa (16) ja M:ssäkin on peräti seitsemän paria. Syksystä on taas tulossa kiivas arvokilpailuputki, SM- ja NEZ-osakilpailut vuorottelevat. Ehkä tämä selittää M-luokan parien lukumäärää. Yleensähän ämmiä eivät juuri sarjoihin kuulumattomat aluekilpailut kiinnosta. Laihian kilpailu on tällä kerralla hivenen "poikkeuksellinen", sillä tuttujen alueiden sijasta nyt päästään uusiin maisemiin. Ennakkotietojen mukaan 16-vuotias ratamestari Mikko Heikkilä on tehnyt kartoitustyötään Laihian naapurikuntien mäntykankailla. Lähtöluettelosta ajettavien kuntien alueesta ei löydykään Laihiaa lainkaan, kilpailualueeseen kuuluvat Isokyrö, Ylistaro ja Vöyri. Lähtöpaikka Lehmäjärven koululla on uusi tuttavuus. Ennakkotiedoissa luvataan, että kilpailussa käytetyillä alueilla on ajettu joskus kymmenen vuotta sitten viimeksi. Kolmanneksi viimeisenä kilpailijaparina starttasimme reitille pari minuuttia vaille iltakuuden. Aurinko oli vielä korkealla ja ilma todella lämpöinen. C-luokan nolla-autosta maaliin tullut apuvalvoja kertoi juuri ennen lähtöämme reitillä olevan kuumaa ja todella pölyistä. Ajomääräys lupaili vajaan kahden tunnin kilpailua, julkisten asemien sijaintikartalta totesimme kahden ensimmäisen jakson pyörivän samoilla alueilla. Lähtöpaikalla oli vielä huomautus "varokaa reitillä uimareita". Hmm, missäköhän rapakossa tässä vielä pyöritään. Siirtymä, mittis ja sitten JRT. Aikaa oli siirtymälle enemmän kuin tarpeeksi; kolmen edellämme lähteneen startin ja pölypilven pääsimme todistamaan. Ja JRT-auton toiselta puolelta ampaisi myös A-luokkaa toiselle kierrokselle. Pölyä oli runsaasti. Todella runsaasti. JRT:llä oli käytössä kilpailijaystävällinen systeemi: puoli minuuttia ennen lähtöaikaa saatiin kartta ja lähtöajalla tehtiin emit-leimaus. Asemamies nosti kartan heti kohta asema-auton viereen ajettuamme esille valkoinen puoli autoomme päin, mutta aurinko paistoi paperin läpi, joten oli helppo kertoa kuljettajalle mitä kohta seuraa: alle sata metriä ja poiketaan uran oikealle puolelle tien suuntaiseksi, sitten parin sadan metrin kohdalla y-haarasta oikealle, melkein ysikymppinä... ...ja sitten vaihtopiste ja uimarannan p-paikan metsikössä pari kierrosta. Pölyä riitti kun edellämme lähteneet poistuivat paikalta. Mahtoi olla uimareilla ihmettelemistä. Kartat tuntuivat todella hyviltä, selkeälukuisilta ja tarkoilta. Eteneminen oli juohevaa niin kauan kun ei ollut ihan tolkutonta määrää pölyä ilmassa. Kohta tultiinkin sitten tämän kisan kompastukseen: pehmeällä uralla Daihatsu jäi pohjastaan kiinni uralla ja tukevasti. Onneksi kohta perässämme tuli musta Audi, joka antoi vetoapua, muuten oltaisiin jääty siihen, kiitoksia kovasti. Ja viimeisenä ajaneet jäivät tiukasti kiinni ja keskeyttivät, kisan toinen ratamestarikaan ei pystynyt heitä auttamaan vaan jäi omalla kilpurillaankin kiinni. Matka jatkui pölypilvessä ja toista kierrostaan ajavat edellämme lähteneet A-luokkalaiset pitivät huolen siitä, että näkyvyys oli nollassa lähes koko ajan. JAT1 ja siirtymä JRT:lle, jano oli hurja ja vissyä piti läikyttää koko kabiini täyteen kun ei malttanut kiertää korkkia auki ikkunan ulkopuolella… Uudet kartat ja menoksi. Ensimmäisen jakson toisinto. Ihan kivat alueet, mutta pehmeys ja pöly tekivät askareen epämiellyttäväksi. Kiinnijääntipaikkaammekin olisi pitänyt ajaa uudestaan, mutta nyt ajoreitti oli tukittu varoituskolmioilla ja risuilla. Siis lenkki pois ja vauhdilla eteenpäin. Juuri ennen JAT:lle johtavaa uraa tuli ruuhkaa: Ojanperä ja Rousku olivat ajautuneet vaihtopisteen pitkäksi ja Pajala-Hangasmaakin arpoivat ajosuuntaa. Nyt oli näkyvyys todella minimissä ja piti vielä ajaa aurinkoa päin. Oli pakko odottaa hetki. Lyhyt peruskarttasiirtymä, yksi RT risteyksestä ja JRT. Nyt ajettiin vauhdikkaita uria pääosin kymppitonnin kartalla. Pöly ei tällä jaksolla tehnyt meille pahemmin kiusaa ja pääsimme tekemään jokseenkin omaa suoritustamme. Nyt ongelmana oli vauhdikkaat risteyksiin tulot: kolmessa risteyksessä oltiin yhtä aikaa toisen vauhdikkaasti kulkeneen auton kanssa, kartalta luetut "joku voi tulla oikealta/vasemmalta" -ohjeet pelastivat tilanteet. Neljäs ja viimeinen suunnistusjakso oli vain loppujäähdyttely; peruskartalla pari pisteväliä ja ison sorakuopan pääteitä muutama helppo lenkki. JAT:lle peruskartalla ja nollilla. Ja sitten lyhyt siirtymä maaliin. Reitti tuntui lyhyeltä, matkassa oltiin vain tunti ja kolme varttia. Siitä huolimatta vaatteet olivat hiestä märkiä maaliin tullessamme. Edellinen yhtä kuuma kilpailu on tainnut olla Juvalla joskus vuonna yksi ja kaksi. Tuloslaskenta oli nopea. Vajaassa kymmenessä minuutissa oli tulos narulla. Kortit taisi olla helppo tarkistaa, kun vain kolme korttia tuli täyteen ja pari merkintää neljänteen. Reittivirheittä ajoi yli puolet MAB-luokkalaisista ja M-luokassa vain yksi pari teki reittivirheitä (niitä oli kyllä heillä niin paljon, että