AS-kisatarinoita 2006

Aloitussivulle . Omituista höpinää . Viimeiset jutut 2006

Näitä tarinoita kirjoitteleepi "eräs autosuunnistaja". Aloitussivulta löytyy linkki mm. yhteystietoihini.

Sisällysluettelo alkukauden 2006 turinoista:

5. Helkama Lumimies AS, Forssa 2006-01-14

Forssa muuttui Etelä-Suomen aktiivisimmaksi AS-alueeksi Kaijan Kalen muutettua sinne 1990-luvun loppupuolella. Paikkakunnalta ja lähialueilta on kuitenkin lukuisten harjoitusajojen ja kansallisten kilpailuiden käyttöön löytynyt lähes joka kerraksi uusiakin alueita. Täysimittaista talvikisaa ei kuitenkaan vähään aikaan oltu Forssassa ajettu eli lähdettiin taas kerran kokemaan jotain uutta (ja omituista?). Talvi oli tammikuun ensimmäiseen viikkoon asti ollut upea, murtomaasuksilla on tullut vietettyä tunti jos toinenkin, mutta jotenkin kisakauden alun tuntee säiden lämpenemisestä. Kisaa edeltävän keskiviikon tienoilla alkoivat plussakelit ja vesisateet eivät todellakaan tee hyvää talven kisoille. Onneksi kisapäivänä oli hivenen pakkasen puolella ja kilpailu onnistui mainiosti. Mitä nyt jotain pientä hienosäätöä kilvityksissä...

Ennakkotietojen mukaan tulossa oli vaikeahko kilpailu jota ei olla pituudella pilattu. Lisämausteen toi kilpailun kuuluminen Hanaa! -talvisarjaan. Ilmoittautuneita oli kaikkiaan 75: C21, M10, A17 ja B27, lähtöviivalle ilmaantui 71 paria.

Pitkästä aikaa M-luokka pääsi lähtemään "omalla paikallaan" eli toisena luokkana C-luokan perään. Säännöt olivat tulleet sen verran joustavammiksi, että B-luokan sai laittaa lähtemään viimeisenä. Tietenkään kaikki eivät tästä "paluusta vanhaan" ole tyytyväisiä, mutta ainakin meidän mieleen oli tämä lähtöjärjestys.

Autokeitaan ABC 2- ja 10-teiden risteyksessä toimi lähtöpaikkana. Ennen paikalla ollut risukkoinen polkuviidakko on nyt raivattu ja paikalle on rakennettu huikea betoni-asfalttikolossi. Lähtöpaikaksi tuo oli oivallinen, tilaa riitti paitsi autoille myös miehistölle. Katsastus teki tavanomaista huolellisempaa työtä, onhan tänä vuonna päätetty laittaa autosuunnistuksessa käytössä oleva kilpailukalusto hyvään kuntoon. Turvavöiden ja penkkien kiinnitykseen kiinnitettiin erityistä huomiota, ja tämä on pelkästään hyvä asia.

Lähtöaikamme oli 16:48 ja alkoi olla jo pimeää Rofan juostessa autolle karttojen kera. Mittis ajettiin tällä kertaa jo ennen kilpailua joten päästiin heti asiaan. Ensimmäinen jakso oli helponoloista hallinkiertoa, jossa ei juuri kenellekään virheitä tullut. Saimme kuitenkin liipasimelle mustan Imprezan, joka oli lähtenyt vähän meitä ennen (myöhässä omasta lähtöajastaan). Toiselle jaksolle tanssilavan P-paikalle tehtyihin aurauksiin johtaneella uralla oli ennakko-AT:lle vahingossa laitettu myös JAT-kilpi. Järjestäjän inhimillisen virheen olisi helposti saanut korjattua nolla-auton toimesta, mutta näin ei ollut tapahtunut, liekö nollilla ollut liian kiire kotiin syömään... Järjestäjä joutui siis parsimaan tuloksista tuon AT:n ajat nolliksi M- A ja B-luokille (eikä se M-luokassa mennyt ihan oikein), koska joku kyseisissä luokissa jätti aseman "käymättä". Kehitysideana esittäisinkin, että JAT merkitään maastoon kuten normaali AT eli molemmin puolin AT-kilpi. Jakso sinänsä oli kivasti rakennettu aurauksiin perustuvaksi. Joku RT kilpi oli "piilotettu", kenties kokemuksen puutteesta, hieman turhan syvään poteroon. Ja yksi hieno RT:n paikka oli jäänyt tyhjäksi, ilmeisesti koska lumivalli oli sulanut mitättömäksi.

Jokioisten sahalla pyörittiin N:nnettä kertaa. Uutuutena oli miehitetty AT, joka kuittasi ainakin alemmille luokille ihan kivasti virhepisteitä. Meitä ei yllätetty... Yksi RT (44) oli joidenkin mielestä vähän "sinne päin", meistä se oli aika selvä vaikka esitetty viivapiirros ei ihan täysin oikealta tuntunut. "Väärä" reitti oli reilusti väärä ja "oikea" oli paljon lähempänä kartan viivaa. Jaksolta poistuttaessa olivat ratamestarit rakentaneet oivallisen MRT-ansan: C-luokan pareja kutsui helposti arvattava MRT, joka ei kuitenkaan kuulunut MA:lle. Jos täällä kävi, ohjeet ajattivat ohi seuraavan "oikean" MRT:n. No, eipä tähän ansaan kovin moni mennyt.

"Vähän" jotain uutta tarjosi Eero Mäki-Tulokkaan osuus kilpailusta. JRT:llä päästiin hiukan täydentämään X-tripin rekisteriä, mutta vain hiukan. Isolla sorakuoppa-alueella ajettiin pitkin poikin ristiin rastiin hurjaa polkuviidakkoa. Meillä meni tämä osuus suhteellisen "käsille", kolme neljä kertaa otettiin reilusti uusiksi. Yhdestä mokasta on jopa valokuva todisteena... Kilpailun voittajat olivat täällä meitä pari minuuttia nopeampia ja minuutin verran jäätiin voitosta ;-(

Tauko olisi ollut paikallaan, mutta tiivis tahti sopii myös: meillä on kunto kohdallaan! X-trippiin pitäisi saada syötettyä lisää uusia pistevälejä. Nyt seurasi teollisuushallipila vähän ensimmäistä jaksoa isommassa pihapiirissä. "Ihan kivaa". Yksi RT (54) tällä jaksolla oli niin vaikea ettei sitä kukaan löytänyt. Mahtoiko olla ihan rehellinen? JAT:lle päästyämme alkoi X-tripin roplaus ja loput pistevälit sai Rofa syötettyä juuri kun annettiin asema-autosta kartta.

No nyt tuli makea ratinkääntöjakso! Raviradan P-paikalla oli hehtaaritolkulla tehty ruudukkoaurausta. Kartta oli kuitenkin hyvin rehellinen, joten muutaman nautinnollisen minuutin jälkeen oltiin jakso kurvailtu finaaliin. Ohjausakselin laakerit (ja kuskin kädet) saivat kivan herkistyshetken...

Viimeiset kiusaukset, ajattelimme kun ajoimme kohti viimeistä pyöritystä maankaatopaikalle. Taas miehitetty AT, ei yllättänyt meitä tämäkään. Emit-kisa tai ei, olemme aina varuillamme! Pyörityksen alussa tuli hiukan turha hiiltyminen kuskin sinänsä asialliseen kysymykseen "kummin päin lenkki ajetaan". Käsky oli 50 metrissä etu-mulle. Se on yksiselitteinen... No, hiljaisuuden vallassa vauhtia piisasi hullun lailla jakson puoliväliin asti. Ajat menivät lähes nappiin! Pitäisköhän kokeilla uudestaan?

Maaliintulojaksolta odotettiin viimeistä jekkua, mutta turhaan. Viiva vei suoraan Rantasipin parkkipaikalle. Tuloslaskenta toimi moitteetta kunnes joku teki valituksen kakkosjakson AT:n JAT-kilvestä - olivat jättäneet ottamatta mokoman aseman. Ajatusvirheestä tuloslaskija "nollasi" aseman ilmeisesti antamalla emit-väliajan siten, että tuloaika osui ihanteeseen (meidän tapauksessa kahdeksan tai yhdeksän sekuntia lisää). Seurauksena tästä oli se, että kaikki loput emit-ajat olivat nyt pielessä sen verran kun tässä aikaa muutettiin. Emit-emit -välillä ei tietysti mikään muutu, mutta miehitettyjen asemien suhde sähköisiin asemiin menee pieleen tuon 8 tai 9 sekuntia. Tulokseemme syntyi n. 30 pisteen heitto, mutta kun se ei vaikuttanut sijoitukseen niin annettiin olla. Heh, tuntuipa muuten omituiselta kun yksi, meillä jo muutenkin nollilla ollut, asema nollattiin ja meille tuli pongoja lisää!

Toinen sija tuli tällä kerralla, "vaihteeksi" Hämäläinen ja Kulmala näyttivät meille kaapin paikan. Palkintojen jakoon jouduimme siis jäämään ja mukaan tarttui pienet (onneksi) pokaalit ja sisäkäyttöön tarkoitetut roikkavalot. Valoille on aina käyttöä, mutta tuon pokaalin sijasta joku pieni muistolaatta olisi mukavampi palkinto. Kiitoksia kisasta, kauden avaus oli todella mukava!

SM Soranajo Oulussa 2006-01-21

SM-sarja avattiin - jälleen - Oulussa järjestettävässä talvikilpailussa. Oulu on meille molemmille ollut hieman "akilleen kantapää", hyviä sijoituksia ei ole sieltä viime aikoina liiemmin herunut, mutta keskeytyksiä sitäkin enemmän. Katkerimpana muistona puolentoista vuoden takainen keskeytys SM-osakilpailussa. Tällä kerralla luontoäiti panee parastaan pakkasella, lähes koko viikon on elohopea pysytellyt alle 20 pakkasasteessa. Parempi näin kun pari astetta plussalla ja vesisade.

Lauantaiaamu oli kylmä, pakkasta oli lähtöä tehdessämme lähes parikymmentä astetta ja navakka tuuli siihen vielä päälle. Uudenmaan teille annettiin kelivaroitus: pöllyävän lumen vuoksi näkyvyys oli heikko. Lumentulo kuitenkin tyrehtyi jo puoli kahdeksalta valtatietä 25 kiitäessämme. Hyvinkään kohdalla oli jo upea talvisää.

Keli jatkui hienona pitkin matkaa. Vaajakosken ABC:llä pidimme ensimmäisen tankkaustauon. Vetoauto hyytyi aseman risteykseen, mutta lähti käyntiin. Ei, tankissa ei ole kesälaatuista dieseliä, ja sitä paitsi siinä autossa on bensakone. Moottorin huohotinletku oli tukkeentunut ja öljyn mittatikku singahtanut syntyneen paineen ansiosta pois paikaltaan ja konehuone oli vuorattu moottoriöljyllä. Tauon jälkeen totesimme auton jälleen toimivan moitteetta, joten "plan B" eli jatkaminen kisa-autolla hylättiin. Päätettiin pysähtyä pikapuoleen tarkistamaan josko huohotusputken kanssa olisi lisää ongelmia. Tuntia myöhemmin Rofa kurvasi tien sivuun ja tukossahan tuo taas näytti olevan, öljytikku oli taas singahtamaisillaan. Nyt otettiin venttiilikopan kannen päältä huohotinletku irti ja putsattiin siitä jäät pois.

Lounastaukopaikallamme Pukkilan ABC:llä totesimme menettäneemme sen mittatikun. Nyt otettiin kilpuri alas trailerilta ja jatkettiin ajamalla lähtöpaikalle; matkaa oli jäljellä enää 90 km. Pakkasta oli kirpeät 27 astetta, eipä ihme, että vähän normaalia jäykemmältä tuntuivat ohjauslaitteet ja alusta...

Aikataulumme mukaisesti kello 16:00 saavuimme lähtöpaikan virkaa toimittaneelle Ouluntullin Neste-huoltoasemalle Kempeleen ja Oulun rajalle. Ilmoitustaulun palkintolista oli melkoisen vakuuttavan näköinen: parhaille jaetaan isot televisiot, stereolaitteet, digibokseja ja porakoneita. Parhaalle B/C-luokan parille rengassarja. Kilpailun johtajan mukaan palkinnot olivat lähes 2000 euron arvoiset! Siihenkin nähden osanottajamäärä tuntui aivan liian pieneltä: vain 34 paria.

Kisa alkoi meidän osaltamme klo 17:10. Siirtymä Iinatin moottoriradalle ja pelisäännöt tulivat selviksi heti JRT:ltä lähdettyämme. Nyt ei nautiskella vauhdin hurmasta sinne päin olevilla kartoilla vaan haetaan todella tarkkoja pysäkkejä melko rehellisillä ja ilmakuvantarkoilla kartoilla. Viivapiirros oli ohuenpuoleinen mutta selkeä. Kartta-arkit olivat kooltaan A4 ja ne jaettiin yksi kerrallaan JRT-asemilta. Ihan kaikkia kiertosuuntanuolia ei oltu laitettu, mutta välttämättömiähän ne eivät ole silloin kun viivasta on selkeästi nähtävissä kumpaan suuntaan pyörittäessä viiva on lyhin ajaa. Niinpä varsinkin ensimmäisellä Iinatin jaksolla moottorirataa kiersi autoja "tanskalaistyylisesti" molempiin suuntiin. Järjestäjälle kiitos siitä, että rankaisu väärin päin kiertämisestä oli vain myöhästymissekunteja, mekin menimme komeasti vipuun. Jakso päättyi pikkutarkkaan auraushässäkkään, jonka kartasta puuttui runsaasti uria. Meille tuotti suunnattomia vaikeuksia päättää kumpaa vierekkäisistä urista oikeasti piti käyttää (kartassa oli vain yksi ura) ja otettiin parikin käännöstä uusiksi. Aikaa paloi...

Iinatista palattiin kohti Kempelettä. Pienenä välipalana haukattiin ison sorakuoppa-alueen kautta pari tarkkaa asemaa ja sitten JRT:lle. Siirtymän päässä oli huikean kokoinen peltoauraus, jossa edellämme lähteneet näyttivät mallisuoritusta. JRT:llä saatiin kokonaista kuusi minuuttia seurata mestareiden työskentelyä. Vaikealta näytti, joten päätettiin ottaa varman päälle. Hidas vauhtimme kostautui siinä, että rytmiin emme ikinä päässeet. Perässämme lähteneet pitivät meitä lähes pujottelukeppeinä, mutta strategiaa emme lähteneet muuttamaan: kaikki RT:t on nyt saatava kyytiin.

Pitkä jakso päättyi ja toinen paha pelto tien toisella puolella ajettiin muutamalla vaikealla silmukalla läpi. Tauko tuli rauhoittamaan tilannetta. Järjestävä seura tarjosi pullakahvit halukkaille navetan ylisillä. Ja sitten taas isoon peltoon, jossa oli tiuhassa mutkikkaita aurauksia. Älynystyröitä sai hieroa tosissaan A-B-C-D-E -lenkeissä ja tarkkana sai olla että tuli kaikki silmukat ajettua. Yritimme yhtä silmukkaa ajaa väärässä järjestyksessä ja otettiin uusiksi enemmänkin kuin kaksi kertaa ennen kuin huomattiin, että tämä lenkkihän ajetaan vasta pistevälin lopussa. Ja tietysti väli-AT kohta tumpelointimme jälkeen. Ei annettu sen lannistaa vaan jatkettiin rauhallisesti. Erittäin pienipiirteiseen peltoon oli aurattu vieri-viereen uria, joita kurvailtiin oikein urakalla. Kuljettaja huokasi helpotuksesta kun kolmannen kierroksen jälkeen poistuttiin vähän isommalle uralle ja sai vaihtaa kakkosellekin... Ennen jattia kurvailtiin vielä huimannäköinen rengassarja osittain toisiaan risteäviä ympyröitä vastapäivään. Vähemmästäkin menee pää pyörälle.

