Aloitussivulle . Omituista höpinää . Kauden 2005 viimeisimmät turinat
Näitä tarinoita kirjoitteleepi "eräs autosuunnistaja". Aloitussivulta löytyy linkki mm. yhteystietoihini.
Sisällysluettelo: Forssan harjoitusajo 23.1. . SM-sarjan avaus Laihialla 12.2. . Länsisarja alkoi Kiikoisissa 13.2. . Länsisarjan toinen osakilpailu Kiikoisissa 20.2. . Lakian ajot Lapualla 26.2. . Länsisarjan kolmas osakilpailu Kiikoisissa 27.2. . Sukkula-sprint 12.3. . Forssan harjoitusajo 10.4. . 4. Helkama Lumimies AS Forssassa perjantaina 13. toukokuuta . Armonlaakson ajo, Mynämäellä 14.5. . Kanali-Helme ajo, Raumalla 23.7. . Ruotsinmestaruussarjan loppuhuipennus, Vingåker 2005-11-05 . Ahvenanmaan Eckerörundan 2005-11-19 . Tarinoita Virosta . Kauden 2005 viimeisimmät turinat
AS-kauden korkkaus Forssassa 2005-01-23
Syksyn pimeys vaihtui viimein talvikeliksi kun maa sai ajoa edeltäneellä viikolla parikymmensenttisen puuterilumipeitteen ylleen. Ei tarvittu kuin TAUK:in ilmoitus kisan siirtämisestä keliolosuhteiden vuoksi. Siirto harmittaa, sillä nyt on menossa kaksi kilpailua sellaiselle päivälle, joksi oltiin jo sovittu ulkomaanreissu. Päällekkäisyyksiä on muutenkin jo normaalissa kilpailukalenterissa, pelkästään PM-sarjan vuoksi ajamatta kotimaan kisoista näyttävät jäävän Hiljasen Pojan ajo tai Nahkiaisajo ja Potnapekan lenkki sekä Aprilli-ST. Ehkä on jo aikakin jonkun muun ottaa haltuunsa eniten kotimaankisoja kiertäneen titteli. Asiaan.
Kaijan Kale joukkoineen päätti järjestää aloittelijoille suunnatun AS-sarjan Forssan seudulle. Vaikka kisa oli tehty C- ja E-luokille myös puolitoista kuukautta ilman kisoja olleita konkareita armahdettiin ja päästettiin mukaan. Nollaa pistettä hakemaan starttasi lisäksemme kahdeksan muuta mabia.
Ajomääräys kertoi puolitoistatuntisesta kapinasta. Reitille pääsimme joukon keulilla jo ennen puolta päivää, ajankohta oli meille uusi ennätys. Kartat oli tehty todella siisteiksi ja reittiviiva istui maastoon mainiosti kun bongattiin ensimmäisiä RT-asemia ammattikoulun pihamaalta. Edellisen aurauksen jälkeen oli tullut viitisen senttiä lunta lisää, joten monin paikoin vastassamme oli neitseellinen lumipeite. C-luokan aikataulua varten löysä pyynti ei meitä haitannut, vajaa kolme minuuttia saatiin pitää ylimääräistä taukoa JAT:lla.
Kakkosjaksolla haettiin peruskartalla pari MRT-asemaa, joista ensimmäistä hoiti "väliajat" lätkää pelannut noin kymmenvuotiaista pojista kasattu parivaljakko. "Siirtymällä" seuraavalle pyöritysalueelle Matintuomion tutulle pienteollisuusalueelle Forssan itäpuolelle oli yksi lenkki ruksattu pois ja aikaa oli ruhtinaallisesti, AT:lla sai odotella melkein viisi minuuttia. Itse pyöritys ei aiheuttanut päänvaivaa, kartta oli hyvä ja aikataulu C:lle sopiva, JAT:lla reilun minuutin odotus.
Viiskyttonnisilla kartoilla Forssan kaakkoispuolelle ja kohti katsastuskonttoria. Kisan kolmas MRT kilpineen näkyi hyvin jo valtatielle melkein puoli kilometriä ennen asemalle tuloa. Asemahenkilö hoiti ilmeisesti ensimmäistä MRT-asemaansa, joten pikakoulutuksen sai antaa; kyllä joo, siihen kilpailukorttiinkin pitää tehdä merkintä, laitapa nimikirjaimesi siihen seuraavalle riville. Katsastusasemalle ajettiin ohi Tullinpihan tutun AS-alueen, jossa näkyi AT-asema (joka jäi kymmenen metriä oikealle puolellemme saman suuntaisesti kuin ajoreitti). Tässä oli helppo mennä retkuun ja joku vähemmän ajanut taisi ajaa "pilat" väärässä järjestyksessä - seurauksena hylkäys. Katsastusaseman AT:lla oli hyvää aikaa vaikka ajaa pyöritys läpi ennen ihanneaikaa, pari pikaista silmukkaa ja JAT parin kymmenen sekunnin odotuksella. Jep, aikataulu kiristyy.
Tullinpihaan. Pihassa oli vaihteeksi rekkoja reitillä mutta ei mitään mahdotonta. JAT:lla puoli minuuttia odotusta.
Onnisen pihaan ei tällä kerralla päästy hyllyjä kiertelemään vaan seuraava jakso ajettiin Forsten takapihalla. Lumiaurat ja huoltomiehet tekivät lumitöitä mutta ainakin meille riitti tilaa pyöriä alueella RT-asemia haeskelemassa. Tällä kertaa löytämisen riemu jäi kokematta, pihassa ei ollut ainuttakaan asemaa. JAT parinkymmenen sekunnin odotuksella.
Viimeiset kiusaukset ajettiin kaatopaikan huoltoteillä nopeusajolla. Ensimmäistä kertaa saatiin nauttia ajomääräykseen valmiiksi lasketuista ihanneajoista - miksei näin voisi olla myös ylemmillä luokilla? Miehitetty AT ei tullut meille yllätyksenä, vaikka se oli laitettu hienosti tiukkaan käännökseen. Valkosen Juki sen sijaan yllätti ollessaan dokumentoimassa pikkuisella digikameralla jossain muualla kuin tarkan RT:n paikassa. Muutama hyvin laitettu RT-asema ja tiukahko pyynti aiheuttivat varmasti monelle pisteitä saman verran lisää kuin oli edellisen tunnin aikana saatu yhteensä. Niin meillekin; nolla + nolla. Nyt oli kyllä kiire JAT:lle, ihanneajasta oltiin jääty kaksi sekuntia kun leimaus tapahtui.
Siirtymä maaliin, jossa ripeä tuloslaskenta sai tulokseksemme vahvistettua tuon nollan. Myös neljä minuuttia peräämme lähtenyt Viitala-Heikkilä pääsi samaan lopputulokseen. C-luokalle kapina oli taatusti mieluisa, konkaripareillekin tekemistä riitti koko rahan edestä. 47 pisteväliä ja lähes neljä täyttä kortillista RT-ja AT-merkintöjä (kokonaista kolme ruutua jäi viimeisestä kortista malliratkaisunkin mukaan tyhjäksi) ja puolitoista tuntia upeasti toteutettua reittiviivaa - kausi 2005 on korkattu nollatuloksella, jota on lähes kymmenen vuotta tavoiteltu. Suuret kiitokset forssalaisille!
SM-sarjan avaus Laihialla 2005-02-12
Talvi on ollut mielenkiintoinen: joulukuun pakkaset muuttuivat syksysääksi tammikuussa ja syksyllä kesken jäänyt mökkitien ojanperkuu ja haravointihommakin pääsi jatkumaan. Turenki joutui lumenpuutteen vuoksi siirtämään sprint-kilpailunsa ja Laihian SM-kilpailukin oli vaarassa joutua siirretyksi. Tammi-helmikuun vaihteen molemmin puolin saadut lumisateet ja niukasti nollan alapuolella loppuviikon pysytellyt lämpötila kuitenkin pelastivat tilanteen ja kilpailureitti pystyttiin ajamaan. Kisaa varten oli tehty paljon aurauksia jotka vielä kilpailua edeltävänä viikonloppuna paikoitellen sulivat vesisateessa olemattomiin. Ratamestarilla olikin melkoinen urakka pyyhkiä kartoista pois maastosta hävinneitä tieuria... Monikohan seura vielä tosissaan pohtii talvikisan anomista ensi vuoden kalenteriin? Talvet ovat olleet toinen toistaan vaikeampia koko 1990-luvun eikä vuosituhannen vaihde ainakaan parantanut tilannetta.
Lauantaiaamu valkeni Lohjalla aurinkoisena hyvän matkaa pakkasen puolella. Aamukymmenen nurkilla startattiin Lohjalta kohti Laihiaa. Kapinan alkuun oli seitsemän tuntia, sen pitäisi riittää hyvin matkaan ja lounastaukoon. Jostain syystä tuli laskettua yhtä soittoa perille asti ja lounas nautittiin Laihian Kotipizzassa.
Edellisvuoden SM-sijoituksen mukaisesti saimme lähtönumeron viisi. Katsastusmies totesi toisen sumuvalon olevan pimeänä, tarkempi tutkinta osoittautui lisäpitkäksi. H2-polttimoa en olekaan ennen kädessä pidellyt. Hankinta ei ollut vaikeaa, Supa-huoltoasema Ylipään nuorisoseuran talon vieressä on aikuisten oikeasti huoltoasema: myös tarvitsemiani H2-polttimoita löytyi reppukaupalla. Varastonkiertonopeudesta kertoo se, että polttimoiden hinnastossa näiden kohdalla oli vielä markkahinta.
Lähtöaikamme kisaan oli 17:08, jolloin oli vielä hivenen valoisaa. Vajaa puolituntinen ajelua, mittarintarkastus ja sitten alkoivat tositoimet. JRT, kaksi A4-karttaa ja Kurosen pellolle pyörimään. Kiintopisteinä toimivat pensaiden reunat, ojat ja kivet; auratut urat kyllä olivat näkyvissä, mutta uria ei ollut kartassa eikä urien välillä ajaminen ollut vaikeaa: jos huomasi olevansa väärällä uralla, sen kun vallin yli viereiselle uralle. Vauhdilla jakso läpi ja ... viimeinen asema käymättä. Numero nelonen saatiin lähes kiinni (tämä oli tärkeää) ja matka jatkui.