olisi riittänyt vaikka kaikille muille tuloksen saaneille jakaa ;-) ). Ekan jakson kiinnijäänti näytti maksaneen kisan voiton meille ja/tai Ojanperä-Rouskulle. Tässä kuitenkin oli huomioimatta JAT2:n reittimuutos, joka tehtiin kesken M-luokan: siis JAT2:n pisteet nollattiin M-luokalle. Siispä pelastajamme nousivat sittenkin kärkeen. Narulla roikkuneilla tuloksilla ei sitten ollut mitään tekemistä hyväksyttyjen lopputulosten kanssa. Jostain kumman syystä myöskään C-, B- tai A-luokan tulokset narulla eivät täsmänneet tulosluettelon kanssa. AT-tuloksia ei myöskään saatu vaikka tulosten hyväksyminen nykyään edellyttää AT-erittelyn julkaisemista. Kysyttäessä tulosten laskija levitteli käsiään, ei onnistu helposti. Hiukan sekavissa mietteissä sitten lähdettiin kotimatkalle. Neljäs sija ei oikein tyydyttänyt. Kyseessä oli ratamestarin ensimmäinen kilpailu ja siihen nähden reitti oli hyvä, selkeiden karttojen laatu lähes erinomainen. Viimeisiä jaksoja lukuun ottamatta jaksolle lähdettiin aina JRT:ltä ja vähän turhaan siinä viimeisellä jaksolla säästettiiin yksi väli-AT; emit-kisassa ei voi oikein vedota asemamiehen saapumattomuuteen... Kiinnijäänti reitillä on aina epämiellyttävä kokemus, samoin jatkuva pölyssä ajaminen ja kolmosjakson vauhdikkaat eri suunnista samaan risteykseen ajot. Puoli yhdeksältä kotiin lähtiessämme oli vielä reilu pari kymmentä astetta lämmintä. Seuraavaksi päästään harjoittelemaan Kanta-Hämeen mainioissa harjoitusajoissa, Etelä-Virossa on parin viikon päästä valikointia ja sitten onkin totuuden hetki. Toinen kauden päätavoitteistamme eli Pohjois-Euroopan mestaruussarja alkaa Lopella 26.8. Sitten kisoja riittääkin joulukuun puoliväliin asti.
Armonlaakson ajo 2006-08-25Pohjois-Euroopan mestaruussarjan avausta ollaan odoteltu kuin kuuta nousevaa. Pitkä odotus oli ohi kun Paimiossa odotteltiin starttilupaa harjoituskilpailuun. Ja mikä kisa! Kaksi ja puoli tuntia oli ihanneaika, mutta eipä juuri ollut saumoja pysyä kalenterissa. Pyynti oli kyllä inhimillisen näköinen, mutta pimeys ja sumu tekivät tehtävänsä. Ja ruuhkat. Pölyongelman kuvittelimme olevan poissa, olihan juuri kisaan tullessa sadekuurot ropisseet antamaan helpotusta kesän kuivamille kasveille. Ja mitä vielä... Aloitettiin tiukalla ja hauskalla asfalttipihapyörityksellä. Kiintopisteet olivat selkeitä ja eteneminen helppoa, paitsi että kartoista puuttui koko ajan jotain pientä, joka vaati tarkistusta. Trippimittari kiukutteli - peruuttaessa ei vähentänyt vaan mitta lisääntyi. JAT:lta lähdettäessä vaihdoin toisen anturin X-trippiin mutta vika ei korjaantunut. Ei sitten peruuteta, ...kele. Kakkosjakso pyörittiin Paimion entisen sahan urilla. Pitkään aikaan ei täällä oltukaan pyöritty! Paikallista nuorisoa oli ihmettelemässä ja ihmeteltävää riittikin. Pusikoiden ympäri pyörittiin perusteellisen monta kierrosta. Ulkomaalaisista alkoi olla kiusaa, "määritettävää" heillä riitti ja välillä he tuntuivatkin olevan pujottelukeppejä, paitsi että "tarkistetaas vielä tuokin väli" - SYÖKS... Pitsinnypläystä kaksi jaksoa, nyt alkaisi kaivata hiukan jotain vauhdikkaampaa. Siirtymän näköinen osuus alkoi, vaan oli helppo havaita, että kartat olivat paikoitellen hyvinkin vanhoja. "Siirtymällä" JRT:lle oli kourallinen RT-asemia, yksi vanha ura palauttavalla miehitetyllä varustettuna sekä kaksi AT-asemaa! JRT:ltä saatiin yksi kartta ja kisan luonne muuttui täysin. Paitsi että... tarkkana pitää olla edelleen. Meiltä jäi kisan eka kilpi tänne. Hanaa vaan! Rallipätkä oli herkullinen lisä ja kuskikin tykkäsi. Vähän vaarallisen tuntuisia paikkoja, JAT-asemalta lähtö ja seuraavan jakson jälkeinen siirtymä kulkivat miljuunaa ekaa kierrostaan ajavien kilpailijoiden seassa. Pimeys ja valot tekivät asiaan tietyn varmuuden, mutta... Ja peltopilaan. JRT-asema oli aitiopaikalla pellon kulmassa. Pirusti auton valoja hurrasi korkeassa heinikossa ristiin rastiin odotellessamme lähtölupaa jaksolle. Ja kuin salaman iskusta autot ajoivat JAT:lle edellämme hirmuisessa ruuhkassa. Ja perässämme pelto jäi lähes tyhjäksi. Dodih! Työnnettiinkö me ne kaikki pois pellosta? Ja seuraavien haasteiden kimppuun. Kisan pahin jakso maankaatopaikan lepikossa. Ja taas mieletömät ruuhkat - tiukasti varjellusta kahden minuutin lähtövälistä huolimatta. Ja pölyä oli myös. Viistonnisilla kartoilla pyörittiin todella taraksti kaikki urat. Tarkkoja asemia riitti. Jätettäväksi asti eli kisan toinen puuttuva täältä. Viimeinen kiusaus: peltopila. Ihan hirveästi ei nyt ollut ruuhkaa mutta jotain kuitenkin. Yksi ruotsin kilvissä ollut Saab aiheutti pienen virhearvion ja sitten jäi kolmaskin kilpi. Ja tämä oli helppo. Maalisiirtymälle 40-50 km/h pyynillä GT-kartalla. Taas kaksi AT-asemaa. Ja lopussa vielä pari RT-asemaakin. Tuloslaskentapaikan pihassa taisin tehdä jonkun nollauksen vähän väärin, piha loppui kesken reilusti ennen mitan täyttymistä. Tuloslaskenta toimi nopeasti suhteessa ruuhkaan. Kotimatkalle päästiin ykköspokaalit mukana pian yhden jälkeen. Oi jospa vielä onnea olisi jäljellä Lopen kisaan... Tulokset täältä.