Vielä yksi peltopila, siirtymäluonteista etenemistä ja näppärä pyöritys tutulla ajoharjoittelualueella. Siirtymäluonteista taas pikku tovi, hallien kiertoa ja sen ison sorakuopan läpiajo toiseen suuntaan. Tankkaustauko lähtöpaikalla ja sitten uusi kierros. Iinatti ja ne pellot. Koitettiin vähän nostaa nopeutta, ja se osoittautui hyväksi ratkaisuksi. Rytmi löytyi - liian myöhään, mutta kuitenkin. No, tietysti pari sähellystäkin tuli, mutta huomattavasti mukavammalta alkoi kisa maistua. Ja juuri kun oltiin päästy hyvään vauhtiin tultiin maalisiirtymälle.

Maaliin saavuttiin tiekirjalla pari minuuttia ennen iltakymmentä. Tuloslaskentapaikasta ei ollut tarkkaa havaintoa. Maaliauto oli koulunnäköisen talon pihalla, joten oletusarvoisesti käytiin tempomassa ovea. Ei tänne siis. Muistiin palautui että jonkun hotellin piti olla tuloslaskentapaikka. Vastapäätä oli Holiday Inn, mutta mistä sinne pääsee sisälle? Ja missä on autosuunnistusporukka? Opastus olisi kieltämättä voinut olla parempi, mutta ei kysyvä tieltä eksy. Kolme tulosta riippui narulla saapuessamme kabinettiin. Pikainen reitintarkastus paljasti taktiikkamme sopivaksi, ei reittivirheitä. Aikaa kyllä paloi eli ei varmaankaan ihan terävintä kärkeä hätyytellä.

Hiljalleen alkoi porukkaa valua maaliin runsaammin. Sijoitukset olivat jotain muuta kuin mihin ollaan totuttu. Viime vuoden SM-mitalisteista vain pronssipari oli kärkikolmikossa. Puuttuvista RT-asemista keskusteltiin kiivaasti, mutta ilmeisen rehellisiä asemia kohtaan ei kukaan valittanut. Joillekin olivat täyteen viivaa piirretyt karttatilkut liian pahoja, eikä kilpailu meistäkään olisi huonontunut vähän lyhyemmillä pisteväleillä. Myös kiertosuuntanuolia olisi jonkun mielestä voinut olla vähän runsaammin. Yhdelle kilpailijaparille oli yksi JRT unohtanut merkitä tunnusmerkinnän kilpailukorttiin ja tästä syntyi polemiikki kun järjestäjän moka siirrettiin kilpailijan virhepistesaldoon (OK, kilpailija kyllä säännöissä velvoitetaan tarkistamaan asemamiesten merkinnät, mutta silti). Meistä järjestäjä teki tässä väärin, olihan mm. asemapöytäkirjasta todettavissa, että ko. kilpailijapari oli siellä käynyt. Säännötkin osoittautuivat tässäkin kohtaa hieman vuotavan: puuttuvan JRT-merkinnän rankaisevuudesta ei ole mitään mainintaa. JRT rinnastetaan AT asemaksi RT:AT-suhdetta laskettaessa, mutta tässä kohdassa RT-merkinnäksi. Käytäntö on vuosikausia ollut, että puuttuva JRT-merkintä on järjestäjän virhe, ei kilpailijan. Eikä Oulussa tehty päätös ole kuin byrokraattisuutta, joka ei ole ihan lajin hengen mukaista. Voin vain kuvitella millaiset muistot Oulun-reissusta kaverille jäivät. Kyse oli kuitenkin sijoituksista kuumassa ryhmässä.

Meille kilpailun reitti, etenkin sen loppuosa, oli mieleen. Ratamestari Hannu "Sora" Soramäki oli tehnyt mielettömästi töitä kisan eteen. Kartoitus oli nykytyylin mukaan tehty jo aurausvaiheessa GPS-järjestelmän avulla ja viiva oli hiottu hienosti paikalleen.

Neljäs sija oli pitkään aikaan paras SM-osakilpailusijoitus ja Oulun kirous voitettiin. Palkintojenjako saatiin hoidettua vasta reilusti puolen yön jälkeen. Muistopalkinnot luokkien parhaille olivat hävinneet johonkin Helsinkiin ja ne luvattiin toimittaa palkittaville kotiin (toivottavasti ne eivät ole pokaleita)... Kotimatkalla oli vielä yksi jännitysmomentti eli vetoauton huohotinputken tukkeutuminen. Tarkistus kolmenkymmenen asteen pakkasessa puolen tunnin välein pitää mielen virkeänä. Kotona ollaan toivottavasti ennen puolta päivää.

Lisäys Oulun keikkaan. Lohjalle ehdimme ennen puolta päivää. Loppumatkasta ei pahemmin käyty konetilassa tutkimassa huohotinputkea, siirsimme sen ottamaan lämmintä ilmaa pakosarjan päältä. Veturista meni öljyt vaihtoon ja öljytikku tilaukseen. Ei kestänyt viikkoakaan kun uusi osa tuli Hollannista! Moottoripesu ja menoksi, hyvin toimii edelleen. Kiikoisiin tosin Rofa ajoi kilpurilla kotoa. Ihan varmuuden vuoksi...

Lisäys II: Luvatut muistopalkinnot eivät ainakaan 2006-02-11 mennessä ole saavuttaneet meitä.
Lisäys III: muistopalkinnot saapuivat viimein helmi-maaliskuun vaihteessa. Olivat ihan komeita metallilautasia, kaiverruksesta puuttuu sijoitus, mutta mitäs siitä.

XIV Kutunkierros-AS ja XV Kutunkierros-sprint 2006-02-04

Kiikoisten autosuunnistajat päättivät tehdä kaksi kilpailua samalle päivälle. Ja miksi ei, mitäpä muutakaan sitä lauantaina tekisi... Ensin ajetaan kansallinen Hanaa! -talvisarjan toinen osakilpailu, XIV Kutunkierros. Sitten pidetään hiukan taukoa ja pörrätään sprint-sarjan toisena osakilpailuna XV Kutunkierros-sprint. Ajanotto emitillä.

Pakkaset piinaavat jälleen, ei tosin ihan yhtä kovalla kädellä kuin pari viikkoa sitten Oulussa; "vain" parissakymmenessä asteessa miinuksella on elohopea. Ilmoittautuneita on ilahduttavan runsaasti, M-luokassakin yksitoista.

Aurinkoisessa säässä aloitettiin kisarupeama iltapäivän taittuessa iltaan. Mittarintarkastusmatka ajettiin ennen kilpailua eli suoraan asiaan. Lyhyt siirtymä ja ... hetkinen, tässähän täytyy heti suunnistaa. Peruskartaltakin puuttuu jokunen tie. Pihan läpi, AT ja mahtava peltopyöritys. Kartat olivat hyviä ja pelkistykset minimaalisia. Uria oli sopivasti eikä Oulun tapaan vieri vieressä. Rytmi löytyi heti.

Kilpailun jaksot olivat lyhyenoloisia, kahden minuutin lähtövälit palautettiin neljällä JRT-asemalla. Alkupuolella kilpailua ajettiin rehellistä viivasuunnistusta ja puhtaasti omaa suoritusta. Muita autoja nähtiin lähinnä JRT-asemien jonoissa kun odotettiin uutta lähtöaikaa. Reitti istui meille aivan loistavasti, eikä aikataulussakaan ollut pahemmin vaikeuksia pysyä. Edellämme lähteneet Talvio ja Lahtinen ohitettiin alkupuolella kisaa, Tepon Subarun takaiskari oli toiselta puolelta juuttunut eikä hän pystynyt normaalivauhtia pitämään. Seuraavat eli Hämäläinen ja Kulmala napsaistiin ennen kymmenennen jakson JRT:tä, kun kaverit pitivät lyhyen tauon.

Kymmenes jakso toimi kilpailussa vedenjakajana. 1:10.000 kartta, 55 km/h nopeuspyynti ja ... hevosenkenkämääritteet! Loistavaa! Talla pohjaan! Viisi ja puoli kilometriä matkaa ja toistakymmentä määritepistettä. Puolivälissä jaksoa saatiin kaksi minuuttia edellämme lähtenyt Laine-Virtanen kiinni ja valomerkillä ilmoitus että takaa tulisi joku hieman kovempaa. Tilaa tulikin hetken päästä, tosin ei vapaaehtoisesti vaan suunnistusvirheen vuoksi: kartan tiessä oli pieni taitos oikeaan ja edellä menijät ajoivat käännöksen pitkäksi. Kuin hurmiossa kiemurreltiin jakso läpi ja syntyi haamuaika, toiseksi nopein jäi meistä lähes minuutin.

Pari pientä peltopilaa ja sitten tauolle Putajan Seolle. Tee ja munkki maistuivat ja sitten taas matkaan. Pimeys alkoi taukomme aikana. Peltopila seurasi toistaan ja pelloilla kurvailtiin inhimillinen määrä kierroksia. Kaikki toimi suorastaan hämmästyttävän hyvin. Ennen kuin huomasimmekaan alkoi siirtymä maaliin.

Kaikki RT-asemat löydettiin ja tehtiin nopein suoritus, siis ylivoimainen luokkavoitto. Hanaa!-talvisarjaa ajatellen tilanne on nyt turvallinen, vähintään kolmas sija on jo varmistettu! Tästä sitten parin tunnin tauko ennen seuraavaa kilpailua eli XV Kutunkierros-sprinttiä.

Illan pimeydessä ampaistiin taas reitille toiseksi viimeisenä M-luokan autona. Hyvät fiilikset ensimmäisen kilpailun voitosta olivat vielä läsnä kun ajettiin siirtymää kohti ensimmäistä kartanjakopistettä. Ja sitten tuli JAT. Hetkinen, ajetaan aika-ajolla siirtymää ja JAT? Ei me tätä oteta, JRT-autolle suoraan. Kartta käteen ja nilkka suoraksi.

Tällä pellolla ei oltu käyty edellisessä kisassa. Nyt tuli sitten viikonlopun pahin oho-tilanne. Kartanvaihtopisteessä puuttui kartasta yksi risteävä polku ja siihen meni se kilpailu. Väärän uran valinta ja pari kartoituskierrosta tarvittiin ennen kuin Kari tajusi virheensä. Aikaa paloi aivan mielettömästi (muihin verrattuna noin neljä minuuttia). Ja kuin pisteenä i:n päälle JAT-asemalla aikamerkinnän (21:jotain) samaan ruutuun kuin missä oli viimeinen RT-tunnus (68). 2168 olisi sääntöjä tiukasti tulkittaessa hylsyn paikka ("kaikkien muiden merkintöjen tekeminen merkitsee kilpailusta sulkemista"), joten sorvasin numeroista 211618. Fiksumpi olisi jättänyt asian juuri noin ja kuitannut puuttuvasta RT-merkinnästä 300 virhepistettä, meillä taasen oli päätetty ottaa kaikki RT:t eli uusi RT-merkintä ja AT-merkintä - ja 600 virhepistettä.

Se siitä, lähdetäänkö kotiin? Ei suinkaan ehdotti Rofa, nollataan tilanne ja jatketaan matkaa. Näin tehtiin ja matka jatkui. Loput jaksot pörrättiin XIV Kutunkierroksesta tutuilla pelloilla eli ei mitään uutta. Jotenkin tuntui hassulta että kilpailun uusi pelto ja (ainakin meille) vaikein osuus oli sijoitettu kilpailun alkuun eikä loppuhuipennukseksi. Maittava oli kilpailu kuitenkin, onneksi ei lähdetty kotiin!

Kuudes sija oli positiivinen yllätys tekemiimme virheisiin nähden. Kolmas sija oltaisiin saavutettu jos Kari olisi hyväksynyt puuttuvan RT-aseman ja jättänyt korjaamatta puuttuvan RT:n. Mutta nyt on vielä vuoden puuttuvien kokonaissaldo kolmesta kilpailusta yksi.

Kiikoislaisille vöyräät kiitokset upeasta lauantaipäivästä. Tuplakisa oli hyvä idea ja toteutus loistava. Lisää tällaista!

SM Simpsiön Sekootus, Lapua 2006-02-11

Talvi on edelleen jatkunut kylmänä ja vähälumisena. Pahimmat pakkaset ovat laantuneet, Lohjalla elohopea oli "vain" viisi astetta pakkasella kun starttailtiin kohti Lapuaa varttia vaille yksitoista päivällä. Päätiet ovat kuivia, sivutiet todella liukkaita. Olympialaiset Torinossa olivat alkaneet, joten matkalla kuunneltiin radiosta yhdistetyn mäkiosuutta, naisten jääkiekkopeliä Saksaa vastaan, ampumahiihtoa ja vielä yhdistetyn hiihtoa. Hioimme kisataktiikkaa, päätimme jatkaa "nollasummapeliä" eli reitit nolla, vaikka nopeuden kustannuksella.

Lähtöpaikalle Lapuan ammattikoululle eli Härmänmaan ammatti-instituuttiin saavuimme omasta mielestämme hyvissä ajoin varttia vaille viisi. Lähtöaikaamme 17:42 oli vajaa tunti aikaa. Paikalla oli kuitenkin jo suurin osa kanssakilpailijoistamme.

Pieniä lumihöytyviä tipahteli harvakseltaan kun lähdimme reitille. Lumisade kuitenkin lakkasi yhtä nopeasti kuin se alkoikin. Lyhyt siirtymä ja ensimmäisestä kartanjakopisteestä pyörimään teollisuushallipilaa. Harjoitusajomainen, lyhyt jakso ei oikein luvannut hyvää kisasta. Kartat olivat kyllä todella tarkkoja (niinhän alkaa olla poikkeuksetta kisassa kuin kisassa), mutta ajoaikaa oli pari minuuttia liikaa. Tämä nähtiin jo JRT:llä vuoroamme odotellessa: edellämme lähteneet odottivat JAT-asemalla ihanneaikaansa.

Mittarintarkastusmatka ja seuraava JRT. Nyt oikeastaan kisa alkoi. Kaksi peltoa, aluksi pitkiä suoria ja sitten tarkkaa nypläystä. Pitkillä suorilla sai nauttia vauhdin hurmasta ja nypläysosuudella sai tosissaan analysoida mitä kartasta puuttuu. Jat-autolla pääsi riemunkiljahdus, tuntui kulkevan todella hyvin!

Kolmas jakso olikin sitten hivenen takkuisempi. Pieniin ruutuihin jaettu peltopila ja vähän maatalon pihaa. Ihan kelpo reitti jos tykkää pyöriä pieniä neliöitä. Meille ei tuo osuus istunut ja kuin pisteenä ii:n päälle Jatille ei meinattu heti päästä väärälle uralle ajautuneen mustan Audin tukkiessa tiemme.

Vähän pidempi siirtymä ja päästiin vähän vetämään henkeä. Suunnistusosuus alkoi jälleen JRT:ltä uusilla kartoilla. Keltakorven moottorirata ei ole koskaan oikein meille istunut eikä tämä kerta ollut poikkeus. Käsittämätön kartanlukuvirhe ja 300 metrin loikkaus kesken ensimmäisen pistevälin: vallin viereen, kyllä, mutta väärä valli. Eipä ihme ettei päästy jatkamaan sinne mihin halusin. Rofa oli kuitenkin sen verran hereillä että pari sataa metriä takaisin ja johan löytyi juoni jälleen. Loppuosa jaksosta sujui jo ihan mallikkaasti - mitä nyt yksi iso silmukka oli lähteä väärässä järjestyksessä.

Vielä yksi jakso ennen taukoa. JRT:ltä - yllätys - uusilla kartoilla matkaan. Ajettiin kahden ison pellon yhdistelmä. Liikaa yrittämistä ja useita paikkoja uusiksi. Mitäpä muutakaan voisi olla tulossa kuin väli-AT. Juuri näin, ihan kuin Oulussa. Lähes koko porukan huonoin aika AT:lla ja myöhät tuplaksi, arvaa sylettikö?

