AS-kisatarinoita 2010


Aloitussivulle . Omituista höpinää . Vieraskirja

Näitä tarinoita kirjoitteleepi "eräs autosuunnistaja". Aloitussivulta löytyy linkki mm. yhteystietoihini. Tässä tiedostossa on vain viimeisimmät hengentuotokset, ylävalikon linkeistä löytyy lisää juttuja. Käy toki kirjoittamassa pari riviä vieraskirjaani. Kiitos käynnistä ja tervetuloa uudestaan!

Viimeksi päivitetty 2010-02-01


Sisällysluettelo


Kauden SM-avaus meni toistamiseen voitokkaasti. Vaasasta tuli paljon kotiintuomisia, lue koko juttu täältä.


8. Lumimies AS 24.1.2010


Hiljaista on ollut tekstipuoli koko loppuvuoden 2009, jotenkin taisi ehtyä tuo sanojen sammio. Kisoissa tuli käytyä kotimaan lisäksi Virossa ja Ruotsissa mutta jutun juurta ei ole löytynyt. Ahvenanmaalle tuli rakennettua Eckerörundan ja siitä tosiaan taitaakin pari riviä tekstiä ja jokunen kuvakin löytyä. Marraskuussa käytiin pokkaamassa hopeamitskut AKK:n mitaligaalasta mutta en siitäkään keksinyt mitään sanomista - tai keksin kyllä mutten kirjoittanut. Oskarin yöajossa pääsin pitkästä aikaa suunnistamaan lähes kotikonnuilla mahtavassa arki-illan kisassa, josta kotiintuomisina oli Subarun täydeltä tarkastusasemakilpiä ja keppejä. Eikä sanaakaan siitä netissä. Forssan kisan ilmoittautumisaika tuli ja meni, osanottajalistassa ei näy sööperiä eikä mamiaa, mistä nyt on oikein kysymys, kysyivät monet epätietoiset. No, Forssan Rantasipin pihalta oli bongattavissa tuttu Hutsu kun kisan startti lähestyi. Huh!?


Talvi on ollut pitkästä aikaa oikea talvi lumine pakkasineen. Kisakalenterin mukaan AS-kauden piti alkaa vasta helmikuussa SM-kisalla mutta uudenvuoden aattona tuli Forssan suunnalta ilouutinen: kausi korkataan kunnon talvikisalla 25.1. Ja ilahduttavasti paikalle ilmaantuikin M, A ja B-luokan pareja. Valitettavasti sisääntuloluokka C kärsi osanottajakadosta: vain viisi autokuntaa. Yhteensä lähtöviivalle asti ilmaantui 52 paria.

Päätimme varmistaa hyvän jäljettömyysharjoituksen ilmoittautumalla vasta kisan lähtöpaikalla. Järjestäjälle lähetin kuitenkin sähköpostia ennen ilmoittautumisajan päättymistä ja tiedustelin josko menettelytapamme on hyväksyttävissä.

Lähes kaksi kuukautta kestäneen kisatauon aikana kisapirssistä tuli korjattua tuulilasin kehältä korroosiovikoja. Mielenkiintoinen projekti. Uusi tuulilasi saatiin paikoilleen viimein kisaa edeltävänä torstaina.

Lauantaina ajettiin Riihimäki-ralli, jossa sulkumiehenä värjöttelin kuskini tapaan iltapäivästä alkuiltaan rapiat neljä tuntia ulkosalla -15:stä -20:een asteeseen kiristyneessä pakkassäässä. Auringonlasku oli upea (vaikka asemapaikalleni näinkin vain vähän värejä puiden oksistojen läpi) ja sen jälkeen jäänastat kipunoivat kivasti jäätyneellä soralla ralliautojen pyyhkiessä sitä minuutin välein. Visuaalista viihdettä säestivät mukavasti jos jonkinlaiset pörinät.