Suntin XXIV suunnistus 2006-08-26Aamun avaus vietettiin tallilla tarkistamassa antureiden tilannetta. Yksi johto irti ja toisen anturin säätö hiukan pielessä. Kaikki hyvin tältä osin. Eli klo 14 lähdimme kohti Loppia aurinkoisessa säässä hyvillä mielin. NEZ-luokassa on suomalaisia mukana "peräti" 15 paria ja ulkomailta parisenkymmentä. AS-junioreiden cup ja kansalliset MA- sekä C-luokat ovat myös mukana, joten kilpailijamäärä on "kohtuullinen" 80. Tänä päivänä saa olla tällaiseen lähtijämäärään tyytyväinen. Loppea lähestyessämme muuttui keli paikoitellen märäksi. Kuurosateet eivät kuitenkaan kilpailussa kastelleet - pölyäkin oli ja paikoitellen runsaanlaisesti. Varsinaisesti kilpailu ei meille istunut. Paikoitellen kulki loistavasti vaan turhan usein tehtiin huolimattomuusvirheitä. Kilpailu alkoi maantieajeluna, reilun kymmenen kilometrin kierroksella tehtiin mittarintarkistus. Ja sitten itse asiaan. Vanha pohja, väli-AT, piskuinen sorakuoppa ja peruskartalla JRT:lle. Peltopila. Urat oli maastoon tehty ajamalla autolla heinäpellossa ja kartta oli kokolailla onnistunut. Yleisöä oli runsain mitoin seuraamassa touhua ja kivasti tuntui kulkevan. Vaan kilpi jäi, eikä tässä kilpailussa olisi ollut varaa kilpiä hukata. Mutta Söndergaard saatiin kuitattua. Siirtymän oloista peruskartta loikottelua kohti Läyliäisiä. Pari kivaa mutta helppoa vanhan tien pohjaa. Ja jälleen peltopila. Ulkolaisia alkoi tulla vastaan perävalot edellä, torvi soi ja valot vilkkuivat... Kolmannella jaksolla päästiin huikeaan sorakuoppaan. Lähtö JRT:ltä ylämäkeen ei taatusti naurattanut kaksivetoisilla ajaneita. Heti lähdöstä "tyhjän päällä" kaartavalla uralla oli hyvä RT, joka jäi pois - mutta oli helppo paikata kun sen myöhemmin löysi. Koska kortteja oli annettu peräti 13 kappaletta ei ollut vaikea päätellä niiden kestävän ainakin yhden kunnon paikon... Kivoja metsäautoteitä köröteltiin pitkä tovi, sitten pikkutarkkaa nypläämistä korkeassa heinikossa. Paikka on kyllä tuttu, mutta vaikeaa oli. Ja toinen kilpi pois. Viitosjakso oli oikeastaan siirtymä tauolle Läyliäisten Nesteelle. Yksi tienkäyttölupa oli näemmä evätty ja hirmuiset barrikaadit rakennettu, onneksi tuon kohdan pystyi ohittamaan. Järjestäjä oli oikeaoppisesti tehnyt kohtaan viitoituksen. Tauon jälkeinen jakso oli hieno yhdistelmä nopeita sorateitä ja pikkutarkkaa jekutusta. Kolmas puuttuvamme jäi tänne jaksolle. Karttakikalla hämättiin meidät tien yli vaikka olisi pitänyt kääntyä käytössä olevalle tielle ja sitten yksi RT väärään paikkaan. Vaihteeksi "tyhjän päällä" ollut reittiasema. Sitten päästiinkin päästelemään oikein kunnolla. Valtava sorakuoppa ja huikea reitti. Alussa, vaihteeksi tyhjän päällä oleella viivalla, ajauduttiin reitistä hiukan sivuun ja tuli aikatauluun vähän kiinnikurottavaa. Paikka ei tuntunut ennalta tutulta, mutta sopi meille hienosti. Ohittamiseen oli tilaa ja näkyvyyttä kiitettävän paljon. Kuvaajat olivat kerrankin paikassa missä oli vähän vauhtiakin. Valitettavasti nopeuspyynti oli liian alhainen, alun virheestä huolimatta saimme miltei kurottua aikataulun kiinni. Kerralla oikein ajaville huipuille tuli varmasti ylimääräinen tauko ennen JAT-asemaa. Viides kartanjakopiste. Kuoppia jälleen ja asfalttitietä. Ei ongelmia, JAT vajaan minuutin myöhässä. Pari pikkuista pilaa tutuilla urilla. Nollilla ajettavia jaksoja, mutta ei onnistunut, piti aina jotain tarkistaa, ja yleensä turhaan. Odotimme tiukkaa loppuhuipennusta geodeettisen aseman poluilla. Viimeinen kiusaus geodeettisen aseman metsikössä ei tarjonnut mitään uutta. Pikkutarkkaa, helppoa pyöritystä. Myöhää tuli lähinnä hitaiden takavinkkeleiden ja keinotekoisen kovan nopeuspyynnin ansiosta. Maalisiirtymä, aika-ajo, peruskartta 1:20.000 ja runsasti aikaa. Maalia ennen sai odotella pitkän tovin oikeaa ajoaikaa. Kilpailukortteja jäi käyttämättä neljä, siis ihan kaikki asemat olisi saanut hyvin mielin kerätä ja vielä olisi jäänyt tilaa. Oli tarkoitus kerätä tuloksia narulta ja paiskoa niitä nettiin, vaan mieli meni melko matalaksi lopputuloksen tupsahdettua narulle: seitsemäs. Siispä kotimatkalle siipi maassa. Pitkään odotettu NEZ-sarjan avaus meni totaalisen pieleen eli jäljellä oleviin osakilpailuihin tuli hiukan tavoitetta mikäli mielii edes kympin sakkiin. Näinköhän pitäisi päätavoite pistää pelkästään SM-sarjaan?
