AS-kisatarinoita 2004


Aloitussivulle . Alkuvuosi 2004 . Omituista höpinää

Näitä tarinoita kirjoitteleepi "eräs autosuunnistaja". Aloitussivulta löytyy linkki mm. yhteystietoihini.

Viimeksi päivitetty 2005-10-12 - Oulun-viikonlopun "pikaraportti"

Sisällysluettelo: Oulun-viikonloppu 8.-9.10.2004 . PM-Kutunkierros Kokemäellä 28.8. . Armonlaakson ajo Turussa 27.8. . Siva-AS ja Otso-AS harjoitusajot Joensuussa 21.8. . Aprilli-ST Valkeakoskella 14.8. . Hellelenkki Rantasalmella 24.7. . Alkuvuosi 2004


Heh, höpinäosasto on ollut taas suorastaan omituisen hiljainen. Syyskuun mahtavaa lukupakettia yhä odoteltaessa lyhyttä kommentointia Oulun-viikonlopusta. Perjantain MA-luokan voitto antoi lisää itseluottamusta SM-osakilpailuun vaan kuinkas sitten kävikään... Mikä se ahneen loppu nyt taas sitten oikein balttiarallaa olikaan ;-)


Potnapekan lenkki ja kauden kolmas SM-osakilpailu Tervalenkki Oulussa 8.-9.10.2004

Oltiin vähän Oulussa voittelemassa ja keskeyttelemässä (varjele luoja etten enää käytä näitä muoti-ilmauksia enää missään - eihän tämä edes näytä sarkasmilta ilman sulkuja ja tätä selostusta). Eipä ollut ihan ensimmäinen kerta kun Oulun SM-kisasta tulee Radisson SAS:n pihaan raato.

Perjantai 2004-10-08. 650 km siirtymä Lohjalta Scuderia Palas'n kansalliseen AS-kisaan Potnapekan lenkkiin. Lyhyt ja tiivis suunnistuspaketti ajettiin tähtikirkkaassa nollakelissä Iinatissa, Kempeleessä ja - Iinatissa.

Kompussamme tuntui olevan jotain hämärää, koska AT-pisteisiin meille tuli liikaa ennakkoa. Vajaa puolitoistatuntisessa kisassa ajoimme suurimman osan ajasta keskinopeusmittari nollilla. Kolmella väli-AT:lla olimme vähän myöhässä omista tumpeloinneista johtuen, muut AT:t ajoimme nollilla oman mittarimme mukaan. Silti ennakkopisteitä kolmelta asemalta: 45+110+30. JAT-asemilla huomioitiin jakson pituus - ja hieman odoteltiin (onneksi!) Lähes puolet tuosta meidän lopputuloksena saavuttamastamme 377:stä ennakoita! Luokkavoitto, mutta ei pelkästään omaa hyvyyttä vaan myös muiden sähellystä: luntti-nimiseen paikkaan sääntöjen vastaisesti asematunnuksia kirjoittelevat eivät osanneet tehdä kopiointia kilpailukorttiin oikein ja pusikossa piti vähän autoakin varoa - vai miten se nyt meni...

Lauantaiaamuna tarkastimme mittarin ajamalla peräkkäin Subarulla ja Daihatsulla. Samaa näyttivät molemmat. OK, ehkä me sittenkin vain oioimme, koska ennakoita ei ollut muilla. Vai olisiko ollut niin, että muut olivat myöhässä, me emme ja ihanneajat olivat väärin laskettuja? Nääh... aivan sama. Vain voittajat muistetaan!

SM-kisa Tervalenkki järjestettiin 2004-10-09 lauantai-illan ratoksi. AL-Oulun luottomiehen Hannu Soramäen lähes kaksi kuukautta kypsyttämää keitosta olimme odottaneet vesi kielellä juhannuksesta asti. Ilma oli edelleen kuulas ja menossa pakkaselle auringon laskettua. Tiet olivat kuitenkin kuivia joten liukkautta ei taida olla odotettavissa.

Startti tapahtui Ouluntullin huoltoaseman pihasta. Pääsimme heti hyvään rytmiin (niin pitikin, koska pila alkoi lähtöautolta). Vain viisi pientä minuuttia ja pitkät valot hävisivät. Lähes totaalinen pimeys yllätti, pelkät parkit jäivät palamaan. Lähivalot saatiin päälle, samoin sumuvalot, joten matka jatkui viivaa siististi seuraten JAT:lle asti. Vähävaloisuudesta huolimatta (tai ehkä siitä johtuen) taisimme olla jakson toiseksi nopein pari. Toisaalta, meiltä jäi yksi tarkastusasema käymättä eli se siitä henkselien paukuttelusta. JAT:n jälkeen autosta vauhdilla ulos ja etsimään sähkövikaa sulakkeista - jotka olivat kuitenkin kaikki ehjiä. Kartturin sylissä makoilleen nitojan luulimme tässä kohdassa pompanneen maastoon (autostahan se sittemmin löytyi kun purettiin hitsausprojektia varten sisustusta). Työvälineen puutos huomattiin pian kun piti nitoa seuraava kisakartta mittarintarkastusmatkaa jo ajaessamme. Pari ahaa-elämystä mittiksen tiukoissa mutkissa kun ei surkeilla valoilla nähnyt kuin parikymmentä metriä... Maalarinteippiä ei autosta löytynyt, mutta roudarinteippiä oli täysi rulla. Siis siististi kohtuujäreällä teipillä peitteitä kiinni kartoihin... ja sormiin myös.