Lyhyt siirtymä ja ratamestarin pihalle pyörimään. Väli-AT antoi virheellisesti minuutin myöhäisen saapumisajan ja pitihän se palata korjauttamaan. 45 sekuntia myöhää korjauksesta mutta säästyihän kuitenkin 15 sekuntia… paitsi että tuli toinen väli-AT. Ajan korjauttaminen tuli siis tällä kerralla kalliiksi. Ratamestari oli huolellisesti asetellut pihalleen siirtolavoja ja työkoneita reitin reunoille ja paljon tarkkoja asemia oli ripoteltu pienelle alueelle. Tästä pieni teollisuushallipyrähdys ja vielä tarkka pihanläpiajo ennen seuraavaa peltopilaa. Numero neloselle tuotti pihanläpiajo vielä enemmän vaikeuksia kuin meille, joten se saatiin kuitattua.
Kolme kilpailuparia aurasi meille latua kun reitti jatkui läpi toinen toistaan mielenkiintoisempien peltojen. Kartat olivat pelkistettyjä mutta reittiasemille löytyi aina perusteet ottaa tai jättää. JAT-asemat antoivat lisää karttoja, joten etukäteen ei paljoa ehtinyt niitä tutkia. Vauhdikkaat suorat ja pikkutarkat silmukat seurasivat toinen toistaan, kartanluvun piti olla todella tiukkatempoista tai eteneminen muuttui takkuiseksi. Tauko tuli viime tippaan kahden ja puolen tunnin ajon jälkeen. Kartturin kieli alkoi jo olla umpisolmussa.
Tauon JRT ei osannut toimia ihan oikein, kartat sai heti kun antoi kortin. JRT oli muuten merkitty TARK-AS-kilvellä, olikohan järjestäjä unohtanut kilpitalkoissaan moisen tunnuksen? "Siirtymällä" seuraavalle pilalle piti olla tarkkana, niin kuin koko ajan tähänkin asti. Etu-AT:n pelossa hipsittiin hiljalleen kohti monttupyöritystä. Hyvin lähti jakso liikkeelle, mutta sitten pieni lipsahdus peruskartalla ja puoli kilometriä väärään paikkaan. Virhe oli parissa sadassa metrissä huomattu, mutta takaisin ei ollutkaan niin helppo tulla kun ei ollut käännöspaikkaa… monta minuuttia meni hukkaan ja numero neljä pääsi kuittaamaan meidät, seiskakin jo lähes nuoli takapuskuria. Takaisin monttuun ja kaikki sujui kuin rasvattu. Nelonen lähti väärään ilmansuuntaan edessämme ja seiskakin singahti kummalliseen suuntaan peruskartan silmukasta. Ollaankohan menossa ollenkaan oikeaan suuntaan? Jep, risteykset tulivat niin kuin pitikin ja kohta oltiin JAT-asemalla, kuusi turhaa minuuttia ihanneajasta perässä, mutta neljäntenä autona taas.
Vanhalla peruskartalla siirryttiin vanhan tien kautta kohti Murhaastoa, jonne matkalla poimittiin palauttava MRT. Ajo-ohjeesta puuttui ajoaika vaihtopisteeseen, joten sovellus-sähellyksellä reitin jatkolle. Koska reitti mitataan tällaisessa tapauksessa virheellistä reittiä ajaen, laitoimme aika-ajolle mittarin ja kuudessa kymmenessä metrissä mittari takaisin laskemaan nopeutta. Äh, vasemmalle piti kääntyä. Pieni peruutus ja myöhien kiinniajo alkoi. Pyynti oli kevyt ja väli-AT:lla oltiin jo toistakymmentä sekuntia etusessa. Yhdeksän plussaa ennakoista. Pikainen pyöriskely peltourilla, vain yksi RT oli raaskittu laittaa vaikka käännöksiä ja vaihtoehtoja oli todella paljon.
Kurunkangas ja Murhaasto. Laihian pahimpia suunnistusalueita. Kartalla on paljon informaatiota, mutta jotenkin kasojen ja pensaiden reunat on vaikea hahmottaa. Pirullisen paljon käännöksiä ja silmukoita, mutta suht helposti tuo alue tällä kerralla meni. Paria puskaa piti hieman hakea ja lähes kymmenen minuuttia ihanneajasta jääneenä kisan toiseksi viimeinen JAT.
Viimeinen jakso oli kymppitonninen väsytystaistelu. Saavuimme JRT:lle ja alkoi sataa lunta. Edessä ajaneiden jäljet katosivat pikaisesti ja uusilla, pääasiassa 1:10.000-mittakaavaisilla kartoilla lähdettiin pyörimään Kallion peltopilaa. Tämä jakso olikin todellinen haaste. Polut pyörittiin perusteellisesti läpi, vaihtoehtoja riitti. Yhden pensaan kierto ei onnistunut ensimmäisellä kerralla eikä toisellakaan kerralla. Kolmas kerta toden sanoo paitsi ettei tällä kerralla; antaa olla ei siellä asemia voi olla tästä jatketaan. Hyvä ratkaisu, olisi vaan pitänyt tehdä aikaisemmin: pian saavuttiin väli-AT:lle. Väli-AT tuli meille pahimpaan mahdolliseen paikkaan: tuplasti rankaisevia AT-pisteitä tuli kahdeksan minuutin edestä. Varmaan liki puolet tuosta tuli toimiessamme pujottelukeppinä Ojanperän Audille silmukkaa hakiessamme.
Viimeinen jakso oli vain siirtymä tuloslaskentapaikalle. Odottamaamme viimeistä tarkkaa asemaa ei tullutkaan. Lähes viisi tuntia lähtöhetkestä oli kulunut kun saavuimme maaliin 22:06:32.
Reittien tarkastus, yksi tarkkari puuttuu. Aikaa oli kulunut huolestuttavan paljon, AT-pisteitä saatiin kerättyä peräti kolme ja puolituhatta. Kaksi ensimmäistä maaliin saapunutta, numerot 1 ja 2 saivat tulokset, jotka olivat meidän tuloksemme molemmilla puolilla. Saloniemi ja Pietiläinen kevyesti edellämme ja Leppänen-Åstrand reilusti takanamme. Ei taidettu ihan viimeiseksi jäädä.
Tuloslaskenta toimi ripeästi mutta kilpailijoita tihkui reitiltä maaliin paikoitellen nihkeästi. B- ja C-luokkalaisille, etenkin kilpailun loppupuolella lähteneille, ilta oli taatusti haasteellinen ja tuloksen saadakseen joidenkin piti jopa osata laskea myöhästymisrajan täyttymistä. Kolmelle parille kävi lopulta köpelösti, keskeytys myöhästymisrajojen täytyttyä. Aamuyöllä vasta kahden jälkeen saatiin lopulta tulokset valmiiksi ja päästiin palkintojen jakoon.
SM-sarja sai mielenkiintoisen startin kun terävimpään kärkeen porautui kakkoseksi ja kolmoseksi uutta verta: hopeasijan Hangasmaa-Pajala (joiden auto pysyi koko kisan tällä kerralla pyörillään) sekä pronssipaikan Koivistot ajoivat upeasti reitin läpi virheettä. Ennakkosuosikeista vain hallitseva suomenmestaripari piti pintansa ja voitti selvästi. Meille tulos oli lopulta viides, paljon parempi kuin viimevuotisen sarjan avaus. Lappeenrannan osakilpailuun saatiin näin mukava lähtöruutu. Kotiin viemiseksi saatiin Laihiaa muistuttavia kivoja muistoesineitä: posliininen säästöporsas, jota ei voi rikkomatta tyhjentää ja kello, jossa on vain tuntiviisari.
Lohjalle saavuttiin aamukahdeksalta, kartturilla napakat päivätorkut, kymmeneltä on lähtö kohti Putajan SEO-huoltoasemaa. Kiikoisten harjoitusajoon lähti aina innokas keikkakuski Henri Salin.
Länsisarjan ensimmäinen osakilpailu Kiikoisissa 13.2.
Puolentoista tunnin yöunien ja maittavan kaurapuuroaamiaisen jälkeen olikin aika suunnata seuraavaan kapinaan. Tanskaa ja Etelä-Ruotsia on piiskannut lauantaina lumimyräkkä ja Suomeenhan tuon sääilmiön matka on. Illaksi on siis odotettavissa mieleenpainuva kotimatka. Putajan Seolle on matkaa Lohjalta parinsadan kilometrin verran, joten aavistuksen tiukalta aikataulu tuntui. Liikennevirran vauhdissa jolkoteltiin kohti temmellyskenttää. Henri otti tuntumaa Subaruun, edellisestä koitoksesta onkin kulunut jo pari vuotta. Silloinkin pörrättiin Kiikoisten pelloilla.
Tarkoitus oli, että laskisin ajon tulokset, joten olimme merkityt starttaamaan ensimmäisenä reitille kello 13:00. Putajan Seon pihaan saavuimme todella sopivasti eli viimehetkellä kello 12:59, aikaa niukasti emitin nollaukselle ja saman tien liikkeelle. Ensimmäisellä AT-asemalla oli hiukan aikaa tutkia mitä tuleman pitää, tiukkaa tunnin pituista kapinaa tarjosi ajomääräys. JAT-asemat on jaettu kahdeksi: ensin leimataan tuloaika, sitten pieni pätkä eteenpäin ja leimaus uuden lähtöajan merkiksi. Tämä tapa onkin tehokas jonojen purkaja, vaikka sitäkin pitäisi hiukan kehittää: mikään ei estä jonossa tulijoita leimaamasta vaikka kymmenen sekunnin välein.