Bastusvängen 2006-09-16Suomen AS-urat ovat tänä viikonloppuna hiljaisia, joten ulkomaille suuntasi katseemme. Ruotsi näyttää hyvältä, OK, 400 km Tukholmasta, mutta loistava ajankohta NEZ-kisaa ajatellen. Norasnurreniin on enää kaksi viikkoa. Turussa ajaessamme Vikingin terminaaliin ilma vaikutti kirpeältä. Horisontissa näkyi monenlaista väriä auringon laskiessa, oliskohan jo hallaa tulossa? Aurinkoiseen Tukholmaan päästiin ensimmäisten autojen joukossa (taas kun ei ole kiire mihinkään!) minuuttia yli puolen seitsemän paikallista aikaa. E20 vei kohti etelää ja sumuisia seutuja osui matkalle useita. Reilusti ennen puolta päivää saavuimme Varan eteläpuolella OK/Q8-huoltoasemalle, jolta kilvitys lähtöpaikalle alkoi. Aikaa tappaaksemme ajoimme Varan keskustaan ja ihmettelimme hetken kiivaasti sykkivän metropolin touhuja (juna kulki ohitse puolen tunnin välein ja grillikioskille tuli asiakas vartin välein). Vänernin seutu kiinnosti allekirjoittanutta, joten teimme pienen sight-seeing -matkan läheisen järven rannalle. Erikoinen kalliomuodostelma ja upea hiekkaranta tuli nähdyksi, sitten oivallisen 1:400.000 mittakaavassa olleen kartan avulla pikkuteitä myöten lähtöpaikalle. Katsastus alkoi klo 16:00 ja olimme (yllätys-yllätys) ensimmäiset asiakkaat. Enää nelisen tuntia aikaa lähtöön... siispä Varassa nähtyyn pizzeriaan välipalalle. Paikka oli kokemus sinänsä enkä hetkeen muista noin huonoja pitsoja syöneenikään. Itse asiassa opiskeluaikana 1980-luvulla ahmitut Saarioisten pakastepitsatkin vetivät vertoja syömillemme annoksille. Lähtöpaikalle siis ja alkoi ankara keskittyminen illan koitokseen. Häiriötekijät koostuivat paikallisista harrastajista, jotka saapuivat paikalle tuntikausia ennen ensimmäistä lähtöaikaa. Hiukan ajattelemisen aihetta antoi tiivis aikataulumme paluumatkaa ajatellen: 7:45 lähtee Isabella kohti Turkua, eli n. puoli kolmelta pitäisi päästä kotimatkalle. Jos kisan myöhästymisraja on neljä tuntia ja kisan ihanne vaikka kolme ja lähtömme on puoli yhdeksältä saapuisimme maaliin vasta puoli neljältä. No, ehkä me emme ihan tuota myöhästymisrajaa hätyyttele. Ainakaan jos kaikki menee normaalisti. Kisasta oli ennalta tiedossa, että myöhästymisraja oli 240 minuuttia ja elektroninen ajanotto (jota Ruotsin AS-lajiryhmä SUOSITTELEE järjestäjien AS-kisoissa käyttävän) SportIdent-systeemillä. Siirtymää oli tulossa 83 ja suunnistusta 56 km. Osallistujia oli ilmoittautunut SM-reitille 34, joista ruotsalaisia 31. Ja peli alkoi osaltamme numerolla 38 klo 20.22. Oli jo lähes pimeä kun aloitimme ensimmäisen, 16,8 km siirtymän ensimmäiseen kartanjakopaikkaan. TK1:llä oli pitkä jono autoja, joten ensimmäinen tauko. Tositoimiin päästiin varttia vaille yhdeksältä. Vanha kymppitonnin kartta ja paljon määritteitä heti sadan metrin päässä, poiketaanko siis heti vanhalle tiepohjalle? Pellolla tien oikealla puolella kulki hieno ura joten sinne. Ei, kyllä tie oli parempi koitetaanpas sekin. Ei kilpiä. Eteenpäin, tulee risteys ("meni jo") ja mutkia pari kilsan päässä. No niin, unohtui suunnistuksen perussääntö #1: jos et tiedä missä olet, älä tee päätöksiä jatkosta ennen kuin olet saanut itsesi kartalle. Eli OK pitäisi löytyä jostain oikealle kääntyvästä mutkasta, eteenpäin, eteenpäin, ei vielä eteenpäin. Juu ei, kyllä nyt pitää lähteä takaisin.. Parin kilometrin huti ja perässämme lähteneitä vilisti ohitsemme. OK löytyikin mutta yksi puuttui välistä. Jopas nyt menee hienosti. Vielä lisää takaisin päin ja vot, kilpi löytyi. Miljuunaa tuttua tietä uudestaan ja metsätielle, risteys ja, öh, ootas kun määritän... ja taas meni auto ohi. Perään, eiku tuo menee väärin, ajetaanpas tämä lenkki toiseenkin suuntaan. Jes! Kilpi löytyi! Määrittely tuntui vinkeän vaikealta. Koko ajan olin yhden määritteen perässä ja mikään ei tuntunut onnistuvan. OK taas, rajalinja ja mihin sitten? Kaiketi suoraan (virhe) seuraava määrite on parin sadan metrin päässä. Eteenpäin vaan. Jälki heikkeni heikkenemistään kun huomasin meidän olevan väärällä tiellä. Takaisin (monesko kerta?). Ja sitten jyvälle. Viimeisenä lähtenyt numero 44 teki hetken meille elämää helpommaksi käyttämällä hakuvaloa ulkona ihan kummallisessa paikassa ja tein töitä saadakseni kuljettajan uskomaan että tässä ei ole OK-asemaa. Siis ohi. Alkoi olla vastaantulijoita, ahaa, haetaan jotain hukattua asemaa? Ja niinpä vain sitten takaisin mekin. Yksi puuttui välistä. Arvausasema minusta, vasemmalle kaartavasta mutkasta vaihdettiin karttaa ja sitten ei-mistään mitasta vasempaan, kaksi uraa parinkymmenen metrin päässä toisistaan, etummainen vetävä takimmainen todella pimeä ja siellä kilpi. Käännökseen ei ollut minkään valtakunnan perustetta tulosuunnasta, mutta numeroiduilla kilvillä ajettaessa näitäkin näköjään saa käyttää. Jälkimitalla matka taloon heitti 1:10.000 kartalla tuon parikymmentä metriä ja se riitti perusteeksi tällä kerralla. TK:lle tultiin viimeisenä autona(!) ja jonoa oli vallattoman paljon. Taukoa tuli lähes puoli tuntia ja myöhästymistä saman verran. Näinköhän joudutaan jossain kohtaa pistämään peli seis ja lähtemään kohti Tukholmaa? Tauolla ehdin tehdä pika-analyysin ongelmasta määrittelyjen kanssa. Suomessa riittää minimaalinen määrä karttavaloa mutta täällä ei, siispä ledivalon lisäksi viiden watin