JRT1:ltä lähdettiin etenemään kuoppaista ja pehmeää uraa. Auton takaa alkoi kuulua kolkotusta. Iskarin yläpää? Matkan jatkuessa kolkotus koveni, joten vauhti hiljeni. Myöhiä tuli muttei mitään mahdotonta. Pirullinen oli ajaa eikä voitu pitää vauhtia kun ei ollut kunnon valoja ja takapäässä kolisi. Eikä ajourakaan ollut ihan paras mahdollinen ajettava, pohjapanssari pöllytti rengasurien välistä pehmeää hiekkaa. Seuraavan jakson suunnistusosuudelle päästiin lähes suoraan edelliseltä pilalta, vain hyvin lyhyen siirtymän jälkeen. Vaihtopistettä ei huomioitu ja ennakossa AT:lle (vaihtopisteen linjaa ei nähty ja - taisi tosiaan jäädä kertomatta kuskille "piste"). Kolina koveni, ja vaikkei ohjauksessa tai auton käytöksessä tuntunutkaan mitään isompaa ongelmaa olevan oli pakko pysähtyä tarkastamaan mikä on vialla. Takaa oikean pitkittäistukivarren etukorvake oli repeytynyt irti. Vauhti hiljeni entisestään, mutta ihan kohtuullisesti oltiin vielä mukana. Kuski tosin ilmoitti ettei pysty keskittymään ajamiseen kun kolinat ja valojen puute häiritsee. Psyykkasin vähän; kiitin siitä, että hän yleensä saa minut rauhoittuman kun on jotain probleemaa ja sanoin haluavani tehdä vastapalveluksena saman hänelle, sanoin että kaikki kilvet otetan kyytiin ja sillä saadaan kelpo tulos. Pieni vapautunut nauru ja seuraava JRT.

Aikaa oli muutama minuutti joten menin roplaamaan johtoja. Pitkät valot alkoivat toimia! Tämä on hyvä enne jos mikä (niinkuin oli sekin, että molempiin viikonlopun ajoihin olimme saaneet saman lähtöajan). Kartat kouraan ja teipillä peitteet niihin kiinni - ja pimeys. Lähivaloilla kolkotelimme sitten eteenpäin ja nyt aloimme hiukan molemmat hermostua vauhdin puutteeseen; normaalia tempoa ei vain voinut pitää päällä kun ei nähnyt mitään ja se kolina alkoi käydä hermoille. Sitten putoaminen kartalta ja hetki sähläystä. Reitin jatkolle löydettiin kyllä, mutta sähläys ei loppunut; pian kuului kova klonk-klonk ja auto pysähtyi kuin seinään mutta jatkoi sitten vielä liikettä uuden kolinan säestämänä. Se oli sitten siinä, väistettiin perässämme tulleet ja aloitettiin yösuunnistusosuus taskulampun valossa jalkaisin kohti JATia. Ihan vähäsen harmitti...

Auto saatiin ajetuksi trailerille kilkatuksen säestämänä. Äänet kuulostivat rikkinäiseltä kardaanin ristikolta, mutta kulmavaihteesta vika löytyi. Tuloslaskennassa riitti selkääntaputtajia, kiitokset kaikille teille, tiedätte keitä olette!

Rofan kanssa yhdessä ajetuista kisoista tuli nyt ensimmäinen keskeytys, eli tilastollisesti se oli tulossa. Harmittaa tietysti, että se osui SM-kisaan eikä esim. Potnapekan lenkkiin... eikä saatu mitään ennakkovaroitusta, kaikki tuli suoraan silmille ja hyvään SM-sarjaan tuli ikävä särö. Mutta: tästä noustaan, sano.


Kolmastoista Kutunkierros, Kokemäki, 2004-08-28

Pohjoismaiden mestaruussarjan ja B-cupin päätöskilpailu alkoi jo ajoissa iltapäivällä. Auringonpaiste ja rankat sadekuurot vuorottelivat odotellessamme lähtöaikaamme 14:36. Lähtöajallamme sade taukosi. Kannustusjoukot tienvarressa heiluttivat Suomen lippua aloittaessamme nelituntisen taipaleemme. Ensimmäisellä pistevälillä napattiin palauttava miehitetty asema, joka oli B-luokkaa varten viritetty, ohjeen ansiosta seuraava RT jäi joiltakin käymättä… Toinen MRT löytyi heti edellisen ohjeiden päätyttyä; sitten mittarintarkastusmatka.