Ensimmäinen jakso pyörittiin tutussa pihapiirissä hallien ympärillä parin kilometrin päässä lähtöpaikasta. Pyynti oli tiukanpuoleinen ja komentojen annossa oli lievää jäykkyyttä, vajaa puoli minuuttia myöhässä JAT:lla. Tämän vuoden säännöt määräävät AT- ja JAT-asemien merkinnän tapahtuvan molemmin puolin ajouraa sijoitetuilla AT/JAT-kilvillä. Vanhaan käytäntöön, jossa leimasimen puolella luki "leima", on siis tullut pieni muutos, järjestäjälle tiedoksi.
Seurasi siirtymänoloista ajelua kohti Kiikoista, paljon tarkkoja asemia reitin varrella ja monessa pihapiirissä pyörittiin. Kakkosjakson rakennusten kiertoa ennen oli asetettu väli-AT joka esti suurimmat ennakot. Aika riitti "just-ja-just". Kolmosjaksolla ei ollut varsinaista pyöritystä, eikä nelosellakaan. Viimeistä jaksoahan tässä valmisteltiin. JRT antoi viimeiset sivut kisasta ja nyt päästiin sitten itse asiaan. Iso pelto oli aurattu pyöreitä ja puolipyöreitä muotoja täyteen. Seitsenminuuttisella jaksolla myöhää tuli pari minuuttia. Ratamestari oli muuten "täydellisestä" kartasta häivyttänyt "sopivasti" kolme polkua joten ihan helposta suunnistuksesta ei ollut kysymys.
Maaliintulon jälkeen pikaisesti kannettava valmiiksi tulostenlaskemista varten, ensimmäiset tulevat maaliin ihan pian peräämme. AS2005-tuloslaskentasoftaa ei ollut aikaa laittaa valmiiksi, joten tuttu Excel-ruutu sai olla apuna jälleen. Tulosl-AS-kenta -systeemiin piti tehdä pieni kauneusleikkaus uusia lähtöaikoja antavia AT-asemia varten. Malliratkaisusta vaikutti puuttuvan yksi RT, ainakin meidän korttiemme mukaan. Ratamestari tarkisti pikaisesti tilanteen ja totesi meidän olleen oikeassa: reitti puhtaasti läpi, ei ylimääräisiä eikä puuttuvia. Kateelliset konkarit arvelivatkin meidän ajaneen kisan mallikartoilla...
Ajasta tuli vajaa puolitoista sataa pistettä. Kukaan muu konkareista tai C-luokasta ei pystynyt samaan; kaikilla muilla jäi reitin varteen käymättömiä asemia. E-luokan helpommalla reitillä sen sijaan puhtaita reittisuorituksia ropisi useita. Pikaisesti ajon jälkeen tehty testi AS2005:llä osoitti emitin ylivertaisuuden: AT-tulos saadaan ruudulle saman tien ja kun miehitetyt asemat ja reitti ym. virheet on syötetty saadaan tulos todella nopeasti. Järjestelmää on tarkoitus kokeilla talven aikana, "tuotantokäyttöön" sopivaksi se viilataan AL-Lohjan kesäajoihin.
Kaiken kaikkiaan nautittavan sunnuntaiajelun vastapainoksi kotimatkalla saatiin "herkutella" koko rahan edestä lumimyrskyllä. Subarun konepellin alle kerääntyi lunta kuutiokaupalla ja kaasutin alkoi jäätyä parikymmentä kilometriä ennen kotiovea. Iltakahdeksalta sitten viimein päättyi viikonlopun seikkailu unten maille keskeytyäkseen aamukuudelta arkeen palauttavaan herätyskellon piipitykseen.
|
Kakkosjakso alkoi tarkalla risteysalueen kierrolla ja pienellä pyynnillä ajetuilla silmukoilla. Silmukoiden ajo-ohje A - B jäi mietityttämään ja maalissa kuultu "eihän siellä ollut kilpiäkään" ei yön yli nukuttuamme enää kelvannut selvennykseksi. Sunnuntaisessa sääntökirjan pykälien tarkistuksessa erään kilpakumppanin kanssa huomattiin eräs tiukassa elävä väärinymmärrys apupisteiden käytöstä ja myös epäloogisuus säännöissä. Apupisteistä kertova kohta ei sääntökirjasta löydy otsikon "Reitin määrittely" alta vaan seuraavasta kappaleesta, joka kertoo suoritusajan määrittelystä. Loogista?
Pykälässä (ai s***ana, taas se alkaa) 30.3 kerrotaan seuraavaa: "Reittiviivan apupisteitä (merkitään isoilla kirjaimilla A, B, C jne.) saa käyttää ainoastaan selventämään ajojärjestystä." Tuohan muinoin on kirjoitettu auki mm. selostuksella, jonka mukaan ensin ajetaan lyhintä reittiä apupisteestä toiseen mahdollisten nuolten suuntia noudattaen ja sitten mitä jäljelle jää, edelleen karttoihin merkittyjä nuolia kunnioittaen, paitsi jos lenkit vievät "eteenpäin", silloin ajetaan ensin lenkit... Tästä oli joskus jopa monistekin jakelussa vaan eipä tuota kopiota tähän hätään tullut vastaan joten olkaa hyvät ja ampukaa väitteeni alas esittämällä selkeitä tosiasioita todisteeksi. Eräs jo edesmennyt valvoja Imatran suunnasta puhui käsitteestä "looginen ajosuunta", joka hänen mielestään oli yhtä määräävä kuin nuoli. Olisi kenties AS-pähkinän paikka kysyä miten moinen kuvio pitää oikeasti ajaa, jotta se tulee ajetuksi lyhintä mahdollista reittiä käyttäen. Minusta, nyt rauhassa kirjoituspöydän päällä katsottuna, lyhin reitti kulkee ensin apupisteiden A ja B-kautta, sitten pellon kautta pohjoista päin ja välipolun kautta apupisteeseen A, jossa ajetaan siis reippaasti "vastakarvaan", sitten pellon kautta takaisin etelään ja välipolun ja B:n kautta lenkin eteläkärkeen. Kisassa ajoimme reilusti "väärin" ensin koko A-lenkin ja sitten B-lenkin, josta tulee kartalta mitattuna n. 25 metriä pidempi kierros (350 m/375 m). Ah, asematunnukset molempiin suuntiin molemmille suorille ja välipolulle olisivat saaneet mukavan selvitystilanteen tuloslaskentaan. |
Itsekin aloittelevana ideanikkarina 1990-luvun alkupuolella tykkäsin kikkailla apupisteillä, mutta silloin eräs vanhempi kollega opasti ihan oikeille tavoille (onneksi). A- ja B-lenkeiltä selvittyämme tulikin sitten selvyys siihen, minkä vuoksi pieni tovi köröteltiin todella hitaasti. AT oli sijoitettu loistavaan paikkaan juuri ennen peltoa kuittaamaan pois turhat ennakot. Meille tuo sopi hyvin, ennakossa ajaminen ei kuulu tyyliimme. Loppuosa jaksosta koostui kolmesta isosta pellosta, joista ensimmäiseen oli vekkulisti aurattu vinosti ja ristikkäin uria sekä vaihteluksi pari kaarta. Toisessa pellossa oli uria harvemmassa ja siinä pääsi kokeilemaan pitkillä suorilla auton suorituskykyä. Parisataametriset suorat ja selkeät risteykset olivat kartturille helppoja ja selkeitä lukea, joten kuski sai päästää menemään sen kun uskalsi. Kolmanteen peltoon sukellettaessa piti pudottaa hiukan vauhtia. Auramies oli vetänyt pellolle spiraalin, jossa oli kuusi kierrosta. Tietysti tähän kokonaisuuteen oli lanattu myös ristiin ja rastiin urat, joilla pääsi spiraalin kehältä toiselle. Tämän jakson viimeiseen peltoon tultaessa Audi oli pysähtynyt, tekniseltä vialta vaikutti ja keskenhän jäi Timon ja Arton kisa. Starletin kanssa ajettiin hetki peräkanaa kunnes lukuvirhe pudotti Koivistot ohi risteyksen ja päästiin ohi. Joku MA:lainen ja koko B-luokka oli vielä edessämme.
Nyt reitti kulki kohti Lapuaa. "Vanhoilla" peruskartoilla ajettiin tarkkojen käännösten kautta tovi, kohta kuitattiin ensimmäinen B-luokkalainen. Hevosenkenkämäärittelyllä piti ajaa vanhan tien kautta. Jakso "huipentui" pieneen peltoauraukseen, jossa selkeillä kartoilla ajettiin pari helppoa rinkulaa välipalaksi. Ja sama jatkui neljännellä jaksolla, mutta nyt ajettiin teollisuushallien ympärillä. Väli-AT otti taas ennakot pois ja sitten hallien ympäri muutama kierros. Helpontuntuisen jakson saldona meille ja muutamalle muulle ropsahti ennakkopisteitä, mahtoikohan olla ihanneajassa pieni virhe? Kartalta mitattuna ihanneajaksi tulee n. 6:22, mutta ajettaessa kulmat aina pyöristyvät, joten käyttämämme 6:07 voisi olla hyvinkin lähellä oikeaa. Järjestämän tarjoama lähes seitsemän minuuttia menee joka tapauksessa väärään suuntaan mitatusta.
Tauko vietettiin Lapuan Nesteellä, jossa mansikkamunkki maistui. B-luokkalaisia oli edessä ja takana ja selvisi myös, että vain yksi M:n pari oli enää kuittaamatta: Forssan Taponen kuljetti Kaijan Kalen käskyillä Subarua ripeää vauhtia. JRT:llä eroa lähtöajoissa oli kolme minuuttia. "Siirtymällä" seuraavalle pellolle oli kahden kartan pohjoissuunnissa reilun parinkymmenen asteen heitto ja sen selvittäminen meinasi olla tekemätön paikka. Jo toinen kauneusvirhe muuten täydellisesti paikallaan olleissa kartoissa. Minuutin verran tuli turhaa seikkailua. Sitten peltoon. Yksi ura oli kasvanut yhteen toisen kanssa heti sisääntulossa ja aiheutti lisää ihmetystä, "ysivasemman" vasemmalle puolelle kun piti jäädä yksi ura. Tällä kerralla oli tarjolla "perinteistä" shakkiruudukkoa, johon oli lisätty runsaasti uria 45 asteen kulmassa. Viimeinen kierros tuntui jo hivenen rasittavalta, jakso tuntui vain toistavan itseään ja samoja uria ajettiin uudestaan ja uudestaan. Hevosenkenkämäärittely olisi ollut tähän paikkaan oivallinen valinta.
