AS-kisatarinoita 2003

Näitä tarinoita kirjoitteleepi "eräs autosuunnistaja". Aloitussivulta löytyy linkki mm. yhteystietoihini.

Talven 2003 omituiset höpinät

Sisällysluettelo: Tuoreimmat jutut 2003 . Harjoitusajo Kievarin kierous 8.3.2003 . Kievarin kierros 15.2.2003 . SM Nuukan pojan eksytys 8.2.2003 . 9. Kevät-sprint 1.2.2003 . UFAK-sprint 25.1.2003 . Sukkula-sprint 25.1.2003 . Harjoitusajo Kiikoisissa 19.1.2003 . Renko-sprint 18.1.2003 . Harjoitusajo Kiikoisissa 11.1.2003

Puolipilvistä ja kevyttä utua ilmassa, nollakeli. Valoisassa liikkelle (klo 17:20). Tulossa ajomääräyksen perusteella 90 minuuttia autosuunnistusta tiukalla pyynnillä. Kaikkiaan 22 paria mittelemässä paremmuudesta talven viimeisillä hangilla. Vakikuskin oltua estynyt lähtemään löytyi paikkaajaksi kuljettamaan Helinin Tenho.

Starttia seurasi pitkähkö siirtymä Turengista itäkaakkoon Jokimaalle, jossa odotti neljä tiukkaa suunnistusjaksoa. B-luokan jälkeen oli 20 minuuttia väliä ennen M-luokkaa ja ensimmäinen A:sta ampaisi reitille kahdeksan minuuttia M:n perään. M-luokkaa oli paikalle raaskinut tulla meidän lisäksemme vain yksi pari, Ari Suomi ja Erkki Sinisalo. Totta, Pätkä oli vaihteeksi lukemassa karttaa! Kilvanajosta oli siis tulossa kaksintaistelu edellämme Golfilla lähteneen PSAS-parin kanssa.

JRT:llä karttoja odotellessamme seurasimme Golfin katoavan läheisen mäen taakse ladon oikealta puolelta. Kartturi käskikin ladon vasemmalle puolelle ja oli neuvottelun paikka. "Siitä se reitti menee, usko vaan" ja sitten mentiin. Ladon takaa paljastui 1:10.000 mittakaavassa se Elovaaran pitkulainen pelto, jossa takavinkkeleitä manattiin kolme viikkoa aiemmin. Ensimmäinen pisteväli peltoa ja Golf seisoi tolpan luona arpomassa oikeaa suuntimaa. Ohi vaan... Vauhdikas oli jakso tällä kertaa, kartta oli timantintarkka eikä polkuja oltu häivytetty kuin muutama. Turhia takavinkkeleitä ei ollut.

Hieno ykkösjakso päättyi JAT:lle, josta seurasi ajo-ohje "Aja uraa". Kartturi nitoi JRT:ltä saatuja karttoja ja peitteitä toisiinsa, kunnes alkoi ihmetellä "mitenkäs me nyt ollaan pihassa, meidän pitäisi olla tuon ladon toisella puolella...". Jeh, JAT:n kohdalla olisi pitänyt taittaa 90 astetta oikeaan ennen sitä ajo-ohjetta, me pauhasimme suoraan. Perässämme JAT:lle ajanut Golf oli löytänyt oikean uran ja eikun perään. Siirtymällä seuraavalle suunnistusalueelle pääsimme kuittaamaan oman paikkamme takaisin (joo, harjoitusajostahan piti olla kyse, mutta tuli niin kilvanajo mieleen, kun ei pitkään aikaan...)

Kakkosjakso ajettiin erittäin pienipiirteisessä metsikössä, jossa ajouria oli vieri vieressä. Kartasta ei onneksi oltu juuri mitään häivytetty, muuten olisikin ollut tekemätön paikka. Vaikeuksia oli, seitsemän minuuttia tuli myöhiä. Mutta oli siellä vaikeaa muillakin.

Kakkosjaksolta siirryttiin suoraan "Mäntylä" nimiseen peltoauraukseen, jota jo Kievarin kierroksella pidin yhtenä kisan parhaista jaksoista. Vauhtia sai pitää, kartta tuntui lähes ilmakuvalta ja eteneminen oli todella vauhdikasta. Tässä jaksossa oli karttaa tyhjennetty urista reilusti, mutta ei liikaa. JAT3:lle saavuttaessa oli vielä B-luokan "häntä" samassa paikassa.

Neljäs jakso alkoi siirtymällä, jossa nopeuspyynti oli 30 km/h. Ennakko-AT:n pelossa ajoimme pikkuteitä hissun kissun ja kohta saavuimmekin valtavan isoon peltoauraukseen. JAT3:lta edellämme lähtenyt auto oli pellon ensimmäisessä risteyksessä tekemässä oikean uran veikkaustehtävää ja meidän piti pysähtyä odottamaan. Valomerkki, haluttaisiin ohi! Pari käännöstä mentiin perässä ja sitten tuli siististi tilaa, kiitoksia. "Ladon edestä - kiinni - takasulle, tien yli lato sulla kierretään latoa sulle ja ysi mulle talojen väliin"... ja AT. Vähän myöhiä, mutta ei paha. Peltoa huristeltiin tovi ja leima-asemalla saatiin seuraava B:n pari kiinni. Hyvin tuli taas tilaa valojen vilkautuksella kun ajoivat yhden käännöksen pitkäksi päästääkseen meidät ohi, kiitoksia. Talvipeltojen ongelma onkin ohitustilanne, kun et tiedä mihin takana tuleva haluaa mennä, on vaikea väistää. Urilla ohittaminen on useimmiten täysin mahdotonta, ja väistäessä voi vahingossa väistää juuri sinne, mihin ohittaja haluaa. Nopeammin etenevät käyttävätkin usein suuntamerkkiä ilmoittamaan mihin suuntaan ovat kääntymässä, tämä vinkkinä kaikille ohittajille ja ohitettaville: suuntavilkku on oikein käytettynä ja ymmärrettynä näppärä apuväline.

Nelosjakso jatkui vauhdikkaasti ja loppupuolella vilahti jotain kartturin silmäkulmassa. Ei se voinut olla RT-asema... joten eipä sen kummempia kommentteja tässä vaiheessa. JAT:lla sitten totesi kartturi kuskilleen: "Taidettiin ajaa kilvestä läpi". Kuski oli tehnyt saman "ehkä" havainnon, kuvaili paikan kartturille ja kertoi kuitanneensa sen olevan jotain muuta kuin asema.

Puolitoista tuntia oltiin ajettu, siitä tunti täyttä asiaa. Alkoi siirtymä maaliin. Kapina oli tiukkatempoinen ja miellyttävä, mutta harmittavan vähän oli osanottajia. Olihan se viimeisen jakson "ehkä" sitten RT-asema 94, viimeksi ohittamamme B-luokan pari sen oli nähnyt ja kertoi sen olleen vähän "jemmassa". Tietysti hämäräkin teki oman osansa, mutta taisi se olla vähän piilossa, jäi nimittäin joltain muultakin pois. Muita reittirikkoja ei tehty, paitsi tietysti lopussa piti yksi ottaa ylimääräiseksi, koska ylimääräinen ei rankaise... Tässä harjoitusajossa oli luvassa palkintojakin, joten jäimme kahvipöytään odottelemaan muiden saapumista maaliin.

"Se toinen ämmä" saapuikin pian. Pitkä lukemattomuus kostautui, heiltä puuttui viisi asemaa. No, voitettiinpa ainakin M. Alun ladon väärältä puolelta kiertoon saatiin kuulla syy: moottorikelkkailija oli pysähtynyt oikealle uralle ja viittilöi heille "ladon toiselta puolelta, kiitos". Loput B-luokastakin löysivät maaliin ja totesimme heidän ajaneen hienosti: reitti oli heillä sama, pyynti löysempi. B-luokan kärkipareilla reitit nolla! MA-luokassa ei juurikaan ollut varsinaisia kilpailupareja, ja lopulta lähes koko B-luokka mahtui kahden parhaan MA-luokkalaisen väliin (ehheh, siis meidän peräämme).

Oululaisten siirrettyä Pakkaspyörityksensä pari viikkoa myöhemmäksi ja samalle viikonlopulle kuin Lohjan Sunnuntaisarja, jää se kisa nyt väliin. Seuraava kilpailu ajetaankin Tanskanmaalla toukokuussa. Kartturina ei kartturi ole sieltä suunnalta ikinä palkintoja saanut, saapa nähdä miten käy tällä kertaa.