Siirtymäluonteinen jakso ajettiin kokonaisuudessaan aika-ajolla ja aikaa oli runsaasti. Jakson päättävälle JAT-asemalle ajoa odotellessamme saimme seurata tien oikealla puolella olevan ison sorakuopan poluilla arpovia ulkomaalaisia. JAT-asema-auton toisella puolella olleelta JRT:ltä saatiin uudet kartat ja matka jatkui.

Kuopalla pääsimme nauttimaan kuopan nopeavauhtisista huoltoteistä. Suurin ongelma tuli heti alkuun: kartan lyhyt vallinpätkä ei tahtonut maastosta erottua ja ylimääräisiä kuvioita tuli meillekin. Muuten kartat olivat todella tarkkoja ja niistä oli sopivasti poistettu suunnistuksessa tarpeettomia karttamerkkejä. Jokaiselle käännökselle ja RT-asemalle löytyi aina kiistaton peruste. Ulkomaalaisia pyöri jaloissa enemmänkin kuin omiksi tarpeiksi, suurin ongelma oli erän mustan Audin ohitus: PM-sarjassa jäännöspisteitä keikkakuskina keräillyt ruotsalaiskaveri ei välittänyt tippaakaan merkeistämme eikä halunnut antaa tietä. Tietysti heti ohituksen jälkeen seuraava risteys pitkäksi… Pari minuuttia tuli myöhiä, ei paha, arvelimme. Useita ulkomaalaisia jäi taakse.

Siirtymää pieni pala ja Kekkilän turvetuotantoalueelle. JRT jakoi jälleen suunnistusalueen kartat. Neljän minuutin jakso oli aikataulullisesti löysäksi mitoitettu, totesimme. JRT-auton toiselle puolelle JAT:lle oli tulossa suomalaispari, jolla ei näyttänyt olevan kiire. Turvepakkaamon huoltoteillä tovin ajettuamme totesimme saman: parikymmentä sekuntia jäi aikaa odottaa ihanneaikaa.

Lyhyt siirtymä jälleen ja omituisen lyhyt piha-alueen parilla silmukalla kiepsaissut jakso. JAT-asemaa ihmeteltiin, meistä pelkkä AT olisi tässä riittänyt. Eihän tällaisessa voi myöhiä tulla. Peruskartalla pieneen kuoppaan ja taas sama tilanne: lyhyt jakso ja JAT lähes nollilla. Onpas tämä helppoa sen kakkosjakson jälkeen. Seuraava JRT löytyi pienen avokallion päältä tien vierestä. Tässä oli lyhyt tauko ja neljä edellämme lähtenyttä autoa odotteli lähtövuoroaan. Sade kasteli maisemaa, vaihteeksi.

Tauko oli pian ohi ja matka jatkui uusilla kartoilla. Pikkupila avokallioilla, varsin mutaisessa paikassa. Edellämme lähtenyt Country Golf vaikutti maastoon paremmin sopivalta kuin pikku-Daihatsumme…Tietä saatiin sangen helposti, mutta puolisen minuuttia myöhässä jakson päähän. Siirtymänoloiselle ajelulle taas. Hienoja vanhoja karttoja ja muutama RT mukana taas nollilla jakson päähän. Sitten alkoikin tulla taas vauhtia: isoon sorakuoppaan johtavalla tiellä oli JRT, josta saaduilla kartoilla pyörittiin pitkästä aikaa kunnon pyöritys. Järilänharjun kuoppia pyörittiin myös viime vuonna; silloin päänvaivaa aiheutti suljettu portti. Nyt olivat portit auki (mutta C-luokalla oli joku ollut taas kiinni) ja erittäin nautittava ja nopea jakso päättyi minuutin verran myöhässä. Sitten tauolle. Miltei kolme tuntia oltiin jo ajettu mutta varsin vähäiseltä tuntui virhepisteiden määrä. Huoltojoukolle taukopaikalla heitin arvion: kotimaisten keulassa on noin 200 pistettä. Ei hullummin arvioitu: tässä kohtaa Markku ja Stefan olivat keränneet 180 virhepistettä, meille niitä oli kerääntynyt hiukan yli 200.

Tauon jälkeen jatkettiin samaa rataa: siirtymäluontoista ajelua, sitten lyhyt rypistys pienessä kuopassa ja matka jatkui JRT:lle Kokemäen jokkisradalle. Ajomääräyksen perusteella kilpailu alkoi nyt kiristyä; vaadittava nopeuspyynti loikkasi kertaluokkaa ylemmäs. Radalla pyöri useita autoja ja reitillä oli joitakin todella märkiä paikkoja. Yhdestä isosta lätäköstä ajettiin läpi pariin kertaan ja siitä saivat kisaa seuraamassa olleet napsittua makeita kuvia. Tähän asti suht puhtaana pysynyt auto sai kertalaakista rapakuorrutuksen päällensä; jakson päässä minuutti myöhiä.

rapaa...
Kiitokset Mika Koivuselle kuvan lainasta!

