Ruotsalaisten AS-kauden päätösjuhla Ahvenanmaalla on aiemminkin vetänyt manner-Suomesta mukaan muutaman parin. Vuonna 2002 innostunutta porukkaa oli mukana toistakymmentä autollista, mutta tämän vuoden suurimman AS-juhlan aattoiltana Turun satamaan kerääntyi vain muutama autokunta. Simpsiön Sekootukseenko kaikilla muilla matka vai joko AS-täyteinen syksy alkoi väsyttää?
Perjantai-iltana myöhään saavuttiin Långnäsiin ja siitä ajettiin kolmisenkymmentä kilometriä pitkä rykäisy Godbyn tutuksi tulleeseen hotelliin, joka tälläkin kerralla toimi kilpailukeskuksena. Johtaja toivotti lääkärinasussaan pienen joukkomme tervetulleeksi.
Kisa-aamu alkoi pilvipoutaisessa säässä, ja "perinteinen" kävelylenkki tehtiin aamupäivällä. Numeroiduista kilvistä kävelyreittimme varteen osuivat numerot yksi ja kaksi, siis tiesimme ainakin mihin suuntaan reitti lähtee. Maalipaikan tuntumassa toisessa suunnassa bongattiin lisäksi vaaleita keppejä, joiden päässä oli ruuvi; selvisi siis myös, mistä suunnasta tullaan maaliin…
Ajajakokouksen piti alkaa kahdelta, mutta sen alku venyi parisenkymmentä minuuttia. Viesti kuului: asemakilvet näkyvät hyvin, kilvet ovat vain oikealla puolella tietä ja ajakaa rauhallisesti asutuksen lähellä. Kisa alkoi heti ajajakokouksen jälkeen. Aluksi starttasivat lyhyen radan osallistujat; pitkälle radalle pääsimme neljäntenä autona liikkeelle. Kaksi ensimmäistä asemaa oli tiedossa, joten aloin määrittää tästä eteenpäin. Jakso oli vekkuli hallipila, kierrettiin uudenkarheita teollisuushalleja 1:1.000 mittakaavaisilla kartoilla. Määritepisteitä oli muutaman metrin välein ja hallin kulmissa sai olla tarkkana ettei jää SRT-asemia väliin. Toisaalta, muutama SRT oli laitettu niin, että se näkyi kuin tavallinen RT. Etenemisvauhtimme tuntui takkuiselta, mutta kaksi edellä lähtenyttä saatiin kuitattua.
Kakkosjaksolla oli kilpailukortin mukaan pituutta 32 minuuttia ja asemia parikymmentä. Orkkujakso (siis paljon SRT-asemia eikä pyöritystä), totesi kuljettaja. Ennakkoaavistus osui oikeaan, vauhdikkaalla jaksolla poimittiin lukuisia SRT-asemia ja muutama tavallinen RT. Loppupuolella jaksoa tuli sitten pientä haparointia: kaksi parin metrin päässä toisistaan (toinen oli sähkölinjalla uran korkeudella, toinen linjan viereisessä ojassa pari metriä alempana) ollutta SRT-asemaa aiheutti parinkymmenen metrin peruutuksen (Z-Z), sitten muutaman kilometrin päässä meni kartturilla sekaisin ruotsinkieliset termit sähkölinja ja muuntaja: SRT piti ottaa pikkutieltä käännöksen jälkeen muuntajan vastapäätä eikä sähkölinjalta asfalttitiellä. Puoli kilometriä hutia asfalttitiellä SRT:tä hakiessa. Ihan kaikki vanhat pohjat eivät olleet oikein ajettavan näköisiä OTK:lle tultaessa, mutta kilpailukortti ja karttamääritteet paljastivat, että vanhoja uria ei tarvinnut ajaa: yksi tyhjä ruutu ja SRT. Kahdeksan minuuttia ennakossa ollaan virhevapaalla, joten siihen OTK:lle suoraan.
Kolmas jakso alkoi siirtymäntapaisella suunnistuksella, jossa etsittiin "nokkelia" vanhan tien jekkuja: yksi RT tuli vastaan ja kolme puuttui välistä; ei takaisin etsimään vaan RT:n edestä vanhan tien pohjalle. RT:lle tultiin vasta parin minuutin päästä toisesta suunnasta. Tie kuljetti meitä vääjäämättä kohti kilpailukeskusta, ja jakson lopulla poimittiin vielä muutama vanhan tien pohja, josta varsinkin viimeinen oli hankala. Jakso päättyi tien päähän. Alkoi jo olla hämärää ja tästä alkoi loppuhuipennus.
Neljäs jakso alkoi 1:20.000 kartalla, jossa määritteitä oli parinkymmenen metrin välein. SRT sähkölinjalla, siis kartan sähkölinjalla. Maastossa ei linjasta tietoakaan. Kaiteen takana ollut SRT näkyi huonosti matalaan autoomme, kilven yläreuna näkyy, onko B vai R?… Matka jatkui… Pian olisi pitänyt osata puikkasta lähitaloille johtavalle polulle, paljastui sadan metrin päässä. Pieni paluulenkki tarvittiin, jotta saatiin kaikki oikein. Jakso päättyi edellisen tapaan tien päähän. Omituisen vaikeaa on muuten tulla 1:1.000 kartalta 1:20.000 peruskartalle.
Viimeiselle jaksolle johti lyhyt siirtymä. Jakso ajettiin TVL:n varikolla aivan kilpailukeskuksen tuntumassa. Täällä oltiin nähty niitä vaaleita keppejä, nyt niihin oli ripustettu kirjaintunnuksia. Parin minuutin jaksolla poimittiin toistakymmentä RT-asemaa ja sitten maaliin. Pikainen arvio pisteistä: kuuden ja puolen ja seitsemän minuutin välillä.
Sitten saunomaan. Vähitellen alkoi tulla muitakin maaliin ja tietysti kiinnostavaa oli saada tietää arviot muiden pisteistä. Jarin ja Rikun pongot 7:10, Lindholmit seitsemän ja puoli minuuttia. Jesh, olisko tässä nyt voittojuhlan paikka?
Tunti kului verkkaiseen korttia läiskiessä ja sitten tuotiin tulosluettelo ilmoitustaululle: Jarin ja Rikun saldoa varjosti puuttuva (=väärin nähty) RT ja minuutin virhe yhteenlaskussa, tulos 18:10, tiukasti kympin sakkiin kahdeksanneksi. Lindholmit kakkosena 7:29, meillä piikkipaikka, 6:57. Paikan johtaja oli aamupalalla kuskille huomauttanut, että tämä ei ole pitkään aikaan täällä voittanut. Kuski näytti minua ja sanoi: nyt on hänen vuoro…
Iltajuhla alkoi siis varsin leijuvalla tunnelmalla, onnitteluja satoi niin suomen kuin ruotsinkin kielellä. Mahtava fiilis tuli palkintopystiä noutaessa kun koko juhlakansa aplodeerasi äänekkäästi. Loppuilta meni juhlahumussa ja aamu valkeni kuin haamu. Paluumatkalla ei ollut yhtä kivaa kuin oli edellisenä iltana, mutta hieno oli taas reissumme. Kiitoksia kaikille mukana olleille ja ensi vuonna uudestaan.
Kuvia Linnansuun Jannen sivuilla