Kievarin kierroksella on ollut aina pakkasta vähintään 20 astetta. Nyt tuntui siltä, että tästä perinteestä on päästy eroon, kisapaikalle lähdettäessä lämpömittarin lukema oli kohtuulliset -8 astetta. Aurinko helotti viime säteitään kohti pimenevää iltaa kun ajoimme kohti Turenkia. Odotettavissa neljä tuntia talvista kisaa ja runsaasti peltoaurauksia. B-luokan lopussa on reitille lähdössä myös kolme ruotsalaisparia, joiden aavistimme olevan jossain vaiheessa ohitettavien listalla.

Lähtöajallamme hivenen ennen puolta seitsemää oli aurinko jo laskenut mailleen, mutta suuri kuu-ukko valaisi maisemaa. Lähtöpaikalta lähdettiin kohti Turengin keskustaa. Pienessä sorakuoppakierroksessa, joka ajettiin nopeusajolla, alkoi selvitä syy viiteentoista kilpailukorttiin: joka käännöksessä oli asema, joka joko otettiin tai josta mentiin vierestä ohi. Aikaa tähän osuuteen oli ruhtinaallisesti ja AT-asemalla odoteltiin alun kolmatta minuuttia oikeaa tuloaikaa. Edellä lähteneen parin totesimme poistuneen paikalta reilun ennakon kera, koska eivät olleet näkyvissä enää omalla tuloajallaan. Jakso jatkui mittarintarkastusmatkalla, jossa saatiin harvinaisen tarkka 0,0% korjauskertoimeksi. Vielä lyhyt pätkä aika-ajolla seuraavan pistevälin päähän... "taittaa vasenta, ENEMMÄN..." ja jarrut pohjassa ohi risteyksen. Liukasta on taas, näemmä. Vajaan kymmenen minuutin odotus ihanneajalle ja siten menoksi. Latoa kiertäen pienen kuopan läpi tielle, vasenta oikeaa ja JAT-asemalle risteyksen kohdalta takavasen. Ratamestari oli keksinyt hyvän jäynän: kartan risteystä ei maastossa niin selvästi ollutkaan, mutta tien reuna erottui paksusta lumesta kyllä; tietä ennen oli aurattu ura, joka vei pellon reunaa pitkin tien vieressä. Tähän sortui moni ja joku aseman hukanneista manasi aseman huonoa "perustetta". Joillekin asema kelpasi, koska ylimääräinen ei rankaise, toiset huomasivat, missä kartan tie oikeasti maastossa oli. Hyvä asema, koska herätti paljon puhetta (ja etenkin koska me osasimme mennä oikein). Valvoja kertoi, että tien merkkinä oli vielä talon numerokilpi, joten tarvittavat perusteet maastossa olivat olemassa.

JAT 1:tä seurasi JRT, jonka antamat kartat paljastivat paikan. Tästä alkoi jakso, joka meille tuotti kadonneita RT-asemia lähes yhtä paljon kuin koko kaudella tähän asti. Tultaessa sisään erittäin pienipiirteiseen piha-alueeseen valittiin väärä ura ja sitten ajettiin reitin vieressä hyvä tovi. Kiintopisteenä paikassa oli seurojentalo, josta pääsi kuittaamaan ollaanko nyt edes suurin piirtein oikeassa paikassa. Leima-asemalle johtava ura oli helppo, mutta sitten taas silmukka väärässä kohdassa, siitä kaksi puuttuvaa ja saldo jaksolta viisi (5) puuttuvaa asemaa, joista yksi jäi jo ennen pihaan tuloa. Vauhtia oli kyllä, seuraava auto ei ollut vielä JAT 2:n lähelläkään kun jo poistuimme paikalta. M:n piikkipaikka tuli yllättävän helposti mutta kovalla hinnalla...

Kakkosjaksolla ajettiin reippaasti eteenpäin mukavan oloisesti etenemään lähtenyttä kisaa. Karttakikkoja ei ollut ratamestari säästellyt, mutta joitakin asemakilpiä oli paikoin todella vaikea nähdä. Väli-AT:lle tultiin hiukan myöhässä kun peruuttamalla piti tarkistaa oliko silmäkulmassa vilahtanut musta kolmio RT-asema vai joku muu. Oli RT-asema tällä kertaa. Taisi tulla yksi silmäpari lisää maastoa skannaamaan tämän jälkeen.

Nelosjakso päättyi samalle seurojentalolle kuin kakkosjaksokin. Nyt osui sisäänmeno oikealle uralle, joten jatkokin sopi karttaan aika makeasti. A-luokkalaiset olivat paikalla reuhaamassa ensimmäistä kierrostaan, paikalla oli autoja enemmän kuin omiksi tarpeiksi. Rauhallinen analysointi onnistui nyt paljon paremmin kuin ensimmäisellä kierroksella eikä asemia enää hukkunut.

Tästä jatkettiin pellolle, jossa urakoitiin yhdellä suunnistusvirheellä taas kaksi puuttuvaa asemaa: pyöreää muotoa vasempaan päin sovitettaessa piti maastossa veikata kahdesta vierekkäisestä urasta. Kartan viimeiseen uraan piti ajaa, joten ajoimme maastossa sitä viimeistä uraa, jota ei kartassa ollutkaan. Meillä kortissa RT79, oikealla polulla oli 74. "Voi kunpa olisi edes hiukan epäselvemmällä käsialalla kirjoittanut niin että voisi edes tulkita ysin neloseksi"... siitä ajettiin nimittäin kaksi kertaa...

Tästä alkoikin sitten kisan alkupuoliskon herkkuosuus, pitkiä kaarevia muotoja sisältänyt peltopila, joissa sai pitää välillä vauhtiakin oikein tosissaan. B-luokan häntäpäässä lähteneet ruotsalaisparit alkoivat jo häämöttää horisontissa kun pauhattiin peruuttelematta kohti taukoa. Jesh, menemisen makua on, totta vie.

Tauolla oli sitten se AS-henkeä kysynyt paikka. Emit-JAT, johon siirtymä edellisestä jaksosta päättyi oli ihan selvä tapaus. Sitten ajomääräyksen mukaan suoraan JRT:lle, joka antoi uuden lähtöajan. Tämäkin oli ihan ymmärrettävää, mutta sitten tuli "leimaa Emit-kortti JRT:n antamalla ajalla pisteessä 46". JRT antoi meille viitisentoista minuuttia taukoa, jonka vietimme autossa istuen. Ulkona oli pakkasta se Kievarin vaatima 20, joten pihalla ei oikein maittanut olla. Pisteessä 46 oli sitten se AT jossa piti kortti leimata.. Emit-sääntöjen mukaisesti leimasimme kortin ja kirjoitimme tuloajan kilpailukorttiin. Näin tässä eivät kaikki tehneet, joten kilpailun järjestäjä päätti rikkoa kirjoitettua sääntöä jättämällä rankaisematta niitä pareja, jotka eivät AT:lla olleet tuloaikaa korttiin kirjoittaneet. Tosin, vain M- ja A-luokkalaisten osalta. Ollaan tästä sääntöjen rikkomisesta mitä mieltä hyvänsä se oli ehkä lopulta urheilullisin ratkaisu, vaikkakin kirvelevästi pudotti meidät kärkipaikalta toiseksi. Jotkut olivat tulkinneet ajomääräyksen tekstin siten, että se kumoaa Emit-säännön toiminnasta AT-asemalla, jotkut olivat tulkinneet ajomääräyksen tekstin niin, että AT onkin JRT (joka oli ollut jo aiemmin). Jos puolet porukasta jättää tällaisessa paikassa merkinnän tekemättä on selvää, että joku ohje on ollut pielessä.

Tämä "kyseenalainen" AT toimi loppukisan lähtöaikana. Nokkelimmat ehkä keksivät hyvän porsaanreiän ja leimasivat kortin vasta esim. minuutin lähtöajan jälkeen saaden "hyviä" sen verran kun kehtasivat vitkutella. Seuraava JRT nimittäin ei kontrolloinut muuta kuin JRT:n kilpailukorttiin merkitsemän ajan. Tästä porsaanreiästä ei pääse läpi enää kun aletaan Emit-leimauksia purkaa lopun todellisesta kellonajasta alkuun päin, mutta nyt olisi ollut mahdollisuus saada etua jopa toista sataa pistettä. Harmi, että itse keksittiin vasta leimauksen jälkeen.