Asiaan. Forssaan teimme lähtöä kipakassa pakkassäässä ennen puolta päivää. Taivas oli aivan pilvetön Lohjalta lähtiessämme mutta Forssassa oli jo pilvistä ja pientä lumihöytyvää leijaili ilmassa hävittäen tehokkaasti nolla-auton (ja C-luokan) tekemät jäljet. M-luokassa lähtijämäärä 11 oli oikeastaan positiivinen yllätys näinkin lyhyellä varoitusajalla. Piikkipaikalle halusimme ehdoin tahdoin sen vuoksi että oppisimme menemään ilman jälkiä; SM-kisassa viikon päästä on lähtönumeromme kaksi. Ilmoittautuminen ja katsastus hoituivat rutiinilla, kello oikeaan aikaan, ihanneajat ja nopeudet X-trippiin, sitten vain odotusta.

Ja odotus palkittiin neljä minuuttia ennen kahta: Rofa kiikutti ensimmäisen siirtymän kartan kouraani, luurit päähän ja menoksi. Jeeeeeeee!

JAT-kartasta oli luettavissa ensimmäisien jaksojen peltojen tulevan kahteen kertaan, kaikkia nähtyjä kilpiä ei sitten pidä ottaa mukaan. Ennakkovapaalle JAT-asemalle kurvailtiin täpinöissämme. Vaihtopiste koneeseen ja - öh - väärä nopeus? WTF? Ei anneta sen häiritä, lähdetään vain avaamaan latua. Viisitonniset ja kymppitonniset kartat vaihtelivat mukavasti ja reitti oli perus talvi-AS:ää. Kartoista ei juuri kiintopisteitä puuttunut joten eteneminen oli helppoa. Myöhää tuli jonkin verran, tiukoissa ja tiheissä käännöksissä ei ihan 30 km/h pyyntiä pystytty noudattamaan. Toisaalta pidemmissä väleissä Daihatsu tuntui hivenen voimattomalta, taitaa perässä tuleva turbo-Subaru ajaa meidät kiinni. No ei nyt sentään, vaikka JAT:lla voitiin havaita välin kahdesta minuutista hieman lyhentyneen. Seuraava kartanjakopiste palauttaa välin kahteen minuuttiin.

Sama uusiksi? Ei sentään, viereiseen peltoon. Kujeet olivat samoja kuin edellisessä: suoraviivaista ja rehellistä pyöritystä. Välillä puuttui joku polku kartasta mutta ihan helpolta tuntui suunnistus. Vauhti vain ei tuntunut normaalilta, ehkä se vain tuntui siltä? Kuljettajani manasi juomien unohtuneen, ehkä tauolla saadaan helpostusta kuivaan kurkkuun?

Siirtymäluonteinen neljäs jakso vei meidät uuteen peltoon ja tällä kerralla kuviot olivatkin jotain vähän muuta kuin mihin oltiin alussa totuttu. Paljon pyöreää muotoa ja vähän aiempaa tiukempaa kääntöä, luntakin tuntui olevan rutkasti enemmän kuin ensimmäisten peltojen 20-30 cm. Lähes täydellisesti sujunut jakso ja tunnelma vaihteeksi katossa. Poistuessamme jaksolta yksi perässämme hiihtäneistä Justyistä sai kuljettajalleen hartialukon ja taisipa poikain autokin sammua about 20 cm päähän keulastamme. Olisiko vastaantulijan kartturi unohtanut kertoa kuskilleen kartassa lukeneen tiedonannon: "varo vastaantulijoita". Onneksi olimme vähän hajulla siitä mitä voi sattua ja saimme pysäytettyä automme ajoissa.

Reilu tunti oltiin jo kurvailtu ja nyt kilpailuun saatiin uutta luonnetta. Ennakkovapaa JAT jälleen ja uusi kartta. Edellisiä pelkistetympi ja tällä kertaa sorakuoppapyöritys. Heti alkuun hauska karttakepponen jonka kyllä heti oivalsin: kartasta oli päätie jätetty viivan alta pois joten jotain jekkupossua pitää olla ja olihan siellä seuraavassa käännöksessä kilpi. Reittiviivan A-B-C-D-E lenkit oli nykysääntöjen mukaan merkattu, paitsi että sääntöjen edellyttämien kapiteelien sijaan olikin käytetty pieniä kirjaimia a-b-c-d-e. On sitten pirullinen erottaa b ja d-kirjaimet toisistaan kun kartta on ylösalaisin. Pitäisi kai opetella olemaan kääntämättä karttaa - mutta mitä niistä vanhoista koirista olikaan sanottu? Tältä jaksolta jäi kilpi käymättä, nuotti kertoi tolppaan kiinni mutta leveä aukko kelpasi. Ei sen tolpan enää niin väliä kun löytyi hyvä, vetävä tie.