halogeeni ja johan kirkastui maailma. Ajaminen varmasti on kirkkaassa kabiinissa vaikeampaa, mutta jos ei ole tieto mihin mennään on vaikea edetä ollenkaan. Tämä oli päivän paras päätös. Kakkos-kolmos ja nelosjakso oli loistava yhdistelmä nopeita metsäautoteitä, jokkisrataa, pienempää polkuviidakkonypläystä ja sorakuoppaa. Jaksot olivat yhdessä nipussa, mutta välissä oli väli-AT eli AT, jossa vain myöhä kuitattiin virhepisteiksi ja jatkettiin puhtaalta pöydältä (väli-AT:lla tuloaika on samalla uusi lähtöaika). Autoja alkoi tulla vastaan punaiset valot päällä. Paljon autoja, vaikka välillä haettiin oikeaa paikkaa pääosin alkoi eteneminen sujua. Varsinkin kolmosjakson nypläys sujui mallikkaasti. TK5 päättyi sahalle, jonka pihalla oli ensimmäinen tarkastusasema. Lenkki tuli siis kierrettyä ja alkoi siirtymä lähelle taukopaikkaa. Siirtymällä tankattiin auto ja sitten lyhyt peruskarttarykäisy muutamalla uusiksiotolla ja tauolle. Kolme varttia uuteen lähtöaikaan, kiitos vaan. Yritin hiukan torkkua (kello oli reilusti yli puolen yön) ja sekin auttoi, edellisellä siirtymällä tuntunut pizza-pohjainen pahanolontunne hävisi lähes kokonaan! Siis uusin voimin kohti uusia koukeroita. Ratamestari oli vaihtunut ja vaikutti siltä, että kilpailu oli "hiukan" alkupainotteinen. Taas jäi TK:n jälkeen ensimmäinen asema löytymättä ja toinenkin oli viallinen (valkoinen teippi, josta kirjaintunnus oli tehty roikkui kilven edessä maassa niin, että vain lyhyt "i"-kirjain oli taululta luettavissa). Ei otettu takaisin, koska näki, että tähän tullaan takaisin. Kapeita pusikkouria, joita netissäkin esiteltiin ennen kisa ja haa, tuollahan se puuttuva kilpi onkin! TK ja uusi lyhyt peruskarttapohjainen jakso. Tämähän menikin jos sitten oikein mallikkaasti ja 1:15.000 skaalallekin tuli käyttöä (yhden karttaotteen ja yhden silmukan verran). Myöhiä ei tullut tältä jaksolta minuuttiakaan. Ja sitten alkoi taas pitkä (16 km) siirtymä kohti loppuhuipennusta. Kaksi O-jaksoa (=suunnistusjaksoa) jäljellä. Seuraava jakso alkoi maalaistalon piha-alueelta eikä sinä ollut mitään erikoista. Pari pientä pätkää 1:10.000 peruskartalla ja jakso ohi. Höh, eipä paljon tämän takia olisi kannattanut tauolta enää jatkaa. Ehkä se viimeinen on sittne tosi paha. Kilpailukortin mukaan ei, vain kuusi ruutua on jäljellä. 1:2.000 mittakaavassa esitetty sahan piha. Ei paha. Yksi ura oli tukossa eikä järjestäjä ollut korjannut ajomääritteitä, siispä loppupelissä tuon jakson ajat mitätöitiin. Maaliin saavuimme puoli kolmelta aamuyöstä, Rofa kävi palauttamassa kilpailukortin sekä sportident-kapulan, sitten kotimatkalle. Batteryä kului ajaessamme hissukseen kohti Tukholmaa. Lauttarantaan ehdimme juuri porttien aukaisuun ja olimme ensimmäinen auto jonottamassa laivaan pääsyä. Ja kuten arvata saattaa, paluusatamassa Turussa ei päästy ulos laivasta ennen kuin oltiin odotettu reilu vartti: piippuhyllyllä odoteltiin kun raskas kalusto siirtyi pois edestämme, että ajoramppi pystyttiin laskemaan alas. Raskasta on tämä matkustaminen tapasi isoisäni sanoa kun pikkupoikana kuljimme junalla pitkin poikin Suomea ja Pohjoismaita. Raskasta juu, mutta pirun hauskaa. Ja parin viikon päästä uudestaan.
56. Pohjois-Päijänteen ajo, SM-sarjan kolmas osakilpailu, Jyväskylä 2006-09-23Jyväskylän seudun autosuunnistajat isännöi jälleen SM-osakilpailua. Tekijäkaarti on erittäin nimekäs ja käytössä on jaksokohtainen kilpailukortti. Tarkkuus on siis tänään avain onneen ja menestykseen. Kauden toiseksi tärkein kilpailu edessä, tärkein eli Lopen NEZ-osakilpailu on jo mokattu eli paineita on. Kai jossain pitäisi pärjätäkin... Ajankohtaan nähden ilma on suorastaan järjettömän upea, aurinko heloittaa kirkkaalta taivaalta ja lämmintä on iltapäivällä reilusti yli 20 astetta. Ilmoittautuminen hoituikin huoltoaseman takapihan terassilla ja ensimmäinen hämmästys oli kilpailukortti: se ei ollut kopioivaa mallia eikä siinä ollut luntti-saraketta. "Maalissa saatte korteista kopion" ilmoitti kilpailun sihteeri. Pitäisiköhän sitten ajatella omaa lunttia? Lähtöaikamme 19:06 on vain vartin verran ennen auringonlaskua, joten pimeä kisa on tulossa meidän osallemme. Lähtöaikamme on kolmanneksi viimeinen. Ensimmäiset saavat ajaa lähes pari tuntia valoisassa. Vastapainoksi sitten meillä on enemmän jälkiä - oikeita ja vääriä. Kirrin Nesteeltä sitten liikkeelle. Auringon laskettua hölmön hämärässä ensimmäiseen sorakuoppaan JRT:lle odottamaan suunnistusosuuden karttoja. Toinen hämmästys oli julkisten asemien sijaintikartan puuttuminen jaetusta materiaalista. Ei me sitä ennenkään olla tarvittu, ja miljuunaa liikkeelle. Monttuun reunasta alas ja takavasen - takaoikea -yhdistelmä kymppitonnisella kartalla. Sitten pitkä mitta ja kiven edestä ysikymppi vasen. Ei kilpiä ja väärä kivi. Noloa, kisan eka kilpi jäi pois. Jäljistä päätellen emme olleet ainoat. Jostain syystä mitta väärälle