Siirtymä viimeiselle suunnistusjaksolle, jossa JRT:llä ihanneaikaa odotellessa oli juuri sopivasti aikaa puhdistaa auton lasit…

Tämä toiseksi viimeinen jakso oli ajateltu loppuhuipennukseksi ja sellaisena se mainiosti toimikin. Ylitiukka nopeuspyynti ja tarkkoja RT-asemia, kymmenen minuutin ajon jälkeen lähes kolme minuuttia ihanneajasta jääneenä JAT:lle varsin tyytyväisenä omaan suoritukseen. Yli puolet virhepisteistämme tuli tauon jälkeisen kolmen vartin aikana… Viimeinen jakso oli vain siirtymä kilpailukeskukseen.

Tuloslaskenta sai tulokseksemme 459 pistettä, mikä on kauden kotimaisissa kisoissa paras saldo. Näytti siltä, että sijoitus tulee olemaan kolmen parhaan joukossa. Tällä tuloksella PM-sarjan kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen tuntui mahdolliselta.

Lopputuloksena sijoituimme lopulta toiseksi, vajaan kaksi minuuttia voittajille jääneenä, mutta reilun parikymmentä minuuttia kolmannen edellä. PM-sarjan mukavasti ristiin menneiden sijoitusten ansiosta Suomeen saatiin PM-kulta ja pronssi. Meillä sijoitus sarjan kolmanneksi parhaana suomalaisparina oli kymmenes.

Kilpailukeskuksessa käydyissä monissa keskustelussa todettiin kilpailun olleen liian helpon. Helppous on kuitenkin asia, jota ratamestarin on vaikea arvioida etukäteen, sen sijaan jälkiviisas on helppo olla. Meistä kilpailu oli kotimaisista kauden kisoista paras: todella siistit, tarkat ja hyvälaatuiset kartat (vaikka katsomon puolella kilpailua seurannut lajiryhmän päällikkö löysikin niistä virheitä - jotka allekirjoittaneesta vaikuttivat lähinnä näkemyseroilta), tarkka reittiviiva, ajatuksella suunniteltu reitti, jossa ei vaarallisia ristikkäin- tai vastakkainajopaikkoja, vaihtelevia jaksoja sekä sopiva, loppua kohti kiristynyt aikataulu. Erityiskiitos loistavasti maastoon laitetuista RT-asematauluista: kaikki näkyivät selvästi oikeaa reittiä ajettaessa, tällä kaudella on varsin harvoin ollut näin. Tarkkuudesta vielä sen verran, että meillä oli koko kilpailusta vain yksi ylimääräinen RT-merkintä kilpailun toiseksi viimeiseltä jaksolta ja sekin tuli mukaan kun RT-tunnus näkyi niin kauas… lähelle päästyämme huomattiin, että ei tämä vaan tuo toinen - mutta numerot oli jo kirjoitettu korttiin.


2004-08-27 Ei armoa laaksossa…

Iltakahdeksalta auringon vielä mollottaessa reilusti puiden latvojen yläpuolella lähdettiin pyörimään Turun lentoaseman ympärillä autosuunnistusteitä. Aluksi 25 minuutin siirtymä johon sisältyi taukoa kymmenen minuuttia. Kartat olivat kooltaan A4 ja punainen väri olisi saanut olla enemmän keltainen (tai ainakin vaaleampi). Sitten sorakuoppaan, jossa löysähköllä 30 km/h pyynnillä pari pitkää pisteväliä. Jakson päättävällä AT:lla 16 sekuntia ennakossa vaikka ihanneaikaa hetki odotettiinkin.

Pieni siirtymä ja AT:n kautta hiukan pienemmille metsäautoteille. Viikon sateet olivat tehneet urista paikoitellen todella liukkaita, mutta annettiin ravan lentää. Jakso päättyi omituisesti keskelle aluetta, yhdeksäntoista sekuntia ihanneajasta jääneenä vaikka taas mittari nollilla asemalle.

Minuutin tauko ja AT-ansaa odotellessa ajettiin varovasti kohti isoa tietä. JRT jakoi uusia karttoja ja nyt mentiin metsään. Todella pienimuotoista "pitsinnypläystä" paikassa, jossa polkuja oli vierivieressä. Rauhallisesti analysoiden aina vaan uudestaan kunnes saatiin oikea reitti ajettua. Jakson päässä oli mehukas jekku: asemalle piti ajaa tolpan takaa tolpassa kiinni - eihän siitä pääse totesi moni. No ei päässyt ei, mutta miehitetty kontrolli antoi ohjeen: kierrä kasa ja olet vaihtopisteessä. Seitsemän minuuttia myöhässä.