Tauon jälkeiset jaksot ajettiin edellisvuoden Kievari-sprintistä tutuilla alueilla. Peltoaurauksia ja pienimuotoinen metsäalue olivat todella herkullisia ja nyt päästiin ohittelemaan ruåttalaisiakin. Ruotsalaiset ajoivat kisaa B-luokassa, joten heille jaksot olivat lyhyempiä kuin meille. Tästä johtuen saimme lähes joka jaksolla ohittaa heidät, jakson päättävällä JAT:lla he olivat aina hiukan meitä ennen tai samaan aikaan...

Jakso 9 oli upeasti tehty peltoauraus, joka oli suunnistuksellisesti helpohko, vauhdilla ajettava viimeiseen pisteväliin asti. Viimeisellä pistevälillä pilattiin koko jakso pienellä, helposti korjattavissa olevalla "virheellä". Kahden vierekkäisien uran välissä piti tehdä takaviisto vasen-takaviisto oikea -yhdistelmä, johon Daihatsumme ei taipunut. Miten lie nolla-auto paikan kuitannut, meitä ennen ei ainakaan penkkoja oltu yhtään rouhaistu. Eteenpäin jatkaminen vaati paluun edelliseen risteykseen, jonka ruotsalaiset olivat kansoittaneet, joten nyt alkoi ensimmäisen kerran tässä kilpailussa näkyä hermostumisen merkkejä miehistössä. Miksi sen piti olla näin, niin kiva kun tämä jakso olisi ollut ilman näitä takavinkkeleitä. Pilalla kun pilalla, siipi maassa jatkettiin JAT:lle, jossa päätettiin, että tästä murheen alhosta vielä noustaan.

Joku sähläys ajomääräyksen kanssa tuli tehtyä, seuraavalle jaksolle siirryttäessä laskimen aika vain lisääntyi, vaikka ajettiin alle pyydetyn nopeuden. Ei voi mitään, pitää arvioida. Sekuntia vaille puolen minuutin myöhä tuli lonkalta heitettyyn ajoaikaan AT:lle, ei ihan niin paha kuin olisi voinut olla. Pitkältä tuntunut jakso jatkui ja jatkui. Kuski kysyi hienovaraisesti, jotta "joko kohta loppuu", johon vastaus lähes rehellisesti kuului "ei vielä...". Loppuvaiheessa piti sitten vielä yksi RT:kin kadottaa.

Viimeiset kiusaukset viimeisillä jaksoilla olivat pieniä edellisiin peltoaurauksiin, mutta makeita paikkoja olivat. Paitsi että viimeisellä jaksolla piti taas ajaa takavinkkeli-takavinkkeli -yhdistelmä. Nyt hoksattiin: ajettiin eka takavinkkeli pitkäksi ja peruutettiin etuviistona, ja sama uudestaan, toisinpäin. Aika hyvä keksintö, vaikka itse sanonkin. Viimeisen jakson JAT houkutti ottamaan kierrosta liian aikaisin, mutta ajettiin kuitenkin viivan mukaan. Hylkäyshän tässä oli tarjolla, eli järjestäjän ansa: jos ajoit JAT-asemalle ja leimasit, piti matkan jatkua kohti maalia, takaisin pellolle ajaneille olikin tarjolla määräys tuomariston kuultavaksi. Paikkaa nimittäin tarkkailtiin.

Tuloslaskentaan saapuminen ja RT-asemien tarkastus saivat kartturin hiljaiseksi: kahdeksan puuttuvaa. "Pitäiskös kysyä lupa lähteä kotiin...". Päätettiin kuitenkin jäädä tarkkailemaan tilannetta ja todettiin muidenkin hutiloineen reitillä. Edellisistä Emit-kisoista poiketen tässä kisassa saatiin tulokset vauhdilla. Ja edellisistä TAUK:n kisoista poiketen sai kartturikin palkinnon. Taisi olla muuten ensimmäinen kerta, vaikka monta yritystä oli alla. Upean talvikauden (hienot kisat ja hyvä tulostaso) saldona on nyt 16 nousupistettä ja kaikkia sijoituksia viiden parhaan joukossa. Seuraava kisa onkin vasta maaliskuun puolivälissä Oulussa, sinne lähtee vara-autolla kakkosmiehistö. Siihen asti (luultavasti), tadaa!

Kuu-ukon laulun aikaan lastattiin karavaaniamme Lohjalla. Edellinen ilta kului mukavasti päteviä kilpakuljettajia etsiskellessä, kahden lohjalaiskuljettajan sairastuttua kisan aattona. Ei löytynyt vapaaehtoisia tällä kertaa. Peruutusilmoituksen joutui tekemään niin Lahtisen Jukka kuin Helinin Tenhokin.

Lohjalla oli aamulla pakkasta viitisentoista astetta, Tampereen korvilla oli jo kymmenen astetta lämpimämpää ja perille majapaikkaamme Kalliojärvelle saavuttaessa iltapäivällä oli jo lähes suoja. Vastaavasti aamun tyyni ja sumuinen sää oli vaihtunut ujeltavaksi tuuleksi; "urat taitavat olla tänään täynnä lunta" -kommenttia koitti kartturi varovasti heittää kuskin suuntaan. "On siellä monta autoa jotka menevät ennen meitä" totesi kuski...

Lähtöpaikka Kyläinpään nuorisoseuran talo on nähty jo moneen otteeseen. Paikan etuihin kuuluu suuri P-paikka, johon mahtuvat niin kuljetus- kuin kilpailukalustokin, puhumattakaan toimitsijoiden ja uteliaiden katselijoiden autoista. Myös sisätilat ovat hulppeat, tuloslaskenta saa touhuta rauhassa yläkerrassa kun kilpailijat viettävät aikaansa alakerran kahviossa tai juhlasalissa.

Kisan alussa ajettiin mittis, jossa kalibroitiin vahingossa tripin eikä laskimen kerroin... 3,2% heitolla joo-o. JRT:ltä saatiin sitten ensimmäisten suunnistusjaksojen kartat. Laadultaan ne vaikuttivat olevan taas aivan huippuluokkaa. Pyörittiin pari isoa hallia ympäri ja hyvin toimivat mitat ja muodot. Tunnelma alkoi autossa silminnähden kohota. Lyhyt siirtymä ratamestarin takapihalle sisälsi pari jippoa 1:20.000 peruskartalla, jotka pistivät vähän peruuttamaan. Loppu ensimmäisestä jaksosta suihkittiin vauhdikkaasti tynnyreitä etsien ja kiertäen yli puolimetriseen hankeen auratuilla urilla. Vau, tää on kivaa!

Kakkosjakson startti otettiin vähän pienemmän pihan hallien ja sorakasojen ympärillä. Väli-AT:lle tuli pikkasen myöhiä, mutta hyvin menee... Sitten isoon peltoon, jossa aurauksia oli todella paljon. Karttoihin aurattuja polkuja ei juurikaan oltu merkitty, joten muiden kiintopisteiden avulla piti suunnistaa. Onneksi niitä "muita kiintopisteitä" oli sitten vaikka muille jakaa. Toinen väli-AT tuli hivenen yllättäen, mutta myöhässä oltiin täälläkin. Tässä kisassa taitaa tulla aika paljon AT-pisteitä. Varsin perusteellisesti pyörittiin peltoa ristiin-rastiin ennen siirtymää kolmannelle alueelle.

Kolmas ja neljäs jakso ajettiin samoilla alueilla alle kahden kilometrin päässä edellisestä paikasta. Edelleenkään kartoissa ei juuri polkuja näkynyt, suunnistus perustui pääosin kartassa näkyviin kuviorajoihin. Metsänreunat ja pensaat olivatkin tarkasti paikoillaan, joten eteneminen oli sangen juohevaa. Toinen kierros samalla alueella antoi sitten sen ensimmäisen puuttuvan. Ensimmäistä kierrostaan ajava Subaru osui taaksemme kun oltiin valittu väärä polku eikä oikein tehnyt mieli pistää poikia mottiin, joten hyväksyimme tällä kertaa mahdollisen 600 pisteen virheen. Ensimmäisellä kierroksella kartturi muisteli silmäkulmassaan tuolla viereisellä uralla asemakilven vilahtaneen, ja tuloslaskenta vahvisti muistikuvan oikeaksi. No, ei anneta tämän masentaa, mennään vaan eteenpäin...