kivelle osui täydellisesti nappiin. Kuopan pohjalta ylös ja takaisin alas, vaikeaa oli, mutta jatko löytyi muuten ihan mallikkaasti. Mitä nyt vähän otettiin välillä takaisin ja haettiin pöpöjä... Kakkosjakso ja jäynät sen kuin pahenivat ja tarkasti asemoituja asematunnuksia löytyi ihan kohtuullisesti. Kilpailukorttiin tuntui jäävän liikaa tilaa eli tiesimme kilpiä myös jäävän löytymättä. Noloin suunnistusvirhe tehtiin kakkosjaksolla: kuopan reunassa JRT:ltä lähdettäessä piti taittaa lievästi vasempaan viisitonnisella kartalla, vaan mistä lie selkäytimen jatkeesta tuli käsky käyttää vetävää, kartasta poistettua tieuraa. Ihan pienen matkan päässä sitten löydettiin leima-asema, josta voi vain todeta että joku on mennyt väärin, siis takaisinpäin, Ei ihan tarpeeksi, pusikon sisältä löytyi läpi ajettava ura, jonka toki sai sopimaan viivaan ja kun löytyi asematunnuskin niin se oli siinä. Kunnes karu totuus paljastui minuutin päästä. Kolmosjakso ja pienenlainen katastrofi. Mittarintarkastusmatka meni pieleen, koska JAT:lla unohtui tripin nollaus. Ja sitten pistevälin loppupäässä tiekirjan määrittämää kääntymiskulmamerkkiä odotellessa posotettiin risteys pitkäksi. Kääntymiskilvelle oli tapahtunut täsmälleen sama kuin Ruotsissa yhdelle asemakilvelle viikko sitten: teippi oli irronnut taulusta. Ja minuutin myöhässä JRT:lle. Sepä olikin pulmista pienin, kuoppaa en tahtonut saada oikein istumaan karttoihin. Ja alkoi tulla pimeäkin. Pitkä kuoppajakso alkoi jo nostaa kierroksia kabiinin sisälläkin. Ja tietysti väli-AT. Nyt syletti oikein kunnolla. Nelosjaksolle ja samaa kuoppa-aluetta jatkettiin. Karttoihin oli hahmoteltu reitiksi uusi tie, joka ei ollut ihan oikein, joten tarkistusta jouduttiin tekemään ja MRT:tä etsittiin tovi yhteistyössä punaisen Mazdan kanssa. Eipä ollut, joten matka jatkui. Vaikeaa, vaikeaa. Kuoppaa ristiin rastiin, välillä ei ollut mitään tietoa siitä missä ollaan ja mihin pitäisi mennä. Pelkistetty kartoitustyyli ei tällä kerralla tuntunut istuvan ja tarkastusasemia jäi käymättä. JAT pelasti hiukan tilannetta ja uutta tietä eteenpäin, MUTTA, nyt tie on peruskartassa reilusti eri kohdassa kuin tullessa, siis taas etsittiin, pitkään ja hartaasti. Jos meiltä kysytään niin se tulon viiva oli lähempänä oikeaa kuin lähtö. Todettiin, että taas taisi jäädä MRT. Vaihtopisteeseen siis olisi nyt vain tärkeää löytää. Mutta, täällähän on kilpiä, jäiköhän joku? Takaisin tovi ja löydettiin kuin löydettiinkin RT vastakarvaan ajamalla. Loput pyörityksestä onnistui suht nappiin, mitä nyt yksi RT jäi taas käymättä. Kummatusta aiheutti kun JAT:ia ei tullutkaan vaan sai lähteä ajamaan myöhiä kiinni isolle tielle. JAT tuli paljon myöhemmin todella omituisen siirtymäluonteisen osuuden jälkeen. Viides jakso oli toteutettu suosikkireitinmäärittelytavallamme. Hevosenkenkiä olisi lukenut mieluusti enemmänkin! Hienosti meni ihan loppumetreille (yksi risteys kuitenkin ajettiin väärin ja asema käymättä) asti. Kaksi viimeistä kilpeä olivat hiukan teettää töitä, mutta nekin sitten saatiin parsittua kasaan, lopulta. Ja eteenpäin, tauko olisi tulossa. Siirtymää peruskartalla. Vanha kartta ja vaihteeksi taas suoralla tiellä olisi pitänyt tehdä mutkia, joten uusiksi, ja vielä kerran uusiksi. Ruotsissa tässä kohdassa olisi oikea kysymys ollut "onko määrite"? Uutta tietä piti ajaa, vaikka viivassa oli selvästi mutkia, joita tie ei tehnyt. Ja sitten lopulta ihan rehelliselle vanhalle pohjalle. Vaihtopisteessä piti vaihtaa karttasivuakin, mutta ei näy soåivaa sivua missään. Joopa joo, se oli takapenkille jo hylätty ja löytyi pienen etsinnän jälkeen. Onneksi ei ollut väli-AT:ta tauolle tullessa, kolmentoista minuutin tauosta oli jäljellä reilu viitisen minuuttia eli kymppi bensaa tankkiin ja matka jatkui. Ja vajaan minuutin myöhässä JRT:lle, voi ei joko taas? Pari kivaa vanhantien jekkua ja Markkulankankaalle tiekirjalla (jossa oli hiukan nolo virhe joka teetti vaikeuksia niille, jotka ajavat välimatkojen perusteella: 1,82-1,80 = 0,37 km). Perusteellisesti pyörittiin taas alueen metsätieurat, joista osa erottui kanervikosta todella huonosti siihen nähden, että lähes viisikymmentä autoa oli niitä jo edellämme ajanut. Pari lenkkiä uusiksi ja muutama peruutus ja sitten olikin jakso historiaa. Tällä kerralla osasimme kaikille asemille, muta aikaa kului edelleen turhan paljon. Ei ole meidän päivä tämä(kään). JAT antoi suullisesti ohjeen ajaa hissukseen seuraavan pihan ohi, isäntä on kuulemma jo nukkumassa eikä halua herätä. Tätä ohjetta jotkut kilpailun jälkeen hiukan ihmettelivät, mutta eihän asemamies kuitenkaan pyytänyt unohtamaan suunnistusta, vain ajamaan hissukseen. Ladon nurkalla nimittäin oli kuin olikin tarkastusasema. Loppuhuipennus oli kolmen jakson yhdistelmä Kovalanmäen vanhan sahan varastoalue-jokkisrata -yhdistelmä kahteen kertaan ajettuna ja niiden välissä Pitkäkankaan pitkulainen