Hyvin lyhyt siirtymä ja oltiin menossa isoon sorakuoppaan. Ratkaisun paikkaakohan tässä oltiin ajateltu, paljon tarkkoja suunnistuspisteitä. Ja myös paljon muiden luokkien RT-asemia, joita piti koittaa väistellä… Yli kymmenen minuuttia ihanneajasta jääneenä, mutta kaikki reittitunnukset mukana viimeiselle julkiselle AT-asemalle. Tiivis parituntinen oli kulunut ja suuri keltainen kuu oli noussut maisemaa valaisemaan.

Vielä siirtymä maaliin… vai hetkinen, onhan tässä sittenkin suunnistusta. Hevosenkenkiä, ne ovat aina maittaneet todella mainiosti. "Siirtymältä" löytyi lopulta viisi kontrollia, joista yksi miehitetty.

Seitsemän lähteneen M-luokan parin joukossa sijoituttiin lopulta loistavasti piikkipaikalle. Ainuttakaan RT-asemaa ei jäänyt löytymättä! Alkoi keskittyminen lauantain PM-finaaliin.

Kiitoksia mukavasta syntymäpäivälahjasta, NaSU!


Harjoitusajolauantai Pohjois-Karjalalaisissa maisemissa 2004-08-21

Kontiolahden autosuunnistajat eivät hakeneetkaan II Otso-AS:lle aluekilpailun arvoa vaan päättivät ajattaa kaksi harjoitusajoa. Harmi sinänsä, kilpailuja ei ole liikaa muutenkaan. Viimeinen mahdollisuus harjoitella ennen PM-viikonloppua, joten Daihatsu lavetille ja Nissanin perään… Puoli kuusi aamulla startattiin Lohjalta kohti Joensuuta. Pohjois-Karjalaa oli ravistellut rajumyrsky, Lahden kohdalla ajaessamme radiouutisissa kerrottiin "Kontiolahdella edelleen olevan joitakin talouksia ilman sähköä"… Rankkasade "yllätti" meidät pian Heinolan jälkeen, mutta onneksi sadetta kesti vain hetken.

Harjoitusajoista ensimmäinen, II Siva AS (Siva = sikavaikea), oli pituudeltaan lähes kolme tuntia. Lähtöpaikalla oli ystävällinen huomautus, jonka mukaan konkariparien kannattaa pitää kiirettä, mikäli haluaa ehtiä illan harjoitusajoon. Joensuun lentokentän maastot on nuohottu moneen kertaan eikä varsinaisia yllätyksiä tullut. Aikataulussa oli kohtuullisen helppo pysyä, joten olimme maalissa ihan hyvään aikaan. Kolme puuttuvaa asemaa ja kolmisen minuuttia myöhiä; erittäin nautittava autosuunnistusajo. Kymmenen euron osallistumismaksu tähän tapahtumaan tuntui pilkkahinnalta... Tulosluettelossa saatiin syntymään kauden suurin marginaali taaksepäin: ykköspaikka tuli 1970 pisteellä, kakkoseksi ajaneilla Savolaisilla 5220.

Tunnin verran taukoa ja startti seuraavaan harjoitusajoon. Tämä toinen oli aloittelevan polven tekemä, ja lähtöpaikalla meille kerrottiin että ihan kaikki ei välttämättä ole niin hyvin kohdillaan kuin oli aamupäivän harjoitusajossa. Tällä kertaa ajolla oli mittaa tunnin verran. Samat alueet ja hiukan lisää (!) mutta nyt ei jääty pyörimään alueille. Yksi puuttuva asema ja (turhaan) AT:n pelossa ennakoita aluksi varoen saatiin myöhääkin useita minuutteja. No, tuli tsekattua yksi hieman hankalahko kuoppa siellä viimeisellä jaksolla... ei sinne ollut tarkoitettu pudotettavaksi, mutta onneksi Daihatsu jaksoi nousta sieltä poiskin...

Jälkimmäisestä harjoitusajosta jaettiin palkintokin! Kerrassaan mukava lauantaipäivä, josta suuret kiitokset Kontiolahden seudun autosuunnistajille. Harmi, että seuran jäsenmäärä on pienentynyt niin rajusti ettei kilpailuja pysty järjestämään. Toivottavasti ei kuitenkaan ollut viimeinen kerta kun autosuunnistusta ajettiin Joensuun nurkilla.


Aprillia Valkeakoskella 14.8.