Pitkällä siirtymällä kohti viidettä jaksoa ehti kartturi hetkeksi ummistaa silmänsä. Kymmenen minuutin huili teki hyvää, sen verran tiukkaa suunnistamista oli kisa ollut tähän asti. Jokikylän sahalla ollaan ajettu ennenkin, joten tämän paikan ei pahemmin pitäisi tuottaa ongelmia. Pieni epävarmuustekijä aiheutui puutavaraa purkaneista rekoista, mutta onneksi (meille) rekat tekivät lähtöä vasta meidän jo poistuttua alueelta. Vain yksi peruutus tällä jaksolla, ja aika vauhdilla mentiin. Tauolle saavuimme yhdeksäntenä autona kun liikkeelle lähdimme numerolla 11.

Tauolta jatkettiin lyhyt rykäisy vanhalla 20.000 peruskartalla kohti Jurvaa. Jakso oli yllättäen peltoauraus, jonka kartassa ei pahemmin polkuja näkynyt... Tauolta minuutin edellämme lähteneen autokunnan ohi pääsimme jakson puolivälissä ja toinenkin häämötti jo lähellä... "se ajoi väärin" hihkui kartturi ja kaksi edellä lähtenyttä oli kuitattu.

Jälleen lyhyt siirtymä, tällä kertaa 1:10.000 peruskartalla. Viiva taisi mennä katsastusmiehen pihalle, sillä miehitetylle asemalle pysähtyessämme tuli katsastusmies tarkistamaan auton renkaita. "Kunnossa on", merkintä korttiin ja taas mentiin. Tämä jakso oli pitkä, vanhoja soranottoalueita sisältänyt, varsin tarkkaa keskittymistä vaatinut etenevä jakso. "Taas saatiin yksi" hihkaisi kuljettaja. Edessä oli enää kuusi autoa, joten jälkiä oli edessämme enää aika vähän.

Vielä yksi jakso - ja tämä oli pitkä. Lyhyt siirtymä sora-alueilta jälleen peltoaurauksille. Kartat olivatkin tällä kertaa pääosin 1:10.000 ja alueella ajettiin todella monta kierrosta. Jaksolle tultiin sisään 1:5.000 kartalla ja sama meininki karttojen kanssa jatkui kuin mihin jo oltiin totuttu. Polkuja ei pahemmin kartoissa ollut, mutta kiintopisteitä sitäkin enemmän. Viimeistä kierrosta alueella pyyhältäessämme huomattiin autojen määrän dramaattisesti kasvaneen. Kun alueelle tultiin siellä liikkui vain yksi Mazda, nyt oli joka puolella joku. Yksi pieni herpaantuminen jakson alkupuolella aiheutti väärän (viereisen) uran valinnan ja saatiin toinen puuttuva plakkariin. Mutta hyvällä vauhdilla tultiin, sehän oli tärkeää.

Siirtymä maaliin sisälsi yhden kartasta puuttuvan valtatien ylityksen, mutta se ei ollut kovinkaan vaativa suunnistustehtävä. Maaliin saavuttuamme huomasimme tauollekin saapuvan vielä autoja. Mallikarttoja ei siis vielä ole nähtävillä. Kierrokset kävivät niin kovilla, että kymmenen minuuttia piti kartturin jäähdytellä parkkipaikalla kävellen ennen kuin oli tarpeeksi rauhoittunut tulemaan sisälle.

Kun viimeinenkin kilpailija oli poistunut tauolta saatiin viimein mallikartat ja -kortit tutustuttavaksi. Kaksi puuttuvaa oli saldo, pientä epävarmuutta siitä mihin asti tuolla voisi päästä. Tarkastettuja kortteja tuli pian iso pino tulosnarulle, Saloniemi-Pietiläinen ensimmäisenä kymmenen minuutin erolla toiseen - puhdas reittisuoritus. Upeasti ajettu! Toisena Leppänen - Åstrand, myös puhdas reitti. Kolmantena... mitä ihmettä... me! Olipa pommi. Vauhti riitti tällä kertaa, taitaa tulla sijoitus kymmenen parhaan joukkoon!

Kolmanneksi kiilasi vielä loistavasti ajanut A-luokan pari Rosendahl-Ketola, joten me jäimme näppärästi neljänneksi. Viidenkymmenenkahdeksan lähteneen joukossa pääsimme oikeastaan unelmasijalle, kartturin edellinen SM-"ennätys" oli seitsemäs sija Hyvinkäällä 2002. Kuskille sen sijaan tuo paikka ei ole uutta, edellinen nelostilahan tuli Lopella 2002 Salosen Helin kartturoidessa. Tiukassa sekuntitaistelussa Heli jäi tällä kertaa viidenneksi, ei huono sijoitus sekään. Kun takavetoiset nykyisin niin usein erikseen mainitaan, niin tulkoon tähänkin sitten mainituksi kaiman ohjaaman Starletin kuudes sija. Mielenkiintoiseksi meni seuraavan SM-kisan lähtöjärjestys...

Miksei tämä kilpailu sitten ollut nimensä veroinen? Ei ollut järjestäjä nuukaillut aurauksissa, reitit oli tehty ja pidetty auki kalustoa säästämättä ja palkintopöytä suorastaan notkui hienoista palkinnoista. No, olihan siinä reitillä kyllä eksytystä, tämä piti kyllä paikkansa. Taas upea talvikisa, hieno alkukausi totta tosiaan! Ja M-luokassa säilymiseen tarvittavat nousupisteet tuli kerättyä samalla. Olipa mukava hehkuttaa kisamakkaroita takassa saunan jälkeen... väsyneenä, mutta onnellisena!

...se alkoi kuin mikä tahansa talvinen lauantaipäivä...

Pornaisiin päätettiin lähteä trailerin kera. Eihän sitä koskaan tiedä, kun noin "kauas" joutuu kilpailemaan. Kuski tuli hakemaan reilusti ennen sovittua ajankohtaa kartturia ja pientä pahaenteistä olotilaa oli ilmassa. Kartturin juhos-kaima oli luvannut naulapyssyäkin lainaksi, että jalat pysyisivät tukevasti maassa. Mutta ei auttanut, saappaat jäivät maahan ja mies alkoi leijailla.

Lähtöpaikan huoltoasema oli ennalta tuttu, pakkasta oli pari astetta ja ilma kuulas. Ratamestari antoi kirjallisen ohjeen välttää ylenpalttista reittitunnusten keräilyä ja kilpailun johtaja vihjasi vallien olevan jäisiä; joku alempiluokkalainen oli päättänyt oikaisuyrityksen jäisen vallin päälle kaikki pyörät irti pitävästä pohjasta ("hyy-vä, ja nyt kaikki työntämään...").

Kisa alkoi reippaalla siirtymällä kilpailualueelle. Pimeys oli jo verhonnut maat ja mannut, joten peltoaurauksilla porhaltavien B- ja (ilmeisesti myös C-) luokkalaisten valojen vilkuntaa oli hauska seurata karttaa odotellessa. Pellolla näkyi olevan myös upea, tervapadoilla valaistu lumikasa, joka hauskasti vilkutti pellon keskellä.

Kartta tipahti käteen ja peli alkoi. Värisävyt olivat todella hyvät ja reittiviiva korrektin paksu. Lukemisen kannalta elementit olivat mainiot. Kuskin mukaan tienpinta oli liukas, joten lähdettiin varovaisesti liikkeelle. Pikkutietä vielä pienemmälle tielle ja sitten hallin kierto ja pieni mukava suora ja peltoauraukseen... "Uu mulle 350:ssä" oli kartturin komento. "Sitten, öh, ei vielä siitä eikä toi seuraavakaan näyttäis eiku on se, siitä sulle"... Varmuus ennen kaikkea ja mitä vielä. Nyt iski paha epäilys sijoituksesta, suunnistusosuutta takana pari hassua minuuttia ja jo on vaikeuksia. Silmukka osui oikein, muttei siinä ollut tarkastusasemia. Silmukasta alamäkeen johtava tie oli suora, kartan mutkia ei siihen saatu sopimaan, mutta oikealla puolella kulkeva ura oli vielä huonommin viivalle sopiva. "Mitämitämitä, siellä on tarkkari, joo, ei se kuulu".

Pari jaksoa ihmeteltiin meininkiä, peltoteitä syyhkittiin ees sun taas, vauhtiakin sai välillä pitää huomatakseen kohta, että joku ei täsmää. "Väärällä jalalla selvästi noustu sängystä ylös", totesi kartturi. "Eihän tästä tule mitään"...