Kaksi jaksoa olisi vielä jäljellä ja nyt alettiin päästä kunnon vauhtiin. Oltiin samalla alueella kuin kilpailun alussa: siis aluksi pusikko (asema, joka ensimmäisellä kerralla jäi käymättä kelpasi nyt - ylimääräisenä), lyhyt pätkä tietä, jossa odotimme väli-AT:ta (ei ollut) ja sitten siihen aaltopeltoon. Pyynti oli nyt hivenen kireämpi ja nollilla ei pysytty. Jatin jälkeen pusikko kolmannen kerran ja sitten siirtymää kohti loppuhuipenusta. Tuttu väli-AT ja se kolmen ison pellon yhdistelmä. Varsinaisesti tässä ei tullut kisaan mitään uutta ja erikoista, samoja uria pörrättiin kuin alussakin, mutta nyt monet urat toiseen suuntaan kuin alussa: useiden tarkastusasemien selkäpuolia päästiin ihmettelemään. Taponen ja Kaija olivat yhä lähempänä edessämme, kartanlukijalta tuli käsky: "nyt ajetaan ne kiinni". "Ja kaikki asemat sitten kyytiin myös", kuului kuskin suunnasta kartturille. "Totta kai..."
Spiraalipellossa mentiin peräkanaa ja sitten Kalen kartanluku herpaantui - täsmälleen samassa paikassa kuin seurakaverinsa ensimmäisellä kerralla - ja päästiin ohi sopivasti juuri ennen jattia. Sitten vain siirtymä maaliin - vaan vielä piti jaksaa olla tarkkana. Yksi asema löytyi vielä maatalon pihasta erikoispiirroksella ja vielä viimeinen asema hienosti tehdyltä peruskarttamuunnokselta.
B-luokkaa ei päästy montaa kuittaamaan, ja tuloslaskentapaikan kartoista paljastui karu totuus: B:n reitti oli joka jaksolla sopivasti lyhyempi. Yksi puuttuva asema ja vajaa kymmenminuuttinen myöhistä riitti tällä kerralla selkeään ykkössijaan. Tosin, kakkoseksi ja kolmoseksi ajaneille forssalaisille olisi puhdas reitti riittänyt meidän kukistamiseen. Mutta sitten oltaisiin lähdetty kaupunkiin tarkistamaan nelosjakson ihanneaikalaskelmaa ;-)
Säästäväisesti tehty kilvitys ja lähes täydellisillä kartoilla määritelty reitti oli melkoisen helppo kaikille eikä tuloslaskennalle varmaan tullut pahoja umpisolmuja selvitettäviksi. Tuloslaskenta toimi ripeästi ja kotimatkalle päästiin jo yhdeltätoista. Mukaan lähti pokaaleiden lisäksi pienoishiomakone. Juuri tuollaista härpeliä oli muuten kartturi rautakaupassa muutamaa viikkoa aiemmin hypistellyt mutta jättänyt ostamatta.
Kiikoisten kolmas, Länsisarjan harjoitusajo 27.2.
Lapualta paluu jäi tällä kerralla Lempäälään, tarkoitus oli testata ajamista Arto Mattilan toimiessa vaihteeksi kartanpitäjänä. Edellisestä kuljettajan tehtävästä alkoi olla jo vuosi aikaa. Aurinkoisessa ja kipakassa kymmenen asteen pakkassäässä saavuimme Putajan Seolle 12:30. Puoli tuntia aikaa raahata autosta kannettava PC ja printteri tuloslaskentapaikalle ja naputella lähtöluettelo. Tarkoitus oli siis vaihteeksi myös laskea tulokset, joten saimme startata ensimmäisenä autona reitille.
Tällä kerralla reitti olikin esitetty peitepiirroksilla. Nitoja kuitenkin Arton varusteista löytyi joten emit-kapulan nollaus, kartat ja peitteet kyytiin ja autolle. Ensimmäinen jakso alkoi. Lähtömerkiltä isolle tielle ja vasempaan, matkaa reilu kilometri. 80 km/h nopeusrajoitus mielessä saavuttiin pian risteykseen, josta alkoi suunnistus. Peruskartan päälle peite ei ihan sopinut, käsin piirretty viiva oli hivenen epätarkka, joten arpajaisilta tuntui eteneminen paikoin. Kohdistusmerkkejä ei meidän mielestämme ollut riittävästi, niitä kun ei ollut! Viiva piti siis kohdistaa sen alla olevaan uraan. Jatille saavuttiin tiukasti ihanneajassa nollilla. JAT-leimaus ja uuden lähtöajan leimaus - ja sitten huomattiin yhden pistevälin jääneen ajamatta. No, annettiinpa vähän tasoitusta muille. Meriittinä saatiin porukan ainoa nollasuoritus tuohon aikatarkastusasemaan. Ajamattomaksi jääneen viivan kaksi puuttuvaa tietysti hiukan himmentää meriittiä.
Kisa jatkui lyhyellä siirtymällä tuttuun pihapiiriin, jossa pyörittiin hallin ympäri pari kierrosta. Aikataulu oli tiukka ja myöhää tuli reilu minuutti. Mutta matka jatkui. Peruskartat ja itse tehdyt piirrokset vaihtelivat mukavasti ja jipot seurasivat toistaan. Kohta tultiin AT:lle, ja - myöhässä. Miten ihmeessä? Kylläpä on erityisen tiukka aikataulu, todettiin. Jakson päätteeksi pyörittiin pieni kuvio peltoaurauksilla. Peruskartan lenkeissä oli jotain pientä hakusessa, kohdistusmerkkien puute teki joistakin tarkoista paikoista hankalia selvittää, mutta "ylimääräinen ei rankaise" mottonamme puskimme läpi.
Neljäs jakso ajettiin sitä jokaisesta harjoitusajoissa tuttua kaaripeltoa. Tuntui kuin Justyn voima olisi loppunut pitkillä pääsuorilla, ja sitten tuli taas pieni pohdintatauko. Tällä kerralla homman teki "helpoksi" se, että kartassa oli kaikki polut. Jaksolta poistuttiin näppärää pikataivalta. Ruispeltoon oltiin otettu auki ura, jossa pääsi jo vaihtamaan kolmosellekin. Viimeinen käännös ennen jattia olikin yllättävän tiukka, etuoikeassa oikea etupyörä haukkasi ja kartturilta tuli pikaisesti toteamus, että jatti olisi nyt parisataa metriä selän takana ja siellä pitäisi olla jo! Lumipöllyn hälvettyä auto ympäri ja jat. Paita tuli märäksi, huh!
Viimeinen jakso oli offroad-tyyppinen seikkailu pellon läheiseen pihapiiriin auratuilla uusilla urilla, sitten pieni peltopila ja jakso päättyi. Onneksi saatiin mennä alussa ja mukavasti ennen muita, pellolta tultiin pois samaa kapeaa ränniä kuin sinne mentiinkin. Pellon RT muuten ei ollut ihan oikein, kartturi kommentoi että tulipas otettua ylimääräinen, ja samaa pohtivat muutkin - paitsi Uotila, joka tarkkana kartturina päätti jättää tuon "ylimääräisen" ottamatta.
Kisassa peitepiirrokset eivät tuntuneet ihan "nykyaikaisilta", ja etenkin kohdistusmerkkien vähäinen määrä teki niiden kanssa askartelusta hivenen "arvaussuunnistuksen" omaista touhua. Itse reitti oli jälleen hieno sekoitus todella vauhdikkaita pikkuteitä ja pikkutarkkaa näpertelyä. Peltopilojen ajaminen tuntui suorastaan nautinnolta. Muutaman RT-aseman asettelussa olisi voinut olla hivenen tarkempi, jotkut jättivät asemia merkitsemättä korttiin, koska asema ei osunut yksiin peiteviivan kanssa. Tulkintaeroista huolimatta saatiin tulokset pikaisesti laskettua ja sarjan parhaat E- ja C-luokkalaiset palkittiin muistopokaalein. 1E6 kiitosta jälleen Kiikoisten autosuunnistajille hienoista talvikapinoista!
Sukkula-sprint Hyvinkäällä 2005-03-12
Vähäkisaisen talven viimeinen koitos. Kotimaassa tämä on vasta kolmas kalenterikilpailu tänä vuonna, näin "laihaa" talvea en muista ihan vähään aikaan nähneeni. Sprint-sarjan kärkipaikoille ei meillä ole asiaa, koska kaksi edellistä sarjan osakilpailua jäi Viron mestaruussarjan kilpailun vuoksi väliin. Heikkilä ja Rousku olivat jo varmistaneet sarjan kärkipaikan, mutta kakkossijoituksesta kilvoittelemaan saapui kohtuullinen määrä M-luokkaa. Parin asteen pakkaset ja kirkas sää loivat loistavat puitteet talven päätökselle. Daihatsu sai vielä huilata, laakerin vaihtoa varten purettu etupää odotti parempia kelejä kasaukselle, joten vanha kunnon Subaru Justy pääsi jälleen lähtöviivalle.