Tauolle lähdettiin hiukan epävarmoissa tunnelmissa, poliisi-maija tuli vastaan pihalta tielle tullessamme ja nollaus ilmeisesti epäonnistui, mitta seuraavaan risteykseen tuli liian pitkäksi joten pieni kartoituslenkki piti tehdä ennen kuin uskallettiin jatkaa. Kerrankin tulee tauko loistavaan paikkaan. Edellämme lähteneet olivat vetäneet jo neljä minuuttia keulaa eli nyt on rauha mennä omaa ajoa.

Tauko vietettiin lähtöpaikalla. Tee ja sämpylä maittoivat, neljä euroa (!). Välikatsastus ja matkaan. Siirtymä taas ja uusia karttoja hakemaan. Edellämme JRT:llä olivat Riku ja Heli hurjannäköisen höyrypilven keskellä. Jäähdytysjärjestelmässä vikaa, sääli. Kaverit saivat JRT:n miehistöltä viisi litraa pakkasnestettä ja pääsivät jatkamaan. Kuitenkin sen verran hitaasti he jatkoivat matkaa että saimme melko pian heidät kiinni. Tovi mentiin peräkanaa ja sitten saimme tietä. Perätysten jatkettiin tovi, emme lähteneet ottamaan keulaa vaan jatkoimme taktiikkamme mukaan hitaasti mutta varmasti edeten. Pellolla pyörittiin perusteellisesti kaikki urat ja matka jatkui tiiviisti seuraavaan kartanjakopisteeseen. Perässämme JRT:lle ajanut Bitter käväisi kysymässä josko meillä olisi pakkasnestettä tai vettä. Valitettavasti ei ollut, olikin hyvä muistutus, tuo puute pitää korjata. Menoksi, hevosenkengillä spiraalihässäkässä ajettiin ympyrää kolme täyttä kierrosta. Sarkaojien välissä sahattiin edestakaisin ja tultiin pusikoituneeseen peltoalueeseen. Kartta oli täynnä merkkejä ja perusteellisuus urien käytössä jatkui. Taas väli-AT, kerrankin olimme onnistuneet kohtuullisen hyvin. Pusikoiden välissä mitta oli suurimmaksi osaksi turha kapistus, ojat olivat paras kiintopiste - sikäli kun ne näkyivät. Onneksi ei ollut enempää lunta. Ja onneksi pääsimme ajamaan pellon suhteellisen rauhassa. JAT:lla totesimme jäähdytysongelmista kärsineen Subaruparin vetäytyneen leikistä.

Lyhyt siirtymä ja JRT, uudet kartat mukaan ja matkaan. Alkuun pienimuotoinen pusikko, sitten "peruskarttasuunnistusta", ja lopuksi uudestaan toisen jakson pitkulainen pelto ja se pienimuotoinen nypläyspelto. Paitsi että nypläyspellosta ajettiinkin suoraan ohi, siinä oli vielä kolmaskin pelto täynnä uria. Oulun kisan voittaneet Lapuan poijjaat saatiin näköetäisyydelle, mutta he olivat aina yhden pistevälin edellämme. Peltorykelmään kuului myös neljäs iso pelto eli pitkähkö jakso. Väli-AT:ta ei tänne oltu laitettu, eipä tietenkään, koska kerrankin pysyttiin aikataulussa. Pelto neljä olikin sitten muuttunut melko lailla epämääräiseksi; lunta oli vain nimeksi ja edellämme ajaneet (neljä autoa) olivat pyöristäneet risteyksien kulmia todella reippaalla otteella. JAT:lla oltiin Teemun ja Lassen vanavedessä ja saimme lähes viisi minuuttia ekstrataukoa.

Pari jaksoa vielä jäljellä, mutta vain yksi JRT. Uudet kartat mukaan ja taas uudenlainen peltopyöritys. Ojat olivat taas loistavia kiintopisteitä. Ratamestari yritti jekuttaa A-, B- ja C-lenkeillä, meillehän tuo käy. Lapualaiset antoivat kiltisti tilaa kun saimme heidät kiinni, mutta sitten yhden sulle-mulle käännöksen otti Rofa hiukan turhan ahneesti ja ulkoilemaan. Enpä muista koskaan nousseeni Daihatsusta niin hätäisesti ulos. Onneksi ei oltu pahasti kiinni, auto irtosi pienellä tönäisyllä ja kiireesti takaisin autoon, vyöt kiinni, mitta kaulaan ja luurit päähän. Lapualaisten sininen Subaru kiisi kaukaisuudessa ja lähdimme entistä tiukemmalla intensiteetillä räyhäämään heitä kiinni. Pitkulainen silmukka, kaverit ajoivat väärin (vaihtopisteen tulkinta väärään risteykseen) ja päästiin kuin päästiinkin heidän edellään JAT:lle.

Vielä yksi pila ja sitten siirtymä maaliin. Taas alkoi sataa lumihöytyvää. Naurettavan pienellä 25 km/h pyynnillä ajettiin kohti viimeistä peltoaurausta. Varman ennakko-AT:n pelossa matelimme siirtymää, ja sitten oltiin peltoaurauksessa. Ei AT:ta, eikä juuri RT-asemiakaan, sen sijaan hieman turhilta tuntuneita kiintopisteitä oli peltoon lisätty. Eipä ollut kummoinenkaan loppuhuipennus. No, eipä sellaista välttämättä tarvittukaan, oli sen verran hieno kilpailu. Eipä taida paljoa kärkipää virhepisteitä saada, arvelimme maalisiirtymällä.

Taukotulokset olivat seinällä tullessamme maaliin. Reittivirheettä taukoon asti oli ajanut kolmasosa osallistujista. Pikainen kortintarkastus ja totesin meillä olevan reittivirheetön suoritus. Tulosnarulla oli kaksi tulosta: Jyrki ja Juha, kaksi puuttuvaa, Jari ja Riku, sama juttu. Nyt on jännät paikat, miten ovat lopun ajaneet taukotuloksissa meidän edellämme olleet Markku ja Stefan, Hannu ja Jari sekä Hannu ja Esa.

Tuloslaskenta oli todella nopea: kukaan ei tainnut joutua odottamaan kymmentä minuuttia tulostaan maaliin tultuaan. Varttia vaille yhdeltä yöllä tuli viimeinen tulos narulle: toiseksi riitti tuloksemme. Tauon lähes kahdensadan pisteen ero oli kutistunut viiteenkymmeneen kahteen, loppuikohan kisa sittenkin meidän kannalta liian aikaisin? SM-sarjassa nousimme nyt toiseksi ja M-luokka ensi vuodeksi varmistui. Palkinnoksi saatiin kamerakännykät, ei siis ihan turha Pohjanmaan reissu.

Cup Nuukan pojan eksytys Vaasa/Laihia 2006-02-18

Autosuunnistustalvi on ollut upea, lunta on sopivasti peltopyörityksiin eikä lumentulo muutenkaan ole aurauksia ajatellen ole ollut kohtuuttoman kovaa.

Lapuan SM-kilpailun jälkeen jätimme kilpurin Pohjanmaalle eli hieman normaalia kevyemmällä kuormalla lähdettiin Lohjalta puoli kymmenen maissa liikkeelle. Vaasan ABC:llä pitäisi olla puolta tuntia ennen lähtöaikaamme 17:50. Pakkasta on vajaa kymmenen astetta ja keli on puolipilvinen. Harmittavan vähän on osallistujia, MA-luokassa vain 5+5. Onneksi sentään C-luokassa riittää vipinää, peräti 22 autokuntaa on ilmoittautunut mukaan. Ja joku C:läinen vielä B-cupissakin, yhteensä Cup-kisaan oli ilmoittautunut 28 paria.

Aikataulu oli löysä, aikaa oli reilu tunti saapuessamme lähtöpaikalle. Vaasan ABC on meille uusi tuttavuus. Juustosämpylä + tee oli vielä Lapuaakin kalliimpi, 4,10!

Oletusarvona tiukka kapina Hanaa! -talvisarjan voitosta. Meidän lisäksemme sarjan voivat voittaa Forssassa ykköseksi ajanut Hämäläinen-Kulmala sekä myös Viitala-Heikkilä. Ihan henkseleitä paukuttaen ei siis lähdetä matkaan. MA-luokka laitettiin liikkeelle 40 minuuttia B:n perään. Oletettavasti ja toivottavasti nyt ei ole B:lle häiriötä MA:sta, vaikka ajomääräyksen perusteella onkin tulossa peräti kolmen ja puolen tunnin kapina todella kovannäköisillä nopeuspyynneillä. Toisaalta taas C-luokka tulee vain 16 minuuttia MA:n perään eli toivottavasti C ei oikaise itseään MA:n jalkoihin.

1:200.000 siirtymäkartalla aloitettiin. Mitat eivät tuntuneet tällä siirtymällä olevan lähelläkään oikeita, mutta 1:50.000 kartalla ajetulla mittarintarkistusmatkalla kaikki tuntui olevan kohdallaan. Hiukan epävarmoissa tunnelmissa kuitenkin saavuttiin JRT:lle.

Ykkösjakso oli meille uusi tuttavuus. Huikea pelto, jossa kiintopisteinä olivat metsänreunat, ojat ja huikean kokoiset kivenmurikat. Lunta oli vajaa parikymmentä senttiä. Kartat olivat sopivasti pelkistettyjä ja myös oikaisupaikkoja oli runsaasti tarjolla, päätimme kuitenkin ajaa orjallisesti viivaa myöten. JAT-asemalla oltiin lähtöjärjestyksessä eikä aikamme ollut ihan normaalia tasoamme. Joo, peltoon tullessamme yksi kuviorajan seuraus meni pieleen: metsän läpi kulkenut polku oli piirretty kahden kuviorajan väliin, niin kuin se olikin, mutta me emme heti hahmottaneet oikeaa risteystä. Tässä paloi aikaa.

Lyhyt siirtymä ja maatalon pihaan pyörimään. Edellämme lähtenyt Starlet ohitettiin koukeroissa vain huomataksemme, että olisi aika pitää lyhyt tauko. No, Starlet huristeli ohitsemme ajaen kiinni ihanneaikaa; miksei väli-AT ole koskaan tällaisessa paikassa missä me onnistumme kerralla oikein? Pihalta jatkettiin samalla jaksolla vielä pieni tovi löysää siirtymää (jossa sai rauhassa ottaa aikataulun kiinni). Ja nyt se AT, ihan väärässä paikassa jos meiltä kysytään! Todella huikaiseva peltoauraushässäkkä, jossa uraa ja risteystä oli vierivieressä. Edelleen uusi tuttavuus tämäkin pelto. Aluksi tutustuttiin peltoon reunoja pitkin miljoonaa ajaen. Sitten lenkkejä ja silmukoita keskelle aluetta. Kartoista puuttui koko ajan jotain uria ja tarkkana sai olla. Itse asiassa yksi RT jäi pyöreällä vasempaan kaartavalla uralla pois: pellon keskelle auratulla leveämmällä radalla ajamisen sijasta olisi pitänyt pudottaa radan oikealle puolelle, "kohti metsänkulmaa", pääura puuttui kartasta. Hyvä asema, joka jäi kuulemma monelta muultakin käymättä! No, sentään edellämme lähtenyt Starlet-pari jäi jaksolla taaksemme.

Siirtymä jälleen ja vähän pientä jekkua väliin. Mentiin peräkanaa, Subaru, Starlet ja me. Pihassa ollut jekku oli muuten hyvä, mutta RT-virhettä ei juuri voinut tehdä, koska asemakilpi oli asetettu niin, että sen varmasti näki vaikka olisi ajanut väärinkin. Sitten tultiinkin tutuille seuduille Laihian keskustan tuntumaan. JRT 2 antoi tuttuakin tutumman kartan. Pelto, johon viime vuonna jätimme yhden RT:n. Tällä kerralla sisääntulo tehtiin aiemmista vuosista poiketen pohjoisen kautta. Tuttuun tapaan yhtään uraa ei ollut karttaan piirretty vaan kiintopisteiden avulla piti edetä: kuviorajasta puskan reunaan, kiven jälkeen käännös ja puun takaa... Kohtuullisen pahat koukerot ja taas jäi yksi Starlet taaksemme. Nyt alkoi tuntua siltä että homma luonnistuu hienosti!

Lyhyt siirtymä takaisin päin ja 1:20.000 kartalla yritettiin ajattaa läpipääsemättömästä mäntypuskasta läpi talon kulmaan ja edellisen JRT-auton läpi. Samaa paikkaa ollaan ihmetelty aiemminkin, joten nyt ei annettu virheen häiritä vaan kierrettiin siististi soveltaen reitin jatko-osalle. Hieman kuviokelluntaa eli koukeroita vailla kiintopisteitä ja sitten siirtymää kohti Similän pihaa. Taas oli Esan pihaan ripoteltu "jokunen" tarkka RT ja niitä hieroi paikalle saapuessamme "konkaripari" Forssasta eli Arto Taponen ja Kaijan Kale. Suit-sait ja ohi, lyhyt siirtymä ja pakollinen teollisuuslaitoksen ympäriajo. Löysä pyynti, JAT-asemalle piti odottaa ihanneaikaa. Ja tauolle.

Laihian SEO:lla tee ja sämpylä olivat suorastaan halpoja, kahdella eurolla sai hiukan nälkää siirrettyä myöhemmäksi. Isolla screenillä Hautamäki selitti mäkimiesten epäonnea ison mäen ensimmäisellä kierroksella; mitalitoivomme olivat nippa-nappa kympin joukossa ja ilmeet sen mukaisia. Mutta matka jatkui. Siirtymää, ja sitten jotain aivan muuta.

1:20.000 kartta ja näppärä "uusi tie tai ei sittenkään" kikka. Vanhalla kartalla ajettiin ja isoa tietä oli tarjolla, ei kelpaa vaan yli tien. RT ja viitoitus alkoi. Tehtiin pitkä lenkki kartalla näkyvää tietä ja sitten takaisin viivalle. Mutta analyyttisyys unohtui, jäi seuraamatta loppuun asti missä mennään ja niinpä reitin viitoituksen päätyttyä oltiin hukka-nimisessä paikassa. Edestakaisin ja ei tunnu oikein mistään tarttuvan kiinni, siispä isolle tielle ja paluu siihen viitoituksen alkuun. Reilu viisi minuuttia hukkui aikaa, nyt pitäisi meidän tuurilla tulla se väli-AT. Vaan ei tullut, onneksi. Ylimääräistä ohjelmaa aiheutti järjestäjän nolla-auto. C-luokan nollana kurvaili yksi kisan puuhamiehistä eikä yksivetoinen Saab ollut yhtä nopea kuin nelivetoinen Daihatsumme. Pientä valo- ja äänimerkkiä tiedoksi: jollakulla olisi hiukan kiire. Lopulta aukesi tie edessämme ja räyhäsimme oikein "nuoruuden innolla" pellon kiemurat läpi. Jakso päättyi hivenen omituisesti pienen siirtymän jälkeen maatalon pihaan. Saab-kuski Korpelan Marko tuli pyytelemään JAT-autolla seistessämme anteeksi kun ei ehtinyt alta pois. Anteeksipyyntö hyväksytty!

Seuraavaksi Murhaasto, tuo varsinkin kesäaikana pirullisen hankala pitkulaisten sorakuoppien yhdistelmä. Väli-AT:ta odotettiin ja se tulikin, sitten "hanat kaakkoon". Harvinaisen hyvään rytmiin päästiin heti jakson alkupäässä. Ja taas se Korpelan Saabi edessä. Argh! Tällä kerralla Marko pääsi luikahtamaan karkuun edellistä kertaa helpommin, koska ei ollut ajamassa pyöritystä vaan siirtymässä pois tieltä kotia kohti.

Seitsemäs jakso alkoi helpoilla kiemuroilla Murhaaston lähituntumassa ja sitten siirryttiin Korpelan pihan pikkuteille. Jokunen väli tuntui jopa Charadelle ahtaalta. Myöhiä tuli kyllä, pyynti oli pirullisen tiukka.