VaToSUA:n AS-aktiiveilla näyttää virtaa riittävän. Kalenterin ulkopuolinen kisa tuli mukavasti lopettamaan kesätauon. Lähes viisikymmentä paria oli tullut mittelemään paremmuudesta, M-luokkaa tosin vain kuusi. Lohjalla sää oli pilvinen, mutta Valkeakoskella oli mitä hienoin kesäsää kun lähdimme suoritukseemme kahdeksan minuuttia ennen viittä iltapäivällä. Pitkästä aikaa taas oli mukana emit-ajanotto, joten järjestäjällä on vapaammat kädet sijoitella ennakko-AT- ja MRT-asemia.

Kilpailu alkoi ammattikoulun pihassa tehdyllä pikapyrähdyksellä, jossa ei ollut RT-asemia. Mittarintarkastusmatka ja pieni peruskarttasuunnistus jossa kuitattiin edellämme startannut Audi. Pusikoitunut sorakuoppa ja jakso ohi. Joitakin RT-asemia oli vaikea havaita, asemakilpien mustakeltainen väritys ei aurinkoisena päivänä oikein tahdo maastosta erottua. Etenkään kun asemakilpi on runsaslehtiseen puskaan kiinnitetty.

Vanhalla peruskartalla jatkettiin kohti Toijalaa. Kisan ensimmäinen miehitetty RT kertoi, että vanha tie on ajamattomassa kunnossa ja matkaa jatketaan uutta tietä pitkin. MRT:n ohjeen otsikossa ollut "Lisäajo-ohje 2" taas oli järjestäjän psykologinen kikka, ajateltiin. Eihän tätä ennen ollut edes mitään sellaista paikkaa, jossa oltaisiin voitu tehdä suunnistusvirhe, vai? Pieni pyörähdys lastausalueella ja taas peruskartalle. Pyynti oli sopivanoloinen, hieman tosin ihmetytti miksei väli-AT-asemia ole enempää tarkkailemassa aikataulussa pysymistä. Emit-asemille kun ei eväspusseja ja kelloja tarvitse viedä. Pistevälillä 17-18 oli sitten miehitetty AT, johon ilmeisesti moni otti ennakkopisteitä. Meillekin riitti kymmenkunta, vaikka kuinka oli "tiedossa" että jossain tuo AT on varmasti…

Neljäs jakso oli hyvin lyhyt rypistys puretun teollisuushallin raunioilla ja sitten tauolle. Taukopaikalle olisi kartan mukaan pitänyt ajaa pensaan läpi… no, sattuuhan sitä pientä kun paljon tekee. Edellämme oli vielä yksi M-luokan kilpailijapari, joka päätti jättää tauon pitämättä ja suunnisti JRT:lle B-luokan vanavedessä. Meillä on siis reilusti vapaata tilaa edessämme. Sorakuoppa ja iso sellainen. Yhtä lenkkiä hieman ihmeteltiin, maasto oli läpipääsemätön eikä jälkiä näkynyt. Hiukan myöhemmin sitten pyörähti iso kivenmurikka auton alla vääntäen toisen poikittaisen tukivarren. Kuopan takimmaisessa nurkassa oli Valkosen Juki kuvaamassa ja kuten tunnettua, silloin on jossain tarkka RT. Lepikoitunut osa kuopasta ei ollut ihan sieltä selkeimmästä päästä suunnistaa ja tietysti yksi RT jäi - siihen kuvaajan auton lähelle.

Peruskartalla kohti Sääksmäkeä. Vanhat kartat oli unohtunut päivittää, pystyimme kyllä seuraamaan että tuolla se reitti kulkee karttojen mukaan… mutta kun ei sinne mitenkään pääse niin ajetaan tätä vetävää tietä. Pian tuli edellisviikonloppu mieleen: kun viimein pääsikin sinne vanhalle tielle tuli ikääntynyt nainen vastaan käsiään villisti heiluttaen. Ilmeestä päätellen edellämme ajaneet C-, B- ja M-luokan parit olivat "tädin" suututtaneet pahanpäiväisesti, ei tehnyt mieli lähteä kysymään mistä on kyse vaan palasimme uudelle tielle ja porhalsimme oikealle uralle toista kautta. Juuri RT:lle asti kerittiin kun paikkakuntalainen taas juoksi kohti ja "kädet heilu, jalat heilu" ja huulet kävi käsien lailla vinhasti. Auto ympäri ja matka jatkui, tällä vanhalla tiellä oli toinenkin RT ja sitten JRT:lle hakemaan lisää karttoja.

Pieni vanha sorakuoppa-alue ja taas peruskartalle. Pienipiirteinen ja ahdas pihapiiri pienellä pyynnillä (nollilla), erään B-luokan parin Ford oli hyytynyt reitin varteen. GT-kartalla kohti Valkeakoskea vielä pienen piha-alueen kautta (miksi ei ollut AT-asemaa?) ja sitten siirtymä Valkeakoskelle. Maaliin ajettiin koulun pihan toisesta liittymästä, mutta maaliauto oli laitettu siten, että väärää tietä pihalle ajaneet voivat todeta tulotien olleen väärän.