Viime vuosina tutuksi käyneeltä Koneenkadun Nesteeltä lähdettiin liikkeelle M-luokan loppupäässä yhdentenätoista autona kello 16:40. Perinteisesti mittarintarkastusmatka ajetaan matkalla moottoriurheilupuistoon, nyt näyttäisi kuitenkin kohteena olevan Tielaitoksen louhos ja varikkoalue Hyvinkään ja Riihimäen välissä. Jep, sinne vie viiva. JRT:llä hetki odotusta ja tositoimet alkoivat. Paikka on kesäkisoista ja harjoitusajoista tuttu, mutta talvi ja lumipeite tekevät tutuistakin alueista uusia. Rehellisesti tehdyt kartat (lähes täydellisiä) ja mukavasti auratut urat tekivät etenemisestä helpontuntuista, kun vielä päivänvalolla saatiin ajaa. Yksi miehitetty palauttava reittikin löydettiin. Kaverilla ei ainakaan ollut kiire kotiin syömään, sen verran hitaasti saatiin kilpailukorttiin merkintä. Tietysti kylmyys oli kaverin kangistanut kun ei voinut asemaa hoitaa autossa istuen; kökötimme asemalla lähes minuutin.
Simppeli eteneminen on yleensä merkinnyt paljon reittivirheitä, joten olimme hiukan huolestuneita. Edellä ajoivat Talvio ja Lahtinen, joita kyllä taidettiin hiukan saavuttaa - mutta näköetäisyydelle ei päästy. Kakkosjakso alkoi paljon takkuisemmin kuin ensimmäinen. Pari peruutustakin päästiiin tekemään kartturin eiku-komentojen jälkeen, mutta ei mitään pahaa. Hyvin menee.
Liian pian taas oltiin "kivirappuset" (jakson nimeksi oli heitetty hauska "Stairs on the rocks") ajettu läpi. Reitti vei vääjäämättä kohti moottorirataa, mutta matkan varrella nautiskeltiin pienenä välipalana pienimuotoinen mikkihiirijakso vanhan sahan urilla. Todella pienimuotoisella jaksolla ei juuri virhepisteitä syntynyt, mutta huolellinen sai olla. Ja oikomisharjoitteluun oli tarjolla oivallisia paikkoja.
Neljäs jakso ja moottorirata. Täällä siis temmelletään kisan kolme viimeistä jaksoa. Tutunoloinen kartta istui ensimmäisellä kierroksella hienosti maastoon ja tunnelma kohosi. Reitti tuntui edelleen helpolta eikä karttoja oltu juuri pelkistetty. Hanaa vaan! Joku kanssakilpailija pahoitti mielensä jätettyään yhdellä jaksolla kaksi kertaa otettavan aseman käymättä kaksi kertaa. Yhden virheen kertautuminen harmitti tietysti; ehkä kuitenkin voisi hieman ensin itseään soimata ennen kuin menee järjestäjille räyhäämään. Joo-joo, muistaisinpa tuon itsekin kun oikein harmittaa...
Lähes kaksi tuntia kestäneellä reitillä ajettiin tuttuja alueita vauhdikkaasti ja se sopi meille erinomaisesti. Tuloslaskenta totesi meidän käyneen tiukkaa kaksinkamppailua kisan voitosta PM-parin Yliniemi-Kulmala kanssa. Tällä kerralla taistelu päättyi minuutin ja 5 sekuntia Golf-parin voitoksi ja hopea jäi meille, olisiko sitten Tanskassa meidän vuoromme?
Forssan harkkarisarjan päätös 10.4.2005.
Forssan as-aktiiveissa riittää virtaa: Oskarin ja Lumimies-AS:n ja Länsisarjan osakilpailun lisäksi syntyi "kalenterin ulkopuolinen" harjoitusajosarja. Sarjapisteistä mittelevät Forssassa Hesasarjan tapaan vain E- ja C-luokka, mutta kaikilla halukkailla on osallistumisoikeus. Ensimmäisessä osakilpailussa hankittu nolla mielessä Forssaan lähti tällä kerralla Henri Salin. Tuloslaskentasysteemiin oli jälleen tullut uusi versio, joka laski Lohjan Sunnuntaisarjan emitkorteista ihan oikeannäköisen tulosluettelon edellisviikonloppuna - sitäkin voisi testata lisää. Järjestäjä suostui antamaan meille ensimmäisen lähtöajan, joten reitille lähdettiin kaksi minuuttia yli puolen päivän.
Kevätaurinko pilkisteli pilvien välistä suhaillessamme Pusulan kautta pikkuteitä kohti Forssaa ja lämpötila oli reilusti plussalla. Lähtöpaikalla oltiin kerrankin ajoissa, peräti puolitoista tuntia aikaa rakentaa tuloslaskenta-PC kuntoon ja syöttää lähtöluettelo. Kivassa seurassa aika kului kuin siivillä ja Kalen kanssa edellisviikonlopun tanskalaisharjoituksesta jutellessamme tuli yks' kaks' mieleen, että pitäisikö sinne reitillekin lähteä, joten emit-nollaukseen ja hakemaan karttoja.
Lähtökilpeä ei näkynyt, mutta kartoista oli helppo päätellä mihin mennään. Isolle tielle suorinta tietä ja ensimmäinen virhe. Lähtökilpi olisi pitänyt käydä bongaamassa niin oltaisiin saatu ensimmäinen RT:kin mukaan - lähdimme pääoven viereiseltä P-paikalta kun lähtökilpi, sekä RT15, olivat toisella parkkipaikalla. Suurin osa kanssakilpailijoistamme näki kilven jo lähtöpaikalle tullessaan eikä se muilta puuttunutkaan - ja Henrikin näki kilven pystytyksen. Tähän samaan ansaan olen kyllä tipahtanut joskus Hesasarjassa kymmenen vuotta sitten, kumma ettei muistunut mieleen... Lähtökilpi on siis aina löydettävä.
Tielaitoksen pihasta aloitettiin. Kelirikko oli tehnyt ensimmäisestä reitintarkastusasemasta siviiliautolle huonon paikan, joten se oltiin siimoitettu pois ja laitettu vielä varmuuden vuoksi "seuraa kilvitystä" nuoli osoittamaan muuttunutta reittiä. Varmuuden vuoksi seuraa kilvitystä -merkki oltiin laitettu kyljelleen osoittamaan muuttunutta suuntaa. Sitten alettiin pyöriä varikon soraplaania. Ei löytynyt kuin yksi RT, JAT tiukasti ihanneajalla. Yhdessä, kolmesti ajetussa välissä oli myös RT, joten 1800 pistettä plakkariin. Höh, laput silmillä? "Onneksi" tuo puuttui myös useimmilta muilta yhden, kaksi tai enimmäkseen kolme kertaa.
Lisäys 2005-04-15: Järjestäjä harmitteli jälkikäteen asemaa 21. Kuten kuvista näkyy sen havaitsemiseen vaaditaan haukansilmiä ja riittävän hidasta vauhtia sekä hitunen hyvää tuuria. Meillä ei niitä ollut.
Ihan näin ei asemaa tarvitsisi sijoittaa...
Myös kakkosjakso ajettiin tielaitoksen varikkoa, tällä kerralla aidan sisäpuolella. AT-asemaa ei ollut, joten aikaa oli runsaasti, nollilla JAT2.
Autokeitaan suuntaan jatkui reitti, mutta ei pusikkoa pyörimään vaan uusia AS-uria uuden katsastusaseman asfalttipihalla. Hieno reittiviivan muodolla ja mitalla otettava MRT yllätettiin, asemamies kertoi ottaneensa pienet tirsat. Jakso kolme nollilla.
Matka leimukalliolle sujui rattoisasti leikkuupuimurin perässä. Ei yritetty ohitusta, koska aikaa oli. Jaksolla oli yksi RT-kilpi laitettu todella alas ja vain "tsägällä" nähtiin tark-as -kilven kulma. Jakso nollilla - paitsi että tuloksiin tipahti 21 aikapistettä. Taisin laskea ihannesaapumisajan väärin.
Viides jakso Parman pihalla oli jo hiukan tiukempi kuin edelliset: sekunti myöhässä. Hallien kierto onnistui muuten hyvin, mutta viimeistä asemaa piti hieman etsiä - eikä JAT:kaan osunut kuljettajan silmään tuosta vaan. Taitaa olla C-luokalle aika tiukka koitos jos tämä vielä tästä pahenee...
Kuudennella jaksolla ajettiin pitkä pätkä kakkostietä 50 km/h pyynnillä, mutta miehitettyä AT-asemaa ei odotuksistamme huolimatta tullutkaan. Väli-AT:lle nollilla, paitsi että taas tipahti kymmenen ylimääräistä aikapistettä - myöhästä. Haudankorvan teollisuusalueella oli pyynti edelleen tiukentunut, myöhää tuli 15 sekuntia lisää.
Seitsemäs jakso: Onninen. Lähes mikä tahansa pyynti aiheuttaa myöhiä JAT:lle, niin nytkin. 20 km/h ja vielä minuutti päälle - silti reilun minuutin myöhässä. Edes Justy ei taitu kerralla niin tiukkoihin väleihin kuin olisi tarvis.
Kahdeksas jakso Helkaman pihassa ei ollut ihan niin tiukka kuin edellinen, nyt sai jo hieman pitää vauhtiakin. Reilun kymmenen sekunnin myöhästyminen toi kolme aikapistettä lisää. Kiitokset Valkosen Jukille huomautuksesta lisävalojen käytöstä, Onnisen hyllyjen välissä sinkoillessa sinne-tänne oli Henrin räpylä vahingossa napannut kaukovalot päälle... Muuntajan takaa jäi asema löytymättä, ajettiin väärin ja koitettiin takaapäin katsoa olisiko asemaa - eikä nähty.
Nopeuspyynnillä eteenpäin, joten miehitetyn AT:n pelossa jatkettiin matkaa vasta ihanneajalla. No eipä tullut miehitettyä AT-asemaa ja kohta saavuttiin maaliin. Maali oltiin viritetty siten, että lähtökilpi ja se ensimmäinen asema tulivat näkyviin, arvaa harmittiko? Vielä tästä piti ottaa pari aikapistettä, mahtoikohan tuo pilotti laskea ihan oikein aikoja kun nuo suvigummit tuli pyöriteltyä alle juuri ennen kapinaa.