Sitten siirtymätaivalta pitkä tovi, tultiin siihen kakkosjakson peltoon. JRT:llä seisoivat jonossa kaikki vielä edellämme olevat MA-luokkalaiset odottamassa lähtövuoroaan. Kartta lähtöajalla käteen ja menoksi. Paikka ei tarjonnut oikeastaan mitään uutta ensimmäiseen kierrokseen, samaan halpaan mentiin kuin ensimmäiselläkin kerralla lähes samassa paikassa: leveämpi rata puuttui kartalta ja piti ajaa radan oikeaa puolta. Toinen puuttuva RT ja niin ikään monelta muultakin pois. Jakson loppupuolella alkoi olla jaloissa myös jotain muuta luokkaa; joku tuli vastaan ja joku yritti ehtiä alta pois. C-luokan kilpailijoiksi oltiin tunnistavinamme, Cup-luokan hännät olivat siis vielä täällä MA-luokan kiusattavana. Harmittihan tuo, kilpaa mekin ajoimme, joten ensisijaisesti pyrimme saamaan esteet tieltä pois.

Siirtymä maaliin oli mielenkiintoinen: 1:200.000 kartta oli edelleen väärässä mittakaavassa ja sitten 1:20.000 peruskartan viiva oli jossain aivan muualla kuin missä piti. Viimeinen pisteväli ei ollut edes sinne päin, joten ei ole ihme, että C-luokasta puolet ei osannut tulla sen kanssa maaliin ajoissa. Teimme pienen kartoituslenkin huoltoaseman lähistöllä ja totesimme jotain olevan pielessä. Vaihtopiste oli 20.000 peruskartassa 40 metriä tien sivussa, paikka löytyi maastosta, mutta sinne ei ollut autolla asiaa. Viivaa seuratessa matka loppui reilusti ennen maalia kesken. Maali kuitenkin löytyi, joten oltiin tyytyväisiä.

Tuloslaskenta oli kohtuullisen ripeä ja tuloksia tipahteli narulle tiiviiseen tahtiin. Kahdella puuttuvalla kakkospaikalle. Kolmen kärki oli todella tiukka. Ja tiukaksi meni talvisarjakin: Viitala-Heikkilän voittaessa oltiin tasapisteissä. Meillä oli kuitenkin kolmannesta osakilpailusta parempi sijoitus, joten se oli sitten siinä. Yötä myöten kotiin, aamulla alkavat taas arkiset kiireet. Rofa oli saanut veivata ruoria kisassa niin paljon, että kun sain tulokset naputettua nettiin ja laskettua talvisarjan pisteet olikin tullut minun ajovuoro. Lohjalla oltiin aamukuudelta, väsyneenä ja runsaasti kokemuksia rikkaampana.

Turengin Kievari-sprintit 2006-02-25

Turengissa on talvikisoissa perinteisesti ollut todella kylmä. Nyt ei ollut, lämpötila oli lähempänä nollaa kuin kymmentä pakkasta. Keli oli kuin morsian, aurinko helotti lähes pilvettömältä taivaalta eikä tuulta ollut kuin nimeksi. Kotijoukotkin uskaltautuivat matkaan mukaan.

Kaksi sprint-kilpailua olisi tarjolla. Reilu tunti suunnistusta ja sitten pari taukoa ja taas suunnistetaan. Lähtöpaikkana oli maaseutukoulu, josta oli vain lyhyt siirtymä ensimmäiseen peltotiehässäkkään. JRT:ltä kartta matkaan ja vauhdilla pila läpi. Yhdessä käännöksessä oli tientukkona iso turbo-Subaru, joka oli hyytynyt ekalle kierrokselle, vauhdikkaasti siirtyi startin avulla ajopeli alta pois emmekä menettäneet sekuntiakaan.

Toinen jakso oli kisan pahin: peltoon tehty pitkä ajorata, jonka sisäosiin oli aurattu kaarevia ja toisiaan risteäviä uria. Reittivirheemme tehtiin täällä: 1:10.000 mittakaavaan pienennetty kartta ja viereinen, lähes samansuuntainen ura. Uralla muuten oli RT joka ei kuulunut kenellekään.

Kolmas jakso oli meille parhaasta päästä: harvakseltaan tehtyjä suoria uria ja 90 asteen käännöksiä runsain mitoin. Edes 1:10.000 minikartta ei tehnyt vaikeuksia meille ja JAT:lla oltiin lähes yhtä aikaa edellämme lähteneen autonkunnan kanssa.

Neljäs jakso oli valtava peltoalue, johon oli aurattu harvakseltaan suoria toisiaan risteäviä uria. Eteneminen ei varsinaisesti ollut vaikeaa, muutama eiku... tuli kuitenkin tehtyä. JAT:lla totesimme vain olleemme kohtuullisen hyvässä vauhdissa. Maalissa ei ollutkaan sitten muuta kuin odotus. Kakkos-Kievarin lähtöpaikka on juurikin tämä ykkösen maali eli tuntui kuin oltaisiin ajettu vain yksi kisa jossa oli normaalia pidempi tauko.

Pari tunnin odottelun jälkeen päästiin jälleen asiaan. Viikonlopun hienoin jakso aloitti tämän kisan. Pitkä (yli 20 minuuttia suunnistusta), upea yhdistelmä nopeita metsäteitä, liukkaita polkuja, hyvin kartoitettuja peltoalueita ja pienipiirteinen pusikkoalue. Vau!

Kakkosjaksolla tunnelma latistui: ykkösjakso lupasi paljon, mutta nyt palattiin normaalimpaan peltoauraushässäkkään. Kartassa tuntui olevan jokunen näkemysero ratamestarin ja meidän välillä, ensimmäinen heti metsätieltä peltoon tultuamme; vauhti hidastui tuntuvasti. Peltoauraukset ajettiin kevyesti raapaisten läpi ja seuraavia kujeita kohti.

Aurinko oli laskenut, joten hölmönhämärässä saavuttiin seuraavan temmellyskentän alkuun. Nopeuspyynneistä päätellen nyt tulee jotain suoraviivasta. Ja niin tuli myös: lähes puoli kilometriä pitkiä suoria, joissa piti vain olla tarkkana että vaihtoi viereiselle uralle oikeassa paikassa. Suunnistustaidosta ei täällä ollut juurikaan hyötyä, etuja olivat tehokas auto ja hyvä yhteistyö. Täällä ei juurikaan eroja tainnut syntyä ja ilahduttavaa oli havaita, että ei Audi Quattro juurikaan Daihatsuamme kovempaa kulkenut.

Viimeinen jakso oli sama kuin ykkösenkin viimeinen. Viimeiseen pisteväliin asti kulki hienosti, vaan sitten päätyuralla tehtiin nollaus/mittausvirhe ja kahdesta vaihtoehtoisesta urasta valittiin väärä; eikun uusiksi, eikä tietenkään ollut RT-asemaa... Ja sitten pää höyryten toiseen päähän peltoa, jossa oikea-vasen-oikea-vasen-oikea -litaniassa hyppäsin kaksi käännöstä edelle - ja taas uusiksi. Aikaa paloi varovasti laskettuna vähintään kolme minuuttia liikaa.

Maalisiirtymällä odoteltiin vielä viimeistä jäynää, vaan siirtymähän tuo oli. Pienet olivat erot tässä kisassa ja sijoitus jäi turhan kauas kärjestä. Ojanperä ja Rousku hoitivat sprint-sarjan omiin nimiinsä, meille jäi vielä hyvä mahdollisuus hopeaan - se tosin edellyttää hieman hyvää tuuriakin Hyvinkäällä parin viikon päästä.

Hyvinkään Sukkula-Sprint 2006-03-11

Talvi on edelleen jatkunut hienona, lunta on kohtuullisesti ja pakkastakin on pidellyt. Hyvinkään Sukkula-Sprint päättää tämänkertaisen AS-sprint-sarjan. Meillä on ihan hyvät mahdollisuudet vielä sarjan kakkospaikallekin vaikka sarja ei olekaan täysin mennyt käsikirjoituksen mukaan. Päivänvalossa lähdetään liikkeelle, vajaa puolitoista tuntia olisi askaretta edessä. Kolme aluetta, joista kussakin kaksi jaksoa. Lehtinotkon pariskunta Laura ja Kai olivat päävastuussa radasta. Osanottajamäärä tuntuu talven muihin kisoihin verrattuna pienehköltä, liekö kisaväsymystä. M-luokassa lähtijämäärä kohtuullinen yhdeksän, mutta A:ssa 15, B:ssä 20 ja C:ssä 13. Ennakkoon arvelimme kilpailun olevan helppo sekuntitaistelu ja sellaiseksihan se muodostuikin.

Mittarintarkastusmatka ajettiin ennen kilpailua. Luulimme siis heti pääsevämme suunnistustehtävien pariin, vaan toisin kävi. Siirtymä Vauhtipuiston JRT:lle avasi pelin. Rata-alueen läpi ajettiin muutamalla silmukalla, kolmisen minuuttia myöhässä. Reitti tuntui suorastaan naurettavan helpolta, mutta liukasta oli. Todella liukasta, totesi yksi edellämme ajanut Subarupari... Toisella kierroksella otettiin samanlaiset kuviot vähän eri paikoissa ja helpolta tuntui edelleen. JAT-henkilökunta antoi minuutin lähtövälit kahden edellämme lähteneen ja meidän välille, onneksi siitä ei kuitenkaan ollut haittaa.

Aika vähänlaisesti on aurattu uria, puiston pysäköinti- ja varikkoaluekin olivat kokonaan lumen peitossa eikä pusikko-osassa tai krossiradalla ajettu lainkaan. Puoli tuntia on jo kulunut ja vähän ihmetytti että koska päästään asiaan.

Kilpailun keskiosa ajettiin jätteenkäsittelylaitoksen piha-alueella. Allekirjoittaneelle tämä oli ensimmäinen vierailu tähän paikkaan, kuljettaja muisteli joskus käyneensä täällä pyörimässä. Helppoa viivaa ajettiin täälläkin, ainoan mietinnän aiheutti karttamerkki, josta ei ollut ihan varmuutta onko kyseessä maastossa ollut matala tolppa vai romu. Varmuuden vuoksi molemmilla kerroilla paikan ohi ajaessamme otettiin tolpan vierestä RT-aseman tunnus korttiin. Toista kierrosta edelsi kummallinen siirtymä paikasta A paikkaan A. Parin kilometrin lenkki tehtiin kaiketi jotta kilpailuun tulisi vähän lisää pituutta...

Neljäs jakso tarjosi oikaisuun oikein namupaikkoja. Kolmosjakson lopulla olisi kannattanut käydä tsekkaamassa roskiksen takana talon vieressä ollut asema, olisi ainakin puoli minuuttia säästynyt aikaa kun neljännen jakson ensimmäistä lenkkiä ei olisi tarvinnut lainkaan kiertää. Joku sen AT-pisteiden perusteella osasi tehdä, meillä kävi mielessä, mutta oli liian kiire että olisi ajatus kulkenut oikealla tavalla. Kohta tunti ollaan kurvailtu ja tuntuu kuin odoteltaisiin kisan alkua. Ennakkoon oli tiedossa että joku tässä kisoissa olevista alueista ajetaan nyt viimeistä kertaa ja tämä oli ehdoton ykkössuosikkimme pois pudotettavista alueista.

Siirtymä jälleen, ja pitkä sellainen. Ajettiin Hyvinkäältä etelään, kohti viimeistä temmellyskenttää ja Suonrannan peltoaurauksia. Väli-AT:lla estettiin saapuminen liian aikaisin pellon reunaan katsomaan muiden menoa. Ja tarkistettiin osaavatko kilpailijat laskea aikoja. Joku pari taisi nappasi AT:lta virhepisteitäkin.

Jakso viisi. JRT antoi kartan ja kuskilla nilkka suoraksi. Hienosti alkoi, kohtuullisen harvaan tehdyt auraukset ja melko rehellinen kartoitustyyli tuntuivat meille sopivan. Ruudukon lisäksi oli peltoon aurattu muutamia rinkuloita, joista yksi toimi "liikenneympyränä". Tässä ympyrässä tehtiin yksi väärän tien valinta joka oli kostautua puuttuvana tarkastusasemana. Onneksi paikka paljastui myöhemmin samalla jaksolla ja sen pääsi paikkaamaan. Kuusi ylimääräistä merkintää, kyllä sen verran pitää korteissa olla tilaa. Jatilla pari minuuttia myöhässä, paikkauksesta huolimatta tuntui olevan meno päällä. JRT:lle.

Viimeinen kieputus, sama uudestaan. Eteneminen oli juohevaa ja meni nappiin viimeistä käännöstä lukuun ottamatta. Aloittelijamainen virhe viimeisessä käännöksessä ajoi meidät hyvän matkaa, toista sataa metriä väärälle uralle ja peli oli pelattu. Lähes minuutti hukkui aikaa ja sijoituksessa tuo tuntuu tällaisessa kisassa todella rajusti. JAT merkitsi tulo- ja lähtöajat kilpailukorttiin ja vielä oli tilaa yhdelle merkinnälle. Toivottavasti ennen maalia ei ole RT-asemaa... Ei ollut. Maalin miehistö merkkasi tuloajan viimeiseen ruutuun ja kertoi kymmenelle ylimääräiselle merkinnälle olleen tilaa. Outoa, meillä tuli paikkauksesta kuusi ja sitä ennen oli yksi ylimääräinen tiedossa. Otettiinko jossain muuallakin ylimääräisiä? No eipä, järjestäjän malliriviin oli tullut kolme tunnusta lisää eli ylimääräisille merkinnöille oli tilaa sittenkin vain seitsemän ruutua. Se olikin juuri sopivasti meille!

Kauden nopein tuloslaskenta, tuskin oli viimeinen M-luokkalainen tullut maaliin kun jo lopputulokset sarjapisteineen olivat ilmoitustaululla. Viimeinen peruutus vei meiltä kisan voiton ja sarjan kakkospaikan. Neljänneksi jäi sijoitus ja sarjassa viides. 44 sekuntia voitosta, 16 sekuntia kakkospaikasta ja seitsemän kolmannesta sijasta. Paha olo vaihtui huojennukseksi kun nähtiin palkinnot: pyttyjä. Huh! Eipä tarvitse vielä mennä ostamaan uutta isompaa palkintokaappia.

Ihan kelpo kilpailun oli Hyvinkään UA värkännyt talvikauden päätteeksi vaikka siinä ei M:n tasolle oikein haastetta ollut. Helppojakin kisoja pitää olla!

Jokaisessa talvikisassa tuli tehtyä virheitä jotka usein maksoivat meille sijoituksia. Pahiten vaikutti tämä suhteellisen pieneltä tuntunut kulmavirhe. Pari kuukautta on nyt kotimaassa kisataukoa, vaikka joitakin harjoitusajoja päästäänkin rullaamaan (ja tekemään). Tanskan-reissu keväältä jäänee haaveeksi kun NEZ-sarjan avaus siirtyy loppukesään. Viron sarja alkaa Tartton eteläpuolella valikkokilpailulla 25.3., jonne lähden pitkästä aikaa virolaiskollegan matkaan.

Vårtåget 2006-04-29

Suomen pitkä kisatauko piteni entisestään kun Kouvolan AUK:n kansallinen ja Tanskan NEZ-kisat siirtyivät syssymmälle. Ruotsinmaalta kuului kuitenkin hyviä uutisia: huhtikuun lopulla on kisat Strengnäsissä, alle sata kilometriä Tukholmasta. Mitäpä sitten muuta kuin Vikingille kysely päälle, laivalippuja tarvis saada... ja sitten autonlaittoon vauhtia, viikko hävisi ajasta justiinsa pois vaikka oli jo luvattu kaksi viikkoa lisää.


Talven aikana todettiin, että olisi parempi saada valot konepellin alle. Siispä toimeksi.


Myös konepeltiä joutuu Charadessa muotoilemaan. Tässä ensimmäinen yritys (joka ei onnistunut).


Rofa tuli noutamaan pari tuntia ennen Vikingin lähtöä, tältä se sitten kasattuna näyttää... (ei paha?)