Kolmosjakso oli synkkä ja myrskyinen. 1-2 pistevälillä virhearvio käytettävästä polusta synnytti ongelman; tarkastusasemalle 21 johtavalle uralle ei käyttämältämme polulta päässyt, mutta koska polku, jota ajettiin oli muodoiltaan väärä, piti peruuttaa taaksepäin ja löytyihän asema, mutta väärä... Kops, 300 pistettä... ja harvinaisen selvässä paikassa. Peli jatkui pellosta toiseen. Leima-asemalla luntinkäyttäjä pysäytti etenemisen ja höyryä alkoi tulla korvien lisäksi kartturin ikenistä. "Miten sen luntin tyhjentäminen voi kestää noin kauan?" Tämä on siis tällainen päivä. Ja sitten hetki ennen aikatarkastusasemaa jäi käännöksessä näkymättä vielä RT62. Kops, jo kuusisataa reittivirhettä. Tärkeää oli kuitenkin, etteivät muut olleet vielä meitä ohittaneet, eteneminen on siis ollut takkuista muillakin.

Nelosjaksolla piti koko alueen olla niin tuttu, että vauhdikas eteneminen onnistuu. Mutta heti ensimmäinen pisteväli pisti peruuttelemaan... "Ei, ei, ei, onneksi täältä kohta pääsee pois". Kolmas puuttuva reitti jäi metsäsaarekkeesta "pitkällä mitalla" ajettuamme, käännös osui (kisan tarkkuudella) asemalle 70, oikea asema (88) oli 15 metrin päässä, mutta sinne ei osattu hakea. Reittivirheitä on nyt kasassa kolminkertainen määrä kolmen ensimmäisen sprintin yhteenlaskettua määrää vastaan.

Viimeisellä jaksolla päästiin kiertämään sitä upeaa tervapatakasaa. Nyt alkoi ajo sujua, joskin jää oli syönyt nastoja niin paljon, että liukkaissa urissa piti hivenen varoa, että Hutsu pysyy urassa. Vallin päälle joutuminen ei ollut suunnitelmissa. JAT viimeistä kertaa löytyi suht' sujuvasti, helpotuksen huokaus ja … toisen lohjalaisparin auto surullisen näköisesti etukulma maassa pysäköitynä heti aseman jälkeen. "Etutolppa poikki eikä kuljetuskalustoa". Kavereita päätettiin auttaa, kunhan kisa loppuu. Siirtymä maaliin ja tuloslaskennassa katkeraa kalkkia (liian) loistavasti alkaneelle kaudelle. Tästä noustaan vielä, jonain päivänä. ("Näkis vaan...")

Pientä lohdutusta surkeaan lopputulokseen saatiin ratamestarin kunniamaininnasta: meillä ei ollut yhtään ylimääräistä asemaa (joo, tavallaanhan ne "väärät" asemat olivat ylimääräisiä)! Mutta: kun se ylimääräinen ei kuitenkaan rankaise... Pornaisissa Miettisen Pasin peltoja ajettiin nyt kuulemma viimeistä kertaa. Tavallaan sääli, koska alue on talvisprinttiä ajatellen todella makoisa.

AS-Sprint-sarjasta tuli kuitenkin komea voitto, joka kummasti piristi oloa. Tämän vuotiset sprintit olivat ilahduttavan erilaisia, suuret kiitoksemme kaikille järjestelytehtävissä mukana olleille.

UFAK-sprint 2003-01-25

Tauko kului odotellessa. Ilta pimeni ja lähdön hetki koitti. Siirtymä etelään ja tarjolla oli pikkusievä peltopila. Piikkipaikalla starttasi Talvio/Lahtinen, kuten Hyvinkäälläkin. Varsin vauhdikas jakso sisälsi runsaasti jekkuja ja paljasti pelin hengen: suunnistuksen vaikutus lopputulokseen tulee olemaan paljon suurempi kuin päivänvalossa Hyvinkäällä. Tämä paikka oli kerralla kuitattu, alkoi siirtymä seuraavaan paikkaan.

Hämeenlinnan moottoritietä ajaneille seuraava paikka oli tuttu: valtava pelto täynnä aurauksia. Kartassa poluista oli ehkä puolet... säästyipä ainakin punaista väriainetta tulostettaessa. JRT2:lta ampaistiin minuutti Talvio/Lahtisen perään ja tuota pikaa oltiinkin veijarit ajettu kiinni. Pieni arpajainen vei meidät kahden auton letkasta omalle uralle (ja tällä kertaa sille oikealle uralle), josta jatkettiin sitten ladunaukaisijana koko loppukisa. Yllättävän hyvin onnistui kaikkien risteyksien kautta ajo, joten tunnelma oli katossa siirryttäessä uudelleen saman alueen aloittavalle JRT:lle.

Jakso kolme ajettiin samassa paikassa, mutta nyt ei kaikki ihan sujunutkaan kuin elokuvissa. Heti jakson alussa ensimmäisellä pistevälillä tehtiin "iso" hutilenkki (A-B-C ohjeen mukaan mentiin mutta ajettiin kohdassa B uralle, jota kartassa ei näkynyt). Sitten piti vielä reunaa-komennolla tarkistaa peruuttamalla jäikö kilpeä nurkkaan. Huhhei, ei suju nyt, ei. Seuraava pisteväli ja silmukkaa sovitettiin väärään kohtaan. Joko Talvio/Lahtinen on ajanut meidät kiinni? Ei vielä... Yksi kokonainen pisteväli sujui mallikkaasti ja taas peruuteltiin. Metsänkulmasta mitalla 35 metriä vei komeasti ohi uran, jota piti ajaa, ja vielä arvelutti sekin ura, jota piti tulla jo takaisinpäin... Arggh, tässäkö tämä nyt oli. Käännyttiin siihen "vastakarvaa" -uraan, josta näkyi viereiseltä uralta RT12, tuo pitää ottaa ja ... eteenpäin ei, nyt ollaan menossa tulosuuntaan! Käännä auto, käännä! Nyt näkyi jo Talvio/Lahtisen tummanpuhuva Subarukin, kiinni saavat -kele. Lisää vauhtia... Taas yksi pisteväli osui kohdilleen ja sitten on auto tien tukkona: ekaa kierrosta ajanut kilpailija etsii oikeaa uraa, ja meillä olisi kerrankin tasan tarkkaan tiedossa mihin mennään, "soita torvea, soita nyt" -"enkä"... Mallikkaan ohituksen jälkeen hanat kaakossa pari pisteväliä, Talvio/Lahtiseen alkoi jo syntyä hieman väliä, mutta viimeisen pistevälin A-B -lenkki keräsi porukan jälleen nippuun: "Toista uraa mulle. Joo sinne, eiku...". Onneksi tuo painajainen viimein saatiin päätökseen ja siirtymällä Lavannon moottoriradalle pääsi hivenen ylikierroksilla käynyt kartturi rauhoittumaan. Taukoa siirtymän päässä oli vajaa kymmenen minuuttia, joka kului asemamiehen kanssa jutustellessa. Lohja oli hänellekin tuttu paikkakunta.

Kisan kaksi viimeistä jaksoa ajettiin Vantaan Vauhtikeskuksessa ja sen lähiympäristössä. Paikka oli molemmille tuttu, mutta talvella ei oltu siellä muutamaan vuoteen käyty. Kisatyyli muuttui hivenen epävarmemmaksi, urat kartassa eivät ihan mukisematta maastoon sopineet. Jakson alku sujui taas hyvällä vauhdilla, mutta sitten aiheutti päänvaivaa kartalla näkynyt "aita", jonka mielettömän salapoliisityön tuloksena totesimme olevan lumivallin alla. Metsän halki kulkeva tie oli kartturin mielestä uusi, joten uran alkupäässä olleen MRT:n löytäminen oli vaikeaa: kun ajauduttiin liikaa oikealle ja vetävälle uralle, voitiin todeta tien muotojen perusteella 70 metrin kohdalla uran olevan väärä, mutta: perässämme oli toisella kierroksella oleva B-luokan kilpailijapari, joka halusi ohitsemme. Kapea ränni syvine ojineen aiheutti pattitilanteen: ohittaminen ja väistäminen oli mahdotonta ja me olimme väärällä uralla. Onneksi uhkaava tilanne laukesi Piiroisten päättäessä peruuttaa, jotta pääsimme jatkamaan. Nöyrät anteeksipyyntömme aiheuttamastamme ongelmasta.