Forssan harkkarisarjassa ainakin ajamamme ensimmäinen ja viimeinen osakilpailu olivat myös konkareille täyttä asiaa. Aluekisan mittoihin venyneistä kapinoista järjestäjälle suuret kiitokset. Nyt alkaakin taas valmistautuminen "maailmankiertueelle", seuraavat kisat ajetaan Tanskassa (PM, DM ja yksi "tavallinen" kisa) ja Virossa (Kevadtuul). Tanskan PM-viikonloppuna lisäjännitystä tuo perheenvälinen kisa; Taina kun on pestattu mukaan Lahtisen Jukkaa kuljettamaan. Kotimaa kutsuu jälleen toukokuun puolivälissä - Forssaan.
4. Helkama Lumimies-AS, 13.5.
Forssalaisten kisa on viimevuotiseen tapaan perjantai-iltana. Lämpimässä alkukesän illassa päästiin pärräämään Forssan tuttuja as-alueita. Luvassa oli kuitenkin jotain uuttakin, ennakkotietojen mukaan peltopilaakin voisi olla tarjolla... vaikka lumet ovatkin jo kaikki sulaneet. Toivottavasti on pellon pinta kuivunut tarpeeksi ettei jouduta työntötalkoisiin. Hmm, on kuitenkin perjantai ja kolmastoista päivä...
Mittarintarkastusmatkalla aloitettiin, siirryttiin kohti Tammelan teollisuusaluetta. Heti ensimmäiseltä talon kulmalta käännyttäessä oli kuitenkin yllätys ennakkoa yrittäville: miehitetty AT. Emit-kisassa tämä oli hyvinkin odotettavissa eli nollilla tähän. Sitten hanaa - hallin ympäri ja toisen hallin pihaan, p-paikan kautta asfaltille ja ... ikävästi vasten aurinkoa. Hutilointi ja asema pois. Omituinen kiepautus pusikoiden ja kasojen ympärillä - paikalla oli useita miehitettyjä, palauttavia asemia, joista yksikään ei tuntunut täysin osuvan viivalle. Lähimpänä oikea oleva kyytiin ja matka jatkui. Tältä alueelta löytyi se ennakkoon mainostettu peltopilakin. Ihan niin kuivaa ei kuitenkaan vielä ollut - tai sitten ajosilmä ei ollut kohdallaan - että reitiltä olisivat kaikki selviytyneet kunnialla läpi. Pohjastaan kiinni jäi ainakin muutama auto. Entä olivatko ne kiinnijäänneet sitten reittiviivalla? En kommentoi... muuta kuin että me emme jääneet kiinni, eikä ollut edes lähellä. 4WD rules.
Toinen jakso ajettiin maankaatopaikan pikkuteillä Forssan eteläpuolella. Päällimmäiseksi jäivät mieleen tiukka nopeuspyynti, pöly ja hankalannäköiset ajourat. Kuopan pohjalla saatiin väistää yhtä isoa lammikkoakin, veden peittämille ajourille ollaan vielä hiukan allergisia, kts. Viron Kevadtuul. Aikaa kului, lepikoissa reuhaaminen ei ole oikein meidän mieleen joten olimme helpottuneita kun päästiin seuraavalle jaksolle. Asfaltilla ajettiin lähes koko kolmas jakso. Sitten pieni siirtymä kohti Jokioista.
Neljännen jakson sorakuoppa-alue oli uusi tuttavuus kaikille osanottajille. Kartta oli hyvä ja reitti mukavan eteneväksi suunniteltu, vaikka lähes jokainen ura pitikin jaksolla ajaa. Vauhdikas ja kivantuntuinen alue oli mukava välipala, samoin viidennen jakson metalliromun lajittelualue. Kovin koitos oli kuudes jakso: taas uusi sorakuoppa, jossa pyörittiin monta kierrosta. Tällä alueella alkoi olla jo kilvanajamisen meininki. Koska kilpailussa ei ollut kahden minuutin lähtövälejä palauttavia uusia lähtöaikoja antavia miehitettyjä asemia, alkoi syntyä pieniä letkoja nopeampien saadessa edellään lähteneitä kiinni. Yksi hyvä jekku oli tehty tiukkaan takaviistoon, jonka olin oikaisemassa edellä ajaneen ohi pääsemiseksi - näkyihän reitintarkastusasema kauas. Onneksi kuski vei ja kartturi vikisi: uralla oli toinenkin tunnus.
Seitsemänneltä jaksolta Forssan kaatopaikalla autot saivat niin monista Forssan kisoista tutun hajun mukaansa.
Viimeinen jakso Niemelän laskettelurinteessä sisälsi harvinaisen suuria korkeuseroja. Rinteitä ajettiin mäen molemmin puolin ylös ja alas. Yllättävän hyvin henkilöautollekin sopivia jyrkkiä tieuria ajettiin nyt ensimmäistä kertaa, vaikka suuri osa alueen poluista on jo aiemmissa forssalaisissa autosuunnistustapahtumissa useasti koluttu. Ratamestari kosti hyvin: "kärpäsenpa*kat" viimeisellä jaksolla jäivat huomaamatta ja kilpi jäi.
Ensimmäisellä jaksolla ne miehitetyt asemat olivat vaihtaneet paikkaa kisan aikana, eipä ihme, että ei tuntunut mikään istuvan. Tuloslaskenta toimi ripeästi, kenenkään ei tarvinnut tulostaan odotella varttia pidempään. Porukan nopein suoritus, mutta pari hukattua kontrollia pudotti meidät tällä kerralla kolmanneksi. Olihan siinäkin tosin reilu parannus III Lumimiehen viimeiseen sijaan... Yhtä nousupistettä huutaisi vielä M2006-projekti...
Armonlaakson ajo, 14.5.
B-cupin kisa ajettiin tällä kertaa Mynämäen maisemissa. Kaunis alkukesän päivä, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja ilman lämpötila oli viidentoista paikkeilla kun lähdettiin ratkomaan ratamestarien koukeroita. Hevosenkenkämääritteitä oli tiedossa ja edellisestä Armonlaakson ajosta oli tuloksena luokkavoitto. Odotukset olivat siis korkealla.
Mittarintarkistusmatka ajettiin tullessa kisapaikalle, päästiin siis heti itse asiaan. Hevosenkenkämääritteitä heti alkuun, jipii! Kisa lähti hyvin liikkeelle, asemat tuntuivat olevan paitsi tarkasti asetettuja myös hyvissä paikoissa. Ensimmäinen jakso nollilla läpi.
Toisen jakson alkuosa oli siirtymäluonteista ajelua kohti jakson päättänyttä pientä metsäpolkuviidakkoa. Isolta tieltä käännyttiin ennen suunnistusosuutta pikkutielle, jossa nopeuspyynniksi oli määritetty vaivaiset 12 km/h. Ennakko-AT:lle madeltiin pikkuhiljaa ja kävi ilmi, että asemahenkilökunnalla oli videokamera kuvaamassa saapuvia autoja - eipä tule kinaa siitä jos asemamiesten ja kilpailijoiden näkemykset asemalle saapumisesta ja mahdollisesta näköpiirissä pysähtymisestä eroavat toisistaan... Löysästä pyynnistä huolimatta minuutin verran myöhiä.
Kolmosjakso, taas pientä siirtymänpoikasta ja sitten pieni pyöritys pienellä ovaaliradalla. Virhepisteetön suoritus täältäkin. Lyhyt siirtymä neljänteen jaksoon, joka oli edellisten tapaan pienipiirteinen pyöritys polkuviidakossa. Pari peruutusta ja puolitoista minuuttia myöhää, ei paha. Seuraavaan kartanjakopisteeseen oli reilun kymmenen minuutin kestoinen ajomatka, jonka jälkeen tarkkuudesta ei ollut enää tietoakaan.
JRT jakoi uudet kartat ja jakso alkoi. Heti ensimmäinen asema käymättä. "Peikkometsä" ei ole oikein koskaan onnistunut nappiin, eikä tämä kerta ollut poikkeus. Kartat olivat mukavasti pelkistettyjä sisältäen kuitenkin riittävästi informaatiota juohevaan etenemiseen - ja meidän tapauksessa myös juohevaan pisteiden keräämiseen. Viidennen jakson kolme puuttuvaa asemaa ja neljä minuuttia ihanneajasta jääneenä varmisti sen, että taistelu kisan herruudesta oli menetetty. Vielä toinen jakso samoilla urilla yksi puuttuva lisää ja lähes kolmen minuutin myöhä. Ei tuntunut ajettaessa tuolta, asemia löytyi tasaisesti ja ne tuntuivat olevan tarkkoja.
Siirtymää kohti taukoa. Kuudes jakso oli lähes pelkkää siirtymää, pari talon kiertoa muutamine asemineen ei hirveästi tuonut löytämisen riemua, eikä vaadittu nopeus antanut juuri riemun aihetta kuljettajalle. 23 minuutin siirtymä päättyi JAT:iin, joka antoi meille 13 lisäminuuttia tulevaan taukoon. Tauolle ajettaessa mitattiin käytetty nopeus 40 km/h alueella. Valitettavan monella kanssakilpailijalla oli kiire tauolle ja ylinopeus antoi sakkovirheitä. Suurimmat ylitykset taisivat kuitenkin syntyä muiden kuin kilpailijoiden ajosta.
Puolen tunnin tauolla oli runsaasti aikaa rupatella niitä näitä ja nauttia taukopaikan hyvistä sämpylöistä. SRT-asemat olisivat ainakin meidän mielestämme pelastaneet siirtymäluonteisten osuuksien mielenkiinnon.
Matka jatkui kohti pohjoista Mynämäeltä. JRT:llä kävi ilmi, että taukoa edeltävä JAT oli suuressa viisaudessaan laittanut koko M-luokan (ja ilmeisesti myös A:n) lähtemään minuutin välein. Loppukisa saataisiin siis nauttia kilvanajamisen hurmasta runsasautoisissa ja pölyisissä pyörityksissä.