Tiomilan suunnistajaporukat kansoittivat laivaa, mutta vielä yksi autosuunnistajaparikin mahtui mukaan. Parin viikon autonlaittotalkoot huipentuivat vaihteeksi hiukan vaiheessa, Daihatsun viimeisiä säätöjä ja kytkentöjä tehtiin Siuntion Nisbackassa vielä iltakuudelta, Isabella lähti matkaan Turusta kello 21:00. Vajaa puoli tuntia jäi aikaa ja meille löytyi laivasta juuri pikkuautonmentävä kolo linja- ja pakettiautojen välistä, paikasta, josta ei ikimaailmassa pääse nopeasti pois. Omituista sinänsä, yleensä tällaiseen paikkaan joutuu jos on kiire, nyt on aikaa pyöreät puoli vuorokautta 85 kilometrin taipaleeseen. No, ennen lähtöä Turkkuseen todettiin pari sähkövikaa mitkä pitäisi olla helppo korjata missä vaan eli ohjelma auton kanssa jatkuu kunhan päästään Ruotsin puolelle.

Puoli seitsemältä paikallista aikaa oltiin Stadsgårdenissa Tukholmassa. Laivasta ulospääsy osoittautui juuri niin vaikeaksi kuin oltiin kuviteltu. Tosin ei ollut Daihatsu viimeinen ajoneuvo laivasta ulos: yksi linja-auto lähti vielä meidän jälkeemme. Ajettiin kiertotietä Västeråsin Bilteman pihalle sateisessa kelissä. Liike aukeaa vasta kymmeneltä eli jostain pitäisi löytyä sadekatos että päästään tutkimaan niitä sähköongelmia. Naapuritontin automaattihuoltoasemalta löytyi sopivannäköinen katos, johon ajettiin, konepelti pystyyn ja työkalut leviäksi. Joku kävi tankkaamassakin ja ihmetteli touhuamme, yksi veijari taas yritti hetken jonottaa meidän perässämme, poistui sitten takavasemmalle kun emme hievahtaneetkaan...

Probleema 1: Jäähdyttimen puhallin toimii kuin pakkosyötöllä aina kun on virrat kytkettynä, paitsi kun kone kuumenee tarpeeksi puhallin pysähtyy! Anturin johto meni väärään paikkaan ja tuo vika oli nopeasti paikallistettu ja korjattu.

Probleema 2: Sisäpuhallin ei toimi lainkaan. Tätäpä olikin hankalampi lähteä korjaamaan, joten uusi kytkin ja sähköt suoraan akusta. Sisäpuhaltimessa on nyt sitten vain on/off, mutta eipä ainakaan huurru ikkunat turhanpäiten.


No elektrisiteet mösjöö...

Probleemien 3 ja 4 selvitykseen tarvittiin vähän lisää tarvikkeita, siispä Bilteman auettua käytiin ostamassa kartanlukuvalon abiko-liittimien vastakappaleet ja kartturin kuulokkeiden mikronille ohutta sähköjohtoa.


Kuulokemikrofonin johtojen suojaus tuli tyylipisteiden keräämiseksi tuunattua kahdella eri värisellä erkkariteipillä.

Ongelmat olivat pian kuin muisto vain, joten lähdettiin katsastamaan Häradin moottorirata, joka oli kilpailukeskus.

Sade alkoi tauota ja pääsimme seuraamaan paikallishurjapäiden aika-ajoja radalla. Kolmen loppuunajetun jokkisauton startti kymmenen sekunnin välein; eipä ollut mikään suuri urheilujuhla, mutta moottorin pärinää ja pauketta kuitenkin. Tovereiden liukastelu radalla kirvoitti "yleisöltä" raikuvat aplodit (yleisönä olivat muut hurjapäät tyttöystävineen). Tälle radalle varmasti mekin pääsemme illalla.


Moottorirata

Lounaspaikaksi valitsimme Pizzerian Strengnäsistä. Sitten takaisin rata-alueelle, jossa järjestäjät jo kasasivat lähtöramppia illan koitokseen. Vasta-alkajille suunnatussa "April-April"-sarjassa oli mukana yhteensä kymmenen kokeiluluokkalaista ja C-luokkalaista. Autot olivat kirjava valikoima uutta ja vanhaa. Siistein oli Saab 96, joka näytti tulevan kisaan suoraan näyttelystä.


Rofan suosikki

"Kertalisenssi" muuten maksaa täällä 50 kruunua/osallistuja ja se kelpaa kaikissa sarjan osakilpailuissa.

Emittiin verrattuna SportIdent on verrattoman kätevä: se laitetaan toiseen käteen ylimääräiseksi sormeksi. Ei ole tiellä eikä huku. Lisäetuna patterittomuus eli periaattessa SportIdent-puikko on ikuinen.


SportIdent

Ilta-aurinko helotti viime säteitään (tämän olen kirjoittanut joskus ennenkin, ainakin kuulosti tosi tutulta) kun ajoimme lähtörampille varttia yli kahdeksalta.


Herrasmiehet, käynnistäkää koneenne...

Kisassa on numeroidut asemat, joten ajoajoista on nyt kiinni paljon. Lähtölupa, SportIdent-leimaus (piip!), kartat käteen ja radalle nilkka suorana. Radalla käytiin vain raapaisemassa, yhden kontrollin kautta vanhalle 1:10.000 kartalle hakemaan OK-asemia. Tuo radan ainut asema oli SportIdent-leimakontrolli, ei siis AT vaan RT-asema. Neljän minuutin jaksolla kului reilu viisi minuuttia ja saavuttiin TK 2:lle. SportIdent-leimaus ja matka jatkui välittömästi. Kahden minuutin jakso ja taas SI-puikon ulkoilutus. Onpas lyhyitä rykäisyjä! Edelleen matka jatkui: 1:10.000 lisäksi ajettiin vanhalla 1:25.000 ja uudella 1:5.000-kartalla sekä aina yhtä mukavalla vanhalla 1:50.000 kartalla viiden minuutin jakso. Yksi uusiksiotto ja kolmen minuutin myöhä. Edellämme lähteneitä ollaan kyllä kuitattu jo muutama.

Nelosjakso oli meille paha. Ensin ruotsalaistyylinen risteyskolmio, jota maastossa ei ollut lainkaan (1:10.000 kartalla 40x40x50 metrin risteyskolmio oli maastossa korkeintaan 20x20x30 metrin avoin risteysalue) askarrutti pitkän tovin ja joka kulmasta etsittiin informaatiotaulua. Eipä oltu ainoa paikassa aikaa polttanut pari. Sitten vielä vanhan 1:10.000 kartan OK-asema ojalta ei tullut annettuun mittaan mennessä, joten 1230 metriä metsäautotietä takaisin isolle tielle katsomaan onko vaihtoehtoja. Eipä ollut ja se OK:kin oli kääntöpaikastamme sopivasti alle 50 metrin päässä, hohhoijaa... Näppärä i-taulu ja taas TK ja sopivasti sähellyksen rauhoittanut 1,25 km siirtymä.

Toinen miehitetty TK (lähdön TK1 oli siis ensimmäinen), TK6, antoi lisää karttoja ja kertoi kisan vaikeusasteen nyt nousevan. Meille sopii! Uutta ja vanhaa, eri mittakaavoissa. Huikea 12 minuutin jakso, jonka loppuosa oli upea, lähes kymmenminuuttinen pyöritys 1:10.000 kartalla. Nopea SI-leimaus ja matka jatkui totuttuun tapaan. Taas jäi muutama auto taaksemme. Seitsemäs jakso oli 15 minuutin pituinen peruskarttajakso. 1:50.000 ja 1:10.000 kartoilla poimittiin vanhan tien pohjia ja OK-asemia urakalla. Jäljet edellämme alkoivat uhkaavasti vähentyä. Kahdeksannella jaksolla ajettiin 4,7 km pila yhdellä 1:10.000 kartalla (ja vähän sen ulkopuolellakin - ajomääräyksen ohjeen mukaan: "kör pilad väg från vägslut NO 7 ca 400 m till NV 5"), kilpakumppaniksemme saimme 12 minuuttia edellämme lähteneen Saabin joka ei laskenut meitä ohitse. Koska ohittaminen oli vaikeaa, teimme lennossa taktiikan muutoksen (eli lipsahdimme OK-asemasta ohi). Sadan metrin peruutuksen aikana Saab ehti kadota horisonttiin, mutta ennen jakson päättänyttä TK:ta teimme havainnon ko. Saabista "hieman" väärässä paikassa. Taisi mennä jakson loppu henkseleitä paukutellessa vähän v***iks!

1:10.000 peruskartta oli poppis-juttu seuraavilla jaksoilla. Helppoa kuin heinänteko, hanaa vaan!

Pimeys alkoi ympäröidä ja kuunsirppi möllötti pohjois-luoteessa. Yhdestoista jakso oli kilpailun kannalta yksi ratkaisun paikka. Meille se onnistui nappiin, yksi i-taulu oli sellaisessa paikassa että sen joko löysi suosiolla tai aikaa paloi yli kymmenen minuuttia hukkaan jos sitä lähti etsimään. "Vetävän tien" risteys ei lähtenyt vasemmalle taittavassa mutkassa, joten ajoimme vajaan sata metriä eteenpäin siitä, mistä reitti ensi alkuun vaikutti menevän. Ja i-taulu löytyi. Viisi määritettä hypätään yli ja seuraavalle kartalle ihan eri suunnasta kuin mistä "väärin ajaneet". TK tuli lähes silmille ja sitten siirtymälle.

Peräti 1,45 km siirtymä ja kisan kolmas miehitetty TK. Seitsemän minuutin jakso ensin vanhalla 1:10.000 peruskartalla ja sitten 1:2.000 snurraus kilpailukeskuksen rallikross-radalla. Radalle tulo ei ollut hirveän vaikea, mutta onnistuttiin yhden nollauksen kanssa sähläämään ja vajaan puolen kilometrin peruutus tarvittiin heti jakson alussa OK-aseman löytämiseksi. "Rakas kilpakumppanimme", valkoinen Saab 900 ilmestyi peiliin ja hetki ajettiin oikeaa kilvanajoa, sitten snurraus ja .. öh ... lievää isompaa hapuilua. 45 määritettä ei ollut ihan hetkessä ratkottu, aikaa paloi vähintään tuplasti ideaaliin verrattuna. Viimeinen OK oli "hienosti" sijoitettu:


Viimeinen OK-taulu ja sitten maaliin.

Saavuimme lopulta ensimmäisenä pitkän radan autona maaliin vajaa pari tuntia lähdön jälkeen. Saab tosin roikkui taas lähes takaluukussa kiinni, mutta oli takanamme...


TK14 = maali!

Kortti oli nopeasti katsottu, ei reittivirheitä. Ajasta 31:05, luulisi sen kympin sakkiin riittävän, vaikka välillä tuntui aikaa kuluvan hukkaan. Nopeasti SI-järjestelmästä tulikin tuloksia. Hidasteena olivat lähinnä osallistujat, moottoriradalla näkyi olevan vaikeaa muillakin kuin meillä. Pimeässä seurasimme valojen leikkiä ja koitimme arvuutella missä menee viime vuoden PM-hopeamitalistipari Lannermo-Andersson. Vaikeaa oli heilläkin, mutta reilulla kymmenen minuutin erolla he meidät päihittivät.

Reilun tunnin saapumisestamme päästä tuli viimeinenkin auto maaliin ja tulokset olivat selvillä. Toinen sija oli paljon parempi kuin mitä oltiin lähdetty hakemaan ja varsinkin kokemiemme vaikeuksien jälkeen se tuntui mahdottomalta uskoa. "Tulokset ovat siinä, hyvää kotimatkaa" ilmoitti järjestäjä ja jäimme haavi auki ihmettelemään miksei ole palkintojenjakoa. Ruotsissa ollaan näemmä ymmärretty, että paras palkinto on radan läpiajaminen ja siihen on kaikilla tasapuoliset mahdollisuudet. Tuntui silti väärältä ettei edes muistomitalia ole kotiinviemisinä kakkostilasta...

Yöllä oli rauhallista ajella kohti Tukholmaa, satamassa pääsimme paalupaikalle puomin eteen odottamaan laivalle pääsyä. Pienet pätkittäiset unet Daihatsun kisapenkissä ovat Ruotsin-reissuilla tulleet tutuiksi eikä sitä traditiota lähdetty tälläkään reissulla muuttamaan. Laivaan aamupalalle ja sitten univelan kuittaus, koto-Suomeen saavuttiin illansuussa. Kotimatkalla spekuloitiin tasanopeusajoon osallistumisella. Antsun AS:ään on vielä aikaa...

Antsun AS, 2006-05-20

Forssa jatkaa hienoa työtään yhteistyökuvioiden muotouttamisessa lähiseurojen kanssa. Tällä kerralla yhteistyökumppanina oli Someron UA, joka tuntuu sikäli luonnolliselta valinnalta, että onhan Somuran (=SomUA:n) jokkisrataa kierretty Forssan AS-kisoissa kerta jos toinenkin. Tällä kerralla lähtöpaikka oli Someron keskustan kupeessa sijaitseva jäähalli, uusi tuttavuus kuin myös monet kilpailun alkupään jaksotkin. Kilpailu oli B-cupin osakilpailu, eli oletimme sen olevan normaalia kilpailua helpomman ja löysillä pyynneillä. Onhan juurikin B-cupin järjestäjiä vannotettu järjestämään kilpailu siten, että M ei aja B:n sekaan kilpailun kuluessa. Lisäherkkuna käytössä elektroninen ajanotto, jolloin miehitetyt asemat saa sijoitettua järkevästi.

Startti oli tiukka: aika-ajolla pieni pyörityksenpoikanen heti lähtöalueen vieressä. Itse piirretty kartta oli selkeälukuinen ja reittiviiva istui siihen mainiosti. AT pisteessä 1, nolla pistettä. Siirtymää kohti seuraavaa pyöritystä - liikennevaloissa hetki punaisissa ja myöhää tuli seuraavalle AT:lle. Tiukkaa pyyntiä, nam, siitä me pidämme (nykyään). Loppuosa jaksosta oli mukiinmenevää vauhdikasta pyöritystä. Muutamassa paikassa viivan muodolla olisi pitänyt ajaa läpiajamattoman paikan läpi, mutta sovellettavin osin pystyimme ajamaan ratamestarin ajattelemalla tavalla. Aikataulu pyörityksellä oli meille aika sopiva.

Lyhyt siirtymä ja sorakuoppa, jälleen uusi tuttavuus. Miehitetty AT oli loistavassa paikassa. Ei ongelmia meille, koska ajoimme juuri ihanneajalla. Itse jakso oli aika helppoa pyöritystä löysällä pyynnillä eli nollilla JAT, vaikkakin sitten tuli virhepisteitä. Olikohan reitinmittaus epäonnistunut meillä vai järjestäjällä, tiedä häntä. Epäilisin meitä, mikäli oltaisiin oltu ainoat MA:laiset jotka JAT:lta saivat plussia, mutta kun ei oltu...

Kolmas jakso oli jälleen helppoa kieputusta saha-alueen pihapiirissä. Myös lehtikuvaaja (?) löysi jälleen kerran paikan, missä autot seisovat tai ajavat hiljaa. Jostain syystä emit-AT ei ollut ilmaantunut paikalle ja pila pyörittiin ilman ennakko-AT:ta ;-) Nollat JAT:lle.

Neljännellä jaksolla alettiin päästä asiaan. Siirtymä kuljetti väistämättä kohti Somuran rataa, mutta ensin nautiskeltiin radan P-paikalla pusikoita kiertäen. Ja sitten radalle. Huikeat koukerot mutta reheliset kartat. Miehitetyn AT:n pelossa ajettiin tovi hissukseen vaan sittenpä alkoi myöhiä kertyä. Radalla päästellessä sai aina aikataulun kiinni ja taas hiukan himmailtiin. Täytyy täällä olla miehitetty asema kun pyynti on näin pieni... Eipä ollut. Lopussa viimeistä pisteväliä piti sovittaa uudestaan maastoon ja siitäpä sitten kymmenisen sekuntia myöhässä JAT, nyt tuntui lähes mahtavalta! Ja tauko.