Tauko, joka ajomääräyksen mukaan piti viettää seurojentalon pihalla. Ohjeesta piittaamatta menin kuitenkin seurojentaloon sisään ja siellähän oli oikein buffetti. Kohtuuhinnalla maukkaat välipalat poskeen, kahvikupit ja lautaset olivat oikein posliinia. 20 minuutin tauko päättyi AT:lle ja sitten peltoradalle. Jakson toinen AT oli odotuksistamme poiketen emit ja sitten hanaa! Mukava pikis oli pikaisesti suoritettu, myöhää tuli muttei mitään mahdotonta. Taas tuntui vähän voimattomalta pikkuinen Hutsumme.

Ja viimeiset koukerot niillä ekoilla pelloilla. Paikat ovat tuttuja, joten... Jaa, mutta miksi tuosta sisääntulosta JAT:lle puuttuu toinen rakennuksista? Ehkä siksi, että siellä on MRT. Jep, traktorilla on jalat, siispä sinne taakse mars! MRT:n kaverilla kynä teki tepposet mutta sai kuin saikin tehtyä näkyvän jäljen kilpailukorttiimme.

Uudet kartat ja menoksi. Hyvävauhtisesti räyhäten jakso sujui puoliväliin asti mutta sitten tein typerän ajatusvirheen: luin tolpalle ja etumulle, tietysti tolppa jolta käännyimme puuttui kartasta. Mitaten olisi sen tajunnut: käännyimme neljäkymmentä metriä liian aikaisin. Kolme minuuttia peräämme lähtenyt Golf-pari sai meidät kiinni lähes heti kun viimein selvisi jekun sisältö. Saatuani kiinni kartasta paikkasimme sen mikä paikattavissa oli, sitten Golf olikin peräluukussamme. Teimme tiukassa takaviistossa tilaa ja ammuimme imuun, jotenkin Daihatsun kulku muuttui kovemmaksi kuin aiemmin - mutta äkkiä oltiin JAT:lla.

Viimeinen kartta ja kolmosjakson pelto uusiksi. Ei aiheuttanut meille isompia ongelmia ja kohta oltiinkin maalisiirtymällä.

Harvinaisen ripeä tuloslaskenta sai meille 1490 pistettä ja sillä irtosi kisan neljäs sija. Pronssista jäimme vaivaiset kuusi sekuntia mutta jokainen sekunti lasketaan...

Ja jatketaan tästä sitten Vaasassa vajaan viikon päästä.


Rannikkoajo SM Vaasan SAS ja Laihian UA, 30.1.2010

Ei-ihan-nappiin menneen kauden avauksen jälkeen olimme täynnä taisteluntahtoa matkatessamme Vaasaan SM-sarjan avauskilpailuun. SM-pisteitä tavoittelemaan oli ilmoittautunut 41 autokuntaa ja kansalliseen C-luokkaankin täysi tusina. Kuulaassa talvisäässä lähdimme Lohjalta aamukymmeneltä. Vaasan ABC:lle saavuimme viisi ja puoli tuntia myöhemmin. Ainoan tauon matkalla pidimme Jalasjärven ABC:llä, jossa kävimme nopsasti popsaisemassa lounakset ja täytimme auton tankin. Kyytiläisenä kirjottelin tarinaa edellisestä kisasta autourheilusanomiin ja latasin kannettavaan soittimeeni mukavaa rokkimusiikkia josta sitten kisaa odotellessani nautiskelin.