Isossa sorakuopassa ajettiin pari rundia pusikoiden ympärillä uusilla kartoilla. Pyynti oli hivenen alakanttiin ja vajaan minuutin verran ennakoita mukanamme JAT:lle, joo ja pari asemaa jäi käymättä. Ei tunnu missään. Lyhyt siirtymä ja seuraavaan kuoppaan. Nyt löytyivät sentään kaikki asemat, mutta taas ennakossa JAT. Ison tien yli ja JRT:lle noutamaan "viimeiset kiusaukset" - pyynniksi seuraavaan osuuteen oli määritetty 12 km/h, joten pikkutarkkaa on tulossa. Kartat käteen ja menoksi - hevosenkenkiä, jes! Pikkutarkka jakso oli pian ajettu läpi, nollilla vaihteeksi. Onneksi kartassa oli kiintopisteinä merkattu alueen kivet, muuten siellä olisi kulunut paljon aikaa...
Yhdestoista jakso alkoi lyhyellä siirtymällä takaisin kohti Mynämäkeä. AT:n kautta yksi aiemmin ajetuista kuopista pikauusintana, nyt tökki eteneminen taas urakalla ja kolmen minuutin myöhien ja kahden puuttuvan aseman kera aikatarkastukseen. Alkoi siirtymä kohti maalia.
Maali ei ollut ennakkovapaa ja sinne ajettiin nopeusajolla, joten tauko oli vielä paikallaan. Muutamaa asema oli aseteltu matkan varrelle mutta vain viimeinen MRT aiheutti päänvaivaa. Risteyksestä 80 metriä ja oikealle vei käytössä olevan tien ohi ja MRT antoi suullisen ajo-ohjeen maalin löytämiseksi.
Kahdeksan puuttuvaa asematunnusta oli tässä kilpailussa kahdeksan liikaa. Sijoitus seitsemän lähteneen ämmän joukossa oli "vasta" viides. Kartat olivat kyllä hyvät ja siistit, mutta jotenkin otteemme herpaantui neljännen jakson jälkeen. Ykkösjakso oli meidän suosikkimme ja kymppijakson pikkumetsän hevosenkengät hyvä kakkonen. Vauhdikkaat sorakuopat maittoivat myös, mutta pikkutarkat asemat, varsinkin vierekkäisillä urilla olleet vaihtoehdot olivat meille tällä kertaa liikaa. Kotimatka sujui siis synkissä tunnelmissa, mutta tästä noustaan taas, on näin käynyt ennenkin...
II Kanali Helma ajo, Raumalla 23.7.
Kesän kisataukoon saatiin terve piristys kalenterin ulkopuolisesta aluekilpailusta. Rauman UA:n autosuunnistusässät päättivät uhrata kesälomansa harrastajia palvellakseen. Helteinen heinäkuu oli kääntynyt kohti syksyä ja runsaita sateita tuli kisaa edeltävällä viikolla. Perjantai-iltana Porintiellä satoi koko matkan Lohjalta Raumalle, yöllä (onneksi) selkeni. Lauantaiaamuna aurinko paistoi pilvien raoista pienten tihkusadekuurojen väleissä. Lähtöpaikalle Lapin TB:lle saavuttiin aurinkoisessa säässä. M-luokkaa oli ilmoittautunut vaivaiset kuusi paria, nelisenkymmentä paria oli tulossa lähtöviivalle kaikkiaan. Meidän lähtöaikamme oli 16:20, kolmen tunnin ihanneajalla ajetaan valoisassa koko kisa. Emit-ajanotto oli käytössä ja ajomääräyksen mukaan uusi lähtöaika miehitetyiltä asemilta oli tulossa kaikkiaan seitsemän kertaa.
Kanali Helmeen erikoisuus oli "autonkäsittelyjakso", joka ajettiin heti kisan alussa lähtöpaikan lähellä. JRT antoi kartan lähtöajalla: yhdeksän merkittyä RT-asemaa teollisuushallin pihalla, mittakaava 1:2.500 (auts!), aikaa yksi minuutti. Asemien tunnukset piti merkitä karttaan laadittuun ruudukkoon. Ylimääräisiä, muiden luokkien asemia oli runsaasti ja osa asemista olisi näkynyt jo ennen JRT-asemaa paikalle ajettaessa jos olisi osannut katsoa. Sopivasti hätiköidyn päätöksen perusteella väärään ruutuun tehty RT-merkintä merkitsi meille 100 ylimääräistä virhepistettä. Miksei niitä RT-merkintöjä voinut tehdä normaaliin kilpailukorttiin joissa ylimääräinen ei rankaise? No, huolellisuutta jatkossa. Kiva viritys, tällaisen "autonkäsittelyjakson" mekin hyväksymme. Muistutti muuten kovasti virolaista valikkosuunnistusta - miniatyyrikoossa. Eestissä muutaman hehtaarin kokoisen alueen sijasta kilpailualue on kymmeniä tai satoja neliökilometrejä, minuutin ajoajan sijaan aikaa on kolmisen tuntia!
Oikeassa paikassa väärään aikaan eli suttu ja missä se syntyi
Kakkosjakso oli lyhyt siirtymä. Kolmas jakso ajettiin isossa sorakuopassa ja sen reuna-alueen pusikossa. JRT jakoi uudet kartat ja matkaan. Tarkastusasemia oli runsaanlaisesti, piti vain osata poimia oikeat. Yksi jäi. Ei tuntunut oikein lähtevän kisa käyntiin, aikaa paloi arpoessa oikeaa suuntaa. Kartta oli hyvä ja reitti eteneväksi suunniteltu ja hyvät ajourat, "päivä oli kirkas, taivas pilvetön, vaan jokin painoi mieltäni".
Neljännellä jaksolla edellämme lähteneet Ohrankämmenet arpoivat pusikkoisilla ja liukkailla urilla, heittämällä ohi. Jaksolla haettiin ilmeisesti eroa B- ja M-luokan välille, lähtiessä eroa oli vaivainen kymmenminuuttinen. Jakson ajourat olivat hankalanpuoleisia, lähes offroadia. Mutta ei annettu sen haitata. Henkinen kantti oli koetuksella. Kisa ei tuntunut yhtään sellaiselta kuin olin odottanut, paitsi karttojen osalta. Tarkkoja paikkoja riitti.
Viides jakso käänsi reitin suunnan, ajettiin siirtymä kohti Eurajokea. Jo kolmas JRT antoi kuudennen jakson kartat Kiikoisten autosuunnistajien kisoista tuttuun kuoppaan. Ratamestarit olivat löytäneet uusia uria tutulta kuopalta, nopeavauhtinen jakso maittoi, joskin pieni pähkäilytauko täälläkin tarvittiin. Viimeinen B-luokkalainen tuli jaksolta ulos hiukan ennen kuin me itse ajettiin sinne.
Vielä on aikaa moikata runsaslukuiselle kannustajajoukolle... eli Jukolan portilla.
Seitsemännellä jaksolla siirryttiin Eurajoen keskustan tuntumaan. Erittäin lyhyt kahdeksas jakso pyörittiin kunnan varikolla, sitten "tosikoitokseen" raviradalle.
Omituista kyllä, ennakko-AT:ta ei odotuksistamme huolimatta ollutkaan. Kohta oltiin perä-perää kilvanajossa punaisen Subarun kanssa. Ohitus - ja huolimattomuusvirhe. Toinen reittivirhe tehtiin todella tunnelmaan sopivasti: vaikka ylimääräinen ei rankaise ja kortteja oli jaettu todella runsaasti piti silti jättää ottamatta tolpan "väärässä välissä" ollut asema - kartasta kun puuttui yksi tolppa (yllätys-yllätys!). No päästiinpä jo toisesta edellämme lähteneestä ohi. Pitsinnypläys "karsinoissa" tuntui hölmöläisen touhulta, eihän täällä ole ainuttakaan RT-asemaa! Matka jatkui ja samassa pieni arpajainen heinikossa aiheutti sen, että Punainen Paholainen kuittasi meidät. Argh, ja ne menee hissukseen ja ohittaminen on vaikeaa. Vaihtopisteeseen stoppasi etuauto ja taas vetämään latua. Tai, onhan edellä vielä tipunkeltainen Audi, mutta sinne on matkaa.
Juuri kun päästiin hyvään vauhtiin tuli tauko. Edellisestä Kanali Helmestä tutulla huoltoasemalla nautittu munkki-vissy tuli tarpeeseen ja Minardien ja Jordaneiden jäsentenvälisiä aika-ajoja pääsi nautiskelemaan oikein väri-TV:stä. Iso sorakuoppa on JAT-kartan perusteella tulossa, ajomääräys lupaa peräti 14 minuutin suunnistusjaksoa.
Jakso 11 Interrock oli juuri niin rock kuin jakso voi olla. Todella vauhdikkaita suoria ja hyväkuntoisia, kovapohjaisia uria riitti. Kiintopisteitä oli juuri sopivasti vauhdikasta suunnistusta ajatellen. Pari tarkistuslenkkiä tarvittiin ja muutama möhläys niissä tarkemmissa paikoissa, RT-asemia jäi peräti kolme. Tai oikeastaan "vain" kaksi, yksi saatiin paikattua, kortteja oli jaettu niin paljon että uskalsin ottaa kortillisen ylimääräisiä. B-luokan "puuttuva lenkki" tuli perässämme jakson päättäneelle AT-asemalle.
Kahdestoista jakso siirryttiin taas, Koivuniemen jokkisradalle.
Lähes kymmenminuuttinen jakso radalla oli hieno ja tarkka. Ja asema jäi: heinikkoon etuvasempaan johtanut ura oli väärä, oikea olisi ollut kymmenen metrin päässä ja tietysti paikka paljastettiin myöhemmin. Peruste oli "aivan selvä": asfaltin reunassa oli pieni "vekki" sen väärän uran kohdalla... Tällä jaksolla ei ole enää varaa paikata, joten nyt tuli varma virhe. Ajallisesti meni hyvin, vain parikymmentä sekuntia myöhässä jakson päässä.