Parin helpomman pilan kautta saavuttiin vanhan lentokentän metsikköön, jossa pikkuteitä ajettiin uudestaan ja uudestaan. Selvästi oli rakennettu jakso siten, että jos muistaa reittitunnukset ei tarvinnut ihan kaikkea ajaa ja sitten ollaan ennakossa JAT:lla. Jossain vaiheessa kesken pian tuli mieleen, että täälläkin se miehitetty AT voisi olla eli pidimme yhden minuutin mittaisen tauon. Vaan eipä tullut AT:ta, ei. Ja kuinka ollakaan taas viimeisellä pistevälillä piti tarkistaa ja parikymmentä sekuntia turhia myöhiä JAT:lla.

Kisan omituisin jakso seurasi. Nopeuspyynnillä siirtymää kohti Forssaa. Oletusarvoisesti nyt se miehitetty AT tulee kun isolta tieltä käännytään pois. Eipä. JRT antoi uuden kartan, ja taas uudenkarheaan pyöritykseen Asfalttiaseman ympäristöön. Ensimmäinen leima-asema yllätti, tarvittiin tiukka jarrutus että saatiin auto pysähdyksiin. Ilmeisesti turvallisuussyistä oli laitettu leima tähän, sillä vauhtimme parinsadan metrin spurtilla oltiin kelattu lähes kahdeksaankymppiin ja leiman jälkeen tuli risteys, johon myöhemmin ajettiin pienestä pudotuksesta. Paikoitellen offroadiksi meni tämä jakso; ajourista muutama oli vähän turhankin kapoinen ja röykkyinen. Ja kartturin keskittyminen oli tipotiessään: kaksi puuttuvaa RT-asemaa jakson ensimmäiseltä pisteväliltä. Kun epätarkkuus huomattiin jätin korttiin yhden tyhjän rivinkin mahdollista paikkoa varten vaan eipä osunut silmiin kumpikaan kadotetuista kilvistä. Arvoin 00:n tyhjään ruutuun - ja toinen puuttuvista oli 01! Näin lähelle ei vielä ole arvonnassa osuttu.

Jaksolla oli yksi todella likipiti-vaaratilanne, kun raunion sisästä syöksyi auto suoraan eteemme kun olimme JAT:lle lähtiessämme oikaisemassa viimeistä, jo ajettua tyhjää silmukkaa. Vaikka tiesimme, että joku voi tulla oli paikka niin "pimeä" että hyvää tuuria, raju väistöliike ja kilpakumppanin raju jarrutus pelasti tilanteen, edes Hesarin ilmoitusliite ei olisi mahtunut Daihatsun kyljen ja Toyotan puskurin väliin pahimmalla hetkellä. Sorry vaan, Jari ja Jarkko, ja suuret kiitokset myös.

Pulssi kahdessasadassa JAT pari minuuttia myöhässä. Nyt tuntui siltä, että tämä ei olekaan meidän kisa. Epävarmuutta oli paljon ja aikaa paloi ihan mielettömästi ja sitten vielä tuo likipiti. Kuin sokerina pohjalla autossa tuntui jotain omituista, takapää ikään kuin alkoi vedellä suuntaan jos toiseenkin.

Ei mitään, tilanteen nollaus ja viimeinen kiusaus. Maankaatopaikalla viimeksi paloi kartturin käpy kun kuski mukamas kyseli tyhmiä. Nyt oli päätös ajaa varmasti ja kerralla oikein. Miehitetyn AT:n on oltava täällä, ja niin olikin. Taas oli ihanneajassa jotain mättöä, nollilla ajamamme AT antoi meille ennakkopisteitä. Itse jakso onnistui naukeasti; aina aiemmin on täällä ollut suunnattomia vaikeuksia, nyt vain yksi kohta meni "väärässä järjestyksessä", mutta kilvet oli helppo laittaa korttiin oikeaan järjestykseen. Tällä jaksolla syntyi meille haamuaika muihin nähden: minuutin keula seuraavaan.

Tuloslaskenta oli jälleen ripeä ja laadukas, mutta tulosluettelo koki jälkikäteen kummallisen muutoksen. B-luokassa todettiin tuloslaskennan syötössä tehdyn virheitä ja jo kerran hyväksytty tulosluettelo korjattiin. Meistä tuo tuntui hassulta sikäli, että säännöt kyllä kertovat miten ja milloin virheet korjataan ja jälkikäteen tehdyt muutokset on periaatteessa jopa kielletty. Kun tuomaristo on hyväksynyt tulokset (joiden oikeellisuus kyllä kilpailijan kannattaa aina tarkistaa heti tulosten julkaisun jälkeen) niitä ei pidä mennä muokkaamaan, oli sitten tehty virhe näppäilyssä tai eli ei.

Ylimääräinen AS, 2006-05-25

Naantalin seudun urheiluautoilijat saivat kunnian ottaa opiskelija ÄSTEE:n loppukapinan järjestelytehtävät kontolleen. Helatorstai tuntui olevan loppukevään ainoa sopiva ajankohta tapahtumalle, muuten as-kalenteri vaikutti suhteellisen täydeltä. Muitakin ajankohtia olisi sitten ollut ja tullut kilpailujen siirtymisestä vapautui kaksikin toukokuun alun viikonloppua.

Opiskelijoiden lisäksi "perinteisesti" tapahtuman yhteydessä on ollut normaali aluekilpailu. Nyt tapahtuma oli nimetty kekseliäästi "Ylimääräinen AS". Kuin kruununa nimelle AKK:n lajiryhmä suostui antamaan järjestäjälle oikeuden rangaista myös ylimääräisestä RT-merkinnästä 200 virhepisteellä. Suunnistus nousee tällä järjestelyllä hiukan nokkeluutta tärkeämpään asemaan, paikkaaminen kun kannattaa vain harvoissa tapauksissa. "Kokeilua" odotin ja pelkäsin. Odotin, koska itse pidän ylimääräisten rankaisevuudesta: tällöin kartanlukijan osuus entisestään korostuu. Pelkäsin, koska ylimääräisten rangaistessa "arvonta" entisestään vaikeutuu ja huonosti tehdyissä paikoissa on onnellakin tavallista suurempi osuus lopputuloksesta.

Helatorstai on myös edustamani suunnistusseura Hiidenkiertäjien perinteinen kilpailupäivä. Prisma-rasteilla olin tällä kerralla tulospalvelutehtävissä. Lohjalaista autosuunnistajista myös muutama muu oli talkoohommissa koko torstaiaamupäivän. Ratamestarina tapahtumassa oli B-luokassa kilpaileva Jyrki Kujala. Suoraan kilpailusta viimeisen juoksijan tultua maaliin sitten itse kilpailemaan. Forssassa Daihatsusta oli pettänyt takakelkasta toisen poikittaistuen kiinnityskohta, joten varsinainen kisapirssi oli vielä telakalla, matkaan lähdettiin vara-autolla eli Subarulla.

Auranlaakson ABC-asemalle lähtöpaikalle ehdimme kolme varttia ennen lähtöaikaamme. Kiireesti syömään ja sitten katsastukseen. Ja kohta ampaistiin baanalle. Mittis ja Prisman pihaan pujottelemaan tolppia. Harjoitusajoista tuttua siksakkia monet pitävät tähän lajiin kuulumattomana touhuna eikä se kieltämättä hirveän mielekästä aina olekaan. Silloin tällöin tarjoiltuna sopivilla kikoilla höystettynä se voi olla ihan hauskaa. Niin kuin nyt. Heti ensimmäinen kilpi pois, olisi pitänyt ajaa sadekatoksen alle. Kilvelle kyllä ajettiin, mutta kun ylimääräinen rankaisee en sitä kelpuuttanut. Viivan jompikumpi pää ei sopinut mielestäni viereiseen rakennukseen. Ratamestari totesi jälkipelissä kartan ja reittiviivan olleen aivan oikein ja tästä voidaan tehdä se johtopäätös, että yli puolet MA-luokan osallistujista ei osaa suunnistaa ;-)

Siirtymällä kakkosjakson alussa alkoi kuulua kummaa kolinaa etupäästä. Toivottavasti tuo ei pahene, tokaisin. Kävin tarkistamassa, että pyörä on paikallaan ja olihan se. Siis eteenpäin. Seuraava parkkipaikka. Ei pujottelua eikä siksakkia vaan hauskaa jekuttamista. Lyhyt pisteväli päättyi AT-asemaan ja siitä pystyi loikkaamaan muutaman silmukan yli seuraavalle pistevälille. Siihen halpaan ei menty, mutta johonkin toiseen halpaan kyllä. Eli kartasta puuttui jotain strategista, jota ei huomattu. Kilpi pois, mutta paikko. Vain yksi RT oli välissä, joten paikkaus kannatti.

Matka jatkui kolinan säestämänä kohti kilpailun ensimmäistä kartanjakopistettä. Kolina pahentui. Olisko nyt se kauan odottamani kulmavaihteen tuhoutuminen tosiasia? JRT:llä kävin sitten tsekkaamassa onko pyörä paikallaan ja totesin että ei ihan. Kaikki neljä mutteria olivat hiukan löysällä eli kolinan syy löytyi. Puolitoista minuuttia oli vielä aikaa kartanjakoon eli ristikkoavain esiin ja mutterit kiinni, sitten takaisin autoon, vyöt kiinni ja uusilla kartoilla eteenpäin. Vaihteeksi pari koukeroa sorallakin. Rehellinen kartta ja kohtuullinen pyynti, jakso oli meille kisan kohokohta. Tässä vaiheessa oli aika hjuva fiiuis.

Lyhyt siirtymä ja minuutin pituinen jakso, jälleen soralla. Minuuttiin ei tuota jaksoa aja, tuumasin jo etukäteen ajaessamme kohti vanhaa sorakuoppaa. Melkein kolme minuuttia sinne saatiinkin hukkumaan vaikka ajettiin niin kovaa kun tavallisilla kesärenkailla kivisillä urilla pystyttiin. Yksi RT tuli selkä edellä vastaan, mutta eipä sitä ihmeemmin ihmetelty. Joku C-luokan reitti varmaan... Hienosti tuntui kaikki toimivan, tunnelma parani entisestään.

Lyhyt siirtymä jälleen ja kolmas sorakuoppa. Tällä kerralla iso sellainen. Kaksi 1:10.000 kuvaa ja kohtuullinen määrä koukeroa. Edellinen kieputus kyseisessä montussa meni lähes täysin nappiin, joten hyvää tulosta taas odottelin. Liekö mittakaavan syytä vai mitä, viiva ei oikein istunut. Monessa paikassa piti oikein tuumata mihin oikeasti pitäisi mennä. Yksi RT ei missään tapauksessa ollut oikein asemoitu, viiva vei kilven takaa ohi, mutta kun siitä ei ollut kukaan ajanut kelpuutin kontrollin, onneksi. Mallin mukaan se kuului ottaa. Eipä sitä tainnut jättää pois kuin B-luokassa erittäin tarkkana suunnistajana tunnettu saman tiimin Kujala. Ei meillä lopulta kuopalla aikaa kuitenkaan ihan mahdottomasti kulunut, reilun minuutin myöhillä JAT ja sitten tönks-ränks.

Pahaenteisen rusahduksen olisi luullut lopettavan kilvanajon. Mitä vielä, autohan liikkuu eikä kolinoita tule kuin oikealle käännyttäessä. Jatketaan siis matkaa, mutta varotaan käännöksiä. Peruskarttakikkailua, hallien kiertoa ja muutaman korahduksen jälkeen oltiin taas pujottelujaksolla. Tällä kerralla pyynti tuntui aivan liian alhaiselta, kierreltiin selkeällä viistonnisella kartalla parkkipaikkoja. Kartoissa ihmetytti "kuviorajat", joiksi olimme hahmottavinamme parkkipaikkaan maalatut viivat. Viimeisiä RT-asemia varten piti pysähtyä tuumimaan että mennäänkö kilven kautta vaiko ihan vierestä. Pohdinta tuotti JAT:lle miinusta parikymmentä sekuntia ja sekös oli omiaan lisäämään auton tekniikkamurheesta syntynyttä harmia. Tuloksissa tosin paikan miinukset muuttuivat runsaiksi plussiksi, ihanneaika oli takuuvarmasti määritetty väärin. Lähimmäs nollaa pääsivät ne, jotka ajoivat tähän jakson pituuden perusteella. Jakson pituus muuten oli ajomääräyksessä omituisesti kakkossivun ylämarginaalissa.

Kisa muuttui siirtymäluonteiseksi ja hevosenkenkämääritteillä ajettiin peruskartalla. Ajat olivat kohtuullisen tiukat, mutta nopeusrajoitusten mukaan ajettaessa ei ollut ongelmia, mikäli ei tehnyt suunnistusvirhettä. Jälkipelissä tästäkin osasta kilpailua kuului kummia: jotkut olivat (ilmeisesti sääntöjä tuntematta) tehneet jopa liikennesääntöjen vastaisissa paikoissa u-käännöksiä ja vaadittavasta nopeuspyynnistäkin osa oli pahoillaan, nimenomaan liian tiukoiksi niitä väitettiin. Joopa, järjestäjän syy on se jos kilpailijat tekee reitillä virheitä?

Hevosenkenkäjakso päättyi kummallisesti teollisuushallin pihaan. Ennen pihaan ajoa oli tien yksi "törkee tyrkky", tiellä RT ja viiva piirretty tien vasemmalle puolelle. Me emme hahmottaneet tien vasemmalla puolella mennyttä uraa, joten tein ratkaisun että kyseessä on vanha kartta ja viiva menee nykyisin käytössä olevaa tietä pitkin vanhan tien vasemmalla puolella jolloin kilpi kuuluu ottaa. Väärin, kyllä kartta oli ajantasainen väitti järjestäjä. Ylimääräinen merkintä = 200 vp. Juuri tällaisten arvontatilanteiden takia aikoinaan ylimääräisen ottaminen määritettiin nollasuorituksen vertaiseksi. Ja juuri tällaisia paikkoja olin etukäteen pelännyt.

JAT ilmoitti, että talon isäntä oli käynyt pistämässä tien poikki, joten u-käännös ja matka jatkui. 1:20.000 kartalla jälleen. Kartan kiintopisteitä ei maastosta hahmotettu ja jakson ensimmäinen asema löytyi takakautta. Vaihtopisteestä 1:5.000 kartalla eteenpäin, 25 metriä ja vasen... ei toimi, takaisinpäin. Tämä kartta ei istunut eikä muodot aina toimineet. RT-asemilla kuitenkin oli perusteet paikallaan, mutta paljon normaalia enemmän ihmettelyä tarvittiin ennen kuin uskalsimme jatkaa. Tyhjän päällä 1:20.000 kuvalla tutulle asemalle ja sitten pieni pyörähdys 1:10.000 kartalla ja JAT:ia ennen vielä kunnon RUNKS-RUNKS.

Maalisiirtymälle oli runsaasti aikaa ja maali rankaisee ennakosta. Siis ajoimme rauhallisesti odottamaan omaa vuoroamme maaliin ajoon. Taisi olla koko M-luokka jonossa edessämme. Hämmästytti järjestäjän päätös seisottaa minuuttitolkulla autoja ennen maalia, ehkä tilat olivat pieniä eikä kilpailijoiden haluttu tulevan häiritsemään kahvilahenkilökuntaa ja makkaranmyyjää...

Tuloslaskenta oli ripeä, tuloksemme roikkui narulla kun saavuimme sinne parkkipaikalta. Kolme puuttuvaa ja kaksi ylimääräistä. Ne ylimääräiset osasin kyllä arvata, mutta puuttuvat olivat yllätys. Kisan loppupuolen tekninen ongelma ja ajelu olivat vieneet fiilikset, joten poistuimme ripeästi tuloslaskentapaikalta kotimatkalle. Arvelimme, että ylimääräisestä RT-merkinnästä rankaiseminen tulee vielä aiheuttamaan polemiikkiä as.netin keskustelupalstalla ja juuri näin kävi. Päätoimittajan toteuttaman gallupin perusteella harrastajakunta on tässäkin asiassa jakaantunut kahtia: osa haluaisi, että ylimääräisestä voidaan rankaista järjestäjän niin halutessa (kuten myös allekirjoittanut), osa taas on sitä mieltä että ylimääräinen ei missään tapauksessa saa rangaista. Molempi parempi, hyvä jos kisoja jotkut jaksaa tehdä, säännöt loppujen lopuksi ovat vain yksi pieni nyanssi kokonaisuudessa. Tärkeämpää olisi keskustella siitä, miten saadaan uutta verta lajiin. Opiskelija-ÄSTEE-turnajaiset tuntui ideana olevan yksi mahdollisuus, mutta markkinoinnin täydellinen epäonnistuminen ja "esikarsinta"-idean vesittäminen taitavat viedä tämänkin idean ennenaikaiseen hautaan. Mistä löytyisi se opiskelijaporukka, joka ottaisi asian omakseen?