Kisan odotukset olivat hivenen ristiriitaiset. Pohjanmaalla on koettu parissa vuosikymmenessä niin onnistumisen iloa kuin katkeraa kalkkia. Isoimpana pettymyksenä mielensopukoista pullahti Lapuan viime talven SM, jossa odotusarvot olivat lievästi sanoen hieman korkeammalla kuin lopputulos. Laihialta on ollut usein kotiin viemisiä kisan jälkeen, toisaalta taas Vaasan kisoissa on enemmän sääntö kuin poikkeus että jotain menee pieleen. Siis, meillä menee jotain pieleen. Nyt näytti poikkeuksellisesti järjestäjällä menevän jotain pieleen, ainakaan ajomääräys ei ollut ihan sääntöjen mukainen. Emit-JAT lähdön pitää sääntöjen mukaan olla aina vähintään + 2 minuuttia (sääntö jonka perusteluja en oikein sulata mutta sen ovat viisaat ihmiset näin kirjoittaneet), nyt vain yhdellä JAT:lla on JAT + 2 minuuttia. Lisäksi JAT 7:ltä lähtien ajoajat ja ajonopeudet vaihtoivat paikkaa, on kyllä helppo arvata, että 60 ei ole ajoaika minuutteina vaan ajonopeus, mutta silti olisi toivonut jonkun käyvän ajomääräyksenkin läpi ennen kopiointia. No, ajomääräyksestä tuli uusi, korjattu versio ensimmäisen kartan mukana. Korjaukseen ei oltu lisätty JAT + 2 minuutteja mutta sarakkeet oli korjattu.

Ilta alkoi hämärtää startatessamme reitille toisena autona kello 16:32. Siirtymäjaksolla ihmettelin karttojen mittakaavaa, mitta mitattuna 1:20.000 ja 1:50.000 peruskartoilta oli selvästi muttei huomattavasti lyhyempi kuin maastossa. Sinänsä suunnistukseen tuolla pienellä heitolla ei ollut merkitystä, olipahan vain syytä olla tavallista skarpimpi siirtymälläkin. Ja miten sitten kävikään, vaihtopisteestä väärään suuntaan kartan vaihdossa... EIKU ...

Tässä kilpailussa oli karttoja jakava, ennakkovapaa JAT asema tehty totutusta poikkeavasti: tuloaika kuitattiin emitillä balttiarallaa puolensataa metriä ennen kartanjakopaikkaa ja JAT tavallaan ei ollutkaan yksittäisessä pisteessä vaan se oli alue. Meistä tämä järjestely toimi aivan loistavasti. Asemamiehen ei tarvinnut kytätä tuloaikaa vaan pystyi keskittymään uusiin lähtöaikoihin ja kartanjakorutiiniin. Kartan sai 30 sekuntia ennen lähtöaikaa, lähtöajalla leimattiin emit. Toimi ainakin meidän mielestämme erinomaisesti.

Ykkös-JAT antoi siis kartat pitkälle suunnistusjaksolle. Viisi- ja kymppitonniset kartat vaihtelivat mukavasti, viiva oli riittävän tarkka juohevaan etenemiseen. Kuitenkin jossain paikoin tuntui nolla-autojen menneen jossain muualla kuin viivaa pitkin, sen verran neitseellistä maasto oli paikoitellen. Mainitsinko jo, että ennen lähtöä tuli reipas lumikuuro tuoden pari senttiä valkoista höytyvää tuulen riepotettavaksi? Kaatopaikan ympäristössä pörrättiin pitkä jakso, jonka mieleenpainuvin hetki oli taatusti peuranpentujen lauma. Vauhdikkaalla ja yhden auton levyisellä tieuralla vasempaan taittavan mutkan jälkeen tuli eteemme viisi kuusi peuranvasaa, jotka lähtivät näyttämään meille tietä. Muutaman vuoden takaista fasaanikevennystä emme kuitenkaan saaneet, lauma väistyi pikaisesti edestämme etuvasemmalle umpihankeen.