Siirtymää, vaihteeksi, takaisin Lappiin päin. Kuudennen jakson kuoppa uudestaan. Jakso alkoi tiukalla pusikoiden kierrolla kuopan pääuran molemmin puolin. Edellisellä kerralla niin selkeältä tuntunut paikka oli tällä kerralla varsinainen vaarojen karikko. Pari puuttuvaa asemaa lisää saavutusten sampoon, ei ollut meidän päivä tänään(kään).
Viimeiset kiusaukset
Viimeinen jakso oli siirtymä Lapin TB:lle. Vajaa kolme ja puoli tuntia kului oikein rattoisasti.
Tuloslaskenta toimi ripeästi ja paljasti ennakko-odotuksemme oikeiksi. Ajallisesti kyllä lähes kohtuullinen suoritus, mutta reitintarkastusasemia jäi "hiukka liikaa". Hieno ja monipuolinen oli kisa, kartat olivat suorastaan hämmästyttävän tarkkoja, kotimatkalla harmitti oma huolimattomuus. Mieltä synkempiä olivat kyllä tummat pilvet, jotka antoivat runsaasti sadetta ennen kotikylään saapumista. Nyt on kaksi heikkoa esitystä Suomen kisoista pohjalla, paineet Lappeenrannan SM-kisaa ajatellen kasvavat. Sitä ennen käydään ihmettelemässä virolaista viivaa kuukauden päästä. Näinköhän olisi aikaa tehdä pientä huoltohommaa kilpurille ja varsinkin vara-autolle?
LPR, PM, Lopen SM ja pari muuta kisaa kesä/syksy, pari riviä tulee tähän joskus myöhemmin?
VingåkersSnurrenissa käytiin kuokkimassa länsinaapureidemme mestaruuskisaa eli
Ruotsinmestaruussarjan loppuhuipennus, Vingåker 2005-11-05
Suomen AS-kalenterista löytyi Daihatsun mentävä reikä marraskuun alussa. Ruotsissa taasen oli tarjolla paikallisen SM-sarjan loppuhuipennus eli mitäpä perjantai-iltana muutakaan kuin kamat kantoon ja Vikingin Turun terminaaliin.
Jostain käsittämättömästä syystä laivalla saadaan autolle paraatipaikat silloin kun ei ole kiire. Nyt tultiin lähtöselvitykseen kolme varttia ennen laivan lähtöaikaa 21:00 - ja suoraan laivaan, lähes eturiviin. Normaalisti kun on oikeasti ainakin olevinaan kiire joudutaan autolla "piippuhyllylle" johonkin tiukkaan koloseen josta päästään viimeisenä tai sitäkin myöhemmin liikkeelle. Nyt kun matkaa Ruotsin puolella on vajaa parisensataa kilometriä ja aikaa about kymmenen tuntia ollaan laivasta ensimmäisten joukossa ulkona. Kiitoksia, Mr. Murphy.
Vingåkeriin löytyi tiekartasta kaksi "hyvää" vaihtoehtoista reittiä, joista valittiin E4:n kautta tie 57:lle. Arvonta osui todella naukeasti, matkan varrella osuttiin Gnesta-nimiseen kylään, jossa oli alkamassa "maitolavan kierros". Runt Mjölkpallen Pokalen -nimisen rallikilpailun kilpailukeskuksesta ostimme 40 kruunulla pätkäkartan ja baanalle. Erikoiskokeet 1 ja 2 ehdittiin ajaa ennen sulkuaikaa läpi, sitten auto parkkiin ja tarpomaan reitinvarrelle. EK 1:n puolivälissä seisoskeltiin pellolla pari tuntia ja seurattiin paikallisten tommimäkisten touhua. Viitisenkymmentä autoa oli kisassa mukana ja viimeisen tultua siirryttiin parin kymmenen kilometrin päähän kisan kolmos- ja nelos EK:lle (sama tienpätkä ajettiin molempiin suuntiin, välissä tauko). Suosikkimme oli numerolla kymmenen startannut Golf, joka EK:lla 1 esitti hienon hartialukon luisuen jarrut pohjassa sulkunauhaa päin. Kolmospätkällä veijari oli jo ehtinyt mennä, mutta nelosella pienen töppyrän takaa tullut mutka yllätti toverimme ja ajolinjansa kulki metrin verran tien sivussa pientareella katselupaikamme ohitse.
Rallin seuraaminen kulutti aikaamme sen verran, että aiotut päiväunet ajokissa jäivät pitämättä. Katrineholmista löytyi kuin löytyikin pankkiautomaatti josta vokoteltiin kisan osallistumisrahat. Sitten lähtöpaikalle, katsastus ja lähtölupaa odottamaan. Illan pimetessä sateet olivat väistyneet ja tähtikirkas taivas valaisi matkaamme iltaseitsemän jälkeen reitille lähtiessämme. Olimme saaneet lähtöpaikan paikallisen kuuman ryhmän eteen, joten päätimme koittaa pysyä poissa jaloista. Vaikka SM-kulta olikin jo varmistunut tämän kilpailun ratamestarille kahden ensimmäisen osakilpailun jälkeen, mitteli muista mitalisijoista vielä viisi muuta paria.
Kisa käynnistyi siirtymällä moottoriradalle, jossa tiukka snurraus ja pari hyvää vanhaa peruskarttaa ajettiin läpi. Ruotsalaismääritteet eivät kovin varmoilta tuntuneet, V ja O menivät kerran sekaisin ja yksi määrite osui väärään tolppaan mutta ihan kohtuullisesti jakso läpi. Numeroidut kilvet tosin auttoivat huomattavasti. Perässämme lähteneet Haraldsson ja Andersson saivat meidät kiinni jakson loppupuolella. Annoimme kiltisti tietä ja tarrauduimme imuun - TK 2 ja pieni siirtymä.
Toinen suunnistusjakso alkoi 1:15.000 kartalla, jota piti tietysti lukea väärällä skaalalla, 450 metriä oli matkaa käännökseen, jota haettiin 900:ssa metrissä... urku auki takaisin, Holmgrenit taisivat mennä juuri, perään! Eipä ihan onnistunut, välimatkaa oli liikaa. Nyt ajettiin kolmen suunnistusjakson yhdistelmä. Kartat eivät olleet mitenkään järisyttävän vaikeita, mutta hämmästyttävän paljon alussa lähteneitä rupesi pyörimään jaloissa viitosjakson sorakuoppasnurrauksessa. Pientä (ilmeisesti) B-luokkalaisista koostunutta letkaa vedettiin perässä kohti jaksoryppään lopettanutta kuutos-TK:ta. Pientä tihkusadetta tuli paikoitellen ja "itäsuunta-Mars" oli kadonnut taivaalta.
Siirtymää taas ja tauon paikka. Järjestäjä tarjosi limut ja karkkia, sitten taas baanalle. Lyhyen jakson snurraus 1:2.000 kartalla ei ottanut osuakseen, aluksi nollaus väärässä paikassa ja lähes väärää reittiä pilalle, sitten pieni pomppaus määritteissä, väärä asemanumero ja korjaus. Yleisöllä oli hauskaa... (jep, yleisöä oli seuraamassa ko. jaksoa).
Siirtymä jälleen ja vaativuusaste kasvoi: 1:50.000 kartalla aloitettiin, sitten vanha 1:10.000 ja uusi 1:5.000, hauska 20 asteen muutos suunnassa kartan vaihdossa todella vaikeasti havaittavalle puiden oksien alta lähtevälle uralle (joka ei tietenkään löytynyt "heittämällä") ja jotain jäi uupumaan välistä. TK ja meno jatkui tauotta. Vanhaa peruskarttaa 1:10.000 ja uutta itse piirrettyä 1:2.000 sekä 1:5.000 skaaloissa. Varsinkin vanhat peruskartat välissä tuottivat ongelmia: talot kun olivat poistuneet maastosta ja lähdöt olivat paikoitelle vähän vaikeasti löydettävissä. Viimeinenkin kontrolli jaksolta oli löytynyt, mutta vielä pitäisi löytää TK. Todella vanha 1:50.000 kartta ja pieni kartoituslenkki sitten tähänkin ennen kuin TK lopulta löytyi.
Viimeisten kiusausten aika; siirtymä viimeiselle suunnistusalueelle. Jälleen vanhaa ja uutta mukavasti sekoitettuna. Vanhat 1:10.000 kartat loivat alueen rungon, johon itse piirretyt 1:2.000 pyöritykset upeasti liittyivät. Tällä jaksolla oli kilpailun ainoa I-taulu. Tuon taulun tunnus nähtiin väärin: IM olisi pitänyt olla, IN tuli kirjattua ja kymmenen minuutin turha aikasakko. IN:n ohje opasti "kierrä este sopivalla tavalla", käy muuten sitten mihin vaan kun oikein yrittää...
Maalissa oli jo koko kuuma ryhmä ja joitakin alkupään numeroita sinne saavuttuamme. Keulilla? Holmgrenit, 28,16. Haraldsson-Andersson hopealla (32,37) ja Hellanderit kolmantena (33,34). Ruotsin SM:n mitalit ovat siis
Meidän räpellys tuotti tulokseksi 1,07,56, jolla kisasta lohkesi sijoitus 13. Väärin nähty kilpi olisi auttanut kympin sakkiin ja pahimmat töhöt poissa viiden parhaan joukkoonkin olisi voinut olla mahkuja. Mutta upea oli kisa, parhaita Ruotsissa nähtyjä. Kartat oli siivottu erittäin selkeiksi ja reitti oli upeasti suunniteltu. Jäyniä oli enemmän kuin riittävästi.
Järjestäjä päätti palkita meidät parhaana ulkomaalaisten luokan osallistujana, B-luokan parhaat olisivatkin muuten jääneet ilman palkintoa (yleensä ulkomaalaiset määritellään B-luokkaan). Parhaasta B-luokan saavutuksesta vastasi Jan Sundgren-Kenneth Söderqvist tuloksella 1,20,32, jolla sijoitus oli 17. 32:sta lähteneestä lopulta tuloksen sai 29 autokuntaa.
Tarina jatkuu täällä.