Jossain olivat luuhanneet Talvio ja Lahtinenkin, koska vasta MRT:ltä poistuessamme tulivat asemalle. Jakson loppu sujui meiltä mallikkaasti, koska JAT4:llä olimme minuuttitolkulla ennen seuraavaa. Uusi kierros alueella teetti sekin yhden ekstralenkin ison vallin ympäri, ajoimme mitalla ohi oikean käännöksen (pitäisi olla enemmän mutkia, jaaha, ollaankin jo tuolla). Muuten jakson loppu sujui ongelmitta.

Tuloslaskentaan siirryttiin tiekirjan ja apukartan avulla. Pieni lapsus tiekirjassa oli kuitattavissa, kun koko matka ja välimatka eivät täsmänneet (kärkikolmio tuli vastaan "yllättäen")... Loistavasti hoidettu pysäköinnin ohjaus sai muuten pieneen pihaan mahtumaan tuplasti enemmän autoja kuin siihen vapaasti täyttäen olisi mahtunut.

Aikaa kului runsaasti, mutta niin kului onneksi muillakin. Kisassa oltiin yli kaksi tuntia. Virhe(piste)etön reittisuoritus riitti jo toiseen luokkavoittoon saman päivän aikana. Samalla ratkesi eduksemme sprint-sarjan voitto. Tätä kunniaa tietysti hieman himmentää Suomen parhaiden autosuunnistajien peruutukset kilpailuun ja toimitsijatehtävissä toimiminen.

Tuloslaskentapaikalla hieman ihmetytti, kun eräs kilpailija kovaäänisesti kuulutti väistämisvelvollisuutta: kaikki eivät olleet väistelleet sivuun niin, että heillä oli vapaa pääsy. Samaa ongelmaa oli varmasti kaikilla. Hitaammanhan pitää sääntöjen mukaan antaa tilaa nopeammalle takana tulevalle, mikäli tämä siitä valo- tai äänimerkillä ilmoittaa. Mutta jos on kapea ränni vailla väistämismahdollisuuksia, pitääkö umpihangen olla se oikea paikka väistää? AS-henkeä kaivattaisiin... :-)

Sukkula-sprint Hyvinkään vauhtipuistossa 2003-01-25

Päivänvalossa ajettava sprint-sarjan toinen osakilpailu starttasi Hyvinkään Koneenkadun Nesteeltä. Pilvinen sää, pari astetta plussaa, auto ja miehistö loistavassa vireessä. Edellisen osakilpailun loppusijoituksen mukainen lähtöjärjestys toi meille lähtöruudun kaksi.

Jo ajomääräys antoi pienen viitteen siitä, että kyseessä on hieman poikkeuksellinen tapahtuma. Kilpailun neljä jaksoa nimittäin kukin sisälsivät vain yhden pistevälin. Lähtö-JRT oli jälleen sijoitettu rataa ympäröivän vallin päälle, joten kymmenen minuuttia lähtöaikaa odotellessa oli mukava katsella viimeisten B-luokkalaisten menoa radalla ja etsiä katseella paikat, joissa radalta poikkeaminen on mahdollista. Lunta on vielä runsaasti.

Startissa annettiin yksi A5-kokoinen kartta, jossa koko alue näkyi kerralla. Ajettava reittiviiva pyöri joka puolella, seitsemän minuutin ihanneaika jäi kauas haaveeksi. Jaksolla ei ollut vaikeuksia, jos kohta muutamassa paikassa tuli korttiin merkittyä "varmuuden vuoksi" kaikki näkyvillä olleet asemat. Pito oli paikoitellen aivan mahtava ja vauhdin hurmastakin pääsi nauttimaan. JAT1:lle saavuttiin kuusi minuuttia myöhässä, jos kohta vähemmän myöhässä kuin piikkipaikalta lähtenyt Talvio/Lahtinen. Numero ykköselle ei ladun avaus maistunut ja he jättäytyivät järjestäjän sallimalle tauolle päästäen meidät ohi ennen uuden kierroksen alkua.

Kisan kakkosjaksolla ei ajettu autorataa mutta sen sijaan ajettiin huoltoteitä ja motokrossirataa. Meno ei ollut aivan yhtä luistavaa kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta aikaa kului vähemmän. Tästä jaksosta saimme kisan pienimmät myöhät.

Jakso kolme ja neljä jatkuivat siitä, mistä ekat kaksi olivat lähteneet. Tuttu alue oli helppoa edetä, lukeminen sujui ja rytmi löytyi nopeasti. "Pahoja" RT-asemia ei oikeastaan ollut, vaikka RT-parin 09/10 kohdalla jouduimme kolmosjaksolla tekemään pienet pakit eli perruutukset. Nelosjaksolla tuli sitten pähkäiltäväksi kumpi oli siellä takalenkillä, ja kun ei palautunut mieleen, piti lenkki kiertää (turhaan) uudestaan. Joo, kilpailukorteissa oli komeasti tilaa kirjoittaa molemmat; aikaa tärvääntyi turhaan vajaa minuutti, mutta tulipa taas ajettua koko rahalla.

Renko-sprinttiin verrattuna tämä tapahtuma oli enemmän alkuperäisen AS-sprintin hengen mukainen. Suunnistuksellisesti helppo kisa, jossa nopeus ratkaisee. Nautittava kilpailu kaikin puolin. Ja voittajan on helppo hymyillä :-)

Kisan jälkeen jäimme hetkeksi ihmettelemään A-luokan menoa vauhtipuistossa. Tulokset saataisiin vasta iltakisan jälkeen, joten vapaa-aikaa ennen UFAK-sprinttiä jäi kaksi ja puoli tuntia. Pian päätimme siirtyä lähtöpaikalle aikaa viettämään.

Harjoitusajo uusintana Kiikoisissa 2003-01-19

Edellinen harjoitusajo ajettiin Kiikoisissa viikkoa aikaisemmin, nyt oli tarkoitus hyödyntää edellistä tapahtumaa varten tehty työ aurauksineen ja kartoituksineen. Radan laadinnasta tällä kertaa vastasi Ari Uotila.

Viikossa oli säiden puolesta tapahtunut paljon: lunta oli tullut lisää, osa siitä oli sulanut ja nyt oltiin saatu vielä pakkassääkin. Urat tulisivat olemaan liukkaita ja vallit kovia.

Kuskin penkille hyppäsi urallaan muutaman kerran aikaisemminkin AS-kuljettajan tehtäviä mallikkaasti hoitanut Sami Tamminen, joka tapahtumaan sai pikakomennuksen talon parkkipaikalla sunnuntaiaamuna: kuskiksi ilmoitettu Marko K päätti jäädä sähläämään tai jossain salibändissä soittelemaan Lohjalle...

Kisa starttasi samasta paikasta kuin viimeksikin, mutta nyt ensimmäisestä risteyksestä käännyttiin eri suuntaan... Pari sataa metriä lähtöpaikalta oli pikkunäppärä rakennustenkiertopila. Liukasta on, juu, totesi kuski kun varovasti sovitteli Subarua käännöksiin. Lyhyen alkurykäisyn jälkeen siirryttiin ensimmäiselle peltoaurausalueelle. Kartat olivat hyvät, kiintopisteitä löytyi riittävästi. Aikaa kuitenkin kului tuhottomasti, yhteinen sävel ei oikein ottanut löytyäkseen.

JRT:ltä lähdettiin siirtymään kohti toista peltoaurausaluetta. 30 km/h nopeuspyynti (ainoa nopeudella ajettava pisteväli) kyllä huomattiin ajomääräyksestä, mutta vasta miehitetty AT asema sai havahtumaan: tässähän saatetaan olla ennakossa... Sopiva yllätys, onneksi ei pidetty ihan tuhotonta kiirettä. Puolisen minuuttia ennakossa saapuminen tarjosi reilun sadan pisteen saldon saavutusten sampoon...

AT:lta jatkui reitti pihan läpi, ja talon jälkeen piti kääntyä vasempaan... vaan alamäki kutsui ja jarrut lukossa liu'uttiin reilusti käännöksen ohi. Liukasta on, juu... Oli niin liukasta, että edes 4WD ei tahtonut heti saada ajokkia siirretyksi ylämäkeen, ei tahtonut löytyä pitoa peruutukseen.