Siirtymä kuljetti meitä kohti Strömbergin teollisuusaluetta. Jälleen ennakkovapaa JAT, jolta saimme kahden seuraavan jakson kartat. Omituiset, harjoitusajotyyppiset teollisuusaluejaksot. Periaatteessa peruskauraa ja ihan nollille nuo menisivät varmasti kesäkelillä mutta nyt olikin todella lipokasta. Viiva tuntui olevan monin paikoin vähän sinne päin, mutta asemat olivat rehellisiä. Muutama karttaotekin oli keskenään parin kymmenen asteen erolla toisiinsa. Ikävää, että sattui vaihtopiste juuri valo-ohjattuun risteykseen. Arvo siitä sitten mennäänkö suoraan vai käännytäänkö oikealle kun molemmat vaihtoehdot olivat mahdollisia. Jaksot eivät varsinaisesti meitä hirveästi miellyttäneet mutta autosuunnistukseen kuuluu tällainenkin ja sekin pitää osata. Tämän jakson erikoisuuksiin kuului liki-ei-illaa. Juuri ennen jälkimmäisen jakson loppua takavasemmalta meidät yllätti siviiliauto, joka halusi samaan paikkaan samaan aikaan kuin mekin. Onneksi vasen kaista oli vapaa, pito oli nimittäin lähellä nollaa.

Siirtymä jälleen, nyt ajeltiin leppoisasti lentokentän kupeeseen. Tällä kerralla saatiin kahden lyhyen jakson kartat: ensin parin hehtaarin peltoauraushässäkkä äärimmäisen pelkistetyllä kartalla, sitten pusikkopila kesäkisoista tutulla paikalla. Ensimmäinen onnistui aika hyvin, jälkimmäinen meni totaalisen pieleen. Tai, löytyihän kyllä asemat, mutta aikaa paloi. Jakson vaikeudesta kertonee sekin, että kolmantena reitille lähtenyt mustanpuhuva Audi oli jo edellämme kun sain viimein kadonneen jyvän takaisin. Audi katosi edestämme - eipä sielläkään ollut täysin selvillä ollaanko tulossa menosuunnasta vai menossa tulosuuntaan. Kauhujakson jälkeen tauko tulikin tarpeeseen, olkoonkin että se olikin varsin kompakti taukopaketti. Siirtymän alkuosalle annettu aika ei ihan riittänyt ja vartin tauosta osansa varasti myös miehitetty tarkastusasema, jonka toiminta ei ollut vielä ihan vakiintunut. Oltiinhan vasta toinen auto. Taukoa saatiin kuitenkin pidettyä sen verran, että kuski sai auton tankattua sekä ST-pilotin naputeltua ajantasalle ja minä ehdin hakea ABC:ltä kympin (!) edestä ruokaa eli pari sämpylää.

Tauolta siirryttiin Laihialle, jossa kisan herkkujaksot odottelivat. Peltoaurauksia oli kilometritolkulla, ainoana haittapuolena oikeastaan se, että jos joku teki virheen niin sitten tuli tulppa. Kääntyminen kapeissa ja pitkissä ränneissä oli käytännössä mahdotonta. Ja niinpä taukoa edeltävällä jaksolla tapaamamme musta Audi tulikin yhdellä uralla vastaan. Vaihteeksi olimme me oikein joten eikun pakit eli perruutukset. Aika haipakkaan kuski käski Audia taaksepäin vaikkei sieltä ulos oikein kuulemma näe. Puolisen kilometriä mentiin nokikkain ja sitten oli taas yksinäisempää. Urat olivat todella vauhdikkaita ja pitoakin oli aivan eri tavalla kuin aiemmin kisassa. Räyhäsimme oikein "nuoruuden innolla" ja pian olimmekin JAT:lla Similän pihalla.