Se lisäajo-ohje 2 oli sitten, kuten arvelimmekin, MAB:lle ensimmäinen. Hieno, lähes kolmetuntinen aluekisa muutamia kauneusvirheitä lukuun ottamatta. Kartat ja viivat olivat huippusiistejä. Huhu kertoi, että ratamestari oli tehnyt kansallista kisaa kunnes lajiryhmän päällikkö nettikirjoittelussaan ilmoitti ettei niitä kalenterin ulkopuolisia kansallisia kisoja ihan noin vain tehdäkään… ja vielä valvonnassa oli (onneksi) kolme jaksoa siirretty naftaliiniin. Kisan ennakkosuosikkina startanneet Esa Y. ja Jari K. hoitivat hommansa puolitosissaan ja kaksi puuttuvaa asemaa ja ennakkopisteet pitivät huolen siitä, että kolmen parhaan joukkoon ei ollut asiaa. Ykköspaikalle "kohelsivat" reittivirheittä Pätkä ja Jarkko (Golf ei ollut ihan joka paikkaan mahtunut, lommoista päätellen). Me jäimme sadan pisteen verran yhden puuttuvan RT:n kanssa.


Hienon kisan kakkospalkintona saatiin komeat lasiveistokset, kuskille kala ja kartturille (kartanlukunopeudesta kertova) etana.

A-luokasta tuli M-luokkaan uusi kilpailijapari ikinuoren Kalevi Kaijan saatua vaihteeksi nousupisteet luokkanousua varten täyteen. Ja ihan tiedoksi, Kale, jos satut tämän lukemaan, Rolfin kanssa edustamme Lohjan Urheiluautoilijoita, ei Autoliittoa.


31. Hellelenkki 24.7.

Mikkelin, Rantasalmen ja Savonlinnan urheiluautoilijoiden kalenterin ulkopuolinen yhteisproduktio. Haikosen Ami oli taas kerännyt "kuolleeksikin" määritellyn AS-alueen kovimpia nimiä viettämään kisanteossa kallisarvoista vapaa-aikaansa nykyisiä AS-harrastajia palvellakseen. Neljääkymmentäkolmea harrastajaparia. Kilpailussa ei ole peitteitä vaan punainen reittiviiva harmaassa kartassa (erikoista eikä ainakaan meidän mieleen); 15 kilpailukorttia ja vekkulisti vaakasuuntaan aseteltu hankalalukuinen ajomääräys.

Kallislahdelta startattiin matkaan klo 15:30 kohti Sulkavaa."Vanhanpohjat" oli helppo löytää, mutta sorakuopassa oikeiden asemien löytäminen olikin työn takana. Hurjan pelkistetty kartta, punainen peiteviiva harmaassa kartassa ja valtava määrä RT-asemakilpiä näkyvissä. Nyt selvisi miksi kortteja jaettiin peräti viisitoista kappaletta. Reilu puolituntinen takana, puolitoista korttia täynnä ja reilu kuusi minuuttia myöhiä. Neljä puuttuvaa asemaa. Aika rankka alku.

Lyhyt siirtymä JRT:lle. Iiro ja Reijo lähtivät Seatillaan JRT:ltä tullessamme paikalle. Asemamiehet ihmettelivät miksi sellaista autoa tässä harrastuksessa käytetään, eihän tehoilla tee autosuunnistuksessa mitään (niinpä niin). Lyhyt sorakuopparypistys joka meiltä onnistui kohtuullisesti pisteiden kannalta, mutta vaikeuksia oli, osin punaisen reittiviivan syystä.

Helle rassasi miehistöä ja vettä kului kun ajettiin "siirtymää" kohti Rantasalmea. Pihan ympäri pienen metsälenkin kautta, pieni saha-alue (jossa "hieman" viivan muotoja ihmeteltiin) ja JAT. No tästä ei paljoa virhepisteitä tullut. Sijoitus tällä hetkellä toinen. Tästä isolle sahalle joka oli meille ensimmäinen murheenkryyni. Ennakko-AT:lle tultiin 1:10.000 kartalla nollilla, mutta 15 ennakkopistettä ropsahti. Matka jatkui vielä tällä pistevälillä ihan oikein, mutta sitten tuli kartanlukuun totaalinen stoppi. Pistevälillä 26-27 oli turha kiertosuuntanuoli joka sai arvuuttelemaan RT:n 77 kohtaloa: onko viiva kiinni vai miksi tuo nuoli on piirretty? No, eipä se sitten kuulunut kuin kerran. Vaikea oli kisassa punaisesta viivasta sanoa oliko lenkki kiinni vai ei. Pisteessä 26 siirryttiin helponnäköiseen 1:5.000 karttaan, mutta sitten jo ensimmäinen risteys ja väärä suunta. A-lenkin apukirjain ihmetytti ja viivaa väärään suuntaan. RT92 pois, mikähän tuonkin teki niin vaikeaksi. Jyvä alkoi taas löytyä, mutta vielä RT37 ennen JAT4:ää jäi näkemättä. Tauolle kivasti B-luokan seassa. Radanvarressa vietettiin taukoa vailla mitään mukavuuksia.