XVI Kontio-AS 2006-06-10

Joensuun suunta on ollut hiljaisen puoleinen 2003 järjestetyn SM/CUP-kilpailun jälkeen. Joitakin harjoitusajoja lukuun ottamatta autosuunnistajia ei olla täälläpäin hemmoteltu. Allekirjoittanut oli todella iloinen kuullessaan, että kisa tulee "aikuisten oikeesti". Sunnuntaiksi olisi tarjolla myös harjoitusajo Jyväskylän läheisyydessä, siis etsittiin majapaikka jostain Jyväskylän lähietäisyydeltä. Heiskan matkailutila löytyi internetistä pienen haeskelun jälkeen ja se tuntui kokeilemisen arvoiselta, siispä sinne. Perjantai-iltapäivänä lähdimme Lohjalta matkaan. Mukana olivat myös paremmat puoliskot sekä Joona-poika ja Pyry-koira. Kisapelikin on tällä välin tullut kuntoon eli nyt on vara-auton vuoro huilata. Ylimääräisessä AS:ssä Subarusta tulleet äänet paikallistettiin oikeanpuoleisen vetoakselin ulompaan niveleen ja sekin on kyllä ehditty jo laittaa kuntoon...

Aittamajoitus tuntui etukäteen ajateltuna hauskalta idealta, olinhan viimeksi vastaavanlaisessa paikassa isoisäni kotipaikassa joskus 30 vuotta sitten. Ja kyllähän uni maittoikin. Mitä nyt naapurikämpän esiteinit kiroilivat lähes puolille öin paikan alkukantaisuutta ja hyttysiä. 1800-luvulla, jolloin aitat on rakennettu, ei käytetty seinissä äänieristeitä, mutta eipä ollut homeongelmiakaan.

Aamu valkeni aurinkoisena. Aamupala oli luvatun runsas ja sitten lähdettiin kävelemään ympäristön pikkuteille. Kohta tuli kuitenkin aika lähteä kohti itää. Jätimme hyvästit matkaseuralaisillemme ja käänsimme veturin keulan kohti uusia seikkailuja. Varkauteen ja sieltä Joensuuhun. Alkumatkasta ote oli hiukan häviksissä ja Suonenjoki 30 km -taulu herätti kaivamaan kartat esiin... Tehdään ylimääräiset kierrokset nyt eikä kisassa? oikopolku löytyi: Lempyy-Leppävirta. 22 kilometriä Genimapin mukaan hutia, no, kyllä me vielä keritään syödäkin. Leppävirran Nesteelle tankkaamaan ja syömään. Automaatin ylitäytön estin oli säädetty erityisen herkäksi, sata klikkausta ja 30 litraa, nyt riittää. Syötiin noutopöydästä ja pikkutielle 534 kohti Heinävettä. Lähes keskellä ei mitään viiden kilometrin päässä Leppävirralta tinanapit pysäyttivät puhaltamaan (mitäköhän pahaa pojat olivat tehneet kun tällaiseen paikkaan olivat joutuneet partioimaan). "Hyvää matkaa", "kiitoksia" ja eteenpäin.

Puolipilvisessä säässä porhallettiin kohti lähtöpaikkaa Heinävaaran SEO:a. On muuten sellainen paikka, missä en muista ikinä käyneeni. Odotusarvot olivat korkealla, vaikka Kontiolahden kisoissa ei suuremmin olla muutamaa harjoitusajoa ja yhtä aluekilpailua lukuun ottamatta pahemmin pärjätty. Lähtöajallamme 16:52 ampaisimme viimeisenä autona reitille kahdeksan karttaa ja peitettä mukanamme kohti Joensuuta. Mittarintarkastusmatkalla oli heittoa peräti 3,3% ja sitten itse asiaan. Ajomääräyksen mukaan tulossa oli tiukkaa suunnistusta pienellä alueella tunti ja vartti ja sitten siirtymä maaliin. Peruskarttojen lisäksi ajettiin hienosti muokatuilla tarkoilla 1:5.000 ja 1:10.000 kartoilla kohtuullisen tiukalla pyynnillä tarkkoja asemia. Jos viiva meni tien yli sinne oli myös mentävä; käsin piirretty viiva oli mielettömän tarkasti paikallaan. Kohdistusmerkkien kanssa piti olla myös tarkkana.

Ensimmäisellä jaksolla poimittiin urakalla edellämme lähteneitä. Kolme autoa oli jäänyt taaksemme ajaessamme nollilla JAT1:lle. Tosin, yksi RT puuttui, mutta sitä ei löytänyt kai kukaan muukaan. Audi oli ottanut tiekatkon poikki pistetyn uran vuoksi. Yhdellä yksityistiellä oli osakas pistämässä puomia kiinni Bitterin ja Kulmalan nokan edestä. Tien käyttöön oli kyllä lupa, mutta tämä kaveri ei sitä tiennyt ja selvitti sitä vielä puhelimitse ennen kuin suostui avaamaan puomin kolmelle viimeiselle autolle. Olisiko hyvä kirjoittaa tällaisiin puomeihin tiedote "autosuunnistusajon vuoksi portti auki sen ja sen välisenä aikana"?

Toinen jakso ja tarkemmin sen kaksi pisteväliä koituivat kohtaloksemme. 18-19 lenkki ajettiin väärin muttei lähdetty paikkaamaan sitä, koska lenkiltä paistoi kilpi "46" - siis korttiin ja matka jatkui. Tuo RT 46 oli "ei kenenkään" kilpi ja siis sikäli "törkee tyrkky", oikea asema olisi ollut "40" ja se oli hiukan paremmin kätkössä... Pientä spekulaatiota kilpi toki aiheutti, koska se ei ollut minkään luokan reitillä eikä voittajakaan ollut ajanut paikkaa oikein. Mutta virhe tehtiin ja sillä hyvä. Seuraava pisteväli olikin meille raskas: peräti kolme puuttuvaa. Neljäskin olisi hyvin voinut jäädä, koska yksi risteys ajettiin väärin eikä tarkistettu; onneksi siinä sentään ei ollut kilpeä. Viimeinen puuttuva tuli juuri ennen viivan päätä kun kohdistusmerkki oli hiukan pois paikaltaan ja polusta ei osattu mennä yli niin kuin olisi pitänyt. JAT katkaisi etenemisen ja matka jatkui pienen lenkin kautta takaisin samaan paikkaan ja vielä kaksi RT:tä pois. Ylimääräisiä tuli sitten täältä kaikkiaan kuusi eli lukumäärä lähes täsmäsi...

Vielä yksi pitkä jakso, jossa tarkkoja paikkoja löytyi lähes joka käännöksestä. Vielä yksi RT jäi pois, polusta ei meistä päässyt yli vaan RT oli kuin olikin hienosti asemoitu polun toisella puolella.

Maalisiirtymää ennen tarvittiin vielä yksi peruutus; tällä kerralla ihan oikeasti tie meni maastossa suoraan vaikka reittiviivassa oli arviolta reilun kymmenen asteen mutka. Ei löytynyt vaihtoehtoja eli sitten vaan maaliin.

Tuloslaskenta toimi kohtuullisen ripeästi ja pian narulla olivatkin tulokset: kahdeksalla puuttuvalla ei ihan keulille sijoituta. Palkintona oli kuohujuomapullot ja pokaalit, joista tuo jälkimmäinen osui järjestäjän etukäteistiedotukseen "rojua ja rihkamaa". Kisan vei lopulta nimiinsä Bitter ja Kulmala. Oulun ykköset eli Jaana Puhakka ja Matti Siira ajoivat hienosti kakkoseksi ja pronssille MA:n paras kaksivetoinen eli Starletpari Puupponen-Valkonen. Lohjalaiset jäivät kisassa nuolemaan näppejään; me viidentenä ja Jykä Jukan kanssa kuudentena. Kisa oli kuitenkin sitä oikeaa autosuunnistusta parhaimmillaan: tarkkaa nypläystä ja vauhdinpitoa sopivassa suhteessa. Asemakilpien asettelussa oli käytetty aikaa, väärälle uralle ei ollut mitään toiveita nähdä niitä. Hauskaa oli ja se olikin päätarkoitus. Siinä mielessä ennakko-odotukset osuivat tasan nappiin. Toivottavasti Kontio-koukeroita ajetaan pian uudestaan.

Sitten neljän tunnin siirtymä majapaikalle ja seuraavaa tapahtumaa odottamaan. AL-Tikkakosken harjoitusajo lienee hiukan toisenlainen AS-tapahtuma.

Eli aamun valjettua käveltiin Heiskan matkailutilan ympäristön pikkuteitä pilvipoutaisessa säässä, puolenpäivän jälkeen lähdimme kohti Vihtavuoren ST1-asemaa. Asemalle saavuttuamme Taina lähti etsimään hoitopöytää Joonan huoltoa varten. Siirtelimme kisa-autosta tavaroitamme veturin takakonttiin ja olimme juuri ajamassa autoa alas trailerilta kun Taina tuli takaisin: ilmoitustaululla oli osunut vahingossa silmään ilmoitus, jossa kerrottiin kisan siirtymisestä. Edellisenä päivänä olimme Kontiolahden kisassa keskustelleet jyväskyläläisten kanssa ja silloin ei ollut tiedossa, että tapahtumaa ei ajettaisi. Jotain vakavaa on siis sattunut, harmi. Juurikin tämän harjoitusajon takia jäi parikymmentä vuotta odottamani Ted Nugentin konsertti Helsingin kulttuuritalolla näkemättä, vielä sinnekin voisi ehtiä vaan eipä taida enää voimat riittää. Soitin toiselle lohjalaisparille varmistaakseni, että he eivät ole tulossa yöpaikastaan Savonlinnasta Jyväskylän suuntaan ja sitten lähdimme kotimatkalle.

Kävi ilmi, että harjoitusajon ratamestarin tietokone oli hajonnut kisaa edeltävänä yönä ja näin ollen kisapapereita ei saatu tehtyä. Sympatiani ovat ratamestarin puolella, hukkaan menneen tiedon tekemiseen kulutettu aika on valtava. Itsekin olen aina pelännyt joskus näin käyvän ja siksi rataa tehdessäni pidän tiedostoista ajantasaiset kopiot aina toisella kovalevyllä. Muistitikulle synkronointi olisi myös tutkimisen arvoinen juttu, mutta teen sen joskus paremmalla ajalla...

Eikan Polku 2006-07-01

Ouluun starttailtiin Lohjalta kahden autokunnan voimin perjantaiaamuna. Mitä Sjöbergit edellä sitä pienet perässä... Oulun Radisson SAS-hotelliin matkamme johti ja sitä ennen ihmeteltiin ikkunan ohi vilistäviä maisemia reilun seitsemän tunnin ajan.

AL-Kemin legendaarinen Eikan Polku on jo viime vuonna kokenut lievän kasvojen kohotuksen: Lappalaisen Eino on jäänyt eläkkeelle ja tuuraajana toiminut Katilan Pekkakin on vetäytynyt sivuun radantekohommista. Käsin piirrettyjen karttojen ja peitteiden sijaan on tiedossa tietokoneella tehtyä "normaalia" autosuunnistusta. Kutsun mukaan myös hevosenkenkäajelu olisi mahdollinen!

Oulun Yötön yö puolestaan on pitkästä aikaa (Suomessa) ajettava yökilpailu sikäli, että se starttaa vasta klo 22! Näillä leveysasteilla tosin valoisaa riittää tähän aikaan vuodesta - kuten kisan nimikin antaa ymmärtää - koko yön.

Eikan polku oli aivan upea aluekilpailu. Neljä pitkää jaksoa, joista kaksi hienoilla mäntykankailla. Kaksi ja puolituntisella reitillä lämpimässä ja aurinkoisessa säässä paita oli maaliin tullessa aivan märkä sekä kuljettajalla että kartanlukijalla. Ratamestarina toiminut Einari Fyhr oli tehnyt radan kanssa mahtavaa työtä. Neliväriset kartat olivat kooltaan A5 ja ne olivat erittäin selkeälukuisia. 72 kilometrin pituisella reitillä ei pahemmin siirtymiä ollut. Mutta pettymykseksemme ei ollut myöskään heppakenkiä. Ainoa miinus oli kahdesti ajettu JAT, jonka ohjeet poikkesivat säännöistä.

Kisa alkoi reippaalla revittelyllä vanhalla soranottoalueella, taisi olla nykyinen maankaatopaikka. Valvoja oli matkan varrella vahtimassa yhtä risteystä, joten oli helppo päätellä jossain olevan ovelan aseman. Niin kuin olikin... aikatarkastusasemia ei tähän oltu tuhlattu, joten mittikselle ja sitten pieni teollisuuskyläpyörittely. AT yllätti yhden hallin takana ja meille siitä tipahti pari (9) ennakkopistettä. Mittarin kalibroinnissa ei kaikki osunut ihan nappiin, tähän nimittäin ajettiin ihan normaalisti +5 mittarissa. Hienon, mutta pomppuisen metsäautotien varrella poimittiin muutama tarkka asema ja sitten oltiin odottamassa JAT:lle menoa. Jakson pituuden perusteella oli kalibrointivirhe todettavissa: mittari kävi tuloaikaamme, joka oli menossa yli jakson pituuden; siispä otettiin JAT normaalia hieman enemmän ennakossa (+12) jotta osuisi jakson pituuteen - ja nollille!

Kakkosjakson alussa pyörittiin pari helppoa kuviota pysäköintipaikalla (soraa!), tankkaustauko (yksi peruskartalla ollut lenkki oli meistäkin vähän väärässä paikassa...), siirtymä JRT:lle ja upea metsätieviidakko 1:5.000 kartalla rannan tuntumassa. Punaiset valot päällä tuli vastaamme ensin RAV4, sitten pikku-Subaru. Starlet seikkaili siellä täällä, emmekä tienneet olevamme heidänkin edellä ennen kuin JAT:lta poistuttaessa huomasimme heidän olevan samassa jonossa. Meillä oli tie auki eli ajoimme suoraan asema-auton vierelle asioimaan ja tuloaika täsmäsi meidän kellon kanssa. Jonossa perässämme ollut loppu MA sitten joutuikin neuvottelemaan: asemahenkilöiden ohjeena oli ottaa aika kilven ohitushetkestä eikä siitä annettu periksi - eli ajat olivat sitä enemmän pielessä mitä pidempään oli jonottanut. Onneksi koko muu MA-luokka saapui todistetusti jonossa perässämme ko. asemalle jakson päätteeksi, oli helppo jobi selvittäää oikea tuloaika jokaiselle niin ettei kukaan joutunut loppupelissä kärsimään.

Kolmas jakso oli kisan pölyisin: kuuden minuutin aikana kierrettiin pehmeässä sorassa kasoja yhdellä pistevälillä. Välillä ei omasta ajosta syntynyt pölypilvi ollut vielä laskeutunut kun ajettiin samaa tietä takaisinpäin... Meille aika riitti hyvin ja JAT:lla odottelimmekin pienen tovin.

Neljäs jakso oli niin ikään taiten laadittu keitos tarkkaa peruskarttasuunnistusta ja 1:5.000 pyöritystä. Nyt ajettiin kilpaa myös alempiluokkalalaisten kanssa joten välillä meinasi hirvittää jotta mistähän puskasta joku kopsahtaa kylkeen tai eteen. Onneksi pahin skenaario ei toteutunut vaan saimme hyvin tehdä omaa suoritustamme. Pitkä jakso päättyi kakkosjakson rantaan johon tällä kerralla tuli hiukan miinuspisteitä: yhdestä puskasta mentiin väärältä puolelta (TARK-AS imaisi) ja piti hiukan peruutella.