Kisan kaksi viimeistä jaksoa olisi jäljellä, ihan hyvin maittaa meno. Ennakkovapaa JAT jakoi kisan loput kartat ja sitten baanalle. Jaksot olivat pitkiä muttei puuduttavia, 1:5.000 ja 1:10.000 vaihtelivat samoin kuin rytmi: välillä pikkutarkkaa nypräämistä, välillä isoa kovaa. Pyynti oli nyt, kuten koko ajan kisassa, SM:n tyyliin yläkanttiin joten mistään leppoisasta sunnuntaiajosta ei ollut kyse. Jaksojen välissä oli emit-JAT, jolta lähtö oli tulo + 2 minuuttia. Tämä oli siis ainoa emit-JAT joka noudatti sääntöjen kirjainta. Saapuessamme asemalle oli numero ykkönen vasta tekemässä lähtöä, taitaa olla Golfissa teknistä ongelmaa. Vielä tauolla väli oli seitsemän minuuttia. Odottelimme lähtöaikaamme JAT-asemalla ja sitten rullattiin oikeastaan samat alueet uusiksi. Nyt olikin vähän enemmän ohjelmaa, perässämme lähteneet tekivät ensimmäisiä kierroksia palloillen pelloilla sinne, tänne ja tonne. Peräkanaa mentiin milloin kenenkin kanssa. Lämpimät kiitokset useammallekin parille siitä, että annoitte meidän tulla oikealta eteen. Loppupuolella jaksoa sitten meidät kohtasi odottamaton näky: numero yksi seisoi ajouralla valot sammuksissa. Käsi heilahti kuskin puolelta, en tiedä mitä merkkasi mutta yritettiin ohi oikealta: tiukka takaoikea ja vielä tiukempi takavasen ja hankeen kiinni. Golf lähti liikkeelle. Ärräpäät täyttivät Hutsun kabiinin mutta pari edestakaisin liikettä ja oltiin taas liikkeellä, mutta missä? Ei mennyt pitkään kun hoksasin, mutta fiilikset tulivat katosta hiukan turhan kovalla rytinällä suoraan varpaille. Oli meidän vuoromme sinne-tänne-tonne tyylillä etsiskellä turhaan kisan viimeisiä tarkastusasemia (joo, kaikki oli jo otettu) ja sitten oltiin maalisiirtymällä.

Parikymmentä kilsaa takaisin Vaasan ABC:lle, reitintarkastus (puuttuvia nolla!), tankkaus ja sitten odotusta. Kahdesta maaliin saapuneesta olimme piikkipaikalla. Ja lisää odotusta. Tuloksia tippui taaksemme, jotkut hyvinkin lähelle. Tulokset tulivat kyllä nopsasti mutta kilpailijat eivät.

Järjestäjältä saimme kuulla, että kilpailu oli alkupäästään muuttunut alkuperäisistä suunnitelmista rajusti kahden jakson jäätyä kalkkiviivoilla pois isompien suunnitelmien muututtua. Ne alkupään harkkarijaksot oli sitten hätäisesti kyhätty tilalle.

Odotus oli pitkä: maaliin olimme saapuneet hiukan ennen iltakymmentä, palkintojen jakoon päästiin vasta puoli yhdeltä sunnuntaiaamuyöllä viimeisen autokunnan selvittyä kunnialla maaliin.

Kisan voitimme vaivaisella rapiat kahden minuutin erolla. Allekirjoittaneen toinen SM-osakilpailuvoitto. Palkintokassit olivat suorastaan ylitsepursuvia: ruokaa, mausteita, teetä, makeisia... Eivätkä muistopalkinnotkaan aiheuttaneet mitään puistatusilmiötä, pienille ja siroille esineille sain kyllä raivattua palkintokaappiin tilaa. Mitsku olis tietysti ollut kiva saada kaulaankin mutta meneehän se noin rasiassakin...

Kotimatkan ensimmäinen tunti meni mukavasti täysikuun saatellessa kotimatkalaisia. Sitten alkoi lumimyräkkä joka ei nyt ihan mahdoton ollut mutta teki autolla ajamisen videopelimäiseksi. Liikennettä oli todella vähän ja ajokki pysyi kuin pysyikin tiellä kartturin ohjaamana kotiin asti. Lohjalle saavuimme puoli kuudelta.

Vaan ans olla, miten mahtaa käydä parin viikon päästä ajettavassa seuraavassa SM-osakisassa? Aika keulilla saadaan taas parin viikon päästä lähteä reittiä auraamaan.