ja pirullinen monttu. Sahalle jäi käymättä ensimmäisellä kierroksella yksi ja toisella kierroksella kaksi asemaa, mutta Pitkäkankaan meni reitin osalta nappiin. No, aikaa meni kyllä aivan törkeän paljon, uusiksi otettiin niin monta kertaa, että sekosin laskuissa. Maaliin saavuttuamme kilpailukortit palautettiin kopioitavaksi. "On vähän jonoa, jääkää odottamaan". Tunnin odotuksen jälkeen tuli tieto, että kopiopaperi on loppu. Ja kilpailukeskukseen (30 km päähän) sai lähteä omaan tahtiin. Tuloksia odoteltiin pitkä tovi ja sijoituksemme näytti jäävän kymmenen parhaan joukkoon. Kahdeksas oli lopulta sijoitus, palkintojenjako alkoi kolmen maissa. "Muistopalkinnot" olivat vaihteeksi pyttyjä, joita aika monella MA-luokan konkarilla on hyllyt (tai pahvilaatikot) täynnä, eikä se meillekään ole oikein mieluisa palkinto. Eikö joku muistolaatta olisi halvempikin? Tai vaikkapa Viron tyyliin siististi tehty A4-kokoinen "diplomi". Jos Lopen NEZ-kilpailu oli kauden tärkein tapahtuma, oli tämä hyvä kakkonen. Lopella "epäonnistuimme" tavoitteemme saavuttamisessa pahasti eikä tämä kahdeksas sijakaan ihan toiveiden täyttymys ollut. SM-sarjassa kuitenkin mikä tahansa mitalisija on vielä mahdollinen ja mukavasti ristiin menneiden osakilpailutulosten ansiosta Vaasan osakilpailusta tulee todella jännittävä koitos.
SM-Rannikkoajo, 2006-10-21Laskettelukausi on jo pohjoisessa alkanut ilmoitti radiojuontaja tehdessämme lähtöä Lohjalta kohti Laihiaa. Pilvinen ja sateinen sää, pari astetta lämmintä. Kohta on taas se aika vuodesta, jolloin liukkaus yllättää autoilijat. Toivottavasti ei kuitenkaan ensi yönä...Vaasassa on arvokilpailuja ajettu lähes harva se vuosi, mutta PM- tai SM-kilpailuissa emme ole vielä kerran kertaa siellä onnistuneet. Tilaston kaunistaminen on nyt ykkösasiana mielessä. SM-sarjamme on tältä vuodelta onnistunut "ihan kivasti", mitalinsyrjässä ollaan vielä tiukasti kiinni. Ihan normaali suoritus ja katsotaan mihin se tällä kertaa riittää. Kärkikahinat ovat sikäli mukavasti sekaisin, että mestaruuteenkin on mahdollisuuksia vielä useilla pareilla. Myös meillä. Aavistuksen flunssaiselta tuntui olo, toivottavasti ei ole mitään vakavaa. "Vaivaiset" 31 paria oli ilmoittautunut mukaan. Kärkikahinasta ei kuitenkaan puutu ketään tärkeää peluria, Ohrankämmeniä lukuun ottamatta. Lunta alkoi tihuttaa Koskenkorvan korkeudelle päästyämme. Pellot olivat saaneet valkoisen peitteen, mutta mistään myräkästä ei ollut kysymys. Lämpötila oli vielä kivasti plussalla kun valmistauduttiin starttiin. Nopeudet X-trippiin ja sitten vielä pari kymmentä minuuttia odotusta. Ja... sisätilan lämmittimen puhallin pysähtyi. Mistäköhän virran kaivoin silloin Ruotsissa sähkötöitä tehdessäni? Konepelti ylös ja arpomaan neljästä vaihtoehdosta. Ensimmäinen pimensi X-tripin (tietysti), Rofa syöttämään dataa uudestaan. Toinen osui oikeaan, ja uusi sulake pelasti tilanteen. Ja sitten menoksi. Mittarintarkastusmatka ja lyhyt siirtymä pikkutarkkaan pusikoituneeseen sorakuoppaan. Otettiin vähän tavallista suurempaa riskiä ennakkoon, ja se kostautui. Väli AT kuittasi meille 250 ennakkopistettä. Just joo. Edellämme lähtenyt Subarupari saatiin kuitattua, jotain iloa sentään. Ja juuri ennen JAT:ia sitten yksi peruutus, jossa Subaru huristi takaisin omalle paikalleen. Siirtymää kohti Jurvaa. Perinteiseen tapaan poikettiin tienvarren levähdysalueilla (joita oli "riittävästi"). JRT ja uusilla kartoilla eteenpäin. Subarupari saatiin liipasimelle pitkässä useista sorakuopista koostuneella jaksolla, ja... heittämällä ohi (paikallaan seisovasta autosta...). Asemia löytyi mukavasti eikä eteneminenkään ihan hirmuisen takkuiselta tuntunut. Mitä nyt flunssainen olo alkoi pahentua. Järki kuitenkin tuntui luistavan loistavasti. Jakso päättyi ja alkoi pitkä siirtymä toiselle JRT:lle. Oli tiedossa, että nyt on paha kuoppajakso. Ei kun varmasti kaikki asemat kyytiin! Ja liikkeelle. Alkupää tuntui sujuvan ja otettiin vähän lisää vauhtia… ja sitten tuli oikosulku. Kuopan reunaan kiinni ja takaoikea. Ei, käviskö takavasen? No ei tasan. Kilvetkin on toiseen suuntaan. Takaisin kiintopisteenä olleelle merkatulle puulle, siellä oltiin oikeassa paikassa. Kaksi minuuttia perässämme jaksolle lähtenyt Subaru pörisi vastaan ja meni menojaan. Samoin neljä minuuttia perässämme lähtenyt Mazda. Ei ole totta, mikä tässä nyt menee pieleen. Epätoivo nosti jälleen päätään ja itsetunto oli kadota, mutta sitten tuli ahaa-elämys. Takaoikeaa yritettiin taittaa 20 metriä väärässä paikassa. Hanaa! Öh, odotas vähän. Viimeisenä lähtenyt mestariparikin jo kuittasi meidät, perään ja pysytään siinä. JAT:lle tultiinkin sitten sievässä nipussa, Mazda, mestarit ja me. Subarupari oli jossain tipahtanut taaksemme ja vielä näkyi valoja Subarunkin perässä. Jaksolta poistuttiin peruskarttasilmukan kautta. Aikaa oli enemmän kuin riittävästi ja sitten tauolle Jurvan