Sitten siirtymä maaliin? Eipä! Viides jakso oli vielä tiukkaa pyöritystä ja väli-AT:kin. Lyhyt siirtymäluonteinen peruskarttaloikotus ja sitten pyörittiin myös teollisuuskylä läpi. Maaliin tultiin lopulta vanhan tien kautta.

Palkintojen jaosta tulikin kiirus Ouluun, 22:08 olisi seuraava startti - jollei nyt kilpailun alkua siirretä, kuten kisojen valvoja uhkasi.

Epäviralliset tulokset

Yötön yö, 2006-07-01

Kisaa oli kuin olikin siirretty 30 minuuttia myöhäisemmäksi selvisi kun viimein eksyimme Tuiran TB:lle. Tässähän on sitten hienosti aikaa puraista pari palaa einestä! Alle kaksi tuntia on kisalla mittaa. Viisi kilpailukorttia, jotka eivät olleet kopioivia vaan kopioituja ;-) Niitä muuten ei saatu ilmoittauduttaessa vaan vasta vähän ennen lähtöaikaa. Mutta peli alkoi hiukan puolen yhdentoista jälkeen. Valoisaa oli niin, ettei kartanlukuvaloakaan tarvittu. Alkuun mittis ja peruskarttaloikotus yhden RT:n kautta JRT:lle.

Kohtuullisella 20 km/h pyynnillä aloitettiin pyöritys. 1:5.000 kartta oli ilmeisesti talveen jäljiltä, kartan "urat" olivat kyllä toisinaan maastosta havaittavia, mutta usein niitä ei maastosta hahmottanut. Ensimmäisestä RT:stä olimme ratamestarin kanssa eri mieltä: viiva kyllä vei lähes viivan paksuuden verran eli alle puoli milliä (2,5 m) puoli milliä paksuksi piirretyn polun vasemmalle puolelle (uran leveys maastossa tässä kohtaa n. 20 metriä), jonne kuski oli myös menossa. Ei käy, tämän muodon saa ihan hyvin tehtyä tässä tielläkin... Mitä siitä ylimääräisen rankaisevuudesta taas olikaan säännöissä mainittu? Tovi oltiin pyöritty ja huomasin kartan otsikkotiedoista C-luokan ajavan ylempien luokkien kanssa samat kuvat Iinatin JRT:lle asti. Mahtaa olla puurtamista kun vaikeaa oli meilläkin. Voisiko tuon ekan RT:n vielä saada korjatuksi? En viitsi yrittää, olkoon.

JAT:n jälkeen sama meininki jatkui toisaalla, tosin, nyt urat olivat täysin näkyviä. Pari hutilointia ja uusiksi ottoa kuitenkin tarvittiin ennen jakson päätä. Ja sitten siirtymän näköiselle 1:50.000 peruskartalle. Hieno "pimeä" lähtö yhdestä risteyksestä ja uusi tie imi väärään paikkaan joutuneet. Ainakin alemmille luokille hieno RT. Kymppitonnilla yhden puun kierto ja isolle tielle. Vasempaan vajaa pari kilometriä ja sitten etuvasen, 150 metriä ja vasen. Ja Golf-kentän reunalla. Ilmeisesti golffareillakin oli yötön yö -peli menossa. Paikka ei tuntunut oikealta, joten ennen kuin pöly laskeutui poistuimme pikaisesti luimistellen takaisin isolle tielle. Mikä meni pieleen? Mennäänpäs takaisin sinne asfalttitien risteykseen. Joo, 1200 metriä puuttuu viivaa välistä, siis päästiin harjoittelemaan tiekatkon ottoa pitkästä aikaa. Muttamutta: mitenkäs tässä tapauksessa toimitaan kun ei ollakaan pistevälillä? Otetaan tiekatko sivu 3:n pisteestä 17 ja jatketaan sivu 4:n pisteestä 17. Ajoaika 11 minuuttia, meni syteen tai saveen.

Ja sitten taas menoksi. Eläinten hautausmaan ympärille pyörimään ja JAT:lle tiekatkopaperi. Sora hoiti asemaa ja ihmetteli mistä on kysymys - lyhyt selitys ja matka jatkui. Jäljellä oli enää Iinatin moottorirata ympäristöineen.

Saapumiskartan mittakaava oli pielessä, mutta vanhasta muistista JRT löytyi. Jos olisi ollut joku lähellä edellämme olisi ollut aitiopaikka seurata miten reitti ajetaan, mutta 12 minuuttia edellämme oli tyhjää eli eipä ollut mitään nähtävää. Ajan tappamiseksi heitettiin legendaa asemahenkilökunnan - ja hyttysten - kanssa. Ajoaikaan oli lipsahtanut reilu viitisen minuuttia turhalta tuntunutta löysää.

Viimeinen karttasivu oli täynnä syheröä. Jakso alkoi aina niin eksoottisen ovaaliradan ympärillä ja jälleen kerran ihmeteltiin vallin päältä alas lepikon läpi kulkevia uria, joita ei juurikaan silmä hahmottanut. Arvottiin yksi sopiva ura ja pudotettiin alas, ei hyvä, Rofa kävi kurkkaamassa oikean pudotuksen jalkaisin (tämä RT jäi monelta löytämättä), sitten taisteltiin tovi pusikkoisten urien kanssa ja viimein kun oli aika ajaa JAT:lle löydettiin reitiltä, ja huom: tästä myös meni viiva - aikuisten oikeesti, vielä kohtuullisen syvä oja. Ojassa kuluikin sitten iso tovi, tunkki alle mihin saatiin mahtumaan ja puutavaraa pyörien alle. Uudestaan ylöspäin ja lisää puuta pyörien alle. Kai reipas kymmenminuuttinen kului autonirroitustalkoissa, heitin yhden lankun poikittain ettei kukaan muu yrittäisi samaa ja sitten viimeisen RT:n kautta JAT. Olipa varsinainen seikkailu vaihteeksi!

Maaliin tullessa puoli yhdeltä aamuyöstä kaikki oli vaiheessa: mallikortit oli kyllä nähtävissä, mutta mallikarttoja ei ollut vielä. Vaihteeksi oli ollut kisan järjestäminen yhden miehen show. Edeltävä viikko oli ollut tosi kiireinen eikä ihan kaikki ollut käynyt "kuin elokuvissa". Järjestäjän tuloslaskentasysteemi nikotteli vuorokauden vaihtuessa. Kisa kuitenkin saatiin läpi eikä keskeyttäneitä ollut kuin kaksi. Ja yksi C:n pari unohti palauttaa tyhjän kortin, josta seurasi "kilpailusta sulkeminen". Taas kerran voidaan todeta kilpailijan oikeusturva kehnonlaiseksi: jos järjestäjä vain väittää, että kortti puuttuu niin milläs kilpailija todistaa palauttaneensa kaikki kilpailukortit?

Epäviralliset tulokset

Nuukan pojan lenkki 2006-08-05

Helle hellii edelleen, aurinko porottaa täydellä teholla pilvettömältä taivaalta puoli kahdeltatoista kun aletaan nostaa kytkintä Lohjalla. Kuukauden mittainen kisatauko alkaa olla taakse jäänyttä elämää. No, kyllähän me tiistaina käytiin Hesan suunnalla hiukan lämmittelemässä Hesasarjan päätösherkkarissa eli ei sitä ihan kylmiltään lähdetä Pohjanmaalle.

Kisaan on ilmoittautunut ilahduttavan paljon C-luokkaa (16) ja M:ssäkin on peräti seitsemän paria. Syksystä on taas tulossa kiivas arvokilpailuputki, SM- ja NEZ-osakilpailut vuorottelevat. Ehkä tämä selittää M-luokan parien lukumäärää. Yleensähän ämmiä eivät juuri sarjoihin kuulumattomat aluekilpailut kiinnosta.

Laihian kilpailu on tällä kerralla hivenen "poikkeuksellinen", sillä tuttujen alueiden sijasta nyt päästään uusiin maisemiin. Ennakkotietojen mukaan 16-vuotias ratamestari Mikko Heikkilä on tehnyt kartoitustyötään Laihian naapurikuntien mäntykankailla. Lähtöluettelosta ajettavien kuntien alueesta ei löydykään Laihiaa lainkaan, kilpailualueeseen kuuluvat Isokyrö, Ylistaro ja Vöyri. Lähtöpaikka Lehmäjärven koululla on uusi tuttavuus. Ennakkotiedoissa luvataan, että kilpailussa käytetyillä alueilla on ajettu joskus kymmenen vuotta sitten viimeksi.

Kolmanneksi viimeisenä kilpailijaparina starttasimme reitille pari minuuttia vaille iltakuuden. Aurinko oli vielä korkealla ja ilma todella lämpöinen. C-luokan nolla-autosta maaliin tullut apuvalvoja kertoi juuri ennen lähtöämme reitillä olevan kuumaa ja todella pölyistä. Ajomääräys lupaili vajaan kahden tunnin kilpailua, julkisten asemien sijaintikartalta totesimme kahden ensimmäisen jakson pyörivän samoilla alueilla. Lähtöpaikalla oli vielä huomautus "varokaa reitillä uimareita". Hmm, missäköhän rapakossa tässä vielä pyöritään.

Siirtymä, mittis ja sitten JRT. Aikaa oli siirtymälle enemmän kuin tarpeeksi; kolmen edellämme lähteneen startin ja pölypilven pääsimme todistamaan. Ja JRT-auton toiselta puolelta ampaisi myös A-luokkaa toiselle kierrokselle. Pölyä oli runsaasti. Todella runsaasti.

JRT:llä oli käytössä kilpailijaystävällinen systeemi: puoli minuuttia ennen lähtöaikaa saatiin kartta ja lähtöajalla tehtiin emit-leimaus. Asemamies nosti kartan heti kohta asema-auton viereen ajettuamme esille valkoinen puoli autoomme päin, mutta aurinko paistoi paperin läpi, joten oli helppo kertoa kuljettajalle mitä kohta seuraa: alle sata metriä ja poiketaan uran oikealle puolelle tien suuntaiseksi, sitten parin sadan metrin kohdalla y-haarasta oikealle, melkein ysikymppinä...

...ja sitten vaihtopiste ja uimarannan p-paikan metsikössä pari kierrosta. Pölyä riitti kun edellämme lähteneet poistuivat paikalta. Mahtoi olla uimareilla ihmettelemistä. Kartat tuntuivat todella hyviltä, selkeälukuisilta ja tarkoilta. Eteneminen oli juohevaa niin kauan kun ei ollut ihan tolkutonta määrää pölyä ilmassa. Kohta tultiinkin sitten tämän kisan kompastukseen: pehmeällä uralla Daihatsu jäi pohjastaan kiinni uralla ja tukevasti. Onneksi kohta perässämme tuli musta Audi, joka antoi vetoapua, muuten oltaisiin jääty siihen, kiitoksia kovasti. Ja viimeisenä ajaneet jäivät tiukasti kiinni ja keskeyttivät, kisan toinen ratamestarikaan ei pystynyt heitä auttamaan vaan jäi omalla kilpurillaankin kiinni. Matka jatkui pölypilvessä ja toista kierrostaan ajavat edellämme lähteneet A-luokkalaiset pitivät huolen siitä, että näkyvyys oli nollassa lähes koko ajan.

JAT1 ja siirtymä JRT:lle, jano oli hurja ja vissyä piti läikyttää koko kabiini täyteen kun ei malttanut kiertää korkkia auki ikkunan ulkopuolella? Uudet kartat ja menoksi. Ensimmäisen jakson toisinto. Ihan kivat alueet, mutta pehmeys ja pöly tekivät askareen epämiellyttäväksi. Kiinnijääntipaikkaammekin olisi pitänyt ajaa uudestaan, mutta nyt ajoreitti oli tukittu varoituskolmioilla ja risuilla. Siis lenkki pois ja vauhdilla eteenpäin. Juuri ennen JAT:lle johtavaa uraa tuli ruuhkaa: Ojanperä ja Rousku olivat ajautuneet vaihtopisteen pitkäksi ja Pajala-Hangasmaakin arpoivat ajosuuntaa. Nyt oli näkyvyys todella minimissä ja piti vielä ajaa aurinkoa päin. Oli pakko odottaa hetki.

Lyhyt peruskarttasiirtymä, yksi RT risteyksestä ja JRT. Nyt ajettiin vauhdikkaita uria pääosin kymppitonnin kartalla. Pöly ei tällä jaksolla tehnyt meille pahemmin kiusaa ja pääsimme tekemään jokseenkin omaa suoritustamme. Nyt ongelmana oli vauhdikkaat risteyksiin tulot: kolmessa risteyksessä oltiin yhtä aikaa toisen vauhdikkaasti kulkeneen auton kanssa, kartalta luetut "joku voi tulla oikealta/vasemmalta" -ohjeet pelastivat tilanteet.

Neljäs ja viimeinen suunnistusjakso oli vain loppujäähdyttely; peruskartalla pari pisteväliä ja ison sorakuopan pääteitä muutama helppo lenkki. JAT:lle peruskartalla ja nollilla. Ja sitten lyhyt siirtymä maaliin.

Reitti tuntui lyhyeltä, matkassa oltiin vain tunti ja kolme varttia. Siitä huolimatta vaatteet olivat hiestä märkiä maaliin tullessamme. Edellinen yhtä kuuma kilpailu on tainnut olla Juvalla joskus vuonna yksi ja kaksi.

Tuloslaskenta oli nopea. Vajaassa kymmenessä minuutissa oli tulos narulla. Kortit taisi olla helppo tarkistaa, kun vain kolme korttia tuli täyteen ja pari merkintää neljänteen. Reittivirheittä ajoi yli puolet MAB-luokkalaisista ja M-luokassa vain yksi pari teki reittivirheitä (niitä oli kyllä heillä niin paljon, että olisi riittänyt vaikka kaikille muille tuloksen saaneille jakaa ;-) ). Ekan jakson kiinnijäänti näytti maksaneen kisan voiton meille ja/tai Ojanperä-Rouskulle. Tässä kuitenkin oli huomioimatta JAT2:n reittimuutos, joka tehtiin kesken M-luokan: siis JAT2:n pisteet nollattiin M-luokalle. Siispä pelastajamme nousivat sittenkin kärkeen. Narulla roikkuneilla tuloksilla ei sitten ollut mitään tekemistä hyväksyttyjen lopputulosten kanssa. Jostain kumman syystä myöskään C-, B- tai A-luokan tulokset narulla eivät täsmänneet tulosluettelon kanssa. AT-tuloksia ei myöskään saatu vaikka tulosten hyväksyminen nykyään edellyttää AT-erittelyn julkaisemista. Kysyttäessä tulosten laskija levitteli käsiään, ei onnistu helposti.

Hiukan sekavissa mietteissä sitten lähdettiin kotimatkalle. Neljäs sija ei oikein tyydyttänyt. Kyseessä oli ratamestarin ensimmäinen kilpailu ja siihen nähden reitti oli hyvä, selkeiden karttojen laatu lähes erinomainen. Viimeisiä jaksoja lukuun ottamatta jaksolle lähdettiin aina JRT:ltä ja vähän turhaan siinä viimeisellä jaksolla säästettiiin yksi väli-AT; emit-kisassa ei voi oikein vedota asemamiehen saapumattomuuteen... Kiinnijäänti reitillä on aina epämiellyttävä kokemus, samoin jatkuva pölyssä ajaminen ja kolmosjakson vauhdikkaat eri suunnista samaan risteykseen ajot.

Puoli yhdeksältä kotiin lähtiessämme oli vielä reilu pari kymmentä astetta lämmintä. Seuraavaksi päästään harjoittelemaan Kanta-Hämeen mainioissa harjoitusajoissa, Etelä-Virossa on parin viikon päästä valikointia ja sitten onkin totuuden hetki. Toinen kauden päätavoitteistamme eli Pohjois-Euroopan mestaruussarja alkaa Lopella 26.8. Sitten kisoja riittääkin joulukuun puoliväliin asti.