Tästä Saabinraadon etukautta pihan läpi uudestaan (väärä kilpi kyytiin) ja pikkupeltoon, jossa sitten tuli tehtyä suurin AS-töhö vuosikymmeneen: kaksi lenkkiä piti pellossa ajaa, kaksi lenkkiä ajettiinkin mutta päinvastaisessa järjestyksessä (osin) soveltaen. Osa viivoista ajettiin uudestaankin, eikä kartturi edes huomannut virhettä tapahtuneen... Viisi puuttuvaa ja runsaasti harmaita hiuksia tuloslaskennalle (sorry...).

Jakso jatkui pienen metsäautotien kautta edellisen harkkarin namipeltoon. Kartat oli ratamestari piirtänyt uusiksi. Edellisessä tapahtumassa vaivanneet virheet oli tähän uuteen painokseen korjattu, mutta nyt kartta oli kovin himmeä. Kiven kierto? Jep. Naapuritalojen kollit olivat parkkeeranneet peltoautonsa kiven viereen ja siitä seurailivat touhua. Reitit kyllä löytyivät ja piti tehdä vielä kunniakierroskin.

Aikaa kului kohtuullisesti, harjoitusajon verran. Ehkä lauantainen Renko-sprintti vielä hiukan rasitti, eikä tulos ollut lähelläkään odotettu, mutta hauskaa oli taas koko rahalla ja ylikin. Yllättäen järjestäjä ei enää ollutkaan suunnittelemassa uutta harjoitusajoa viikon päähän...

Renko-sprint 18.1.2003, AAU

Mitä ennakko-odotukset olivat? Liukkaita vauhdikkaita uria ja ennakkorummutuksen mukaan kauden paras talvikisa. Ajomääräyksessä kerrottiin ratamestareita olleen päämetsurin komennossa peräti seitsemän kappaletta! On siinä ollut paimentamista. Suurin ennakkosuosikki, (n+1) -kertainen suomenmestaripari Saloniemi-Pietiläinen oli peruuttanut osallistumisensa, samoin Heikkilä-Rousku. Kymmenen paria lähtöviivalla kumminkin, eli neljän parhaan joukkoon sijoittuminen toisi nousupisteitä. Mutta toki voittoa aina on lähdettävä hakemaan, olihan kilpailu myös Etelä-Suomen aluemestaruusosakilpailu.

M-luokassa lähdimme latua availemaan pilvipoutaisessa nollakelissä pian puoli seitsemän jälkeen illalla. Siirtymä suunnistusalueelle oli mittarintarkastusmatka. Vanhassa muistissa oli, että näillä nurkilla suunnistettaessa mittarin kerrointa pitää rukata sääntöjen sallima maksimi eli 10%. Nyt heittoa oli vain muutama prosentti. Outoa, mutta ei se mitään…

Ensimmäisen jakson karttasivu tipahti JRT1:ltä räpylään ja kartturi hymähti riemusta, aivan huippuluokkaa laadultaan! Suunnistus alkoi 1:20.000 kartalla, jossa ei juuri muuta ollut kuin viiva, mutta mitat ja muodot toimivat loistavasti. Pyynti tuntui alhaiselta ja ensimmäinen jakso varottiin ennakoita (AT:n käyttöä AS-sprintissä ei ole kielletty). Helppoa tuntui olevan, mutta piti jättää RT17 käymättä: ajouran muoto ei kartturille sopinut eikä suunnistusperusteena ollutta polkua osannut kuitata hän (sanoo kartturi itseään osoittaen). RT 300, ajat nollilla.

Kakkos-JRT:n asemahenkilökunta manaili AS-autoista tupruavaa tupakansavua: "Kovia röökaamaan nämä autosuunnistajat". "Ei me polteta kumpikaan. Mutta jos koittais aloittaa vaikka nikotiinipurukumilla ja sitten laittaisi laastarin niin oppiskohan sitä vielä"...

Kisa jatkui samoilla piirteillä kuin oli alkanutkin: 1:20.000 kartta alussa, ei kuitenkaan ihan niin pelkistettynä kuin edellinen. Tämä jakso oli jonkin verran edellistä pidempi, ja peltojakin ajettiin jo muutakin kuin raapaisten. RT17, joka jäi alussa pois, paljastettiin nyt, ja se jäi hiukan nakertamaan kartturin mieltä. Pyynti ei ollut koventunut, mutta jotain oli hakusessa: RT 0, mutta ajasta alun kolmatta minuuttia.

Jakso kolme, ja nyt lähestyttiin aluetta eri suunnasta: ensin peltoaurauksia ja sitten metsäautoteille. 1:10.000 kartalla alkuun ja sitten se tuttu 1:20.000. "Pellon reunaan" -komento tuli tuttuakin tutummaksi ja liukkaimmissa mutkissa osattiin jo varoa. JAT3 ilmoitti meidän olevan aikataulusta kahdeksan minuuttia perässä. Julkisten asemien tauot mukaan lukien arvelimme pongoja kerätyn viiden minuutin edestä. Ryhmässä pidimme edelleen piikkipaikkaa.

Neljäs jakso ja sama alue. Taas eri suunnasta. Vanhat jekut ja pari uutta, jakson lopussa poistuimme tältä tutuksi tulleelta erittäin upealta AS-alueelta reilun parin minuutin myöhän kera.

Lyhyt siirtymä uudelle alueelle ajettiin Autosuunnistuksen vuosikirja 2003:sta tutulla kartalla (kts. kirjan sivu 31). Nyt muuttui kisatyyli hieman. Samalla sivulla oli kaksi jaksoa. Iso-kovaa ajettavat metsäautotiet loppuivat ja tilalla oli pari isoa peltoaurausta. Suunnistuksellisesti helpohkot, lähes täydelliset kuvaukset maastosta eivät aiheuttaneet ongelmia, mutta viitosjakson reitille simahtanut Tercel tukki reitin totaalisesti. Onneksi paikan ohi vienyt ura oli kohtuullisen etäisyyden päässä ja B-luokka oli jyrsinyt terävän takaviistokäännöksen pyöreäksi. Myöhiä tuli reilut kolme minuuttia.

Viimeiselle jaksolle lähdettiin ajoajalla. Ennakko-AT:n pelossa odoteltiin (turhaan) lähtöaikaa. Hauska jäynä jakson alussa oli sivulle piirretty 1987 vuoden Teekkariesteen kartta, jota ei ollut tarkoituskaan ajaa. Ennakkoon katseltuna näytti hankalahkolta, joten viitoitus, jolla paikka kierrettiin "pois" aiheutti helpotuksen huokauksen. Tästä jatkettiin "väärennetyllä" tai "vanhalla" peruskartalla. Lyhyehkö siirtymän oloinen suunnistuspätkä sisälsi palauttavan RT-aseman. Jäljistä päätellen edellä ajaneet luokat olivat sitä hiukan haeskelleet.

Jakson loppu ei ollut kovinkaan vaativa, mutta minuutin myöhät tuli tässäkin kerättyä. Kokonaissaldoksi saatiin RT 300, AT 667 eli 967, jolla irtosi kisan kolmas sija. Muissa luokissa tuo tulos olisi ollut nippa-nappa keulilla. Lohjalaisittain M-luokan tulosluettelo on (paitsi masentava, myös) ilahduttava, sillä kakkossijaltakin löytyy lohjalaisväriä: tarkalla suunnistuksella Talvio/Lahtinen hävisi voittajalle "vain" kuutisen sataa pistettä. Luokkavoitto tuli siis varsin ylivoimaiseen tapaan parille Leppänen/Åstrand.

Sprint-sarja jatkuu viikon päästä Hyvinkäällä ja Vantaalla. Hurjan tason asettivat AAU:n Rengon AS-jaoston jäsenet tällä avauskilpailullaan. Kauden paras talvikisa? Kyllä, ainakin tähänastisista!

2003-01-11 Kiikoisten autosuunnistajien AS-kauden avaus

Kiitoksia järjestäjille mukavasta nimipäivälahjasta! Harjoitusajo oli enemmän kuin olin toivonutkaan...

Kisaa edeltäneen viikon aikana tuli muuten käänneltyä ruuveja kaikkiaan kolmessa eri Subarussa, joista yksi oli oma...

Varsinainen kilpa-automme Daihatsu ei valmistunut vielä tähän tapahtumaan, mutta onneksi Subaru lähti "kertapolkaisulla" käyntiin. Miehistönä reitillä oli Rofa (kuski) ja Kari (kartturi).