keskustaan. Parin kymmenen minuutin tauko ei tehnyt hyvää, olo huononi selvästi. Kun nyt päästäisiin äkkiä maaliin asti. Siirtymää Jurvan eteläpuolelle, JRT ja uusilla kartoilla eteenpäin. Takaoikea ja tyhjän päällä tehtävä pieni lenkki ei tahtonut osua mitenkään. Romun vieressä oli asema, joka imi puoleensa. Ei tänne! Silmukka tehdään jossain muualla. Löytyi muttei asemaa. Ja vaihtopiste kahden kiven kohdalla. Missä ne kivet ovat? Ympyrää, isompaa ympyrää ja vielä isompaa. Ei ne nyt tuolla voi olla, sehän on kuopan reunalla. Kartassa ne ovat reilusti irti. Joo, kyllä ne siellä täytyy olla. Ei asemaa, harmi. Tämän paikan esille kaivamisessa kului tovi jos toinenkin. Ja pois tästä kuopasta, tielle ja oikealle. Puolen kilsan päässä etuvasen, 240 ja T-risteyksessä ysi vasen. Öh, miten niin T-risteys, tie jatkuu. Silta, vasen, ei onnistu. No sitten se oli se edellinen risteys. Ampumaradalle, josta löydettiin tuore hirven raato. Ei, takaisin ison tien risteykseen ja uudestaan. 240 metriä, ei toimi. Jatketaan eteenpäin, sieltä sen jatkon pitää löytyä. Ja löytyi myös. Satakunta metriä pielessä oli tämä lähtö, jos minulta kysytään. Ja Botniaringin P-paikalle pieni närkkäisy. Tien toiselle puolelle pieni silmukka, joka meni väärin. Totesin ettei se näin mene, mutta kun takaraivossa hakkasi jakson alkupään vaikeudet hyväksyin lenkin pitkin hampain - ja asema pois. Ja sitten Botniaringiä kiertämään. Tämä osa oli todella makoisa ja vauhdikas. Yksi kartasta toiseen hyppäys tapahtui, mutta tilanne paikkaantui kuin itsestään, tuomaritornilta ei päässyt siinä muodossa pois kuin olisin halunnut. Myöhää tuli reippaasti, muttei mitenkään mahdottomasti. Siirtymää takaisin Jurvaan päin. Päästiin uralle, jossa ainakaan minä en ole ennen ollut. Omituinen RT-asema, ja toinenkin. Mistäköhän nämä pystyy kiertämään? Täytyykin karttapaikassa käydä kuikuilemassa... Siirtymältä mentiin vanhalle peruskartalle, jossa yksi vanhalle tielle lähtö oli todella hienosti tehty. Etuvasempaan menneestä urasta mentiin sujuvasti ohi. Tie on liian suora! Mennäänkö takaisin? No tietysti. Ja huolellisella kartanluvulla tie löytyikin, ja asema myös. Seuraava auto tuli näköpiiriin mutta se ei löytänyt vanhalle tielle. Jes! Ja vielä toinenkin jekku heti perään. Neljän tien risteys oli pari kymmentä metriä ennen uutta tietä ja taas vanhalle tielle. Seuraava auto meni taas väärin. No, se olikin järjestäjän edustaja eli eipä sen pidäkään ajaa reittiä oikein. Ja JRT, uusia karttoja viimeistä kertaa. Neljä A4-kokoista kartta-arkkia käteen ja menoksi. Pieni teollisuushallin pyöritys, ei paha. Ja matka jatkui kohti niitä pitkulaisia sorakuoppia. Tuttu väli, josta käännytään, näinköhän tulee vielä väli-AT, vaihteeksi nopeuspyynti tuntui suorastaan hiljaiselta. Lyhyehkö kuoppapyöritys ja sitten JAT. Viimeinen suunnistusosuus, mahtavasti koukeroita viisitonnisilla kartoilla. Ollaan aika rauhallisessa paikassa, perässämme ei ole mitään ylipahaa vastusta ja edessäkin näyttää olevan vain pari autoa. Ennakkoa vähän jakson sisään menoon, ja taas AT. Pari kymmentä ennakkopistettä ei ole mikään paha. Loistavaa, jokaisella jaksolla joko JRT tai AT. Sen kerran kun ajateltiin koittaa vähän onneamme... Kahden minuutin lähtövälit toimivat hyvin. Asemia löytyi oikein urakalla ja eteneminen oli lähes jouhevaa. Yksi RT oli pudonnut paikaltaan ja numerotunnus kadonnut kilpailun melskeessä. Tuotahan piti tovi turhaan etsiä. Nopeuspyynti oli kova ja koukerot vaativia, myöhää tuli runsain mitoin. Suunnistusjakson viimeinen lenkki piti vielä ajaa toiseenkin kertaan, ei meinattu uskoa, että lenkki oli huvikseen tähän piirretty. Lähes kaksi kortillista oltiin kerätty jaksolla asemia. Flunssasta ei ollut tietoakaan kun tultiin JAT:lle. Päästiin kohtuuhyvään vauhtiin juuri kun kilpailu päättyi. Oli vain jäljellä siirtymä maaliin. Maaliin päästyämme tuli todella heikko olo adrenaliinin tehdessä lähtöä kehosta. Autosta noustessa huimasi ja pää lakkasi toimimasta. Mutta tämähän riittää, kilpailusuoritus saatiin tehtyä täysissä voimissa. Yhtään pidempään ei olisi tarvinnut jatkaa. Tuloslaskenta oli ripeähkö. Kaksi puuttuvaa ja pikkuisen liikaa aikaa, mutta kolmas sija alkoi varmistua. Samalla varmistui myös SM-sarjan pronssi. Ainakin joku tavoite tälläkin kaudella saavutettiin! Auto trailereineen jätetään nyt Laihialle, koska seuraavana viikonloppuna ajetaan Lapualla kansallinen kilpailu. Tai tulihan tästä vähän onnen kauppaa: Lapuan kisaan on ilmoittautunut vain seitsemän paria. Kilpailua kuulemma ei ajeta, jos ilmoittautuneiden määrä jää alle viidentoista - ja maanantaina päättyy ilmoittautuminen. Kotimatka sujui vesisateessa SM-pistetaulukkoa ja omituisia höpinöitä päivittäessa ja nenää pyyhkiessä... Rästissä oli jokunenkin juttu ja vielä jäi. Lohjan valot saatiin näkyviin vähän ennen aamuneljää ja päivitysprojekti jatkuu taas ensi viikonloppuna.
|
