24
24 VALIKKO 23.-24.10.2010Hyvin Pieni Kourallinen Lohjan seudun Seikkailu- ja Autoiluihmisiä järjestiVALIKKOTAPAHTUMAN "24"23.-24.10.2010.Etukäteistiedot tästä linkistä. Tapahtumaan ilmoittautui viisitoista tiimiä, yksi fillarilla ja loput autoillen. Kolmetoista saapui paikan päälle ja heistä reilusti yli puolet eli kahdeksan tiimiä suoritti kaikki neljä etappia. Tunnuksia oli ripoteltu kaikkiaan n. 700 kpl pitkin poikin Etelä-Suomea. Osassa oli ihan mielenkiintoinen kohde, varsinkin etelärannikolta löytyi jos jonkinlaista rakennelmaa, kaivantoa ja muistomerkkiä... Alla olevassa suttuisessa trikkikuvassa on nähtävissä kovia kokenut ja monessa mukana ollut "työkartta" n. 1:30300 mittakaavassa. Kulmista löytyvät Salo, Vihtijärvi, Kirkkonummi ja Tammisaari. ![]() Työkartta Tapahtuman "muistopalkintona jaettiin jokaiselle osallistujalle 24 cm pätkä kakkosnelosta, jonka päällä oli tapahtuman virallinen logo. Palkinto on huomattavasti käyttökelpoisempi kuin useimmista autosuunnistuskilpailuista tuttu muovipytty ja vähintään yhtä näyttävä, vaikka kimalletta ja lakkaa emme ehtineetkään siihen päälle ruiskuttaa. Tarkoitus oli lyhentää palikkaa niiltä, joilla homma jäi kesken ennen aikojaan mutta keksimme ajankuluksi lopulta paljon tärkeämpää puuhaa... Joka tapauksessa voi olla, että kun näitä muistopalkintoja tehtiin rajallinen määrä ja kun se on kuitenkin melko palonarkaa tavaraa, siitä voi vielä tulla keräilyharvinaisuus. ![]() Muistopalkinto Alustavat tulokset alla olevassa taulukossa. Analyysejä tulossa myöhemmin. ![]() Etappi 1 tunnusten malliratkaisu ja käyntiprosentit alla olevassa taulukossa. Jännittävä yksityiskohta muuten, yhdessäkään kohteista eivät kaikki käyneet. Ei edes siinä lähtöpaikan viereisessä risteyksessä (888). Kohteista tunnukset purettaessa löytyivät mutta muutama kohde oli puhtaaksipiirroksessa lipsahtanut väärään paikkaan josta nöyrimmät pahoittelut. Kohteen 545 tunnus oli joutunut piiloon - kantokasasta oli tipahtanut rojua sen päälle. Isoin harmi kuitenkin koettiin suosikkikohteellani 535:llä - kolmio tuli sittenkin piirrettyä väärään risteykseen - EIEIEIEIEIIII. Kohteesta 571 (kartta 15c oikea yläkulma) oli jäänyt kartasta kohteen numero pois. Sivu 11 tuli tehtyä turhaan, sinne ei kukaan kerinnyt. Tilanne olisi kaiketi ollut toinen jos Tammisaaresta olisimme alkuperäissuunnitelman mukaisesti maalipaikaksi soveltuvan huoltsikan löytäneet. Kaikki tunnukset olivat purettaessa paikoillaan mutta yksi (723) oli kokenut lievää ilkivaltaa. ![]() Etappi 2 tunnusten malliratkaisu ja käyntiprosentit alla olevassa taulukossa. Edelleenkään 100% käyntiä ei saatu millekään kohteelle. Kohteessa 766 ei ollut maastossa tunnusta eikä sitä ilmeisesti oltu vietykään, ainakaan kirjanpidostamme ei löytynyt asiaan lisävalaistusta. Kohteen 030 tunnus oli kokonaan kadonnut, vain ruuvinreiät löytyivät. Alihankintapurkajalta tuli lisäksi tieto, että kohteista 954 ja 975 ei löytynyt tunnusta - 975 tosin oli tapahtumassa löydetty klo 17:51. Kohteen 050 olin Jarkon GT-kartan suurennokseen tuhertamasta skissistä piirtänyt ihan mihin sattuu mutta muut ovat - näin sanoisin - olleet riittävän hyvin paikoillaan. Tietysti Stenhusetin määrite (kohde 660) meni pieleen - sen piti olla "Stenhuset ____ FISKARS" mutta inhimillisestä erehdyksestä se muuttui muotoon "Stenhuset (numerokilpi)" - numerokilpeähän siellä ei käsittääkseni ollut. Kohteessa 992 oli