Kovat pakkaset olivat väistyneet ja lumisade muuttui hiljalleen rankemmaksi kun ajeltiin kohti Putajan SEO -huoltoasemaa. Odotusarvot olivat korkealla, onhan Kiikoisten AS-väki isännöinyt SM-tasoisia kilpailuja viime vuosina tiheään tahtiin. Lähtöluettelon mukaan väkeä oli lähdössä reitille harmittavan vähän, mutta myös nimimiehiä oli uskaltautunut lähtöviivalle. Vuoden 2003 kuuman ryhmän nimiä oli listalla ainakin neljä kappaletta. Ainakaan helpolla ei hyvää sijoitusta tästä tapahtumasta saa.

Kilpailu starttasi lyhyellä siirtymällä saha/piha/pelto -yhdistelmään, jossa pelin henki selvisi: uria on kohtuullisesti ja viime päivinä tulleet lumet ovat putsaamatta. Kartat olivat mustavalkoiset ja reittiviiva oli varsinkin peruskarttapohjilta paikoitellen hankalasti hahmotettavissa, jos kohta kuitenkin täysin luettavissa. Jotain pieniä muotoseikkoja ihmeteltiin ja pari kartan ajouraa oli täynnä lunta, jaksolta napsahti lähes kolmen minuutin myöhät. Tosin, osa myöhistä syntyi JAT-jonossa, tapahtuma kun oli EMIT-AS ja peltoaurauksilla ohittaminen on todella vaikeaa mikäli edellä ajavat eivät anna suosiolla tietä.

Kakkosjaksolla kartanlukija hutiloi ST-Pilotin kanssa ja unohti lukea karttaa. Seurauksena pieni tipahdus kartalta ja pari kertaa piti ottaa vauhtia ("eiku" - "eikusittenki"). Yksi erikoispiirros siirtymien välissä oli reilusti pois mitoiltaan, mutta ladon takana olleelle RT-asemallekin löytyi riittäviä perusteita kun viimeistä kierrosta maastoon sovitettiin... 20.000 peruskartalla piti löytää JAT ladon takaa pellon kautta. Ura-arpajaisissa löytyi oikea ura heti, mutta pieni muotoseikka vei uudelle kierrokselle tarkistamaan tehdyn valinnan - puolitoista minuuttia myöhää.

Kakkosjakson jälkeen oli JRT, jossa kilpailijat laitettiin reitille minuutin välein. Kaksi minuuttia olisi meistä ollut parempi. Koska tämä oli ajon ainoa JRT, alkoi kilpailussa nopeasti syntyä letkoja. JAT-asemalle saapuminen letkassa aiheuttaa turhaa hammasten kiristelyä, kun EMIT-kilpailukorttia eivät saakaan leimattua ihanneajalla muut kuin jonon vetäjät...

Jakso kolme sisälsi näppärän A-B-C-D-E lenkkisyherön, jossa väärä valinta vei pitkälle kapealle uralle väärään suuntaan. Ja pitihän se väärä suunta meidänkin kokeilla... Kun lenkit saatiin ajettua läpi saavuttiin JAT-asemalle viiden minuutin myöhien kera.

Nelosjakso oli kartturille mieleisin. Iso pelto ja selkeä kartta. Tämä jakso sisälsi myös Kiikoisten aikaisemmista kisoista tuttua kiven ympäri pyörimistä. Selkeät, nopeat urat ja inhimillinen määrä kierroksia saivat hyvälle mielelle sekä kuljettajan että kartanlukijan. Myöhiä tuli vajaa viisi minuuttia. Pieni epäilys kartturin takaraivossa alkoi kaihertaa mieltä: lähdössä jaetuista neljästä kilpailukortista oli kolmas jo puolivälissä ja edessä oli vielä monta peltojaksoa: Viidestä karttasivusta oltiin ajettu vasta kaksi!

Jakso viisi: tässä alkoi varsinainen letkajenkka. Jo JAT4:lle saavuttiin kolmen auton muodostamassa jonossa. Samassa jonossa siirryttiin kohti seuraavia peltoteitä. Peltotien "sisäänajossa" yksi eksyi ja jonossa siirryimme toiseksi. Karttamerkkiä X ei maastosta löytynyt, joten pientä hapuilua oli jakson alun kartanluku. Väärä ura ja korjaus; taas oltiin jonon kolmas auto. Jossain vaiheessa siirryttiin sitten jonon keulaan ja eikun täysi hönkä päälle. Suht' vauhdilla ajettavissa ollut takavinkkeliyhdistelmä onnistui meiltä hyvin: JAT5:lle saavuttiin ennakossa. Onneksi leimasimella oli ruuhkaa ja saatiin odottaa minuutin verran ennenkuin päästiin leimaamaan. Vaikka kartturi olikin laskenut tuloajan ajomääräykseen ei sitä muistettu tarkistaa, oltiinhan jaksolla kuitenkin peruuteltukin. 75 pinnaa ennakoista. Viimeinen kortti käytössä. Kymmenen pisteväliä jäljellä. Saadaankohan jostain yksi kortti lisää?

Kuutosjakso alkoi pienellä siirtymälenkillä. Jaksolle sisään tulossa oli harjoitusajon ainoa väli-AT. Jonossa oli kolme autoa: Mazda veti letkaa, farmari-Tercel oli toisena ja me kolmantena. Jostain siihen porukkaan sitten tuli mukaan muitakin autoja. Tercel arpoi heti väärän uran ja siirryttiin Mazdan perään. Pian myös Mazda teki virhevalinnan ja siirryttiin jonon ensimmäiseksi. Pian tulikin vastaan yllätys: kartturi käski uraan, jota kukaan ei ollut ajanut! Kuljettajan varmistuksen jälkeen matka jatkui, ja todettiin, että nyt ollaan konkarijoukon keulassa, nolla-autoa ei ole tässä tapahtumassa. Loppujakso vedettiin letkaa pysähtymättä ja JAT-asemalle saavuttiin ihanneajassa. Kilpailukorteissa oli tilaa kahdelle merkinnälle: seuraava JAT ja maali.

Päätettiin jatkaa matkaa. Toivottiin, että jostain saataisiin yksi kortti lisää. Toive ei toteutunut, mutta jatkettiin hetken matkaa viivaa pitkin. Kun tuli ensimmäinen "arvonnan aika" päätettiin jättää arvonnat sikseen ja ajettiin vain eteenpäin. Kaikki RT-asemat kun ovat joka tapauksessa puuttuvia. Yksi takavinkkeli näytti niin pöpperöiseltä, että jätettiin hanki neitseelliseksi, kierrettiin vanhaa, tuttua ja turvallista uraa eteenpäin. Pienen pohdinnan jälkeen päästiin takaisin reittiviivalle, jota jatkettiin koko lailla onnistuneesti JAT7:lle. Pari minuuttia tipahti myöhiä, RT-asemia jäi merkkaamatta tilanpuutteen vuoksi ainakin viisi.

Viimeinen jakso ajettiin sekin läpi viivaa seuraten. Löydettiin kolme RT-asemaa ennen maalia. Maaliin sai saapua ennakossa, ja niinhän me teimmekin.

Ajoajat "vara-autolla" eivät menneet ihan nappiin ja korttien täyttymisestä johtuen saldona oli siis ainakin kahdeksan puuttuvaa RT-asemaa. Eipä alkanut kausi kovinkaan häävisti. Aluekilpailun pituisesta ja tasoisesta reitistä pidimme molemmat kovasti, mutta jonossa ajamisesta emme. Muutaman JRT:n avulla palautetut kahden minuutin välit, parin viivamuodon "viilaus" ja muutaman erikoispiirroksen tarkistus jonkun muun kuin ratamestarin toimesta (sekä tietysti tarvittavien kilpailukorttien määrän tarkistus) olisivat tehneet harjoitusajosta täydellisen kauden avauksen, mutta hyvä näinkin. Kotimatkalle lähtiessä oli tyytyväinen olo: kuukauden tauko on vihdoin takana!

Tulosluettelossa kilpailukorttien väärä määrä kompensoitiin laskemalla RT-tulos vain viiden (kuuden?) ensimmäisen jakson perusteella. Konkariluokan voitto jäi 39 sekunnin päähän eli se oikeastaan valahti JAT5:n ennakoissa. Ihan hyvä näin... kakkospaikalta on vielä varaa parantaa!