Tauon jälkeen makea teollisuuslaitos/sorakuoppa -jakso joka tuntui menevän vaihteeksi ihan hyvin, vaan kolme puuttuvaa asemaa kertoi tuloslaskenta. Peruskartalle ja pikkunäppärä suunnistus väli-AT:lle ennen tankkaustaukoa. Tässä olisi ollut parempi taukopaikka kuin siellä radanvarressa. Tauko oli hieman lyhyehkö teekupillisen ja sämpylän nauttimiseen, kymmenen minuutin ajoajasta kun kolme minuuttia kului reitin ajamiseen. Jollekin A:n parille taisi tauko jäädä kokonaan pitämättä, koska väli-AT:lla oli jo yli kymmenen minuuttia myöhiä… Toista väli-AT:ta odotellessa hissuteltiin peruskarttajaksoa läpi. Väli-AT:ta ei tullut ja pyynti oli sopiva: nollatulos. Vauhti nousee…

Kisamme kaatui lopullisesti seitsemänteen jaksoon, josta päällimmäisenä jäi mieleen pitsinnypläyspätkän jälkeen väärälle tielle lähtö (ratamestarin mainio jekku), kilometrin kierros ja väli-AT:lla kuusi minuuttia myöhässä. Sitten sorakuoppaan, pientä metsäautotietä ja takaisin kuoppaan - ja PAU nyrkki sivulasista sisään. RT:llä 31 hyökkäsi kimppuumme isokokoinen kaveri suoraan Ohrankämmenten kimpusta. Pikainen siirtymä 50 metrin päässä olevalle tielle, jossa totesimme kaverin lähtevän pakulla tiehensä. Kuskin niska täynnä lasinsirpaleita jatkoimme matkaa, sillä ei tullut mieleenkään jäädä odottamaan kaveria palaavaksi, kenties haulikon kera. Saatika lähteä perään selvittämään syytä tapahtumalle. Varovasti edeten matka jatkui, mutta eipä juuri sanottavaa jatkosta. Kartturilla jäi yksi lenkki lukematta (kaksi puuttuvaa RT-asemaa) ja vauhtia ei tosiaankaan voinut pitää kun lasinsirpaleet nipistelivät kuskia. Vielä yksi jakso. JAT odotutti ylämäessä, huono paikka seisottaa kilpailijoita ja hankalaa JAT:n henkilökunnalle seurata kilpailijoiden saapumista asemalle. Karttojen jakaminen tällaiselta asemalta, johon tulee ruuhkaa on mielestäni hieman kyseenalaista. Seuraavan jakson ennakko-AT:n muuttaminen kartanjakopaikaksi olisi ollut hyvä ratkaisu.

Viimeisen jakson parhaasta suorituksesta oltiin luvattu erikoispalkinto, jota tietysti piti yrittää ("huolellisesti nyt"). Suoritustamme varjosti liikaa edellisen jakson tapahtuma eikä suoritusta voi hyvällä tahdollakaan sanoa normaaliksi. Kuin kruununa tähän vallin takana olleesta asemasta näkemättä läpi. ("eikö ollut asemaa?" - "ei ainakaan näkynyt" - "no, ei sitten…").

Maalipaikalla sitten fiilisteltiin tapahtumia. Järjestäjä tietysti pahoitteli tapahtumaa. No, minkäs sille järjestäjä mahtaa jos joku kylähullu ottaa oikeuden omiin käsiinsä. Kilpailun johtaja lupasi selvittää asiaa ja tiedusteli vahinkoja muiltakin kilpailijoilta. Neljään autoon oli veijari tehnyt kattoon lommoja. Meidän sivulasin rikkominen oli lopulta laittanut niitin hajotusvimmalle: käteen oli tullut pahoja haavoja, joista seurasi sairaalareissu.

Tuloslaskenta ei ollut lännen nopeinta laadultaan, joten tiedustelimme josko voisimme lähteä kotimatkalle. Reilut toistakymmentä puuttuvaa RT-merkintää varmisti sen, että palkittavien joukossa emme todellakaan olleet. Kisa sinällään oli todella nautittava; ajettavaa ja jekkuja oli enemmän kuin SM-kisaa varten. Joistakin RT-asemista, taukopaikasta ja varsinkin kartan ja peiteviivan väristä jäi kyllä jotain sanottavaa (M-luokan voittajallakin peräti seitsemän puuttuvaa), kisasta jäi kuitenkin päällimmäiseksi mieleen valitettavasti kisan toiseksi viimeinen jakso.