puupinon päällä pornolehti, joka antoi aiheen vinkille, en tosin tiedä oliko "opus" vielä paikoillaan tapahtuman aikaan; (tukkipino) taas ei pitänyt mennä lopulliseen vinkkilistaan asti, eihän ne mitään tukkeja edes olleet, mitä lie halon ja propsin väliltä. ![]() Etappi 3 tunnusten malliratkaisu ja käyntiprosentit alla olevassa taulukossa. Tapahtuman ensimmäinen 100% osui kohteeseen 1024, jätepisteen ilmoitustaulun taustaa käytiin ihailemassa yksitoista kertaa 20:29 - 23:32 välisenä aikana. Kartalla 31 oli nolo piirustusvirhe: kohteet 1012, 1010 ja 1011 olivat joutuneet "tuuliajolle" ja ovat lähes 4 mm pois paikoiltaan kaakkoon alkuperäisestä paikastaan. Tällä kartalla tein rajausta, jotta sekä 1014 että 279 mahtuisivat karttaan ja ilmeisesti em. kohteet olivat väärällä tasolla tai jostain syystä pois valinnasta siirtoa tehdessäni. Jostain syystä kuitenkin 1011 oli yhden kerran löytynytkin, taisi symboli jäädä tarpeeksi lähelle tietä jotta 200 metrin heitto ei haitannut... 1014 oli sorakuopalta lähtenyt omille teilleen, olisi kai pitänyt ottaa montun toinen pää ja vähän kauemmas silmien alta. Myöskään 932 liityntäpysäköintipaikalla ei ollut enää paikallaan, tämä jos mikä hämmensi: miten ihmeessä vandaalit olivat viitsineetkin rymytä siihen kivikasalle? Ja vielä 1009 kohde kartalla 32 oli piirretty väärään pellonkulmaan. Yllättävän pienillä karttavirheillä kuitenkin taisi tämä osuus mennä vaikka kiire piirtämisessä oli aivan hirmuinen ja vaivaisen kolmen minuutin marginaalilla saatiin kartat osallistujille. ![]() Etappi 4 tunnusten malliratkaisu ja käyntiprosentit alla olevassa taulukossa. Kartankäpistelyaika oli todella kortilla, joten alkuperäisen kymmenen kartan sijaan tein päätöksen piirtää vain viisi. Jarkko tosin antoi määräyksen, että Jarmo H:n alueista Espoon suunnalta pitää saada enemmän pisteitä käyttöön, joten Nuuksion Kattilajärven uimarantaan vievän tien varsi otettiin kuudenneksi mukaan. Käyttämättä tältä etapilta jäi lopulta yli 50 kohdetta. Harmikseni huomasin, että erikoiskartoilta pois jääneet kohteet olivat kaikki sellaisia, joihin ei yleiskartta purrut. Aiempaa huomattavasti vähäisempi vaihtoehtojen määrä aikaansai useita 100% käytyjä kohteita. Ja kiireen vuoksi jäi vinkkilista aivan turhan lyhyeksi, kolmiot olisivat ansainneet vinkit. Väärään paikkaan oli vieläkin jäänyt kaksi kolmiokohdetta: 213 ja 878. Ja muutama ympyrä olisi ansainnut yön pimeydessä kolmion. Nuuksiosta jouduin jättämään yhden kolmion (516) pois, koska emme päässeet yksimielisyyteen tunnuksen paikasta. GPS-loki ja Jarmon työpiiroksesta kopioimani symboli olisivat olleet oikein, Jarkon muisti teki parin unettoman yön ja puolen tunnin tirsojen jälkeen tepposet (kumma juttu): "ei se tossa oo kun tossa". Pääkartalle merkatut erikoiskarttanumerot herättivät myös hilpeyttä, eihän erikoiskarttaa 42 voi olla kolmea kappaletta... No, kartat sain Karkkilaan reilun kymmenen minuuttia ennen ensimmäistä lähtöaikaa - ei ollut siis edes tiukkaa loppupeleissä... Viimeisen etapin kaikki kohteet olivat paikoillaan purettaessa eli kadonneiden tunnuskilpien saldo oli sitten lopulta viisi. ![]() ... minkähänlainen mahtoi olla tunnelma Karnaistenkorven metsälammen rannalla aamuvarhaisella (kohde 402)? Kolme tiimiä senkin löysi klo 6:33 - 7:08... Alla olevista linkeistä saat ladattua osallistujien kortit skannattuina merkintöineen (pdf).
Updated/päivitetty 2010-11-01 KM
|